Yleinen
9.5.2017

Erityisesti ärsyttää ne omat lapset.

Erityisesti ärsyttää ne omat lapset.

Tiedättekö, minä olen nyt siinä seesteisessä (huomaa sarkasmi) vaiheessa raskautta että kaikki ottaa päähän. Ärsyttää, ärsyttää ja ärsyttää. Ihan kaikki. Ja vielä erityisesti ne omat lapset. Ne vasta ärsyttäviä ovatkin.

Kahden uhman talo. Sellainen me tällä hetkellä ollaan. Toinen huutaa kuin palosireeni kun ei saa tahtoaan läpi. Toinen taasen nauraa kaikille kielloille ja ei käy, en halua kitinä täyttää rivarinpätkämme. Kyllä on hermot kireällä, ihan ilman tätä raskauttakin olisi.

Joskus ajattelin että omien lapsien perseilyä kestäisi paremmin mitä vieraiden lasten. Tavallaan pitää paikkaansa mutta sitten taas; ei todellakaan! Kun on maailman vahvin tunneside siihen pieneen ihmiseen, se saakin yhtäkkiä minun hermoni katkeamaan nanosekunissa. Kun tunee maailman suurinta rakkautta toista kohtaan, taitaa tuntea aika vahvasti myös ne kurjat tunteet. Tai ehkä pikemminkin uskaltaa näyttää ne, kun ne kuitenkin on siinä ja rakastaa.

Taitaa uhmaikäisten lasteni uhma olla tarttunut hitusen minuunkin. Vai kuulostaako hieman liian tarkasti uhmaikäisen diagnoosilta tämä minunkin kiukutteluni; uskaltaa näyttää ne negatiiviset tunteet niille rakkaimille koska ne kuitenkin on siinä. Heidän lähellään on turvallista testata rajojaan ja heidän hermojaan. Ei he mihinkään lähde. Ehkä korkeintaan x-merkiksi olohuoneen lattialle yhtymään tähän kiukkuteatteriin. Voi mies raukka, kaksi uhmaikäistä ja hormonihirviö.

Vaikka olen aivan satavarma että molemmat lapseni huomaavat minun huonon tuuleni ja ärsyttävät silloin erityisen paljon ja tahallaan, taitaa olla peiliin katsomisen paikka meikäläisellä. Kyllä se vaan on nämä hormonit, univelat ja ihan oma luonne joka minusta tekee tällä hetkellä vähän kärttyisen akan. Sellaista se elämä on, enkä koe mitään suurta huonoäiti fiilistä, vaikkakin joka ilta lupaan olla huomenna hivenen paremmalla tuulella. Onneksi eilen oli maanantai niin eiköhän tänään ainakin ole helpompi olla iloisempi kuin eilen.

Tai ainakin helpolta se nyt tuntuu, kun edessä on kuppi kuumaa kahvia ja talon pienimmät uhmakiukkuilijat vielä nukkuvat.

dav

Avainsanat

Kommentit

Huh! Kuulostaa ”hauskalta” vaiheelta. Itse olin kiukkuinen varsinkin raskauden loppuvaiheessa, kun olo alkoi olla todella tukala. Nyt, kun imetys on vähän vähentynyt, tunnistan itsessäni samoja fiiliksiä. Voi tietysti johtua muustakin, mutta olen aika varma että hormonit heittävät häränpyllyä vielä monta kertaa ennen kuin tämä äiti on oma itsensä…
Aurinkoa ärsyttäviin päiviin! 🙂

Laura

Kiitos, aurinkoa myös sinne!<3 joo kyllä nää hormonivaihtelut tuovat kaikkea "kivaa" tullessaan :p

Muista miettiä viimeistään vauvan synnyttyä haluaisitko/voisitko tarvita ja hyötyä ennaltaehkäisevästä perhetyöstä. On muuten hyvä ”palvelu”, hienoa että meillä on tälläiseen mahdollisuus! Toki en tiedä kaikkien kuntien tilannetta, mutta kannattaa tarkistaa oman kunnan tilanne. Itse lyhythermoisena 4-, 2-v ja 3kk lasten äitinä halusin perhetyötä tukemaan vanhemmuudessa ja auttaa kyllä jaksamaan uhmaikäisten ja vauvan kanssa arkea. 🙂

Laura

Kiitos vinkistä vaikka en koe että meidäb perheellä olisi tarvetta perhe työlle! Mutta laitan korvan taakse, koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan 🙂 ihanaa että olet ollut rohkea ja pyytänyt apua<3

Mulla alkaa olla tuo pahin ärsytysvaihe tässä raskaudessa ohi, ainakin luulisin niin! Mutta ihmettelin kyllä, että miten paljon ja helposti oikeesti oonkaan ärsyyntyny alkuraskauden ajan.

Laura

Mulla myös tuntuu ihan tässä lähipäivinä helpottaneen kun oma olokin alkaa olla fyysisesti niin paöjon parempi!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.