Yleinen
26.6.2017

Valas pukeutuu rantavaatteisiin.

Valas pukeutuu rantavaatteisiin.

Tiedättekö sen fiiliksen, kun menet intoa puhkuen koluamaan alennusmyyntejä? Ajatuksena tuhlata kerrankin rahaa hieman itseesi ja vaatteisiisi, niiden ainaisten lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden sijaan. Vaan karma, maailmankaikkeus, universumi tai hormonihuuruinen mieleni teki taas kerran tepposet vaateostoksilla ja löydöt jäi vähiin. Ihan tyhjin käsin en poistunut, mutta iso neule, alustoppi sekä rantavaate oli aika huono saalis, kun kerrankin olin valmis maksamaan vaatteistani kunhan niitä vaan löytäisin.

Lähestulkoon jokainen vaate jota kokeilin, näytti päälläni makkarankuorelta. Tiedän että se johtuu raskaudestani, mutta katsellessani itseäni sovituskopin peilistä, olo tuntui kaikelta muulta kuin raskauden hehkusta nauttivalta naiselta. Enemmänkin valaalta, isolta sellaiselta.

Tiedän ettei normaaleja vaatteita ole luotu sopivaan raskausvatsani päälle. Ei ihme siis, että harva niistä istuu tällä hetkellä kauniisti päälleni. Mutta kun tahtoisin että ne olisi hyviä. Koska olen aina vihannut äitiysvaatteita. Tai en vihannut, mutta viimeiseen saakka yrittänyt olla ostamatta niitä. Haluaisin mielummin löytää vaatteita, jotka näyttävät ihan kivalta ja istuvat päälle vielä synnytyksenkin jälkeen. Taitaa kuitenkin olla aika mahdoton tehtävä. Ainakin tälläiselle ei niin shoppailun ystävälle, joka ei jaksa viettää kaikkia viikonloppuja uusia vaatteita metsästäen.

Tämä valas pukeutuu siis koko kesän, syksyn ja tulevan talvenkin vielä näihin rantakaapuihin heh hee… Tykkään näistä kovin, mahakkaana ja ilman. Kolmas samantyylinen paita vaatekaapissani, tottakai eri kuosilla kuitenkin.

Ensimmäinen kunnon kroppakriisi tähän raskauteen. Seuraavaa odotellessa. Tänään olen kuitenkin pitänyt masustani ja silmissä suurenevasta kehostani taas ihan hirveästi. Naisen nopeasti ailahteleva mieli ja tunteet…Ja vielä hormoneilla höystetty sellainen. Ei hyvää päivää. Tai ainakaan kovin helppoa sellaista.

 

Avainsanat

Kommentit

Ainakin Name it myy ihania Mamaliciousin vaatteita, jotka usein käy imetysvaatteina ja vielä sen jälkeenkin 🙂 Mulla on edelleenkin imetysmekko ja –paita käytössä, vaikken imetäkään ja hyvältä näyttävät ^_^ Myös kirppiksiltä oon hamstrannut äitiysvaatteita kun mulla on molemmista lapsista ollut niin muhkea maha, ettei normivaatteisiin mahtumisesta ollu toivoakaan 😀

Laura

mä olen yrittänyt mtetsästää kirppikseltä mutta en ole löytänyt :/ kiitosvinkistä, täyyy muistaa ensi kerralla käydä name itissä kun shoppailemaan lähden! 🙂

Itse kärsin tällä hetkellä hirveästä vaatekriisisistä ja joka päivä tuskailen vaatekaapin edessä. Odotan toista lasta viikolla 10 ja kuulun myös niihin onnekkaisiin, jotka näyttävät jo heti plussatestin aikaan siltä kun olisi raskaana vähintään puolessa välissä. Muuten se onkin ihanaa, mutta kun haluan pitää raskauden salassa sinne nt-ultraan asti. Toivon siis että ilmat pysyvät viileinä vielä muutaman viikon niin mahaa on helpompi piilotella 😀

Laura

toivotaan siis kylmiä ilmoja 😉 ei onneksi enää montaa viikkoa! Onnea odotukseen <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.