Yleinen
14.9.2017

Rauhallinen vs. villi -poika. Äidin silmin

Rauhallinen vs. villi -poika. Äidin silmin

Olen saanut kasvatettavakseni neljä hyvin erilaista poikaa. Heistä kaksi ovat erityisesti aivan toistensa vastakohdat. Olen ottanut tämän vastaan positiivisena haasteena ja onkin ollut aika mielenkiintoista nähdä vanhemmuuden kaksi hyvin erilaista puolta. Usein ihan pysähdyn ihmettelemään sitä, että miten samoilla geeneillä ja samassa perheessä kasvaneilla pojilla voi olla niin valtavasti eroa. Ja nämä molemmat pojat ovat vaatineet myös meiltä vanhemmilta aivan erilaista otetta lapsen kasvattamiseen. Ei heitä samanlailla olisi voinut kasvattaa mitenkään.

Koska olen näin erityisasemassa, että olen päässyt kasvattamaan kaksi poikaa aivan ääripäistä, niin haluan vertailla hieman vanhemman näkökulmasta sitä, että miten helppoa tai haastavaa näiden poikien kasvattaminen on ollut.  Kuvailen tähän esimerkkiin nämä poikani leikki-ikäisinä.

 

Poika numero 1.

Erittäin arka ja ujo poika

Poika numero 2.

Tavattoman villi ja rohkea poika

 

Puistossa

Poika numero 1.

Pysyy lähellä leikkimässä, jos vieras lapsi puhuu hänelle hän hakeutuu äidin taakse piiloon. Sitkeällä rohkaisulla hänet saa puhumaan muille lapsille, mutta hän mielummin kuiskaa varovasti asiansa. Poika ei kiipeile korkeisiin telineisiin ja jos kiipeää vahingossa, niin hänet piti hakea lähes aina sieltä alas, koska ei uskalla tulla itse.

Poika numero 2.

Puiston on hyvä olla aidattu. Poika juoksee koko ajan, kiipeää, hyppii, pitää ääntä. Puhuu kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Löytää heti kaverit tai ainakin rohkeasti yrittää. Poika menee puistoa edes takaisin kovalla vauhdilla, eikä tarvitse äitiä puistoilun aikana mihinkään. Poika ei varmaan edes muista äidin olemassaoloa.

 

Muskarissa

Poika numero 1.

Istuu äidin sylissä liikkumatta. On hiljaa, mutta tuskin osallistuu yhteisiin leikkeihin. Katselee vain muita. Äidin rohkaisut aiheuttaa pahimmillaan totaalisen lapsen lukkoon menemisen. Siitä syystä turhaa tuputtamista lapselle ei voi tehdä.

Poika numero 2.

Poika touhottaa menemään pitkin huonetta. Hän ei pysy äidin sylissä vaikka ehkä pitäisikin. Hän koskee joka paikkaan, pitää jatkuvaa ääntä ja katselee aktiivisesti uusia asioita ympäriltään. Osallistuu jokaiseen toimintaan, ainakin hetken kunnes kyllästyy ja alkaa tekemään jotain muuta.

 

Aikuisten seurassa

Poika numero 1.

On kaikkien ulkopuolisten aikuisten suosikki poika. On hiljaa, eikä häiritse aikuisia. Tottelee ja on kuuliainen. Istuu vaikka kolme tuntia paikallaan tekemättä mitään jos on tarvis. Poika saa kehuja ulkopuolisilta paljon ja vanhempia pidetään huippu kasvattajana.

Poika numero 2.

Tästä pojasta eivät aikuiset näytä pitävän. Hän on kovaääninen, vilkas eikä usko oikein mitään. Poika säheltää koko ajan ja häntä joutuu ulkopuolisetkin kieltämään. Poikaa torutaan jatkuvasti ja vanhempia pidetään lepsuina kasvattajina. Vanhemmat saavat ikäviä katseita liikkuessaan pojan kanssa.

 

Kaupassa

Poika numero 1.

Istuu mielellään kärryihin tai jos kävelee, niin kävelee nätisti vieressä. Ei pyydä mitään, ei toivo mitään, ei koske tavaroihin. Jos erehtyy pyytämään jotain lelua ja saa kieltävän vastauksen, niin tyytyy siihen. Matka jatkuu tyytyväisenä.

Poika numero 2.

Ei halua istua kärryissä, jos joutuu sinne, niin kiemurtelee ja elämöi. Jos pääsee kävelemään, niin saattaa karata tai lähteä juoksuun. Haluaa kaiken mitä näkee ja jos ei saa niin heittäytyy pitkin pituuttaan kaupan lattialle huutamaan. Vaikka poika ei koskaan saisi lelua pyytämällä, niin silti hän saattaa järjestää kohtauksen kun ei lelua saa.

 

Tarhassa

Poika numero 1.

Ei saa kovinkaan herkästi kavereita. Jää muiden lasten jalkoihin. Luovuttaa lelut käsistään ja tyytyy siihen, että jää ilman. Ei oikein sopeudu mihinkään joukkoon. Tarhan henkilökunta pitää lapsesta ja vanhemmat saavat hyvää palautetta säännöllisesti.

Poika numero 2.

Löytää nopeasti kavereita, mutta joutuu myös konflikteihin herkästi. Pitää puolensa ja säheltää paljon myös tarhassa. Tarhan henkilökunta ei välttämättä pärjää pojan kanssa kovinkaan hyvin. Vanhemmat saavat jatkuvasti negatiivista palautetta pojastaan.

 

Kotona

Poika numero 1.

Roikkuu äidin helmoissa koko ajan. Äiti ei saa mitään kotona tehtyä. Tarvitsee leikittäjää ja toivoo seuraa vanhemmistaan jatkuvasti. On hiljainen ja huomaamaton.

Poika numero 2.

Järjestää jatkuvasti jotain toimintaa, mutta ei tarvi siihen vanhempiaan. Saa hyvin leikit aikaiseksi itsenäisesti ja pojalle myös sattuu ja tapahtuu koko ajan jotain.

 

Äidin huomiot

Poika numero 1.

Tällaisen pojan kasvattaminen on lasten leikkiä. Jos saisi vain yhden lapsen joka olisi tällainen, sitä kuvittelisi varmaankin itsestään suuria kasvattajana. Siltikin tällaisen lapsen kasvattaminen on myös omalla tavallaan raskasta. Pojasta on aika suuri huoli, miten poika pärjää tarhassa ja koulussa ja harrastuksissa. Miten poika pitää puolensa kavereiden kanssa ja tulevaisuudessa muissa ihmissuhteissaan. Äidin helmoissa roikkuminen on myös pidemmän päälle äidille henkisesti aika raskasta. (Ainakin minulle on ollut).

Poika numero 2.

Tämän pojan kasvattaminen vaatii jo äidiltä ja isältä aikamoista osaamista. Lapsi erottuu massasta, eikä aina niin kovin positiivisesti. Lapsen kasvattaminen vie voimia (myös fyysisiä) ja saattaa uuvuttaa vanhemmat täysin. Asiaa ei auta ulkopuolisten oletukset kasvatuksen puutteesta. Toisaalta tällainen poika on kotioloissa aika helppo. Keksii leikin mistä vain ja vanhemmat voivat olla aika rauhassa. Huolta aiheutuu pääasiassa tarhassa ja koulussa aikuisten kanssa toimimisesta ja sääntöihin sopeutumisesta.

 

 

YHTEENVETO

Yksi tärkeä sanoma mitä olen poikien äitinä halunnut peräänkuuluttaa on se, että kaikenlaiset pojat ovat yhtä hyviä. Nyt tuntuu olevan valloillaan sellainen ajattelu, että herkkä ja ujo poika on ainoa oikea poika. Olen oikeastaan aika surullinen, että kaksi kovin erilaista poikaani saavat aikuisilta kovin eriarvoisen vastaanoton. Pohjimmiltaan molemmat poikani ovat kuitenkin empaattisia ja hyviä ihmisiä. Molemmat yhtä ihania.

Olen opettanut lapsilleni täysin samoja arvoja, muiden huomioon ottamista, aikuisten kunnioittamista, kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, vuoronsa odottamista, ystävällisyyttä ja empaattisuutta. Siitäkin huolimatta toinen pojistani toteuttaa näitä arvoja täydellisesti (ja tekisi varmasti niin ilman minuakin), ja toinen taas harjoittelee näitä taitoja luultavasti vähintäänkin aikuisuuteen asti. (ja tilanne olisi varmasti sama ilman minuakin).

Joten ihan vinkkinä vain, jos sinulla sattuu olemaan yksi maailman helpoin ja kiltein lapsi, niin ole onnellinen, mutta älä oleta, että se olisi vain sinun ansiotasi. Jos taas sinulla on haastavampi ja menevämpi lapsi, niin älä pode huonommuutta. Sinulla on ehkä kädet täynnä töitä, mutta ota se kaikki haasteena. Sinä selviät siitä ja lapsesi on oikeasti ihan yhtä mahtava ja ihana kuin ne helpotkin lapset ovat. Aikuisesta jälkikasvusta se sitten vasta nähdään miten on oppi mennyt perille. 🙂

 

Lue myös:

Poikien hiustrendit 2017

Tee testi: miten terveellisesti lapsesi syö?

 

Avainsanat

Kommentit

Pakko tuohon terminologiaan pikkumaisena puuttua heti kärkeen, pahoitteluni siitä. Lastentarhat lopetettiin Suomessa jo 70-luvulla, joten ”tarhaaminen” ja ”tarhat” jätettäköön vaikka turkisteollisuudelle. Vain ammattinimike lastentarhanopettaja on jäänteenä tuolta ”tarha-kaudelta”, muuten varhaiskasvatusta on tarjolla lapsille tänään mm. Päiväkodeissa.

Mutta sitten itse tekstiin ja sen sanomaan. Meidän ADHD on juurikin tuota kuvailemaasi vilkasta sorttia. Kaikki muu täsmäsi kertomukseesi, mutta raivareita hän ei ole kielloista ”koskaan” saanut. Olen aina erityisen tyytyväinen, kun ulkopuolinen aikuinen näkee lapsessani sen ”ytimen” kaiken säätämisen alla. Hän on nimittäin perusminältään kiltti, eikä millään tavalla ilkeä tai pahaa tahtova. Hän on erittäin fiksu ja nokkela. Siksi ulkoinen palaute (joka tulee puhtaasti toiminnansta, esimerkiksi toistuvasti unohtuvista läksyistä tai työvälineistä) ei ole linjassa hänen onnistumisia ja oikein tekemistä janoavan sisimpänsä kanssa. Lapseni haluaisi onnistua läksyjen kanssa, hän haluaisi onnistua kaverisuhteissa jne., mutta kovin usein pyörremyrskymäinen käytös torbedoi taustalla olevan hyvän ajatuksen.

Vilkkaat ja levottomat, joka paikkaan ehtivät ja äänimaiseman täyttävät lapset voivat olla vanhemmilleen uuvuttavia kasvatettavia. Toisaalta taas heissä(kin) on valtavasti positiivista energiaa, mihin tarttua ja mitä hyödyntää.

Meillä asuu tuo villimies. Ihana kuulla, että en ehkä olekaan aivan toivottoman huono äiti. Meillä päiväkoti kyllä suhtautuu pojan touhuihin fiksusti ja häntä pidetään aktiivisena ja temperamenttisena, mutta ei hankalana ❤

Kerhot ja muut yleisötilaisuudet hävettää minua, koska lapsi lähtee ihan lapasesta…. 🙈

Meilläkin on 4v. rauhallinen poika, mutta samalla myös herkkä, ujo ja arka. Olemme nyt kovasti pohtineet, että miten tukea uusien taitojen opettelemisessa ja rohkaista ottamaan kontaktia muihin lapsiin. Pelkona taustalla tietenkin on, että viimeistään koulussa jää taka-alalle tai pahimmassa tapauksessa joutuu kiusatuksi. Poika ei haluaisi kovinkaan mielellään opetella uusia taitoja, kun ei uskalla kokeilla. Uskaltaa ottaa itse kontaktia vain aikuisiin, ei lapsiin. On esikoinen, joten ei saa mallia isommilta lapsilta kuin päiväkodissa. Vaatii pitkän ajan, että tutustuu toisiin lapsiin niin että leikit sujuvat oma-aloitteisesti. Rohkaisussa täytyy olla tarkkana, koska liiallisesta patistelusta suuttuu. Olisiko sinulla vinkkejä rohkaisuun? Olemme mm. miettineet harrastuksen aloittamista, mutta en usko että kokee sitä mieluisaksi, ja yksin jäädessään luultavasti vain katselee syrjässä muiden tekemisiä.

Jonna-Emilia

Meillä pojan on annettu olla tuollainen arka ja vetäytyvä. Emme ole oikeastaan puuttuneet siihen kuin silloin jos se menee huonoksi käytökseksi. Ei esim kiitä tai pyydä anteeksi. Ja ”pakotettu” on vain jos on ollut ihan pakko. Esim rokotus piti ottaa ja hammaslääkäriin mennä, uskalsi tai ei. Poika rukka pyörtyi aikanaan jännityksestä neuvolassa.
Mutta tilan antaminen on ollut hyvä. Poika on mielestäni rohkaistunut vuosi vuodelta. Ehkä siis ainoa neuvoni on, että antaa lapselle tilaa olla omanlaisensa.

Niinpä, mulla meni aika kauan, kun ymmärsin, ettei pojassa eikä meissä vanhemmissakaan ole mitään vikana. Meillä on vain yksi kuusivuotias haastava poika, joka on tällä hetkellä eskarissa. Voi sitä negatiivisen palautteen määrää, jota ollaan saatu päiväkodista. Eskarissa tuntuu olevan vähän erilaista, negatiivisen lisäksi saatu kuulla paljon positiivistakin. Mutta taivaan lahja tämä poika, äiti oppii siinä samassa uutta näkökulmaa elämään. Itse olin kiltti ja kuuliainen tyttö, tämä poika tekee kaiken nurinpäin !

Meillä on ollut tuuria päiväkodin ja koulun kanssa, ei ole tullut vain negatiivista esiin meidän vilkkaista lapsista vaan esim. kasvatuspalavereissa on lapseen suhtauduttu positiivisella asenteella. Toisaalta olen itsekin yrittänyt osoittaa arvostusta kasvatuskumppanuudesta, sillä sellaiselta se on tuntunut. On ollut itsepäisen lapsenkin kannata hyvä että on nähnyt että säännöt on muualla ja muillakin kuin kotona. Osa-aikatarhassa ja leikkikerhossa (3x 3 tuntia viikko) ehti yksi ohjaaja (!)sekä askarrella että olla ulkona lasten kanssa. Arvaa jaksoinko itse kotona, ja totisesti osoitin iloni että lapsi kerhossa pääsi askartelemaan. Ohjaaja totesi iloisesti vain että hän ottaa muutaman kerrallaan tekemään kun muut leikkii.

Jonna-Emilia

Varhaiskasvatuksella on todella suuri merkitys esimerkiksi vilkkaamman lapsen itsetunnon kehittymiseen.

Poika nmr 2 oli kuin omasta esikoisestani kirjoitettu. Ja juurikin tuo että miten muut aikuiset kohtaavat. Kaksi tyttöäni ja toinen poikani saavat jatkuvasti paljon kehuja ympäröiviltä ihmisiltä ja me kehuja kuinka olemme onnistuneet kasvatuksessa, kun taas vanhin poika saa ihmiset hermostumaan ja väsymään kun on juurikin kova tutkimaan ja puhumaan ja rakastaa uusia ihmisiä ja ympäristöjä. Väsyttävää on oletus että ehkä emme ole jaksaneet oikein kasvattaa ekaa että tuli lellittyä tms. Vaikka totuus on että juuri ensimmäisen kohdalla jaksoimme olla erityisen johdonmukaisia ja harjoittelemme erilaisia taitoja tuhat kertaa kun taas toiselle lapselle täytyy vain vän muistuttaa ja hän hyväksyy.

Yhtä rakkaita kaikki ja oikestaan olen iloinen että itsellä enemmän kuin yksi lapsi niin näkee ja kokee tämän kuinka voikin olla nii erilaisia. Itse jos olisin saanut vain yhden rauhallisen sylissä pysyvän lapsen niin varmasti kuvittelisin olevani jotenkin muita onnistuneempi. Nyt jo tietää miltä myös tuntuu kun kasvot helottaa punaisena itsellä kun yrität jostain kalastaa omaa lastasi ja muiden lapset istuu hiljaa nätisti vanhempiensa sylissä;)

Jonna-Emilia

Tuttu tunne tuo viimeiseksi kuvaamasi tilanne. Jestas kuinka inhosin niitä katseita mitä ympäriltä sateli kun lapsi aiheutti shown jossain julkisella paikalla. Niihinkin oppi tottumaan ja kovetti itsensä ulkomaailmalle. Olen kuitenkin minäkin kiitollinen, että olen saanut näinkin kirjavan joukon kasvatettavakseni. On näissä ajoissa sitten muisteltavaa kun lapset ovat aikuisia.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.