Yleinen
6.12.2016

Syy miksi ei olisi pitänyt hankkia lapsia

Äitiys on mahtavaa, vielä mahtavampaa kuin mitä osasin koskaan edes kuvitella. Rakkaus omaa lastaan kohtaan on sellaista mitä ei vain voi kokea mitenkään muuten kuin olemalla vanhempi. Äitiys on silti myös raastavaa. Ei se ole aina helppoa, eikä ainakaan kevyttä. Vanhemmuus vaatii pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja välillä lasten nukkumaan mentyä lasin viiniä.

Silti kaikista asioista ainoa miksi olisi ehkä pitänyt jättää lapset hankkimatta on JATKUVA PELKO. Ei väsymys, ei meteli, eikä varsinkaan oman ajan puute, vaan se jatkuva pelko sen puolesta että lapselle tapahtuu jotain. Voi kuinka helppoa oli pelätä vain itsensä puolesta. Minä jouduin tuon uuden pelon kierteeseen jo ennen esikoistamme, kun ensimmäinen raskauteni meni kesken. Se tapahtui vuosia ennen Ossiania. Siitä se pelko sitten lähti eikä loppua ole näkynyt.

äiti raskaana

Ossianin odotus

Äitiyden pelon portaat

Raskaus

Plussa testissä, sekavia tunteita, ensin ilo ja onni, sitten pelko. Mitä jos jotain käykin? Entä jos en olekaan oikeasti raskaana tai mitä jos olen ja vauva ei koskaan synnykään elävänä. Entä jos syön väärin ja vahingoitan vauvaa? Ehkä mahani saa jotain haitallista säteilyä ulkopuolelta. Entäpä jos kaadun ja istukka irtoaa. Pelon kehä on valmis alkamaan.

Synnytys

Mahtuuko vauva syntymään? Kestänkö sitä kipua? Naisten saunailloissa naiset pelottelevat mitä kamalimmilla synnytystarinoilla, nekin jotka eivät ole koskaan synnyttäneet. Osaanko minä sitä hommaa ja jos osaan niin entä jos käykin jotain odottamatonta? Voinko kuolla tai voiko vauva kuolla? Entä jos lähden tyhjän sylin kanssa kotiin.

Vauva

Mitäs jos vauva putoaa käsistäni? Voinko vahingossa pidellä vauvaa väärin? Vauva on hauras ja pieni, kuinka sitä osaa käsitellä niin ettei vahingoista vauvaa. Se itkee, mitä se itkee? Tunnistanko itkujen syyt? Entäs jos vauva vain itkee ja itkee enkä osaa hiljentää sitä. Voiko itkuun kuolla? Osaanko olla äiti jollekin niin pienelle? Pilaanko hänet heti alkumetreillä. Osaako vauvaani hoitaa kukaan muu kuin minä? Voinko jättää huoletta vauvan isovanhemmille ja kummeille hoitoon? Pitäisikö sittenkin jättää lähtemättä mihinkään ilman vauvaa, varmuuden vuoksi.

Pikkulapsi

Nyt pelot saavat suuremmat mittasuhteet. Lapsihan kiipeää joka paikkaan. Hän voi tukehtua esineisiin joita työntää suuhunsa. Osaanko elvyttää jos lapsi tukehtuu? Lapsi tipahtelee kaikkialta, kolauttaa päätään, saa tikkejä otsaan, polttaa kätensä patteriin, osuu kepillä silmäänsä. Miten saan pidettyä tämän lapsen turvassa? Entä jos en onnistukaan?

Koululainen

Vähän helpottaa arkea kun lapsi laajentaa reviiriään ja kulkee jo itsenäisesti, mutta uudet pelot astuvat kuvioihin. Selviääkö lapsi yksin koulumatkat, eihän kukaan vain kaappaa häntä? Mitä jos lapsi eksyy ja ei löydä kotiin. Entä jos hänen kännykästään loppuu samaan aikaan akku? Onko lapsella varmasti tarpeeksi heijastimia kun hän kulkee pimeällä ulkona? Voiko enää pyöräillä kun on jo niin liukasta? Lapsi on 10 minuuttia myöhässä kotiintuloajasta, päässä pyörii jo kauheimmat ajatukset siitä mitä lapselle on käynyt. Aika matelee, pitäisikö lähteä etsimään vai odottaa vielä muutama minuutti. Eihän hän vaan ole jäänyt auton alle.

Teini

Reviiri on laajentunut lisää. Onko nuori siellä missä sanoo olevansa? Eihän vaan ole koskenut päihteisiin? Entäs jos nuori joutuu tappeluun kun on iltaa viettämässä kavereidensa kanssa? En saa unta kun odotan nuorta kotiin. Miksi hän ei jo tule? Onko lapsella kaikki hyvin? Pitäähän hän huolta ehkäisystä jotta ei saa sukupuolitauteja eikä tule vanhemmaksi liian aikaisin. Missä piireissä nuori liikkuu, onko seura pahasta? Iskeekö hulluttelun tarve ja lapsi tekee jotain typerää kavereiden kanssa? Kun ei nyt sattuisi mitään.

Aikuinen

Lapsi on kauempana mutta silti yhä sydämessä. Oma lapsi on aina oma lapsi. Lapsi matkustaa maailmalle, pieni pelko on sydämessäni, entä jos matkalla tapahtuu jotain? Miten suojella lasta sydänsuruilta? Entä jos hän sairastuu vakavasti? Kun saan lapsenlapsia niin pelon portaat lähtevät taas alusta. Tämä on loputon suo.

Lue myös: Kirje tulevalle miniälleni

Huonoin tekosyy ikinä! En ehdi liikkumaan, koska olen äiti

Avainsanat

Kommentit

Mulla ei ole ollut raskauden aikana, synnytyksessä tai vauva aikana pelkoja, on ollut todella vahva usko elämään ja sen ns kantamiseen. Vasta pojan kasvaessa vauvasta taaperoksi herää epäluottamusta muihin ihmisiin. Oon varmasti kontrollifriikki tai jotain, kun en luottaisi poikaa muiden käsiin :D. Olen vielä totaali yh, joten pojan ollessa hoidossa kerran viikossa äidilläni joudun psyykkaamaan itseni ja luomaan uskoa, että kaikki menee hyvin. Toivon, että luottamus kasvaa ajan saatossa, koska kyllähän se napanuora joskus pitää katkaista :D. Kiitos sulle muuten hauskoista lukuhetkistä <3.

Jonna-Emilia

Olen muuten miettinyt tilannetta myös tulevana mummona. On varmaan vielä paljon pelottavampaa olla vastuussa lapsenlapsestaan kuin omastaan. Koska onhan siinä silloin oman rakkaan lapsen tärkein aarre hoidettavana.

Ja yksi pelko vielä, mitä tulee paljon mietittyä monien neuvojen ja ohjeiden ympäröimänä. Osaanko minä kasvattaa lapseni oikein? Enhän vahingoita hänen mieltään,jos menetän joskus hermoni? Osaanko tarjota riittävästi ikätasoisia virikkeitä, jotta lapseni pääsisi kehittymään normaalisti?

Ja näitähän riittää. Epävarmuutta ja pelkoa. Silti pitäisi muistaa olla armollinen 😉

Jonna-Emilia

Kyllä, nekin on isoja pelkoja. Tänään juuri menetin malttini lapsellisesti yhdelle pojistani ja kyllä hävetti myöhemmin. Mietin, että muistaakohan lapsi tuollaiset tilanteet vielä isonakin ja mitä äidin hermostuminen tekee pojalle. Ei ainakaan ole kovin hyvä esimerkki.

Minulla ei ehkä noin hysteeristä pelkoa ole. Tottakai on se huoli, mutta myös luottamus elämään. Sitten sattuu, jos sattuu, ei lasta voi kaikelta pahalta kuitenkaan suojata, eikä etukäteen kannata murehtia, jos niin ei sitten käykään. Tässä hetkessä eläminen ja siitä nauttiminen niin hyvine kuin huonoine asioineen on tärkeää. Ja lisäksi ne vastoinkäymiset valmistavat elämää varten, mikä on rankkaa niille, jotka ovat eläneet pumpulissa. Tietenkin lasta pitää suojata polttamasta käsiään jne., mutta jos se sen kerran tekee, oppi menee selkärankaan. Se pitää joskus äideillä vaan kestää. Minä olen tyytynyt kaikkeen elämässä tapahtuviin, iloisiin ja surullisiinkin asioihin luonnon ja Jumalan kädenjälkenä. Syntymä ja kuolema, elämä siinä välissä.

Jonna-Emilia

En minä oikeasti hysteerisesti pelkää 😊 tätä nyt on vähän värikynällä väritetty ja ystäviltä lainattu heidän pelkojaan. Mutta kyllä se pelko on silti olemassa, voi johtua siitä, että oma isäni kuoli kun olin lapsi. Ehkä se elämän yllätyksellisyys on läsnä jotenkin koko ajan.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.