Yleinen
14.4.2017

Parhaat piilopaikat suklaamunille

Parhaat piilopaikat suklaamunille

Kohta se on taas täällä! Jokavuotinen suklamunien metsästys starttaa sunnuntaiaamuna.

Pääsiäispupu (tai kukko tai mikälie) on piilotellut meillä suklaamunia 11 pitkää vuotta. Ossianille on jo vaikea keksiä piiloja joita hän ei olisi aikaisemmin etsinyt. Piilottelusta haastavaa meillä tekee myös se, että eri ikäisille on oltava eri tasoisia piiloja. Tämän olemme ratkaisseet nimeämällä suklaamunat. Jos isompi löytää pikkuveljen suklaamunan niin hän jättää sen paikalleen.

Toistaiseksi suklaamunajahti meillä on tapahtunut sisätiloissa, mutta kunhan pääsemme talonlaajennuksesta eroon, niin voisimme kokeilla jahtia vaihteeksi myös omalla pihalla. Joissain perheissä suklaamunia jahdataan aarrekartan kanssa, hauska idea sekin.

Entäs sitten kun perheessä on esiteini, jolle piilopaikkojen keksiminen alkaa jo olemaan haastavaa hommaa. Sitten keksitään niitä yhdessä. Keräsin tähän minun ja muiden poikien äitien testaamia hyviä piiloja suklaamunille, erityisesti vähän haastavampia piiloja suunnitteleville vanhemmille. Hyviä vinkkejä otetaan vastavuoroisesti vastaan.

Parhaimmat suklaamunien piilopaikat

  • Kahvinkeittimen suodatinpussin lokeroon
  • Teipillä kiinni pöydän tai tuolien alle
  • Teipillä kiinni jääkaapin oveen (voisi luulla, että huomaa heti, mutta ei huomaa!)
  • Kahvikuppeihin sisälle
  • Verhotangon päälle
  • Ilmapallon sisään (ilmapallosta ei saa näkyä läpi)
  • Koululaukku (hauska yllätys tulevaan koulupäivään)
  • Pöytävalaisimen lampun tilalle
  • Kenkiin eteisessä
  • Jääkaapin kananmunakennoon
  • Takin hihaan (hakaneulalla hiha kiinni)
  • Mikroaaltouuniin
  • Talouspaperirullan sisään
  • Muropakettiin
  • Pesukoneeseen
  • Äidin ison nutturan sisään! (Tämä on suosikkini)
  • Kännykkäpussiin
  • Jogurtti tai viilipurkin sisään jääkaappiin (avaa kansi varovasti, tyhjennä ja kiinnitä takaisin)
  • Tuuletusikkunan väliin
  • Vessanpöntön kannen taakse teipillä (silloin kun kansi on auki ja muna suojataan pussilla pöpöiltä. Näkeepähän laskevatko pojat kantta koko päivänä alas)

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille toivottelee meidän puput!

Lue myös:

Lauseet jotka poikien äiti sanoo JOKA PÄIVÄ

Vain todella seksikkäät naiset tekevät poikia

 

 

 

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Muuten hyviä vinkkejä, mutta meillä on sääntö, että suklaamunan täytyy edes osittain näkyä eli osa noista karsiutuu sen takia. (kun kasvaa vanhassa maalaistalossa missä tavaraa ja jemmoja riittää niin on pakko rajoittaa ettei etsinnöissä könytä kaikkia kaappeja ja laatikoita hujan hajan). Tähän asti pisimpään on kestänyt kattolampun päälle laitettu muna).

Jonna-Emilia

Meilläkin on pienemmille piilotettu niin, että näkyy. Mut isommat kaipaa jo haasteita.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.