Yleinen
30.3.2017

Miltä tuntui ensimmäistä kertaa jonottaa lapsen kanssa päivystyksessä?

Miltä tuntui ensimmäistä kertaa jonottaa lapsen kanssa päivystyksessä?

Päiväkoti, tuo bakteerien pesä. Hoidon aloituksen jälkeen molemmat tytöt ovat olleet enemmän tai vähemmän sairaita. Maanantai iltana löysin itseni ja Elviran jonottamasta päivystyksessä tiheän ja apulihaksilla toimivan hengityksen takia. Olen aina kehunut julkista terveydenhuoltoa ja ollut siihen äärettömän tyytyväinen. Vaan neljä tuntia kestävän reissun aikana meinasi usko siihen loppu aika monesti.

Olimme päivystyksessä hieman ennen kahdeksaa ja kotiin pääsimme lähtemään hieman ennen puolta yötä. Jonottelua, odottelua ja jonottelua. Olin hyvin tympääntynyt kun pääsimme kotiin ja mietin miten tulisin tänne blogin puolelle avautumaan paskasta terveydenhuollosta ja siitä, miten pienen ihmisen kanssa kestää noin kauan saada hoitoa. Mutta en tule, koska ehtisin muutaman päivän ajan miettimään miten turhasta valittaisin.

Pääsimme vartin sisässä hoitajalle joka (ilmeisesti..?) arvioi jatkohoidon tarpeen ja kiirrellisyyden. Sen jälkeen pääsimme odottelemaan odotushuoneeseen jossa oli muitakin perheitä kipeine lapsineen. Emme odottaneet kovinkaan pitkää tovia, kun hoitaja tuli mittaamaan Elviran kuumeen, joka tässä ajassa oli kohonnut melkein 40 asteeseen. Kuumelääkettä naamariin ja hetken päästä pillimehu käteen. Ennen puolta yötä kävimme 2 kertaa lääkärillä, kerran hoitajan kanssa hengittelemässä jotain avaavaa lääkettä ja sitten pääsimme kotiin. Reissu kesti, mutta yöunien jälkeen tajusin että hyvinhän tuo päivystys toimii. Hitaudestaan huolimatta.

Jos haluaisin, meillä olisi vakuutukset joilla pääsisimme hyvinkin nopeasti hoitoon. Mutta jos kerran 3,5 vuodessa sitä päivystystä tarvitsee (KOP KOP KOP puupää), tuntuu turhalta maksaa siitä satoja euroja vuodessa. Ja kun tiedän, että kyllä lapset sitä hoitoa tarvittaessa saavat. Vaikka se maksaisi silloin tällöien yöuneni ja puuduttaisi pakaralihakseni.

Olen aika kyllästynyt ihmisten valitukseen. Jokaikisesta pienestä asiasta valitetaan eikä ymmärretä miten hyvin meillä asiat täällä oikeasti ovat. Itsekin meinasin tästä reissusta valittaa, kunnes tajusin että aikaa se vain on. Tärkeintä on, että sitä hoitoa saa. Emmekä me kuitenkaan sitä neljää tuntia joutuneet ihan tyhjän panttina odottelemaan vaan meitä hoidettiin pienissä ”jaksoissa” jotta kaikki pienet potilaat saisivat hoitoa mahdollisimman rivakasti.

Törmäsin kerran erääseen keskusteluun jossa valitettiin miten päivystyksessä kestää ja kestää. Samassa lauseessa todettiin että vakuutukset ovat niin kalliita, ettei kaikilla ole niihin varaa. Tämä totta, mutta eikö tässäkin kohtaa voi olla tyytyväinen siihen, että vaikka tilillä komeilisi pyöreä nolla niin lapsellesi hoitoa saat? Juttelin edellispäivänä työkaverini kanssa jonka lähisuku ei asu Suomessa. Työkaverini lähetti sukulaiselleen rahaa, jotta hän pääsisi äkillisen sairastumisensa takia lääkäriin. Niin, että kyllä ne asiat näinkin huonosti voisi täällä olla.

En sano etteikö päivystys tai mikä tahansa asia voisi toimia paremminkin. Esimerkiksi 40 minuutin jonotus puhelimitse päivystykseen jotta tietää pitäisikö näytille lähteä, oli aika pitkä aika. Ei mahdoton, mutta pitkä. Joka sai minut melkein sulkemaan puhelimen ja ajamaan puolet lyhyemmässä ajassa suoraan päivystykseen. Josta taas ehkä olisi saattanut tulla turha reissu ja näin ollen olisimme vieneet turhaan kiireisen lääkärisedän aikaa…

Kaikesta voi valittaa. Kaikki voisi olla paremmin. Mutta aika pieneen osaa halutessaan myös olla tyytyväinen. Asioita voi muuttaa parempaan päin mutta se tarvitsee jonkun tekemään niille jotain. Tässä kohtaa on varmaan ihan luonnollista muistuttaa kuntavaaleista ja äänestämisen tärkeydestä? Ei ne asiat valittamalla tai tekemättä jättämällä parane.

Minä aion äänestää, äänestäthän sinäkin!

( Omaa äitiäni, mutta arvomaailmaltaan sopivampaa ihmistä ei ehdokkaista voisi minulle löytyäkkään)

Avainsanat

Kommentit

Julkiselle peukutan minäkin! Yksityisellä on joutunut muutaman kerran käymään koska julkisella ei ole ollut välineitä (jokin erikoinen korvalaite) tarpeeksi nopeasti (oli perjantai ja korvalaite olisi saatu vasta maanantaina) ja toisen kertaa julkisella annettiin tosi huonoa kohtelua (päivystys oli juuri menossa kiinni ja lääkäri oli silmin nähtävästi huonolla tuulella) ja autokolarista (vain pieni onneksi) tulleina tiedettiin että vakuutus maksaisi tuon yksityis käynnin (koska kolari ei ollut meidän vika.) Yksityisellä jouduin itseasiassa odottamaan 30min sovitun ajan yli, koska lääkärillä oli liikaa potilaita.

Noina kertoina on vain kiittänyt julkisesta. Vaikka hoito ei välttämättä aina tunnu parhaalta tai tarpeeksi nopealta niin se on halpaa ja oikeasti hyvää. Koiran eläinlääkäri laskutkin ovat pahimmillaan olleet 400€ (päivystys viikonloppuna) ja en muista maksaneeni julkisella puolella 50€ (lääkkeet mukaan laskettuna) enempää. Kaupunkiimme tehtiin juuri uusi terveyskeskus, ja siellä on loistavaa palvelua. Vanhassakaan ei ollut suurta vikaa, mutta nykyinen on keskustan tuntumassa, kaikki palvelut 5min kävelymatkan päässä toisistaan ja laitteet uusinta uutta. Olen kiitollinen, että saan olla suomalainen 🙂

Tämän vuoden puolella oon saanut miettiä samaa, että kuinka mahtava julkinen terveydenhuolto meillä Suomessa tosiaan on vaikka siitä tulee kieltämättä itsekin joskus valitettua. Kuuden tunnin sisällä siitä kun mietin kotona lähdetäänkö lääkäriin vai ei, olimme terveyskeskuksen kautta päässeet erikoissairaanhoidon päivystykseen, siellä tehty tarvittavat tutkimukset, meidät otettu lasten osastolle ja hoito aloitettu. Koko kolmen päivän reissu maksoi vaivaiset 150€. Hoito oli kaikin puolin laadukasta, ei voi valittaa mistään 🙂 Voin vain kuvitella mitä tuo olisin tullut maksamaan esim Jenkeissä. Kyllä täällä hoitoa saa nopeastikin jos hätä on todellinen. Jos esim siellä päivystyksessä joutuu odottamaan, se johtuu usein siitä että siellä on muita jotka tarvitsevat hoitoa vielä nopeammin.

Laura

Kiva että sinullakin on hyviä kokemuksia ja olet tyytyväinen! 🙂

Eikös Keskusta juuri aja alas terveydenhoitoamme sote-uudistuksella?:) vai millä tavalla sinä näet tämän. Olisi mukava kuulla perusteluja!

Laura

Turun keskustanpuoleen vaaliohjelma sisältää tänä vuonna paljon minulle tärkeitä asioita! 🙂 mikään puolue tai ehdokas tuskin koskaan on täydellinen joten valitsen niin sanotusti sen pienimmän pahan eikö vaan 😉

Harmi että et ole löytänyt täydellistä puoluetta tai henkilöä, itselleni melko absurdi tilanne. Sydäntäni lähellä on koulutuksen ja terveydenhuollon puolustaminen (olen itse alalla) ja tyypillisesti hieman vasemmalla olevat puolueet niitä puolustavat :). En tarkoita todellakaan pahoittaa mieltäsi, kiinnostaa vain kuulla toisten äänestämisestä ja perusteluista.

Ei me montaa kertaa olla jouduttu ton 9v kanssa päivystyksessä käymään ja max 2h päästy ulos. Hyvä hoito aina saatu. Pisin visiitti kesti seurontoineen ja kokeineen 5h kunnes matka jatkui lanssilla eteenpäin. Silloinkin kyllä saimme heti apua kun lapsen vointi odotellessa huononi. Vakuutusta ei ole emmekä sitä olisi tarvinneetkaan tähän mennessä. Julkinen on toiminut hyvin.se eka käynti sairaan vauvan kanssa oli kyllä mikä oli kun iso huoli pienen voinnista.

Laura

Ihanaa että on hyviä kokemukia! 🙂

Tää on mulle jotenkin todella henk. koht aihe. Esikoisen keskosuuden vuoksi jouduttin käyttämään PALJON julkista terveydenhuoltoa aina erikoissairaanhoitoon asti ja päätin silloin etten enää ikinä valita veroja maksaessani. Nojoo, kyllä ne verot nyt taas työelämään palanneena kirpaisee säännöllisesti.. Hoidon aloituksen jälkeen puolen vuoden aikana olen asioinut sekä 3v esikoisen että 1,5v kuopuksen kanssa perusterveydenhuollossa useasti, myös päivystyksessä. Vakuutukset olis helpottanut joltain osilta, mutta kyllä vaan Suomessa julkinen terveydenhuolto pelaa todella mainiosti ja vastaa potilaan tarpeisiin juuri kiireellisyyden vaatimalla tasolla. Summasummarum; ei sitä turhaan puhuta, että on onni syntyä Suomeen. 😊

Laura

!! 🙂 juurikin näin! Ja kyllä silti ne verot aina täälläkin kirpasee 😉

Osa tuosta odottamisesta johtui myös siitä, että yleensä avaavan lääkkeen hengittämisen jälkeen odotetaan jonkin aikaa, ennen kuin vaste tarkistetaan. Mutta siellä tk-päivysryksessä työskentelevänä tuo tuskastelu jonon pituudesta on tuttua ja kyllä siinä itselläkin hikikarpalot nousevat otsalle, kun jono ensimmäiseen lääkärikontaktiin venyy neljään tuntiin. Onneksi meillä lapset pääsevät usein ohituskaistalle, mutta ne iäkkäämmät sitten odottelevat senkin edestä. Päivät ovat tosi vaihtelevia, välillä on onneksi rauhallisempaa.

Laura

Joo näin meille hoitaja selittiettä vaikutus kestää hetko tulla ja sitten vielä tarkastetaan että varmasti vaikutti 🙂

Meillä kummallakin lapsella vakuutukset ja hyvä niin. Esikoisen kanssa on saanut ravata monta monta kertaa korvatulehduksien takia ja oli monta kertaa viikonloppuna tarve päästä niin onneksi oli vakuutus on se mukava ja helppo varata netistä aika ja mennä lääkäriin, nopeaa:) vakuutus on maksanut monta kertaa itsensä takaisin… sekä putkitukset yksityisellä puolella pääsi heti ei tarvinnut jonotella montaa kk ja syöttää antibioottia perä toisensa jälkeen jonotuksen takia

Laura

Putkitusten kohdalla minäkin kuullut että ykstyinen nopeutensa takia ollut korvaamaton! 🙂

Me asutaan tällä hetkellä Yhdysvalloissa ja odotetaan ensimmäistä lastamme. Lapsi tulee tosin syntymään Suomessa. Olen täällä asuessani päättänyt etten kyllä valita Suomen terveydenhuollosta ikinä! Täällä kun ei ole ollenkan julkista terveydenhuoltoa, ja lääkärillä käyminen on kallista. On myös paljon ihmisiä joilla ei ole varaa vakuutukseen, mutta vakuutukset voivat maksaa huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Minulla on työpaikan kautta hyvä vakuutus, josta maksan vain 50 dollaria kuussa, omavastuu on 500 dollariin asti ja lisäksi sitten co-pay 10% ylimenevältä osalta. Ja tuo 500 dollaria tulee täyteen ihan jos pahemman flunssan takia joudut käymään lääkärissä tarkastuksessa ja antamassa veri- ja virtsanäytteet. Ei ihme ettei ihmiset mene helpolla lääkäriin. Raskauden aikaisista käynneistä ei onneksi tarvitae omavastuuta maksaa, synnytys tulisi sitten vähän kalliimmaksi. Osa ihmisistä maksaa kuitenkin terveysvakuutuksestaan helposti jopa yli 500 dollaria kuussa per henki, ei ihme jos kaikilla ei ole siihen varaa. Vaan sitten on pulassa jos jotain sattuukin, kun ei pääse päivystykseen jonottamaan niin kuin meillä Suomessa ilman että tilit tyhjennetään. On tietysti olemassa jonkunlaisia klinikoita varattomillekin. Perhetuttu joutui tulehtuneen umpilisäkkeen takia leikkaukseen, koko leikkaus kustansi 60 000 dollaria ja hänelle jäi vakuutuksen jälkeen maksettavaksi 6000 itselleen. Ei tarvitse Suomessa olla tuhansia säästössä vaan sitä varten jos sattuu umpilisäke tulehtumaan tai jotain muuta vastaavaa mihin ei voi edes itse mitenkään varautua tai vaikuttaa. En aio ikinä valittaa terveydenhuollosta Suomessa.
Tänään työmatkalla kuulin radiosta, miten Jenkeissä vauvavuosi maksaa keskimäärin 23 400 dollaria, josta 2/3 tulee päivähoito- ja terveyskuluista. Kun ei ole sitä maksettua äitiyslomaa eikä vanhempainvapaatakaan. Päivähoitomaksu voi olla 900 dollaria kuussa. Hanki siinä sitten useempi lapsi ja säästä vielä parinkymmenentuhannen dollarin yliopistojen lukuvuosimaksutkin.. miten täällä on ihmisillä edes varaa lisääntyä? En valita enää mistään Suomessa. Paitsi ehkä joskus säästä 😀

Laura

Siis apua, mulle tuli ihan tuskahiki noista luvuista 😀 joo ei näemmä todellakaan parane valittaa, paitsi säästä 😉

Meillä on kaikilla kolmella lapsella vakuutukset, jotka olemme kokeneet hyödyllisiksi ns. ei-kiireellisissä asioissa, esim. korvatulehdukset jne. Mutta valitettavasti olemme joutuneet jokaisen kanssa myös päivystykseen, kun on ollut pakko mennä lääkäriin sellaiseen aikaan ettei ole yksityiselle päässyt. Ja odottamisesta huolimatta todelle hyvää hoitoa olemme saanneet. Ja myös olemme olleet tilanteessa, joka vaati nopeampaa toimintaa ja kiitollisena voin vain todeta kuinka meistä pidettiin hyvää huolta kaikin puolin ja vauva tietysti sai asianmukaista hoitoa. Tietenkin toivon ettei tarvitse päivytykseen mennä, mutta jos meillä ei ole kiire hoitoon niin valittamatta voin odottaa, että tosiaan ne saa apua ensin,jotka sitä nopeiten tarvitsee. Vaikka onhan jokainen minuutti kipeän lapsen kanssa odottelu kurjaa,en sitä kiellä. Tulipa pitkä sepustus, mutta pointtini oli, että julkisen terveyden huollon arvostus on korkea vaikka vakuutukset olemme myös ottaneet. 😊

Laura

!!! 🙂 ihanaanettä muillakin on hyviä kokemuksia julkisesta! 🙂

Mä en ottanut vakuutuksia hinnan takia ja esikoiselle se olisikin mennyt täysin hukkaan kun ensimmäinen kontakti lääkäriin oli kolmevuotiaana ja päivystykseen asti emme ole vielä joutuneet. Toisen kohdalla sairastelu alkoi jo vauvavuonna korvaulehdusten merkeissä ja vakutuus olisi saattanut tulla kannattavaksi. Kun lapsi sairastaa harvoin saatan viedä hänet yksityiselle, jotta saisin nopeammin hoitoa, koska ajattelen sen rahan olevan kuitenkin pieni vakuutusmaksuihin nähden.

Laura

Samalla tavalla minäkin mietin että jos joskus yksityiselle vielä mennään niin ollaan ”säästetty” se summa vakuutusmaksuisaa!

Päivystyksessä saa aivan mahtavaa hoitoa juuri niin nopeasti, kun sitä tarvitsee. Kiireellisimmät (=hengenvaarassa olevat) viedään suoraan ambulanssista lääkärille ja sitten taas omin jaloin sinne kävelevät saavat vähän odottaa. Joka tapauksessa neljässä tunnissa ulos selviytyminen on mun mielestä tosi nopeaa toimintaa, ja onneksi lasten kohdalla hoitavatkin noin nopeasti, vaikka ei olisi elämästä ja kuolemasta kyse 🙂 Aina ikävämpi pienellä lapsella keskellä yötä jonotella päivystyksessä kipeänä, kun tarvitsisi unta ja kodin rauhaa.

Laura

!! Juurikin näin! 🙂 ja me taidettiin jonottavista perheistä olla melkein ekojen joukossa vlmiita että eipä tosiaankaan tuo neljä tuntia taida niin pitkä olla! 🙂

Hienoa, että oli vasta eka kerta päivystyksessä noinkin ison lapsen kanssa.

Laura

Älä muuta sano, meillä on käynyt kyllä tuuri! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.