Yleinen
15.2.2017

Äiti on äiti, eikä mikään kaveri

Olen periaatteessa sitä mieltä, että äidin tehtävä ei ole leikkiä lastensa kaveria. Äidin kuuluu olla se ärsyttävä tyyppi, joka ei tajua mistään mitään. Se turvallinen olkapää johon nojata surun hetkellä ja syli johon käpertyä kun tuntuu yksinäiseltä.

Olen kuitenkin yllätyksekseni poikieni kasvaessa huomannut, että meillä on niin hauskaa yhdessä, etten ihmettele enää lainkaan jos he ovat joskus vielä myös ystäviäni. Enkä näe sitä ollenkaan huonona asiana.

En halua olla poikieni kaveri

Siinä se vaikeus sitten piileekin. Miten olla äiti ja ystävä, mutta ei kuitenkaan kaveri? Minusta sellaiset liian kaverilliset välit vanhempien ja lasten välillä ovat jotenkin huvittavia ja usein myös yksipuolisia. (Vanhempi kokee lapsen kaverikseen, mutta lapsi ei vanhempaansa.) Ei kai kukaan oikeasti tee lapsia saadakseen itselleen kavereita?

Miten te muut äidit näette tämän? Onko kaveruuden ja ystävyyden rajaa edes olemassa?

Eilen oli ystävänpäivä ja yritin etsiä jotain kaunista runoa äidin ja pojan ystävyydestä. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Sen sijaan löytyi kasapäin tekstejä äidin ja tyttären ystävyydestä. Taas kerran yksi epäkohta ja asia mikä muokkaa meidän kaikkien ajatteluamme.

Ei ole mitään perustetta sille, etteikö äidin ja pojan välille voisi syntyä ystävyyttä. Sukupuolet eivät määritä ystävyksiä. Oma aviomieheni on yksi parhaista ystävistäni ja hän on mies. Aika monella muullakin naisella sama juttu. Miten tilanne muuttuu kun kyseessä on oma lapsi?

Koska en löytänyt hyvää tekstiä äideistä ja pojista, niin tein sen itse. Äidit ja pojat ovat sen ansainneet 😊

Lue myös: Hetket jotka ovat tavallisia muille, mutta luxusta äideille 

10 vinkkiä miten säästät järkesi lapsiperheen arjessa

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Äiti on hahmo, joka kasvattaa, neuvoo, ohjaa, vaatii, opettaa, tuottaa pettymyksiä jne. Kaveri on hahmo, joka kommentoi, neuvoo, mutta ei koskaan voi vaatia sinua tekemään epämiellyttäviä asioita. Tähän pohjaten en voi olla lasteni kaveri. Se ei kuitenkaan pois sulje sitä, etteikö meillä ole ja voi olla hauskaa keskenään, hassuttelua, nauramista, asioiden jakamista tiettyyn pisteeseen asti. Kaverin kanssa jaetaan ne syvimmätkin salaisuudet, äidiltä ja isältä salataan tiettyjä kolttosia yms.

Jonna-Emilia

Olen samaa mieltä. Äiti ja isä on myös ne, jotka oikeasti tietää jo kaiken senkin mitä lapsi salailee 😊

Hei, tässä neljän pojan isoäiti-ikäinen äiti (kaksi lapsenlasta, isompi tyttö, pienempi poika). Pojat, kaikki jo aikuisia ja elävät omaa elämäänsä, olivat kyllä jossain vaiheessa osaksi niin kuin ystäviä, mutta nyt kun alan ikääntyä, ovat tulleet jotenkin suojeleviksi, mikä on hellyttävää. Nauti pojistasi, kasvavat niin kovin nopeasti.

Jonna-Emilia

Kiitos <3 rakastan neuvoja ja kommentteja joita saan jo aikuisten poikien äideiltä. Niissä on jotain super lämmintä.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.