Yleinen
30.1.2017

Toiminnalliset lasten synttärit eivät ole kilpavarustelua (testissä Megazone synttärit)

Mediassa on paljon kirjoitettu aiheista lasten synttärit ja niiden järjestelyn eriarvoisuus. On ollut puheenvuoroja siitä, että synttäreiden järjestäminen teemapuistossa tai muussa ohjatussa toiminnassa olisi kilpavarustelua sekä lapsen onnen ostamista yhdeksi päiväksi. Tämä on mielestäni aivan älytön väite.

euro-1647400_960_720

Synttärit muualla mahdollistavat vanhempienkin läsnäolemisen

Olemme tehneet sen periaatepäätöksen, että kouluikäisten kaverisynttäreitä emme ole juhlineet enää kotona. Meille riittää kotona järjestetyt kahvitukset sukulaisille ja kummeille. Mielenkiintomme häseltää kotona vielä jotain kaverisynttäreitäkin kymmenelle sokerihumalaiselle koululaiselle ei vain kertakaikkiaan houkuttele yhtään.

Minusta tämä synttäreiden järjestäminen ja niiden sijainti on vain makuasioita. Tuntuukin aivan järjettömältä, että siitä saadaan jonkinlainen kilpailu aikaiseksi. Miten synttärit muualla olisi yhtään sen enempää kilpavarustelua kuin synttärit kotonakaan? Toisilla on paljon hienommat ja tilavammat puitteet (kodit) kotisynttäreihin kuin toisilla. Toisilla on laittaa rahaa enemmän tarjoiluihin ja oheistoimintaan kuin toisilla. Jos asiaa alkaa miettimään kilpavarusteluna ja vertailee rahan kulutusta, niin se tie on loputon.

En edes usko, että yksikään lapsi tietää mikä ja millaiset synttärit ovat kalleimpia järjestää, tämä ajatus kilpavarustelusta on vain ja ainostaan aikuisten päässä. Miksi aikuiset kokevat syntymäpäivät kilpavarusteluksi? Sillä sitä ne eivät todellakaan ole. Raha ei takaa hauskoja juhlia, vaan sen takaa hyvä tunnelma.

Syyt miksi pidän juhlat lapsilleni muualla kuin kotona

Helppous: Juhliin ei tarvitse valmistautua mitenkään, ei siivota kotia, ei suunnitella ohjelmaa, ei käydä kaupassa, ei leipoa, ei koristella ja ei stressata aikatauluja. Voi olla normaalisti koko päivän ja mennä oikeaan kellonaikaan oikeaan paikkaan.

Raha: Minusta rahaa kotisynttäreihin ja muualla pidettyihin synttäreihin menee aikalailla yhtä paljon. Mitään yllättäviä lisämenoja ei ainakaan tule, kuten kotisynttäreistä. Kotona voi hajota jotain tai sotkeutua jotain. Kotona kakku voi mennä pilalle ja pitääkin tehdä uusi. Muualla voi pitää synttäreitä suhteellisen edullisestikin jos vain hieman vertailee hintoja.

Läsnäoleminen: Muualla järjestytyissä juhlissa voi vanhemmatkin olla ihan erilailla mukana ja läsnä. Kotisynttäreissä sitä sählää keittiössä ja siivoaa koko juhlien ajan, mutta muualla järkätyissä synttäreissä voi itse ottaa osaa ohjelmaan ja olla synttärisankarinsa päivässä enemmän mukana.

Synttärisankarille jotain uutta: Minusta on myös kiva tarjota synttärisankarille jokin elämys. Kotona ollaan aina, mutta sinä spesiaali päivänä kun täytetään vuosia on kiva saada jotain tosi kivaa tekemistä.

Hermojen säästäminen: lapset, sokeri ja juhlat ovat sellainen yhdistelmä, että omassa kodissani en vain jaksa sitä menoa. Se meteli, riehuminen  ja sotkeminen….ei kiitos.

Oliver 9vuotta ja Megazone

Oliver täytti tällä viikolla 9 vuotta, hän toivoi juhlansa järjestettävän Megazonessa. Megazone on jännittävä laserseikkailu, jossa jaetaan seikkailijat joukkueisiin ja kisataan siitä kuka joukkue saa eniten pisteitä ampumalla laaserpyssyillä kohteisiin. Olemme käyneet Megazonessa poikien kanssa aikaisemminkin, mutta suurin osa Oliverin synttärivieraista olivat seikkailemassa siellä ensimmäisen kerran.

20170125_194605-1

20170126_111628

20170125_180552-1

Synttäripaketteja pääsi   valitsemaan monesta eri hintaluokasta. Oliver valitsi Hodarimenun ja kaksi seikkailukierrosta. Osaa vieraista jännitti todella paljon aluksi, mutta selkeät ja huumorilla höystetyt peliohjeet ennen peliä lievensivät jännitystä jokaiselta. Pojat saivat päälleen vihreät peliliivit ja vastaansa punaiset sekä siniset joukkueet.

Tällä kertaa en pelannut poikien mukana,  mutta olen joskus kokeillut laaserseikkailua poikieni kanssa ja se oli kyllä paljon hauskempaa kuin osasin kuvitella. On aika jännittävää hyökätä toisten tukikohtaan tai suojella omaansa, tulee ihan lapsuuden lipunryöstöt mieleen.

20170126_111810-1

synttäripöytä

Pelailut kestivät 2x20min. Pojat tulivat seikkailusta ulos posket punaisina ja janoisina juhlahuoneeseen, jossa heitä odotti raikkaat limut sekä hodarit. Sippsit, karkit ja keksit hupenivat kovaa kyytiä, mutta onneksi saimme niitä lisää pyydettäessä.

Hauskaa oli, että pelitunnelma jatkui vielä juhlahuoneessakin. Huoneesta löytyi monitori, josta pojat seurasivat seuraavia pelejä ja analysoivat samalla omiaan. Omista peleistään he saivat myös muistoksi tulokset ja käteen Megazone rannekkeet. Oliver kertoi, että ensimmäistä kertaa Megazonessa vierailleet lapset olivat innokkaana jo haluamassa omatkin synttärinsä Megazoneen.

20170125_185524

Yhteistyössä:

megazone_logo

Megazone synttärit ovat vain yksi esimerkki toiminnallisista synttäreistä. Olemme viettäneet synttäreitä myös keilaamassa, sählyä pelaamassa ja pulkkamäessä. Vain taivas on rajana.

Suosittelen kokeilemaan ainakin kerran. Voi olla, että rennot juhlat vievät mukanaan, etkä muunlaisia halua enää järkätä.

 Lue myös: Edulliset ja helpot Lego synttärit

Avainsanat

Kommentit

Niin ja tosiaan edelliseen kommenttiini vielä se että lapset eivät (ainakaan minä en) ymmärrä kuinka kotisynttärit voivat olla yhtä kalliit kuin muualla järjestetyt, koska hei ollaanhan me kotona ja ei koti maksa mitään ja äitikin tekee tuon kakun kaappi aineksista.
Hyvä kirjoitus kylläkin 🙂

Jonna-Emilia

Keilailu tai pulkkamäki synttärit maksaa alle 50 euroa. Jos kotona olen pitänyt synttärit niin sama raha uppoaa tarjottaviin.

Varmaan vähän riippuu lapsesta, mutta kyllä muistan itse 10-vuotiaana kun puhuin kaverini kanssa pahaa toisesta kaveristamme, koska hänen vanhempansa oli parempi palkkaisia ja täten sai pitää isompia syntymäpäiviä, sai kalliita lahjoja ja hänen juhlistaan sai aina kotiin viemisiä (onginnasta tms.) Kyseinen tyttö ei mitenkään leveillyt lahjojensa määrällä tai esitellyt kalliita lahjojaan, mutta kyllä siinä 10-vuotiaanakin tajusi kuinka toisella on enemmän ja se ilmeni kateutena ja pahan puhumisena. Jossain vaiheessa tajusin että olin onnekkaampi tietyllä tavalla.

En siis ole mitenkään hoplop/megazone tms synttäreitä vastaan mutta en ole samaa mieltä siitä etteikö lapset ymmärtäisi rahallista eroa.

Jonna-Emilia

Voisiko rahan arvottaminen olla vanhemmilta opittua? Jos vanhemmat ääneen puhuvat autojen, talojen ja matkojen arvosta, niin tarttuuhan se lapsiinkin. No sinä sen tiedät, että puhuivatko vanhempasi rahasta ja siitä mitä arvokasta muilla on? Tämä voisi selittää.
Onhan se tietysti tuuripeliäkin, että keiden kanssa lapsi liikkuu. Mitä juttuja kuulee kavereiltaan. Meillä yksi pojista on yhden kerran kadehtinut kaverinsa isoa taloa, jossa on poreallas. Kysyimme häneltä, että onko tuon kaverin äiti ja isi paljon kotona? Vastaus oli ei. Tämän jälkeen kysyimme, että valitsisiko poika sen ison talon ja porealtaan jos me (äiti ja isä) olisimme vähemmän kotona. Ei valinnut, eikä ole sen jälkeen koskaan moisia miettinyt.

Jälleen olen täysin samaa mieltä! Järjestän mielelläni kotisynttäreitä, mutta juuri helppouden ja stressittömyyden kannalta on aivan ihanaa, että on tämä vaihtoehto ja esikoisen 8v synttäreillä käytimme sitä, 7v oltiin vielä kotona. Kummatkin olivat mukavat synttärit, ja lapset vaikuttivat nauttivan, mutta esikoisen synttärit ovat keskellä pahinta hulinaa oman harrastukseni ja muutaman tapahtuman takia, ja oli aivan ihanaa stressin välttämistä viimeksi ulkoistaa ne.
Voihan siitä koitua jotain vertailua lasten kesken, mutta suoraan sanottuna en usko, että se on kovin yleistä, koska lapsilla on yleensä joka tapauksessa hauskaa jos ovat hyviä kavereita keskenään (ainakin mun esikoisen kavereilla oli hauskaa jopa monta tuntia ulkona eilisessä pk-seudun säässä), ja sitäpaitsi: entä sitten? lasten on ihan hyvä oppia, että on erilaisia tapoja järjestää synttäreitä ja kutsun saaminen on aina kunnia ja ilon aihe, ja vieraan asia on juhlia sankarin kanssa ja kiittää juhlista. Ja sen lapsen kannalta joka saa ne kotisynttärit – vanhempien tehtävä on osoittaa, että ne ovat aivan yhtä hyvät kuin toimintasynttäritkin.
(suoraan sanottuna en myöskään olisi valmis luopumaan tästä mahdollisuudesta ehkäistäkseni kilpavarustelua, mun arjessani se on niin suuri helpotus. Sen verran olen itsekäs.)

Jonna-Emilia

Tämän verran itsekkyyttä meiltä sallittakoot. 😊 Hämmentää todella, että jotkut aikuiset ihmiset kuvittelevat toisten järkkäävän tietynlaisia synttäreitä ihan vain leveilläkseen rahalla? Eiköhän siihen ole olemassa ihan erilaiset keinot jos rahalla haluaa leveillä. Ja synttäreissähän on juuri se kiva juttu, että vieraatkin saavat elämyksen. Kumma, että sekin on huono juttu kun oma lapsi saa vieraana jotain kivaa?

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.