Yleinen
21.5.2017

11. Raskausviikko !

11. Raskausviikko !

Raskausviikko: 10+ 1

Vauva: Ei ole enää alkio vaan sikiö. Kaikki rakenteet ovat kehittyneet. Tästä viikosta lähtien sikiö alkaa kasvamaan vauhdilla; seuraavan kolmen viikon aikana sikiön pituus päästä peppuun kaksinkertaistuu.

Oireet: Oireettomuus tai oireiden väheneminen. Pahoinvointia ei juurikaan enää ole, ellei nyt pieniä huonoja hetkiä nälkäisenä tai väsyneenä lasketa. Suurin väsymys on takanapäin mutta silti vielä kovasti väsyttää. Ei enää nukahdan pystyyn väsymystä, mutta tunnen kulkevani koko ajan pienessä sumussa ja olen todella poissaoleva. Parempaan päin, energistä keskiraskautta odotellessa! Alavatsaa ja selkää jomottelee päivittäin aina pieniä hetkiä. Hyvä niin, muuten tässä jo ihan pelästyisi että onko siellä sittenkään enää ketään kun oireet ovat niin laimeita. Närästys on tullut jäädäkseen ja soittelinkin neuvolasta Omeprazol reseptiä viime viikolla. Joskin lääkkeet on vielä hakematta kun ei lähi apteekki ole viikonloppuisin auki. Samarinilla ja maidolla mennään vielä tämäkin päivä! Viime viikolla kiusanneet ruuansulatusvaivat ovat vähentyneet kun vaihdoin maitotuotteet laktoosittomiin. Vanha tuttu vaiva näemmä palasi vuosien jälkeen. Liekö raskaudella vai herkuttelulla enemmän arpaa tähän asiaan että ruuansulatus on hieman ärtynyt?

Mielihalut: Ei juurikaan ole. Riisinuudeleita ja riisihiutalepuuroa on iltaisin tehnyt mieli eli ehkäpä siis pahvin makuinen ja oikeastaan aika mauton ruoka on nyt minulla in…Peruna myös maistuu, erityisesti muusi on herkkua!

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Uskomatonta että 25 % raskaudesta on jo takanapäin! Toisaalta tämä ensimmäinen neljännes menee nopeasti kun reilu 3 viikkoa sitä ollaan ”raskaana” vaikkei oikeasti ollakkaan tai ainakaan ei tiedetä asiasta. 2,5 viikkoa ultraan, en millään jaksaisi odottaa! Sitten ollaan jo niillä ”turvallisilla viikoilla” vaikka olen kyllä tällä hetkellä jo aika rauhallisin mielin tämän raskauden suhteen. Asuntoasiat ovat pyörineet paljon viimeaikoina päässä; miten 5 henkinen perhe mahtuu rivarikolmioon? Olemme suunnitelleet mahtuvamme ehkä koko vauvavuoden, mutta kaatuuko seinät (ja kaappien sisältämät tavarat..) päälle heti ensimmäisten kuukausien aikana? Kun sen seuraavan kodin haluaisimme kovasti olevan se the koti josta pois emme muuttaisi kuin ehkä vasta lasten lentäessä maailmalle. Ja se the koti kaipaa vielä vähän säästöä onnistuakseen.

Kaikin puolin olen tällä hetkellä siis tyytyväinen, joskin vielä hieman väsynyt odottaja.

 

Avainsanat

Kommentit

Oi näyttääpä siellä kesäiseltä! Täällä on vielä luntaki maassa ja ilmat aika kylmiä.:(

Laura

Täällä alkoi kesä kyllä yhtäkkiä! Vaikka nyt jo tosin viileämpää taas 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.