Yleinen
18.2.2017

Tarhatäti tarvitsee ulkoiluttaa päivittäin.

Tarhatäti tarvitsee ulkoiluttaa päivittäin.

 

Ihanaa viikonloppu! Omani alkoi eilen oikein mainiosti pussillisella irtsareita (vai irttareita!?) mutta aamulla heräsin aivan järkyttävän päänsäryn kanssa. Ensin ajattelin että syynä oli illalla hotkittu sokeri ja verensokerin heittely, mutta sitten tajusin että eilen oli sisäpäivä. Siispä lounas uuniin ja koko perhe ulkoilemaan!

Yksi aivan valtavan suuri etu päiväkodissa työskentelyssä on päivittäinen ulkoilu. Vaikka sää ei ole aina pelkkää aurinkoa ja lämpöä, on suuri etuoikeus kun pääsen joka päivä valoisaan aikaan ulkoilemaan. Saan raitista ilmaa ”väkisin” joka päivä yhdestä kolmeen tuntiin. Mutta eilisen aamupalaverin takia aamu-ulkoilu jäi pois sekä aamuvuoron takia myöskin iltapäiväulkoilu! Ja sen kyllä huomasi. Olo oli nuutunut koko päivän!

Meillä päiväkodissa pyritään ulkoilemaan päivittäin edes pienen hetken. Pakkasrajojen paukkuessa tai kuten viimeaikoina maan ollessa peilijäässä joudumme kuitenkin joskus jäämään sisälle. Ja märällä kelillä joskus jäämme kyllä myös, se on kumma miten täydestä sadevarustuksesta huolimatta lapset voivat kastua ihan alushousuja myöden…Sisäpäivien vaikutuksen kuitenkin näkee heti lapsien lisäksi myös omassa olossa. Kyllä me aikuisetkin tarvitsemme päivittäin raititsta ulkoilmaa! Varsinkin, kun siihen on tottunut.

Odotan kyllä niin kovin kesää kun kotona saa vain avata takaoven ja painella lasten kanssa takapihalle leikkimään. Nauttia auringosta, lämmöstä ja grilliherkuista. Päiväkodissakin arki helpottaa kun pihavarustus kevään ja kesän myötä hieman vähenee. Lapsetkin lähtee ihan eri mielin ulos kun toppa- ja sadevaatteiden sijaan saa vetää päälle kevyen collegepaidan, lippalakin ja lenkkarit! Oi että, kesä tule jo!

Avainsanat

Kommentit

Nykyisessä työssäni perhepäivähoitajana ”pakolliset” ulkoilut on kyllä plussaa. Huonommilla keleillä uloslähtemisen ankeus kompensoituu lasten ilolla. ”Jee! Vesilääräystä ja kuralätäkköjä!” Mä söisin ehkä irttiksii.

Laura

hehe tuo on kyllä totta että lasten ilo pelastaa kurjankin kelin 😀 mitä isommat lätäköt, sitä parempi. lasten mielestä 😉

Ihan kuin mun suustani tämä teksti 😀 Täällä myös tarhatäti ja pienen pojan äiti – ai että, tulisi jo kesä! Pääsisi kätevästi luippaamaan päiväkodissa ulos ja nauttia kesästä, samaten vielä iltapäivällä kotona. Myös päivien valostuminen tekee ulkoilun saralla ihmeitä.

Laura

ihanaa etten ole ainut! 😀 KESÄ, niin kaukana mutta niin lähellä 😉 😀

Ääni irttareille 😉
http://westendmum.fi

Laura

hehee, mä äänestän toista 😉 yleensä, nyt kyllä tuo irttarit on vähän tarttunut minuunkin 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.