Yleinen
6.2.2017

Älypuhelimet pilaavat lapsuuden.

Älypuhelimet pilaavat lapsuuden.

Olimme eilen tyttöjen kanssa retkellä lähiympäristössämme ja törmäsin hivenen surulliseen, vaikkakin jo aika yleiseen näkyyn: ala-asteikäiset lapset kavereiden kanssa ulkona eli naamat kiinni älypuhelimissaan. Missä nykypäivänä on se leikki? Kirkonrotta ja keppiheposet? Tämä kolmikko oli karkealla arviolla ehkäpä 2-3 luokkalaisia ja kaikilla hienot kosketusnäyttöpuhelimet kourassa. Kyllä, kyyläsin ja kyttäsin. Varsinkin siinä kohtaa kun yksi heistä näytti ottavan Matildasta kuvaa…No mutta takaisin asiaan.

Tälläisiä pieniä lapsia tulee nähtyä todella usein nykypäivänä. Kun minä olin ala-asteelle juoksin vielä lähimetsiä pitkin keppihevonen jalkojeni välissä. Leikin kotia, tein käpymutaruokaa ja elin lapsuuttani. Soitettiin lankapuhelimella kaveri ulos tai auta armias, mentiin ihan oikeasti ovelta hakemaan se kaveri. Ei laitettu watsappia tai edes sitä jo vähän tylsäksi ja vanhaksi käynyttä tekstiviestiä. Oikeasti leikittiin ja liikuttiin, eikä vain hengailtu luureja näpräten.

Olen sitä mieltä ettei ala-asteikäinen tarvitse puhelinta. Saatika sitä hienointa älypuhelinta. Sain itse ensimmäisen Siemens (muistatteko vielä tämän merkin!?) merkkisen simppukkapuhelimen viidennellä luokalla. Siinä muuten oli värinäyttökin, ai että! Näin jälkikäteen ajattelen etten olisi tarvinnut puhelinta vielä pitkään aikaan. Silloin olin toki erimieltä, koska kaikilla muillakin oli. Silloin kuitenkaan puhelimella ei juurikaan voinut tehdä muuta kuin kuunnella soittoääniä. Ja vaikka niiden rimputtaminen oli niin cool, niin ei niitä pariakymmentä piiipipiiipiiipiiiiiip sittoääntä jaksanut montaa kertaa läpi kuunnella. Luuri taskuun, leikkimään tai hyppimään trampoliinille.

Nykyajan puhelimet sisältävät niin paljon. Nettiyhteyksien ja appien myötä tarjonta on aika rajatonta. Lapset eivät tylsisty. Heidän ei tarvitse edes keksiä ulkona tekemistä koska puhelimet. Kärjistän ja yleistän, tiedän. Mutta pelottavan paljon olen nähnyt aina vain nuorempia lapsia luurit kädessä kaverin kanssa hengailemassa. Elämä kun ei ole siellä luurin sisällä, tämän saisi jokainen meistä muistaa. Myös allekirjoittanut.

Omat lapseni eivät ole lähelläkään kännykänostoikää. Eivät toivottavasti ole sitä ainakaan kymmeneen vuoteen. Jos asumme tällä asuinalueella lasten mennessä yläkouluun niin ehkä sitten on jo tarvetta puhelimelle. Koska yläaste on jo aika pitkän bussimatkan päässä. Jos lapseni kuitenkin saavat jo ala-asteella puhelimet niin pidän tasantarkkaan huolta, etteivät he lähde pihalle niiden kanssa pomppimaan. Tarkat rajat ja asetukset miten ja milloin puhelinta käytetään. Myös viihteenä tottakai, mutta rajoitetusti. Minä tahdon että minun lapseni leikkivät. Tai edes keskutelevat kavereidensa kanssa. Muistakin kuin metsästämistään Pokemoneista tai ottamistaan selfiekuvista. Minä tahdon että minun lapseni ovat lapsia mahdollisimman pitkään. Leikkiviä, liikkuvia ja mielikuvitusta käyttäviä lapsia.

Niin, hyvähän tässä meuhkata kun tämä aika (luojan kiitos) on vielä niin kaukana. Ja toisaalta, jos kaikilla muilla on jo ala-asteella puhelimet niin onko minulla sydäntä jättää lapseni ilman? Ehkä, mutta lapseni ulkopuolisena saa jo pienenä sekunnin kestävänä ajatuksena kyyneleet silmiini. Ehkä siis ei sittenkään ole.

Ja toisaalta, tuntuu niin tekopyhältä paasata puhelimien haittavaikutuksista ja oikean elämän hukkaamisesta kun oma naama tuijottaa ruutua monta tuntia päivässä. Ei pelkästään puhelimen ruutua, mutta onko telkkari tai tietokone yhtään sen parempi? Heti tylsän hetken koittaessa kaivan rakkaan joskin hieman kolhiintuneen Samsungin taskusta ja alan plärätä. Toisaalta, minä olen jo oppinut sen oikean elämän ja sosiaalisuuden. Lapset vasta opettelevat sitä. Eikä sitä kyllä parhaiten sieltä näytöltä opi. Minua pelottaa myös ihan hemmetisti se maailma, joka siellä ruudun takana on. Myös minun silmilleni osuu usein jotain mitä en todellakaan olisi tahtonut nähdä. Miten sitten suojelen lapsiani siltä kaikelta!?

Minkä ikäinen teidän mielestä tarvitsee puhelinta? Te joilla on jo sen ikäisiä lapsia, millä tavoin te rajoitatte puhelimen käyttöä? Millä tavoin vanhemmat ylipäätänsä pystyvät nykypäivänä rajoittamaan puhelinta esimerkiksi liittymän asetusten avulla? Minun nuoruudessani (josta muuten tuntuu oikeasti olevan ikuisuus kun näistä teknologia asioista puhutaan…) oli vain ne saldorajat..

 

Avainsanat

Kommentit

Mun mielestä on jotain pielessä, jos lapsi (minkä ikäinen tahansa) käyttää älylaitteita koko vapaa-aikansa. Tai ainakaan se ei ole hyväksi…tosin, uskon että loppujen lopuksi sellaisistakin lapsista tulee ihan normaaleja kelpo aikuisia yhtä lailla kuin ei-älypuhelimia käyttävistäkin. Ne on muut asiat, jotka pilaa tulevaisuuden. Ei siis kannata hirveästi surra tällaista näkyä.
Sitten konkretiaa: mun esikoinen on 8v ja hänellä on älypuhelin, mutta ei omaa nettiliittymää siinä. Voi siis pelata vain wifin alla tai sitten ladattuja pelejä. No kuitenkin, hän ja monet kaverinsa tykkäävät pelata, ja toisinaan ulkona ollessaan pelaavat yhdessä. Mä olen ryhtynyt ajattelemaan tästä aivan eri tavalla kuin ennen. Mä olen onnellinen siitä, että pojalla on hyviä ystäviä, jotka ovat innostuneet samoista asioista. Kun näkee lasten innostuksen peleihin, niin tajuaa, että olisi täysin järjetöntä yrittää estää pelaaminen kokonaan tai jotenkin paheksua tai pilkata sitä. Yhdessä pelaaminen on näin ruohonjuuritasolta seurattuna sosiaalista, yhteishenkeä vahvistavaa ja iloista toimintaa. Lapset auttavat toisiaan, iloitsevat toisen onnistumisista, jakavat tärkeitä kokemuksia jne.
Toki tässä on se, että mun poika ja kaverinsa leikkivät myös paljon ihan ilman mitään laitteita, ja oma poika myös lukee paljon, ja meillä on peliajan rajoitukset eikä lapsi pelaa yksin tuntikausia vajonneena omaan maailmaansa. Päinvastoin, kaikki pelin käänteet on heti kerrottava äidille tai isälle, jos kaveria ei ole saatavilla.
Mutta olen siis sitä mieltä, että tässä peliasiassa monen kannattaisi avartaa maailmaansa hieman, eikä vain ajatella, että pelaaminen = aivoton zombilapsi.

Laura

Hyviä ajatuksia ja pointteja sinulla ! 🙂 kommenttisi laittoi myös minut miettimään asioita, hyvällä tavalla ! 🙂

Ajankohtainen ja hyvä teksti!

Ajat muuttuvat – sain oman puhelimen vasta lähes täysi-ikäisenä!!! ja nyt minun eskarilla on oma puhelin, kääk!

Minä en ehkä ajattele niin, että tietyn ikäinen tarvitsee puhelimen, mutta meillä esimerkiksi kun koulumatka on kävellen pitkä ja olen töissä tois pual kaupunkii, on ihan kiva fiilis, kun koululaisen kanssa voidaan soitella päivän mittaan. Jos olisin kotiäiti ja kouluun olisi matkaa puoli kilsaa, en tiedä olisiko koululaisella puhelinta. Ei ehkä? Eskarilla on puhelin siksi, että hän ehtii nyt opetella sen käytön kunnolla ennen kuin koulu alkaa, niin ei sitten koulun alkaessa tule liikaa muutoksia ja hänkin sitten joutuu soittamaan tarkistussoiton aamuisin että on selvinnyt koululle saakka ja saa minut kiinni koulun jälkeen jos joku asia mietityttää. Eli puhelimet hankittiin tarpeeseen.

Puhelimen käyttöä rajoitetaan niin, että koko ajan ei saa roikkua puhelimella. Puhelin ei tule ruokapöytään, aamuisin täytyy tehdä aamutoimet ennenkuin saa tsekata Whatsapp-viestit. Samoin illalla puhelimella on ”nukkumaanmenoaika”. Molemmilla on puhelimissa netti, mutta on sovittu, että Googlea tai Youtubea ei saa itsekseen käyttää. Ne kuvakkeet on pyritty piilottamaan ruudulta. Mutta sitten on se, että lasten kavereita onkin vaikea kontrolloida ja yhdessä ovat katselleet kavereiden puhelimen Youtubesta (musiikki-)videoita, vaikka itse olenkin karheampi niissä asioissa 😉 Saldomuistutus tulee minun puhelimeen, kun lasten puhelinlasku alkaa huitelemaan isommissa summissa ja sitten voi laittaa kapulan kaappiin huilaamaan. Mutta onneksi sellaista ei ole vielä käynyt.

Puhelin lapsella – uhka vai mahdollisuus? Minä sanoisin, että mahdollisuus! Se on aikuisen vaan laitettava rajat ja pidättävä huoli ettei se lapsi hupsahda bittiavaruuden mustaan aukkoon. Ja hih, kannattaa varautua siihen, että vaikka koululaisella olisi vain muutama Whatsapp-kaveri, aamulla viestejä voi puhelimessa olla jopa 50 odottamassa lukemista 😉 Toista se oli minun nuoruudessani, NIIH! 😉

Mutta kukin perhe miettii osaltaan ja puhelimen hankinta on ajankohtaista sitten kun on. Jos päivät vietetään samassa kaupunginosassa ja lapsi itse on pärjääväinen, niin puhelimen hankkimisella ei ehkä ole niin kiire?

Tsemppiä puhelinpohdintoihin ja kivaa päivää sinne teille 🙂

Laura

Kiitos ! 🙂 hyviä ajatuksia, toi on kyllä ihan totta että puhelin voi olla myös mahdollisuus eikä uhka; aikuisen asettamin rajoin ! 🙂 mietin vain aina että miten hyvin me aikuiset oikeasti pystytään valvomaan rajojen noudattamista kun lapsi ei olekkaan koko ajan siinä vierellä puhelimen kanssa ! 🙂 mutta tosiaan, pitkällä koulumatkalla puhelin on minun mielestäny myös enemmän kuin tarpeellinen !

Kännykät ovat tehneet läpimurtonsa, eikä kehitystä valitettavasti voi takaisinpäin kelata. Its eilen vähän sinua vanhempi, joten omassa saapumiserässäni kännykkä saatiin tavallisesti ylioppilaslahjaksi kotoa pois muuttamisen varalta.
Omani ostinnvuotta aiemmin, lukion kakkosella.
Mutta maailma on muuttunut. Älypuhelimet löytyvät omien lastenikin koulurepuista. Ala-asteella.

Ongelma tulee siitä ristiriidasta, että puhelinta tarvitaan. Lapsiin on saatava yhteys, mutta lankapuhelimia ei enää ole. Toisaalta taas kaupasta ei meinaa löytää PUHELINmallia, jossa ei olisi älyä ja nettiä ja kaikkea sitä muuta.

Annan silti pisteet niillä lapsille, jotka ovat puhelimeensa kanssa ulkona kavereiden kanssa. Loput räpläävät luurejaaan yksi kotona.

Laura

Hyviä ajatuksia sinulla! 🙂 niinpä, ei varmaan kovinkaan helpsoti löydä puhelimia ilman nettiliittymiä. Ja hyvä pointti tuo viimeinen, mielummin ulkona kuin sisällä kai! 😀

En mä tiedä. Tämä on niin kaksipiippuinen asia. Mihin lapsi sitä aiphounia hiekkalaatikolla tarvitsee? Toisaalta Suomi ei ole enää sellainen lintukoto kuin se oli 20 vuotta sitten, siis minun muinaishistoriallisessa lapsuudessa, kun ensimmäiset kaverit saivat puhelimiaan. Jokaisen kotona oli vielä se tavallinen pöytäpuhelin josta soitettiin, että äiti tulin koulun jälkeen tänne Tuulille ja että saanko tulla vasta kuudelta kotiin. Kenellä enää on sellaista? Itseni kaltaiseksi puhelinaddiktiksi en lapsiani halua opettaa. Olisikohan jollain vielä myynnissä Nokian vanhoja 3210? Jos ostaisin lapsille säästöön?

Laura

Hyvi’ ajatuksia! 🙂 ja tosiaankin eipä enää ole niitä kotipuhelimia joilla saadaan aina joku kotoota kiinni! 🙂 heh, olisi pitänyt olla kaukaa viisas ja säästää ne ekat omat puhelimet omille lapsille 😀

Mun mielestä on hölmöä verrata itseään omiin lapsiinsa puhelimen hankintaa ajatellessa, kun tekniikka kehittyy jatkuvasti. Aika on ollut todella erilaista, olisi outoa että äitini olisi sanonut mulle ensimmäistä läppäriä pyytäessäni, että hän on ollut vasta 30-vuotias kun on saanut oman tietokoneen.

Samaa mieltä olen kuitenkin siinä, että lasten kuuluu saada leikkiä ja havainnoida ympäristöään muutenkin, kuin ruudun ja kameran kautta. Usein olen nähnyt vanhempien törppäävän taaperolleen puhelimen kouraan, kun vanhempi itse haluaa tehdä jotain muuta. En kuitenkaan haluaisi lapseni aloittavan koulua ilman omaa puhelinta.

Laura

niin, tekniikka kehittyy kyllä jatkuvasti! eihän sitä tosiaan voi ihan verrata omaa lapsuuttaan lastensa lapsuuteen näissä asioissa ! 🙂

Nolona nyt myönnän, etä en lukenut kokonaan, joten voi olla, että jokin pointti meni miulta ohi. Olen samaa mieltä, että ala-aste ikäinen ei tarvitse hienointa älypuhelinta tai miljoonaa sovellusta, mutta puhelimen ne nykypäivänä melkein tarvitsevat, kun ei ole esim. kotipuhelimia. Kyllä itse toivon, että jos miula joskus on vaikka tokaluokkalainen, joka on koulun jälkeen tovin yksin kotosalla, niin saan sen kiinni 😉 Olisin mielelläni itsekin ottanut kännykän kolmannella luokalla matkustaessani yksin junalla pitkän matkan. Tuli vähän äitiä ikävä, mutta piti vain pärjätä. En usko, että kännykkä on vain huono juttu 🙂

Laura

eihän ne kyllä pelkästään huonoa ole, olet ihan oikeassa !:) ja totta, on kiva kyllä saada lapsi kotoota kiinni tai antaa hänelle mahdollisuus tavottaa vanhempansa tietenkin ! 🙂

Minä taisin saada ekan puhelimen n. 14-vuotiaana 16 vuotta sitten. Enhän mä sitä olisi oikeastaan edes tarvinnut. Ensimmäisen älypuhelimen sain 4 vuotta sitten kun esikoinen oli vastasyntynyt. Välillä mietin että olisko ollut parempi olla ilman, kyllähän tämä koukuttaa kolmekymppisenkin. Kamera ja kuvien jakaminen kätevästi on kyllä kiva! Voisin kuvitella että joku alkeellinen puhelin olisi hyvä kun lapset liikkuu itsenäisesti ulkona. Ja sekin olisi lähinnä varuiksi. Mutta saapi nähdä, lasten isä on kuitenkin melkoinen tietotekniikka-hifistelijä. 4- ja 2-vuotiaat saavat kyllä pärjätä vielä ilman 😉

Laura

niin, hyvin tämä kapistus kyllä minutkin koukuttanut 😀 mutta tosiaan, valokuvien jakaminen ja ottaminen on ihan huippu ominaisuus luurisa että eipä tämä pahakaan aina ole 😉

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.