Yleinen
1.8.2017

Kuusivuotiaan suru: Kaikilla muilla heiluvat jo hampaat

Kuusivuotiaan suru: Kaikilla muilla heiluvat jo hampaat

hampaiden heiluminen

Kaupallinen yhteistyö Kustannusosakeyhtiö Otava

Eskarin alkuun on enää muutamia päiviä, eikä vieläkään ole lähtenyt yhtään hammasta. Koko kevään ja kesän ajan Aava on nitkutellut hampaitaan ja pyytänyt minua tarkistamaan, että joko nyt, joko heiluu edes yksi? Ei, hampaat eivät heilu vieläkään.

Kun naapurin poika tai perhetuttu tyttö, ikää neljä-viisi vuotta, avaa ylpeänä suunsa ja näyttää uusia, kiilteleviä, sahalaitaisia rautahampaitaan ja heiluvia maiohampaitaan, Aava synkkenee. Pieni naama menee mutruun ja kädet menevät puuhkaan.

Miksi kaikilla muilla heiluvat jo hampaat, mutta hänellä ei, hän miettii. Joku sanoi joskus, että eskarilaisen merkki on, että etuhampaat puuttuvat. Häneltä ei puutu yksikään hammas, ja se ei tunnu pienestä yhtään kivalta.

”Voiko eskariin mennä, vaikka ei heilu vielä hampaat”, hän pohti yhtenä iltana hiljaisella äänellä odottamatta edes vastausta. Tietysti voi mennä, mutta miksi hänen täytyy odottaa niin kauan?

Päiväkoti Heippakamu: Pablo ja heiluvat hampaat

Päiväkoti Heippakamu: Pablo ja heiluvat hampaat

Kevään ja kesän ehdoton iltasatutoive on ollut hampaiden heilumisesta kertovat kirjat. Olemme etsineet niitä kovasti kirjastosta.

Löysimme uuden lempparimme, kun saimme Kustannusosakeyhtiö Otavasta Veera Salmen ja Elina Warstan teoksen Päiväkoti Heippakamu: Pablo ja heiluvat hampaat (2017). Nappiosuma meille!

Mielenkiintoisesti ja elämänmakuisesti kuvitetussa ja hyvin kuljetetussa tarinassa Pablo-poika tuntee pienen kateudenpiston, kun isosiskolla on etuhampaiden tilalla pelkkä kolo. Päiväkodin vilkkaan ja iloisen päivän keskellä asia unohtuu. Legoilla rakentamisen, satuhetken ja jumpparadan kiertämisen keskellä hän huomaa jotain hassua: tuntuu, kuin suussa olisi Lego-palikka.

Kun iltapäivällä Pablo on viimeisenä lapsena hoitajan kanssa pihalla odottamassa äitiä, jotain jännittävää tapahtuu. Se on salaisuus. Sitä ei saa kertoa, koska muuten äiti ja hoitaja saattaisivat alkaa kiljua kovaa: Onnea, onnea, iso poika!

Päiväkoti heippakamu: Pablo ja heiluvat hampaat

Aavan salaisuus

Kävimme juuri kesämökillä isovanhempien luona Savonlinnassa. Peittelin Aavaa nukkumaan aitan viileydessä täkkien alle, kun hän pyysi, että kokeilisin taas. Kokeilin. Katsoimme toisiamme silmiin hämmästyneinä, ja kikatimme sitten onnellisina. Sovimme, että Aava kertoo asian aamupalapöydässä niin, että kaikki rakkaat kuulevat sen yhtä aikaa.

Ja sitten aamulla isi, mummi, ukki, sisko ja veli sanoivat: Onnea, onnea, iso tyttö!

Arvonta! Voita Päiväkoti Heippakamu: Pablo ja heiluvat hampaat -teos

Saan ilokseni arpoa viidelle lukijalleni Päiväkoti Heippakamu: Pablo ja heiluvat hampaat -kirjan (arvo 22,30 €)! Osallistu kertomalla blogin kommenttikentässä, joko sinun omalta pikkuiseltasi tai lähipiirissäsi olevalta lapselta, jolle kirjan voisit antaa, on lähtenyt hampaita.

Onko hampaiden lähteminen ollut iso juttu? Kuinka monta hammasta on jo irronnut? Tuoko teillä hammaskeiju tyynyn alle kolikon?

Arvonta-aikaa on 29.8.2017 asti. Onnea arvontaan!

Avainsanat

Kommentit

Ihana kirja! Varmasti hänkin vaikka tällä kertaa arpaonni ei osuisikaan kohdalle: aihe on meillä erittäin ajankohtainen. 😊

Tokaluokkalaiselta kummitytöltä on jo lähtenyt jokunen hammas ja aika tärkeää tuntuu olevan myös hammaskeijun vierailut. 🙂 Hänelle siis olisi oikein kiva kirja lahjaksi. 🙂

Meillä 4 vuotias kovin odottaa hampaiden lähtöä, jopa niin kovin että mielikuvitus vie välillä voiton ja hän suu hymyssä kertoo miten häneltä on hampaita lähtenyt.
Oikein tervetullut kirja olisi tänne meillekin <3

Lapselle se on jännä ja iso asia. Voi, kun on ihana kirja! Tarvitsisin sitä tulevaisuudessa.

Tyttö 5 mutta odottaa jo kovin hampaiden irtoamista ja että saa laittaa tyynyn alle.

Meidän 5v:llä huomattiin hammastarkastuksen yhteydessä muutama viikko sitten, että eka hammas on alkanut heilua. Iso juttu pojalle, varsinkin kun kotona on 4 vuotta vanhempi isoveli. Hammaskeiju toi esikoiselle tyynyn alle rahaa muutamasta ekasta hampaasta, kunnes väsynyt äiti unohti koko asian… Voi kauhuus sitä pettymystä, kun hammas olikin aamulla edelleen tyynyn alla. Jatkossa hammas on laitettu erityiseen hammaspussiin ja jätetty pöydälle. 5v. tietää, että laitan rahan ja ajatus hammaskeijusta tuntuu jops pelottavan. Hänelle siitä ei siis puhuta. Esikoinenkin keksi sen aikanaan jostain ohjelmasta ilmeisesti, mentiin vain juonessa mukana.

5-vuotias odottaa innolla ensimmäisen hampaan heilumista ja irtoamista, vielä ei kuitenkaan ole mitään merkkejä, että näin pian tapahtuisi.

Meidän eskarilainen on äärimmäisen ylpeä kun nyt vihdoin ensimmäinen hammas alkoi heilua. Vielä ei ole hampaita irronut, mutta tuntuu se olevan jo ajatuksena lapselle tosi iso juttu, sekä jännittävää, vähän pelottavaa, että innostavaa, kun kasvaa isoksi ja saa rautahampaat. Pienen ihmisen elämän etappeja 🙂

Hanna

Tärkeitä juttuja!

Vielä ei hampaita ole lähtenyt omilta lapsosilta,mutta kuulostaa hyvältä kirjalta asiaan valmistautumista varten!😊

Hanna

Kirja on kyllä kiva vaikka ei vielä heiluisikaan hampaat.

Viime viikolla alkoi eskari. Sinne tyttö innolla meni ilman yläetuhampaita. Näytti olevan monta harvahammasta;) Kirjan haluaisin lahjoittaa eskarin lapsille 💖

Hanna

Se olisikin kiva ajatus!

Iso juttu, jota jopa keskimmäisemme, kolmevuotias odottaa. Esikoiselta ei ole vielä lähtenyt hampaita ja tuskin ihan heti lähteekään, kun eka hammas puhkesikin vasta 10 kk:n iässä.

Hanna

Ilmeisesti se onkin verrannollinen hampaiden tuloon.

No on todellakin ollut ISO juttu! Ehkä liiankin. ”Vasta” kaksi hammasta tosin on vaihtunut. Ja kyllä, hammaskeiju jätti kummallakin kerralla tyynyn alle euron.

Meiän 6 vuotiaalla on lähtenyt jo kaksi hammasta ja molemmilla kerroilla hammaskeiju on käynyt

Kun hammas irtoaa tyynyn alle yöksi ja yöllä ”hammaspeikko” on tuonut euron kolikon. klassinen perinne joka kulkee mukana tosin omassa lapsuudessa se taisi olla 1 markka. Lapsi uskoo hammaspeikkoon ja se on aina yhtä ilahduttavaa nähdä pirteä aamulapsi(jota harvoin saa)

Hanna

Kiva perinne! Meillä hammaspeikko on pahis, jota ajetaan suussa takaa hammasharjalla.

Ensimmäiset kaksi hammasta lähti 4-vuotiaana. Nyt 5-vuotiaana hampaita on lähtenyt kuusi!
Hampaiden lähtö on ollut joka kerta iso juttu! On tanssittu ja esitelty uutta hymyä. Kieli käy koko ajan kokeilemassa puuttuvaa hammasta. Ja tottakai Hammaskeiju on vieraillut joka kerta! Välillä tuonut kolikon, välillä Xylitol-purkkaa tai -pastilleja.

Ei ole vielä hampaita lähtenyt, parin vuoden päästä taitaa olla ajankohtaista.

eilen oli hampulääkäri ja kuinkas ollakaan, illalla tuli kommentia: ”äiti, mun hammas on ihan vinossa!” ja sitten jo suunniteltiin, miten asennetaan naru oven kahvaan ja heilautetaan hammas irti… 🙂

Ei ole kuusivuotiaalta vielä lähtenyt yhtään hammasta, vaikka kyllä sitä jo vähän odotellaan. 🙂

Mummun kulta on vasta 4 v 8 kk vuotta joten ei vielä ole hampaita lähtenyt. Toivottavasti ei myöhemmin tarvitse oikomishoitoja, kuten äitinsä.

Hanna

Toivotaan!

Meidän 5,5v on jo muutamama hammas irronnut. Kovin tärkeä asia se on lapselle. Jonkin aikaa oli jo ehtinyt odottaa ja kysellä miksei hänen hampaansa jo irtoa??

Hanna

Tsemppiä pienelle odottajalle!

Meillä kolmevuotias poika, hän on jo kovasti kysellyt miten hampaat irtoaa jne. Hoitopaikasta isommilta varmaan kuullut asiasta. Odottelee jo milloin omat hampaat irtoaa. Hammaskeijusta ollaan juteltu ja kerrottu että laitetaan irronnut hammas sitten tyynyn alle odottamaan hammaskeijua… Ristiäislahjaksi saatu tinarasia, johon eka hammas sitten laitetaan, sitä ollaan myös tutkiskeltu:)

Hanna

Vielä saa hetken odottaa… Ihana!

Aikaisin on tullut sekä 5 vuotiaasta alkanut lähteä, ekaluokalla olleet jo yläetuhampaat, 9 hammasta on nyt lähtenyt ja tytöillä ikää 8.5 v.☺

Hanna

Komea määrä jo lähtenyt!

Edellisestä hampaiden vaihtumiskokemuksesta on melkoisesti aikaa, nyt kaikki taas muistuu mukavasti mieleen ja mitä kaikkea siihen liittyykään. Kiva, että saa olla jollain lailla osallisena taas.

Hanna

Kiva!

Ei ole vielä omalta lapselta lähtenyt hampaita, mutta edellistä Heippakamu-kirjaa on kovasti luettu mummilassa ja tykätään siitä molemmat 🙂

Hanna

Ne onkin kivoja kirjoja!

Meillä 5v neiti ja juuri pari päivää sitten lähti ensimmäinen hammas ja eskari alkaa parin päivän päästä. Neiti ei malttanut antaa hammasta keijulle joten lupasin ostaa palkinnon ja tämä kirja olisi täydellinen palkinto!

Hanna

Niin olisikin!

Ei vielä (5-v.) heilu, mutta innolla odotetaan! Hammaskeiju vaihtaa hampaan rahaan meillä perinteisesti vesilasissa:)

Hanna

Meillä tyynyn alla. Hauskoja perinteitä.

Hampaat ei vielä heilu (5 v.)

Hanna

Ehtii hyvin vielä.

Jo on lähtenyt!

Hampaat ei vielä heilu.(6.v.)

Alhaalla oli yhtä aikaa edessä 4 hammasta ;), kun maitohampaat irtosivat, uudet laskeutuivat eteen hienosti. Lapsi kohta 7 v, muiden heilumista odotellaan.

Viisivuotias Ramona on ”menettänyt” alaleuan kaksi maitohammasta. Helposti ja vaivattomasti lähtivät ja hammaskeiju oli yön aikana tuonut asiaan kuuluvan korvauksen. Asiaan on suhtauduttu perheessä rauhallisen asiallisesti.Tärkeä vaihe lapsen elämässä; siitä puhutaan paljon ja mieluusti näytetään; katso minulta on lähtenyt jo kaksi hammasta!!

Tämän muistiin merkitsi Ramonan mummi

Oi että! Ihana kirja!

Meillä lähtivät kaksi ensimmäistä hammasta pari kuukautta sitten, 5,5 vuotiaana. 4-vuotias pikkuveli on siitä lähtien nitkutellut omiaan, että josko jo hänelläkin… Kaksikulttuurisesta perheestä kun ollaan niin meillä käy sekä hammaskeiju että Pérez-hiiri, jotka jättivät tyynyn alle kolikoita ja viestin, jossa muistutettiin mm. hoitamaan hyvin uusia hampaita.

Hanna

Enpä ole kuullutkaa tuosta hiirestä. Voi oientä heiluttelijaa.

4,5-vuotiaalta ei heilu vielä

Tytön tytöltä on kaksi hammasta lähtenyt. Kolikon arvoinen ”suoritus”

on jo muutama hammas lähtenyt…mutta loppujen irtoamista odotellaan..

Hanna

Kiva!

Kyllä hampaan irtoaminen on iso asia lapselle. Aikuiset eivät tee numeroa.

Hanna

On se!

Kolmannella lapsellamme alkoi juuri äskettäin heilua ensimmäinen hammas, ja ikää hänellä on 5-vuotta. Kirja olisi piristys sekä lapselle että äidille, koska kolmannen lapsen kohdalla ei enää jaksa ”hypettää” hampaiden lähtöä samalla tavalla mitä ensimmäisen, ja toisenkin kanssa😂. Saisi kuopuskin hampaanlähtöönsä jotain spesiaalia!

Hanna

Onnea hampaan heilumisesta!

Meidän viisivuotiaalta lähti ensimmäinen hammas kesällä. Ehti liikkua hetken ja mummin luona oli irronnut. Hammaskeiju oli käynyt ja jättänyt viiden euron setelin. Päivittelin vähän mielessäni kotiäidin budjettia ja piti sitten tarinoida innokkaalle säästäjälle(hän jo laski kuinka paljon tienaakaan tulevaisuudessa keijujen avulla), että olen kuullut että ensimmäinen hammas on se kallein ja sitten keijuilla on ollut tapana jättää kolikoita (ainakin omassa lapsuudessa näin):D Luettiin muuten aiheesta myös yksi kirja, joku ”Kamala Henri huijaa hammaskeijua” (en muista menikö nimi oikein..)

Hanna

Hyvin pelastettu tilanne! Kiitos kirjavinkistä!

Ei ole vielä mutta pain alkaa tapahtua, lapsi on viisi vuotias.

Hanna

<3

8vuotta täyttäneeltä pojaltani on lähtenyt yksi maitohammas, se oli hänelle ilon asia koska nyt hampaita on vähemmän pestävänä 🙂 hampaiden pesu ei ole pojilleni sitä mieluisinta puuhaa. Minulla on kolme poikaa joista kahdella oikomishoito ja yhdellä valtava hammaslääkärikammo, nukutuksessa on jouduttu reijät paikkaamaan. Kuopus aloittaa eskarin pian ja hän odottaa myös hampaan irtoamista. Tapanamme on laittaa hammas tyynyn alle seuraavaksi yöksi jolloin se on muuttunut kolikoksi.

Hanna

<3

Poika täytti pari viikkoa sitten viisi ja nyt heiluu ensimmäinen hammas! Vähän oli aluksi ihmeissään 🙂
3- vuotias pikkuveli on vähän harmissaan, kun omat hampaat ei heilu 🙂

Hanna

Voi pientä veljeä <3

Omaa poikaa myös harmitti, kun hänen hampaat eivät irronneet, vaikka eskarikavereilta niitä lähti. Vihdoin loppukeväällä ensimmäinen hammas irtosi ja hammaaskeiju sai työkutsun 🙂

Hanna

Jee! 🙂

Keväällä 5v täyttäneellä pojallamme on jo lähtenyt alaetuhampaat ja uudet jo tulossa tilalle. Ja ylhäällä heiluu. Ensimmäistä liikkuvaa hammasta varjeltiin pitkään ja sitä ei saanut kukaan muu koskea tai katsoa ja hampaiden pesussa piti varoa. Sitten kun se lopulta oli melkein irti sitä automatkalla kovasti itse liikutteli ja takapenkiltä kuului että se kaatui mutta nostin sen takaisin ylös.😂 Kohta se sitten irtosikin ja sitä pidettiin pienessä nyrkissä kuin aarretta loppumatka. Onnistui vielä pudottamaan sen pihassa pienten kivien sekaan ja hetken sai isi sitä etsiä. Hammaskeiju sitten oli tyynyn alta sen yöllä hakenut ja toisen hampaan irrotus olikin sitten huomattavasti helpompaa. Esikoisella aikoinaan kasvoi uudet hampaat etuhampaiden taakse eikä maitohampaat liikkuneet lainkaan, piti sitten käydä irrottamassa ne hammaslääkärillä.

Hanna

Onneksi aarre löytyi. 🙂

Meidän 6- vuotiaalla ei vielä hampaat heilu vaikka kavereilla niitä jo putoilee. Yrittää kovasti heilutrlla..

Hanna

Tuttua siis teillekin <3

Meidän 5-vuotiaalla on lähtenyt nyt kesän aikana molemmat alaetuhampaat, oli yllätys, että nytkö ne jo alkavat lähtemään! Ensimmäinen kun lähti, tuli tyttönen keskellä yötä kertomaan, että o-ou nyt se tapahtui! Hammaskeijukin ehti käydä vielä yön tunteina 🙂

Meillä on odotettavissa oikomishoito mm. ylipurennan vuoksi, joten hyvä jos saadaan rautahampaat kuntoon mahdollisimman varhain.

Hanna

Ihan yöllinen hiippailija. Tsemppiä hoitoihin!

Meijän viskarilainen odottaa kovasti hampaiden heilumista ja irtoamista😊 Kun päiväkoti kavereilta sekä serkku tytöltä on jo lähtenyt.
Mun oma kokemus ei ollut niin hehkeä silloin joskus aikanaan kun äitini kertoi minulle että saan rautahampaat niin aloin itkemään etten halua rautahampaita😃

Hanna

Ihana viskari <3 Voi ei, pelottavat rautahampaat 😀

Meidän kohta viis vee tyttö on odottanu jo puoli vuotta että eka hammas lähtee ja lähes päivittäin testaa joko hammas heiluisi. Kavereilla on viis vuotiaana lähteny ekat hampaat. Maagisia 5 vee synttäreitä on odotettu pitkään ja hartaasti, toivottavasti se eka hammaskin sitten irtoaa eikä joutuisi enää montaa vuotta sitä odottamaan. 🙂

Hanna

Voi pientä, tiedämme tunteen! <3

Tulevalla ekaluokkalaisella lähti eskarissa kaksi hammasta ja nyt heiluu kolmas hammas alhaalla. Nyt eskarin aloittavalla ei heilu vielä yhtään.

Hanna

Niin ne voi näköjään vaihdella kovasti. Tsemppiä odottamiseen!

Meilläkin on odotettu hampaiden heilumista – ja irtoamista, pitkään ja hartaasti ja nyt, heti 7v. synttäreiden jälkeen, lähti se ensimmäinen. Voi sitä riemua! Myös uusi tulokas hammasrivistöön on jo pitkällä (kuin myös uudet takahampaat).

Mitä tuohon huolestumiseen en näkisi sille syytä, varsinkaan jos ensimmäiset hampaat puhjenneet myöhään (meillä 9kk.)! Tämä hammaslääkäreitä kun on niin yksilöllinen!

Hanna

Joo kai se on vaan parempi, mitä myöhemmin ne rautahampaat tulee 🙂

Mun eskarin alottavalla tytöllä on jo neljä hammasta lähteny, ja taas yksi hammas heiluu 🙂

Hanna

Oi, jännää aikoja! Se vaan on niin hienoa pienen mielestä. 🙂

Hoitolapsilleni lukisin. Eskariin menevällä hampaita jo vaihtunut useita, mutta 2 nelivuotiasta ovat toiveikkaasti hampaitaan heiluttelemassa.

Hanna

Ihanat heiluttelijat 🙂

Meidän tulevalta eskarilaiselta on nyt lähtenyt jo kolme hammasta:)Neljäskin jo heiluu;)Poika on asiasta tohkeissaan.

Hanna

Iso juttu! 🙂

Pari hammsta on jo lähtenyt. Toinen tosin tapaturmaisesti, mutta senkin lähtöä ylpeili kuin kunniakkainta sotavammaa 😀 Meillä on yltiörealistinen poika, joka ei muuten satuhahmoihin usko ollenkaan, mutta hammaskeijuun uskoo, siitä kun on todisteet rahana tyynyn alla 🙂

Hanna

Onhan se uskottava, kun omin silmin näkee 🙂

Omalla 5-vuotiaallani aihe ei ole vielä ollut esillä, mutta voin kuvitella että pikkuisille tulee tuossakin asiassa vertailun tarve. Olen kuullut että mitä myöhemmin hampaat tulee, sitä myöhemmin usein myös vaihtuvat.. Mikä on hyvä asia! Suurempi todennäköisyys että rautahampaat pysyisivät hyvänä.😊 tällaista kuulin, kun ihmettelin että lapselleni ensimmäinen hammas tuli vasta 1v4kk iässä.

Hanna

Totta varmasti tuo 🙂

Kirja olisi mukava yllätys 5-vuotiaalle Samulle. Hampaita on lähtenyt kaksi. Ensimmäisen hampaan Samu ilmeisesti nielaisi, mutta toinen pikku hammas laitettiin tyynyn alle, jonne aamulla oli ilmestynyt hammaskeijun tuoma kolikko 🙂

Hanna

Ihana Samu!

Ei yhtään hammasta ole lähtenyt kouluun menevältä pojaltamme (syyskuussa 7v.) Ihme, ettei ole ottanut asiaa kovin raskaasti. Mutta auta armias jos kaksi vuotta nuoremmalta pikkuveljeltä lähtee ensin hammas 😲

Hanna

Se olis kyllä paha!

Tulevalta ekaluokkalaiselta on lähtenyt 8hammasta. Ekat lähti vasta eskarin jo alettua. Kaikki 4ylähammasta oli yhtä aikaa poissa. 4,5v pikkusisko on kateudesta vihreä ja odottaa omaa vuoroaan.

Hanna

Voi mikä kolo ollut pienellä <3

Mukana.:) Kirja tulisi ehkä kummipojalleni, sillä omalla eskarilaisellani (tuleva koululainen) on tainnut lähteä jo 10 hammasta! Isoveljellä ei lähtenyt todellakaan noin aikaisin. 🙂

Hanna

Onpa lähtenyt jo paljon 🙂

Meidän 5-vuotias odottaa myöskin hampaiden heilumista, koska muillakin heiluu. Isoja asioita pikku ihmisille!

Hanna

Tsemppiä pienelle odottajalle!

Tämä olisi ihana omalle eskarin aloittavalle, jolla on jo hampaita lähtenyt.

Hanna

Onnea eskarin alkuun teillekin!

Inka, joka täyttää 6v syyskuun lopussa ja aloittaa nyt eskarin, odottaa js toivoo, että hammas heiluisi, monella kaverilla jo lähtenyt. Itselle vaikea käsittää kuinka iso asia on, loogisesti ajattelen, että parempi kun tulevat mahd.myöhään, mutta…

Hanna

Niinpä, eipä kiirettä olisi, mutta iso asia pienille! Halit Inkalle!

Esikoiselle on ollut iso juttu, poika nyt 7v ja 7 hammasta irronnut ja kahdeksas heiluu, hirveä kiire on saada sekin irti. Ensimmäiset kaksi lähti jo 4½ vuotiaana, yhtäkkiä vain sylkäisi hampaan pöydälle ja seuraavan sitten 10pv päästä ensimmäisestä ja oli niiiin onnellinen 😀
Hammaskeiju huijauksen arvasi heti, kysyi että onko se ihan oikeasti oikea ja ennen kuin ehdittiin edes vastata, vastasi itse omaan kysymykseensä, että tietää että me se raha laitetaan..
Pikkuveli 4v on kovin kateellinen isoveljen rautahampaista (ja kolikoista), molemmille on hampaat tulleet tosi aikaisin ja varmaan kyllä irtoaakin sitten.

Hanna

Aikaisin on lähtenyt! Hauska juttu tuo sylkäisy 😀

Esikoiselta lähti ensimmäiset hampaat aivan juuri kun täytti viisi, kaksi alaetuhammasta parin viikon välillä. En ollut lainkaan varautunut kun luulin että lähtisivät vasta eskarissa tai koulussa, pääsi siis vähän yllättämään. Onneksi hammaskeijulta löytyi kuitenkin kolikko tyynyn alle laitettavaksi 🙂 Nyt heiluu kolmas hammas ja innoissaanhan lapsi sitä kokeilee joka ilta.

Kääntöpuoli aikaiselle hampaiden lähdölle on myös aikaisin aloitettava oikomishoito jota 5-vuotistarkastuksessa väläyteltiin.

Hanna

Tsemppiä oikomishoitoihin! <3 Onneksi on hyvä hammashoito!

Minä olen kuvitellut tuon omani olevan omaa laatuaan oleva ipana, kun hän odottaa hampaiden irtoamista, mutta onhan näitä lapsia siis muitakin. Itse en ole ymmärtänyt miksi se on niin erityisen odotettua. Lapsi kuitenkin ilmeisesti päiväkodissa nähnyt näitä hampaiden lähtöjä. ”Miksi hän on niin pieni, ettei hampaista yksikään edes heilu?” on niin usein kysytty. Jäämme odottamaan, jos ennen eskaria täälläkin vielä alkaisi hampaat heilua. Vuosi vielä odotellaan esikoulun alkamista, ja siitä saattaa tulla todella pitkä tällä odotus mallilla.

Hanna

Voi meidän pieniä <3

Voi itku, meillä ei ekaluokalle menevällä ole heilunut vielä yksikään :/ uusia on kyllä tullut rivin viimeisimmäksi, mutta maitohampaat ei ota irrotakseen. Välillä jomottelee, mutta ei heilu. Kyllä lapsi ihmettelee, koska hänen hampaansa irtoaa, kun kavereillakin on jo, mutta ei onneksi hirveän raskaasti ota asiaa. Äitiä kyllä huolettaa, pitääkö niitä lähteä hammaslääkärille asti repimään 😀

Hanna

Olenkin kuullut tuosta! Kannattaa varmaan käydä näyttämässä, että ei uudet hampaat kasva ihan väärin. Tsemppiä!

Meillä on jo ehditty iloita lähteneistä hampaista. Viisivuotispäivän jälkeen se alkoi melkoisella vauhdilla. Ensin lähti kaksi alhaalta ja nopeassa tahdissa oli lähtenyt jo kuusi maitohammasta. Nyt keväällä kuusi vuotta täyttäneellä kasvaa jo toinen rautainen yläetuhammas. Toisen kohdalla on vielä kolo. Alhaalla neljä rautahammasta ahtaasti.
Hammaskeijun vierailut eivät kuulu perheemme perinteisiin.

Hanna

Onpa teillä lähtenyt nopeasti! Halauksia pienelle!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *