Yleinen
13.2.2017

Ensikosketus päivähoitoon sai äidin ahdistumaan.

Ensikosketus päivähoitoon sai äidin ahdistumaan.

Tänään oli se päivä jota olin innolla sekä kauhulla odottanut. Päivä, jolloin astelisimme ensimmäistä kertaa päiväkodin pihaporteista sisään vanhempina. Vanhempina, joiden lapset tulisivat pian leikkimään sillä pihalla. Vanhempina, joiden olisi jätettävän lapset tavallaan tutuille, mutta siltikin niin ventovieraille ihmisille.

Tutustumisen päivähoitoon olisi tarkoitus pehmentää uuden arjen aloittamista. Saada lapsi osaksi sitä ympäristöä ja ”perhettä” jonka kanssa hän tulisi pian viettämään suurimman osan valveillaoloajastaan. Lapsia se taitaa helpottaa, mutta tämän päivän tutustuminen sai tämän äidin ahdistuksen kohoamaan ihan uusiin lukemiin. Ei minun lapseni vielä ole valmis päivähoitoon. Tai oikeastaan äiti ei ole valmis laskemaan lastaan siihen kylmään maailmaan.

Lapset osaavat olla ilkeitä. Lapset osaavat olla julmia. Lapset osaavat kiusata, pilkata, töniä ja lyödä. Osaavat jättää ulkopuolelle leikeistä ja nauraa ivallisesti toisen epäonnitumisille. Tänään kun katsoin pientä kolme vuotiasta tytärtäni jännittyneenä sylissäni hänen seuratessaan tulevan päivähoitoryhmänsä toimintaa meinasin purskahtaa itkuun. Entä jos maailma ei olisikaan lempeä minun lapselleni? Entä jos hän ei viihtyisikään päivähoidossa? Entä jos häntä kiusataan?

Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Lastenhoitajan lapsella on kenkiä aivan liikaa. Tiedän päivähoidon hyödyt ja nään ne omin silmin jokaikinen päivä. Mutta valitettavasti tämän ei niin kovin pitkänkään urani aikana olen saanut nähdä niitä varjopuolia. Kiusaamista, itkua ja vanhempien ikävää. Tuntuu pahalta ajatella että pian se pihalla nyyhkyttävä vanhempiaan kaipaava ja kotiin tahtova lapsi saattaa olla minun lapseni. Sattuu, sydämeen sattuu niin perkeleesti ja kyynelkanavia kihelmöi.

Päiväkoti tuntui ihanalta. Päiväkodintädin tuntuivat enemmän kuin ihanilta. Yksi heistä asuu jopa meidän pihapiirissä eli on tuttumme. Matilda oli heti kuin kala vedessä yhtään ujostelematta mutta Elvira, häntä tuntui niin jännittävän. Minua jännittää niin hänen puolestaan. Hän ei ole tottunut vanhempiin ja vauhdikkaisiin lapsiin. Omassa ryhmässään hän istui ja jännitti. Vauvojen ryhmässä hän oli kuin kotonaan. Oma iloinen itsensä joka säntäsi heti leikkimään. Isojen lasten ryhmässä hän tuntui niin pieneltä ja heiveröiseltä. Oli niin outoa ja pelottavaa nähdä hänet sellaisena kun kotona hän on aina se taitava ja iso isosisko.

Tiedän että kyllä se siitä. Kyllä kaikki hyvin menee ja kyllä ne lapset siellä viihtyy. Lapset tottuu, me vanhemmat totumme. Olimme tänään siellä ensimmäistä kertaa ja vain pari tuntia. En minä muuta olisi voinut olettaakkaan kuin hämmennystä ja ujoutta. Tiedän että uuteen arkeen totutteleminen vie aikaa niin vanhemmilta kuin lapsiltakin. Tiedän että tämä ahdistus katoaa ajan myötä ja kaikki menee hyvin. Tiedän, tiedän ja tiedän. Mutta voitaisiinko kelata tämä aika siihen kun kaikki on jo ihan hyvin ja uusi arki rullaa loistavasti eteenpäin? Tai pysäyttää koko kello, sekin sopii aivan loistavasti tällä hetkellä!

Ja maailma minä pyydän, ole hento lapsilleni. Lapset ovat vahvoja, mutta meistä vanhemmista en niin menisi takuuseen…

Kaikki tsemppijaxuhalikertomukset joista selviää etten minä ole yksin jännitykseni kanssa saa jättää kommenttiboksiin. Minä todella nyt tarvitsisin niitä <3 Kertokaa että te muutkin jännittäjämamit olette selvinneet hengissä päivähoidonaloituksesta.

Avainsanat

Kommentit

Meillä sama (varsinkin äitiä) pelottava tilanne tulosss lähiaikoina. Olen hakenut töitä ja tarkoitus olisi kesällä päästä takaisin työelämään. Päiväkotihakemukset laitettu, vielä ei olla saatu paikkaa, mutta se on lähempänä kuin uskallan ajatellakkaan.
Tiedän tarkalleen miltä susta tuntuu, toisaalta sydämeni särkyy ajatuksesta laittaa pienet viattomat kullannuppuni vieraaseen paikkaan, vaikka toisaalta tiedän varsinkin esikoisen kaipaavan enemmän ikäistään seuraa ja erilaisia virikkeitä.
On tämä piru vie niin vaikeaa, etenkin äidille!
Tsemppiä kovasti<3

Päivähoidon aloitus oli rankin kokemus henkisesti tälle äidille. Lapsi tuntui sopeutuvan uuteen ja kulki uuden arjen mukana kuin kala vedessä. Sydän särki joka kerran, kun joutui jättämään itkevän lapsen hoitoon, vaikka tiesi ettei se itku välttämättä kauaa kestäisi. Portista ulos astuessa yritti muistaa miten iloinen ilme lapsen kasvoilta heijastuu iltapäivällä kotiin hakiessa.

Äidin tuskaa helpotti myös tieto ja luotto siitä, että oma lapsi saa viettää päivänsä huippuhoitajien kanssa ihanassa ympäristössä. Hoitajien, jotka saivat äidille levollisen olon jo heti ensimmäisenä tutustumispäivänä.

Kuukauden se aikaa otti. Hoitoon jäädessä itkettiin ja äidin korvissa kaikui lapsen itku. Kunnes tuli se aamu, kun lapsi hennoin, mutta reippain askelin käveli hoitajan syliin. Haki turvaa ja toivotti äidille heipat. Ei varmasti unohdu se hetki ikinä. Silloin tiesin, että me selvitään tästä. Arki helpottaa.

Voimia uusiin tuuliin! <3

Laura

kiitos <3 voi miten kauniisti ja herkästi kirjoitit. Kiva kuulla että selvisitte, ehkä mekin sitten! <3

Meidän pitäisi aloittaa hoidossa 2 viikon päästä ja voin sanoa olevani aivan paniikissa. En siis pysty vielä sanomaan muuta kannustusta kuin kohtalotoveriseuraa. Hoidonaloitus ajatuksena saa minut voimaan pahoin ja kuristaa kurkkua, siltikin tiedän nyt olevan mahdollisimman oikea aika tähän muutokseen. Jaksamista ja tsemppiä! Ihana, että teidän päiväkoti vaikuttaa niin kivalta.

Laura

kiitos tsempeistä! <3 ja isot voimahalit ja tsempit sinnekkin, kyllä se siitä!! <3

Minulla suht samanikäiset tytöt kuin sinulla. Opiskelut alkoivat vuosi sitten, nuorempi tuolloin 4kk. Oli vain pakko aloittaa ettei menetä opiskelupaikkaa. Sain hoidot järkkääntymään nuoremmam osalta tukiverkon voimin. Vanhempi (tuolloin 2 ) aloitti tarhan. Hyvin se meni! Alkoi itkulla (myös äidin) mutta parissa viikossa helpotti. Elokuussa myös pienempi aloitti hoidon 11kk iässä ja vanhempi siirtyi isojen ryhmään. Kesäloman jälkeen vanhemmalla vaikeampi sopeutua ja pieni meni kuin matilda, kala vedessä.

Sitten tuli aika työharjoittelun marraskuussa ja lapset menivät vuorohoitoon (Yksinhuoltaja kun olen). Se teki taas yhden raapaisun tämän äidin sydämeen. Mutta niistä aikaisista aamuista, myöhäisistä illoista ja jopa öistä selvittiin. Ja sille tielle jäivät, vuorohoitoon minun tytöt. Näin mahdollistetaan työnteko opintojen ohella. En kadu hetkeäkään, ihana paikka ja tytöt viihtyy. Vaikka välillä on huonompia aamuja, niin iltapäivällä ei ikinä haluta lähteä kotiin!:) toki nyt uudessa paikassa ovat samassa ryhmässä ja meille tämä on parempi ratkaisu, kun vuorohoidossa kuitenkin ovat niin saavat olla illat ym. Aina yhdessä 🙂 uskon että Elviira ja Matilda vielä häikäisevät sinut reippaudellaan. Ja miten ihanaa se onkaan äitin kuunella kotona ruokapöydässä sitä kaverilistaa kenen kanssa tänään ollaan leikitty 🙂

Laura

noitä päiväkotitarinoita lasten suusta odotan kyllä niiiiin innoissani! 🙂 ja ihana kuulla positiivisia kokemuksia, kiitos siitä! <3

Tää kuittaa ja kumartaa.. Voi jumantsuikka, että jännittää (äitiä) 3v pojan päiväkodin aloitus parin vkon päästä. Auts.. Niin ne lapskullat vain kasvaa päivä päivältä.
Ensin asteli tytär ekalle luokalle tuossa syksyllä ja sitten tämä, poika päiväkotiin.. Huhheijjaa. 😀 Aika, joka menee välillä turhankin nopeasti. Poika omien sanojen mukaan on menossa syömään päiväkodin ruuat ja vähän ehkä myös leikkimään uusien kavereiden kanssa, onneksi hän osaa heittää äidin mieleen hiukan tätä huumori puolta.. Tämä tieto hiukan lohduttaaa äitiä 😀 Tsemppiä teille aloitukseen! Jännän äärellä ollaan 🙂

Laura

kiitos tsempeistä ja tsemppiä sinnekkin! <3 hyvin se menee 😉 eiköhän kai siis meilläkin... jännityksestä huolimatta 😀

Hei tsemppiä!! <3 kirjottelinkin sulle jo tohon edelliseen päikky postaukseen, mutta laitetaan tännekin. Meidän pieni 1,4v aloitti päikyn tammikuussa. Olin kauhusta jäykkänä, visioinut kaikki kauhukuvaelmat. Poika oli ja on aika totinen, hitaasti lämpiävä ja arka, joten mä ajattelin että päivät on itkua aamusta iltaan. Mutta ei, meillä on mennyt kaikki paremmin kuin ikinä olisin uskonut.
Ensimmäisinä viikkoina poika jäi itkemään, mutta pärjäsi päivät hurjan hyvin heti alusta asti. Ihmetteli muiden touhua ilman itkuja ja löysi itselleensä hoitajan johon kiintyi. Nyt kuukauden päästä jää alahuuli väpättäen, mutta lähtee pian touhuilemaan, nauraa ja höpöttelee päivän aikana. Ryhmän aikuiset on aivan ihania ja poika selvästi tuntee olonsa hyväksi heidän kanssa.

Illat on alkanut muuttua vähän ikuisiksi ja kiukkuisiksi, mutta olin siihen varautunut ja otan sen vastaan. Pääasia, että pojan on joka tapauksessa päivisin hyvä olla.

Mä uskon, että teillä lähtee arki rullaamaan ja se olet lopulta sä, jolla on kaikkein vaikeinta. Tsemppiä!

T.se toinen päikyntäti

Laura

Kiitos tsempeistä ja kivasta kommensita, ihana kuulla hyviä kokemuksia! <3 antaa toivoa että eiköhän mekin tästä hengissä selvitä 😉

Meidän pojat on olleet hoidossa nyt pari viikkoa. Kaksosten puolesta ahdisti kovasti, sillä he eivät vielä kävele eivätkä puhu. Uskomatonta kyllä vain 2 kertaa on jompikumpi kaksosista jäänyt itkien hoitoon. He jäävät iloisina ja kotiutuvat hyvällä tuulella. Kotona vasta kun minä kotiudun iskee äiti-ikävä, joten ilta menee halitellen. Isoveli on hoidossa käymisessä konkari eikä hänellä ole ollut mitään sopeutumisongelmia. Oma itsensä aamuin illoin. Olen aivan hämilläni siitä miten helposti tämä meni. Onnellinen tietysti myös. Kaippa lapsilla on kaikki hyvin, kun edes jääminen ei tuota ongelmaa.

Tsemppiä! Muista mitä itse ammattilaisena ohjeistaisit. Älä tartuta omaa jännitystäsi lapsiin. Hyvin se menee!

Laura

kiitos tsempeistä ja tuosta ohjeesta! <3 oli hyvä muistutus kun ei näitä muista vaikka joka päivä niitä muille vanhemmille toitottaa 😀

Tästä ei ole nyt apua mutta pakko todeta, että tieto lisää tuskaa :/ Vaikka kuinka tietää ne hyvät puolet niin tietää myös kaiken huonon; kiireen, suuret ryhmäkoot, metelin… listaa voisi jatkaa valitettavan pitkään.
Meillä päiväkotiarki on edessä elokuussa, sekä minulla että lapsilla. En tiedä kumpi kauhistuttaa enemmän!
Tsemppiä teille! <3

Laura

kiitos tsempeistä! <3 toi on kyllä niiiin totta että tieto lisää tuskaa ! :/

Voi että, tiiän tunteen! Meidän 2v alotti päiväkodin kuukausi sitten, on 3 päivää viikossa. Mä oon itkenyt ja kärsinyt migreeneistä ja stressannut ja tuntenut ihan jäätävää syyllisyyttä ja valvonut öitä ja stressannut vielä vähän lisää. Nyt, kuukauden jälkeen alkaa helpottaa! Lapsella mennyt ihan hyvin, on ollut hoidossa itkuinen välillä ja ikävöinyt, mutta selvästi myös viihtyy ja tykkää hoitajista. Nyt kuulema leikkii jo reippaasti eikä vaadi koko ajan hoitajaa viereen, ja kotona on täynnä energiaa eikä enää takerru itkusena äitiin loppuillaks. Kyllä tää tästä nyt! Teilläkin varmasti, TSEMPPIÄ!!!<3 Ja ah, miten hyvää työnteko tekee omalle päälle 🙂

Laura

kiitos tsempeistä <3 ja kiva kuulla että jo kuukaudessa on toivoa että helpottaa :p ihanaa että teilläkin lähteny hoito sujumaan ja todellakin, tekee niiiiin hyvää omalle päälle olla töissä vaikka hoitojärjestelyt stressaakin ! 🙂

Hengissä on selvitty aloittaamisesta, mutta lopulta isompi itku on tullut silloin, kun päivähoidosta on ”kasvettu ulos” ja on ollut aika luopua. Aika kasvaa isoksi ja lähteä kouluun. Jättää tutut kaverit ja aikuiset taakseen, painaa portti kiinni ihan viimeisen kerran. Sen viimeisenkin lapsen kohdalla.

Laura

voi apua, mä en tahdo edes ajatella tuota aikaa vielä! TULEE ITKU HEtI 😀 kun ne tutut tarhatädit vaihtuvatkin pelottavaan kouluun..!! 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.