Yleinen
27.4.2017

Olinko sittenkään valmis tähän raskauteen?

Olinko sittenkään valmis tähän raskauteen?

Aika kultaa muistot. Aivan liian hyvin. Odotin raskautta, kolmatta lasta ja tätä ihanaa mahankasvattelua kuin kuuta nousevaa. Mutta tiedättekö, tämän pahoinvoinnin ja väsymyksen takia olen salaa hiljaa mielessäni miettinyt että olikohan tämä sittenkään ihan viisasta. Olinko valmis hyppäämään tähän tuntemattomaan, pelottavaan, rankkaan mutta rakkaaseen matkaan vielä kerran?

Yhdeksän tuntia yöunia takana. Silti väsyttää. Oksettaa, oksettaa ja oksettaa. Ruokaa pitää olla käden ulottuvilla koko ajan. Turvotus on kamalaa, olo on kuin vappupallolla. Suoraan sanottuna tämä on aivan perseestä.

En muistanut miten kamalaa tämä raskauden alkutaival on. En muistanut mitä tälläinen väsymys on. Huonosta olosta puhumattakaan. Tänään mietin että jos kaikki ei menekkään hyvin niin tässä se sitten oli. Toista kertaa en lähde yrittämään, sitten jään onnelliseksi kahden lapsen äidiksi.

Eihän ne näin tule menemään, luultavasti. Kolmannen lapsen kaipuu on niin suuri. Raskaus ei ole ruusuilla tanssimista ja silti vain taas tähän lähdin. Mutta onko väärin jos myönnän että välillä, niinä rankkoina ja huonoina hetkinä sekunin sadasosan ajan kadun sitä, että päätin lähteä tähän vielä kerran. Negatiiviset ajatukset, saatika niiden äänen sanominen on pelottavaa. Otetaanko kostona niistä ajatuksista meidän onni meiltä pois? Entäpä jos kaikki tämä viikkojen kärsimys onkin ollut turhaa?

Ehkä en ihan henkisesti ollut täysin valmistautunut siihen miten kurjan olon tämä raskaus minulle tekisi. Fyysisesti kyllä tiesin mitä odottaa mutta henkisesti en osannut valmistautua niin hyvin. Joka kerta olen pelännyt sitä pahinta, mutta nyt kolmannella kerralla se ajatus tuntuu olevan paljon voimakkaampi mitä ennen. Pelko ja siitä johtuva ahdistus on enemmän läsnä mitä aikaisemmilla kerroilla. Kun minulla jo on kaksi täydellistä lasta niin voinko vielä saada kolmannen? Ja vieläpä näin helposti.

Turhauttaa ja pelottaa olla näin haavoittuvainen. Onni voi muuttua musertavaksi suruksi tuosta vain. Enkä minä pysty vaikuttamaan siihen mitenkään. Haavoittuvainen ja avuton, sellainen on minun oloni tällä hetkellä kaiken pahoivoinnin ja väsymyksen keskellä.

Olen etuoikeutettu ja niin onnekas kun saan taas mahdollisuuden kärsiä raskausajan pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Etuoikeutettu, mutta niin kamalan väsynyt. On todella uuvuttavaa pelätä.

Tuntuu että ärhentelen perheelleni enemmän kuin koskaan ennen. Pinna on kaikkea muuta kuin pitkä ja lapset tuntuvat temppuilevan ihan tahallaan kun huomaavat minun olevan väsynyt. Joka ilta mietin miten kurja olen tänään taas ollut. Raskausaika ei todellakaan ole helppoa. Ei fyysisesti eikä henkisesti. Ei minulle eikä perheelleni. Mutta lopussa kiitos seisoo, todellakin kaiken tämän arvoista. Kerta toisensa jälkeen. Kunhan vain voisin olla luottavainen siihen, että se palkinto tulee syliin asti joulukuussa.

Kyllä tämä tästä. Älä kiltti ota onneani pois en minä sitä todellakaan halua vaikka aika rankkaa nyt onkin. Korkeintaan kuusi viikkoa, eiköhän tämä sitten helpota. Niinkuin muillakin kerroilla on aina helpottanut. Sekä väsymys että pelko. Kun ollaan ”turvallisilla” viikoilla, uskallan ehkä jo iloita ja luottaa siihen, että meitä joulukuussa on viisi.

Mitä lähemmäksi varhaisulta tulee, sitä enemmän ajatus siitä ahdistaa. Meinasin tänään jo peruttaa koko ultran. En minä haluakkaan tietää. En minä halua että tämä onni otetaan pois. Ja taas toisaalta odotan sitä niin kovin. Haluan tietää missä mennään vai mennäänkö edes.

 

Avainsanat

Kommentit

Tää olis yhtä hyvin voinut olla mun kirjoittama. Toista odotetaan ja ollut ihan kamala raskaus. Ääneen saa ja pitää sanoa! Ei elämä saati raskaus ole ruusuilla tanssia

Laura

Ihanaa (tai kamalaa koska tää on kurjaa!) kuulla etten ole ainut!<3

Neljä pitkää yrityksen vuotta takana. Voikun olisikin noin helppoa saada/tehdä se kolmas.

Takana keskenmenoja ja tärppäämättömiä kiertoja. (neljään vuoteen niitä tärppäämättömiä mahtuu ihan riittävästi )

isommat lapset on kasvaneet ja miettii jo nykyisin mihin asti voi jatkaa yrittämistä.

Kyllä, kestäisin sen väsymyksen ja pahoinvoinnin jos vaan saisin vielä kolmannen kerran olla raskaana.

Laura

<3 olen pahoillani että te ette ole saaneet nyyttiä<3

Kyllä kaikkiin tunteisiin ja myös niiden ääneen sanomiseen on oikeus. 😉 sitäpaitsi kaikilla tunteilla ja myös niillä kaikilla ei niin ihanilla – oireillakin on tarkoituksensa; valmistaa äitiä käsittelemään uutta raskautta, valmistaa tuleviin vaiheisiin ja lopulta uuteen vauvaan. 😀 onnea odotukseen ja hyviä vointeja!! <3

Laura

Kiitos jakiitos ihanasta kommentista!<3

Ihan samoja ajatuksia itsellä kun kävin läpi todella todella rankkaa alkuraskautta, sairaalassa viikkotolkulla makaamista ja tiputuksessa oloa, pelkkää oksentamista koko ajan. Ja se huono omatunto kun kotona pieni reilu puoltoista vuotias lapsi. Ei se helppoa ole. Mutta kun se olo alkaa helpottaa, niin kyllä ne ajatukset kans muuttuu ja aika todellakin kultaa muistot. Tsemppiä paljon!!♡♡

Laura

Kiitos<3 onhan tämä kyllä kaiken arvoista!

Moikka! Tuttuja tunteita -odotan toista lastani ja ensimmäisen kohdalla kuvittelin voineeni pahoin… No,tällä kerralla olinkin sitten parin kuukauden ajan vuodepotilas huutoyrjöilyjen kera… En voinut kuvitella syöväni, istuvani, puhuvani, seisovani, kokkaavani… Suihkussakin kävin wc-pöntön kannella istuen :”D

Syyllisyys siitä, etten jaksanut saati pystynyt tekemään esikoisen kanssa _mitään_ ja olo kuin olisi ollut elävä kuollut veti mielen todella synkäksi. En osannut iloita vauvasta, kun tuntui että se lähinnä mädättää minut sisältäpäin. Lisänä tietysti etten ollut kummoinen puoliso saati kyennyt tekemään mitään kodin tai esikoisen eteen.

Mielessä kävi hirveitä ajatuksia,mutta viikon 18 jälkeen ”heräsin taas eloon” ja nyt olen voinut keskittyä vain olemaan onnellinen meidän perheestä <3

Kaikkea hyvää odotusaikaasi,jaksa vain uskoa että vielä helpottaa ja pääset vielä nauttimaankin olostasi <3

Laura

Kiitos<3 sinua ei kyllä ole päästetty helpolla, tuntuu vähän turhalta tässä valittaa näistä oireista.. 😀

Mä en pystynyt muuta kuin makaamaan ja oksentamaan kun sua odotin eli nauti vaan siitä väsymyksestä ja lievästä pahasta olosta. Kyllä se ohi menee 😊❤

Laura

Hihi<3

Nuo on varmasti niitä ajatuksia joita monikin äiti käy läpi. Sanoisin siis,että ihan normia. On se alku raskaus yhtä myllerrystä niin tunne puolella kuin fyysisesti.
Hurjasti tsemppiä,kyllä se siitä tasoittuu♡♡♡

Laura

Kiitos ulla<3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.