Yleinen
6.3.2017

Se tunne, kun hylkäsin lapseni.

Se tunne, kun hylkäsin lapseni.

Saako itkeä? Perua kaiken ja linnoittautua neljän seinän sisälle omaan pieneen kuplaan lasteni kanssa. Pitää lähellä, paijata ja suojella kaikelta maailman pahuudelta. Jep, että näin kivasti meidän päiväkodin aloitus on sujunut.

Tytöillä on mennyt ihan hyvin. Perjantaina ja tänään ovat he olleet ensimmäisiä päiviä ilman tukiaikuista päiväkodissa. Matildalla esiintynyt pientä itkuisuutta mutta hyvin vähän. Elvira on ollut tosi reipas ja päiväkoti onkin ollut aika polttava puheenaihe viime päivinä. Mutta ei vain positiivisessa mielessä.

”Äiti, en minä halua mennä sinne ilman isiä, sinua tai mammaa. Minä haluan mammalle kun menette töihin. Äitiä minua jännittää. Äiti minulla tulee niin kova ikävä. Hakeeko joku meidät sitten kotiin?”

Sydän särkyi torstai iltana kun kävimme tämän keskustelun ennen ensimmäistä itsenäistä päivää. Nieleskin kyyneleitä ja mietin etten voisi antaa surulle valtaa. Miten pieni tyttäreni sitten uskoisi että kyllä kaikki hyvin menee jos äiti hajoaa pelkästä ajatuksesta?

Kaikki oli mennyt hyvin. Kalakeitosta lähtien. Vaan kun tänään oli ensimmäistä kertaa minun vuoroni hylätä lapseni aamulla muiden hoiviin ei kaikki mennytkään niin kivasti.

Itkuksihan se meni. Minulla. Pääsin sentään autoon asti. Kyyneleitä nieleskellen ja silmiäni julmetusti räpytellen vilkutin päiväkodin ikkunasta kahdelle hämmentyneelle mutrunaamalle. Voin vannoa että kuulin heidän ajatusten huutavan: Äiti älä mene, älä hylkää meitä.

Reippaat rakkaat tytöt. Niin reippaasti on heillä päivökotielämä lähtenyt käyntiin. Äidin kohdalla tekee vähän tiukkaa mutta kyllä se tästä, lupaan heti huomenna olevani hivenen reippaampi. Vaikka kieltämättä tänään koko aamupäivän ajan rukoilin mielessäni uuden raskauden alkavan mahdollisimman nopeasti jotta saan jäädä äitiyslomalle tyttöjeni kanssa ja heittää hyvästit typerälle, tyhmälle ja inhottavalle päiväkodille.

Joka oikeasti on kyllä tosi kiva, mutta kun se saa tämän äidin tällä hetkellä niin surulliseksi. Joten voin varmaan hyvällä omalla tunnolla vetää pienet itkupotkuraivarit näin netin välityksellä? Hyvä se on vakuutella töissä uusille lapsille ja heidän vanhemmilleen että kyllä se siitä. Hyvin menee ja lapset viihtyy…Kun tällä hetkellä minulla on sellainen olo että ei hyvin mene ja ei todellakaan viihdy.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja itse suutarilta taitaa puuttua sukatkin…

 

 

Avainsanat

Kommentit

Täällä toinen päiväkodin täti. Meidän tyttö aloitti päiväkodin syksyllä ollessaan vähän alle 3v. Alkuun tyttö jäi ilman itkuja, parin viikon päästä alkoi aamu itkut. Onneksi niitä itku aamuja oli vain muutama. Itselle oli todekka vaikeaa, itkin varmaan enemmän niinä viikkoina kuin tyttö. Harkitsin oikeasti tytön pois ottamista päiväkodista. Mietin jo kaikki vaihtoehdot. Tuntui vaan niin kamalalta. Nyt neiti viihtyy päiväkodissa hyvin ja minustakin tuntuu hyvältä kun hän käy sielä. Puolipäiväisenä, luksusta. Hän on saanut kavereita, rohkeutta ja mukavaa puuhaa.
Tsemppiä! Tiedän todella miltä sinusta tuntuu.

Laura

kiitos tsempeistä <3 ihana kuulla kokemuksia että kyllä se siitä! JA kyllähän se jo paremmin meneekin, tänään matildakin jäi ensimmäsitä kertaa hoitoon ilman itkua! 🙂

Lupaan, että kokemuksesta seuraa myös paljon hyvää!
Seuraavalla kerralla, kun uusi asiakas tulee luoksesi päiväkodissa, osaat eläytyen asettautua hänen asemaansa. Tarjota eteisessä sille lähtevälle äidille vielä salaa yhden nessun kouraan.
Ja laittaa lounaan jälkeen tekstiviestin, että hyvin täällä pärjätään.
On tärkeää ammattilaisenakin oppia sanomaan vanhemmille, että on ihan ok olla ”nössö”. Tirauttaa parkkipaikalla kyyneleet ja olla töissä koko päivän vähän hädissään.
Se on rakkautta se.
Mutta kaikkeen tottuu ja kohta se kaikki muuttuu arjeksi.
Ihan varmasti.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.