Yleinen
9.11.2017

Säätäjä tässä hei

Säätäjä tässä hei

Kaupallinen yhteistyö: eOmistaja

Kirjoitin tällä viikolla ekaluokkalaiseni tavaroiden hukkaamisesta. Niin hassua ja huvittavaa kuin se onkin, niin pysähdyin samalla miettimään sitä miten oma elämäni on välillä aivan levällään. Miten minulla on koko ajan jotain hukassa ja olen sellainen kävelevä kaaos. Jätän kaapinovet aina auki, revin puuropaketin kannen riekaleiksi, koska en jaksa avata sitä oikealla tavalla, avaimeni ovat hukassa monia kertoja päivässä ja unohdan kassalla toistuvasti korttini tunnusluvun. Nämä ovat sellaisia piirteitä jotka ovat kulkeneet mukanani koko elämäni. Näille on naurettu ja näitä on tuskailtu.

Sitten toisaalta taas työelämässä olen nimenomaan taitavimmillani kun saan pitää monet langat käsissäni. En tunne stressiä samanlailla kuin suurin osa ihmisistä, pystyn siis toimimaan paineen alla ja vaikka hoidettavia asioita olisi tuhansia, niin saan ne jotenkin ihmeen kaupalla aina hoidettua. Tämä on isossa ristiriidassa minun vapaa-ajan minän kanssa. Eikä tämä selity silläkään, että työni olisi niin aivoja kuluttavaa, että siitä syystä vapaa-ajalla kaikki repsahtaa. On minulla ollut myös sellaisia ”aivot narikkaan” työpaikkoja ja silti sama kaaos on jatkunut kotona. Hämmentävää.

Läheiseni ovat oppineet elämään tämän piirteeni kanssa. Samanlailla kuin minä olen oppinut elämään läheisteni erilaisten ja ärsyttävien piirteiden kanssa. Minä en omalaatuisuuttani tässä asiassa niin huomaa, koska minulle on luonnollista ja tuttua, että huitaisen arjessa asioita vähän sinne päin. En minä edes huomaa jos sukkani ovat väärinäpäin, tai housuni. Niinkin kävi viime kesänä. Istuin myös yhden kokonaisen työhaastattelun tyytyväisenä villapaitani laput ja saumat ulospäin.

pylly

Housut oli väärinpäin koko päivän 🙂

Kaikki on hukassa

Tähän piirteeseeni isona osana kuuluu myös tavaroiden hukkaaminen. Minulta on hävinnyt todella paljon tavaraa. Parhaiten muistiin on jäänyt tilanne jossa hävitin lompakkoni. Se oli jäänyt tankatessa autoni katolle ja kun kaasutin pois paikalta, niin lompakko oli kortteineen levähtänyt pitkin bensa-aseman pihaa. Joku ihana mies ne sitten sieltä keräsi, selvitti puhelinnumeroni ja soitti minulle. Hän kiikutti lompakkoni postilaatikkooni kun en ollut itse kotona. Otin puhelimessa ylös miehen osoitteen, ajatuksenani oli lähettää hänelle kiitos myöhemmin. Kuinkas sitten kävikään? Hukkasin sen osoitteen. Tämä harmittaa vieläkin.

Toinen mielenkiintoinen tapaus on viime kesältä kun olimme kesällä perheemme kanssa Virossa ja minulla oli uusi Pekan ostama tietokoneeni mukana. En tainnut kertaakaan kantta ehtiä avaamaan kun tietokone oli jo hävinnyt. Jätin sen erääseen hotelliin missä yövyimme. Saimme kuitekin tietokoneeni sieltä avuliaan henkilökunnan avulla takaisin. Kun paketti saapui oli siellä mukana myös muutama vaatekappale joiden jättämistä en edes muistanut.

Löytötavarapalvelu avuksi

Tämä eOmistajan kanssa tekemäni yhteistyö tuntui kuin lottovoitolta. He olivat ratkaisseet yhden pulman, minkä kanssa minä olen kamppaillut vuosia. Jos jotain häviää, niin sen kaiveleminen poliisiasemalta on todella rasittavaa. Kerran kävin etsimässä sieltä autonavaimiani ja kun eteeni nostettiin sellainen iso pahvilaatikko täynnä avaimia, niin tulihan siinä vähän tuskainen olo. Avainta ei löytynyt, tai sitten se jäi huomaamatta.

Nyt kun teen töitä läppärillä ja tietokoneeni sisältää aika paljon yrityksemme suunnitelmia ja sellaisiakin asioita jotka ovat henkilökohtaisia, niin koen ajatuksen aika ahdistavana, että joku selailisi konettani läpi etsiäkseen johtolankoja kenen tietokoneen on löytänyt. Löytötavaroiden palauttaminen poliisiasemalle on tietysti löytäjällekin oma rasitteensa. Poliisiasemiakaan kun ei nykyään enää ole juuri missään. Tiesitkö, että 55% suomalaisista on joskus jättänyt löytämänsä tavaran palauttamatta, koska se on niin hankalaa?

eOmistaja on keksinyt nerokkaan löytötavarapalvelun jossa tavaran löytyminen on tehty mahdollisimman helpoksi sekä löytäjälle, että tavaran hävittäneelle. Ensin tilataan edulliset tunnisteet kotiin. Niitä saa tarroina ja avaimenperinä. Tämän jälkeen rekisteröidytään palveluun ja kiinnitetään tunnisteet tärkeisiin tavaroihin. Kun kadonnut tavara löytyy saat siitä viestin käyttäjätilillesi.  (ilmoitus viestistä tulee myös sähköpostiisi tai tekstiviestillä) Tämän jälkeen päätät itse miten otat yhteyttä löytäjään ja miten palautuksen sovitte. Tutkimusten mukaan 80% merkityistä tavaroista palautuu takaisin omistajalleen.

Löytäjällä on yhtä helppoa. Syöttämällä koodin eOmistajan etusivun lomakkeelle, ottaa palvelu suoraan yhteyttä tavaran omistajaan. Sitten vain odotellaan tavaran omistajan yhteydenottoa. Helppoa, eikä tarvitse raahautua mihinkään. Isona plussana mahdollisuus saada tavaransa takaisin ja pysyä samalla anonyymina. Omaa nimeä kun ei näy tunnisteissa ja löytäjä ei saa tunnisteen avulla tietoja omistajasta.

Minä olen merkinnyt nyt tietokoneeni, avaimeni, laukkuni, lompakkoni ja puhelimeni. Lasten puhelimet saivat myös omat tarrat. Ehkä pitäisi merkitä vielä lapsetkin 🙂

 

Äiti sä oot niin nolo 😀 t. Oliver

Lue Poikien Testiryhmän eOmistaja testaus TÄSTÄ

Lue myös:

Ekaluokkalaisen kouluun kadottamat tavarat. Lista kolmelta kuukaudelta

Älä osta isänpäivälahjaksi boxereita! Tätä isät todella haluavat

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.