Yleinen
13.11.2016

Isä, josta ei koskaan tullut pappaa

Isä, josta ei koskaan tullut pappaa

Menetin isäni ollessani 13 vuotias. Se oli huono ikä menettää isä, sillä tuon ikäinen tyttö on muutenkin aika kovien muutosten kourissa. Isän menetys oli tietysti aivan kamalaa. Yksi kamalimmista asioita mitä olen joutunut kokemaan. Eihän sitä oikein pysty aikuinenkaan käsittämään että rakasta ihmistä ei näe enää koskaan. Miten tuon voisi täysin ymmärtää silloin keskenkasvuinenkaan. Toisaalta olin onnekas, että sain muodostaa isästäni omia mielikuvia. Jos olisin ollut vielä nuorempi, olisin ollut muiden ihmisten tarinoiden varassa.

En muista isän kuolemaa ympäröivästä ajasta kauhean paljon. Muistan, että itkin äidin olkapäätä vasten olohuoneessa. Muistan että yritin esittää urheaa luokassa. Muistan itkeneeni vessassa isän hautajaisissa. Muistan miettineeni että olisinpa puhunut isälleni kauniimmin kun näin hänet viimeisen kerran ja muistan kuinka makasin lumihangessa, katsoin tähtitaivasta ja mietin näkeeköhän isä minut nyt.

Menetetty aika

Olen ikävöinyt isääni paljon. Elämässä on ollut paljon hetkiä  joihin olisin toivonut isän osallistuvan. Niistä kaikista tärkeimpinä poikieni ristiäiset ja muut lasteni juhlat. On todella kurjaa että isäni ei koskaan saanut tavata lapsenlapsiaan ja on vielä kurjempaa, että poikani eivät saaneet koskaan tavata pappaansa. Isäni oli hauska. Muistan hänet lapsirakkaana ja iloisena ihmisenä. Olisi ollut ihanaa nähdä hänet pappana pojilleni.

Nyt voin tarjota pojilleni vain valokuvia ja kertomuksia. Onneksi pojat ovatkin olleet kovin kiinnostuneita kuulemaan lapsuudestani ja niihin tarinoihin luontevasti kuuluu myös isäni. Isän kuoleman jälkeen elämääni tuli onneksi uusi isähahmo jota poikani pitävät nyt pappanaan. Minun isääni he kutsuvat Ossi-papaksi.

Isänpäivä täynnä sekavia tunteita

Isänpäivänä käyn aina läpi aika sekavia tunteita. Toisaalta iloitsen aviomieheni vuoksi, joka on paras mahdollinen isä pojillemme. Toisaalta suren sitä että en voi onnitella omaa isääni. Viemme poikien kanssa kynttilöitä Ossi-papan haudalle. Usein pojat intoutuvat isänpäivänä kyselemään isästäni enemmän ja minä vastailen ja kerron mielelläni. Kerron että isäni otti minut omakseen, vaikka en biologisesti hänen ollutkaan. Kerron että isäni osasi imitoida hauskasti Nasse-setää ja kerron että pussasimme isän kanssa kuin eskimot. Kerron sen mitä muistan.

Vaikka isä ei olekaan ollut elämässäni enää moneen kymmeneen vuoteen, niin minusta tuntuu että tavallaan hän kuitenkin on. Unissa olen tavannut isäni ja joskus kun sanon tai teen jotain, huomaan tekeväni sen samoin kuin isäni. Olen nyt saman ikäinen kuin isä kuollessaan, se jos jokin muistuttaa minua siitä kuinka aikaisin hän lähti. Aivan liian aikaisin.

Onnea isänpäivänä isä <3

isa-1

isa-2

Eskimo pusu. Tämä on meidän Ollienkin lemppari äidin kanssa.

Lue myös: Keski-iän kriisi. Tässäkö se elämä nyt oli?

Nämä 8 asiaa kaikkien äitien pitäisi oppia pojilta

 

Avainsanat

Kommentit

Tippahan se tuli linssiin tätä lukiessa. Niin samanlainen tarina ja ajatukset, paitsi minä menetin 13-vuotiaana äitini. Sisko oli vain 3,5v. Omat pojat eivät vielä ole tajunneet ihmetellä miksi on vain ukki. Siksipä isänpäivä sitäkin tärkeämpi.

Jonna-Emilia

Minunkin pikkusiskoni oli noin pieni isän kuollessa. Hänellä ei juurikaan ole muistikuvia isästään.

Voin niin samaistua tuohon tunteeseen. Isäni kuoli 42 – vuotiaana ja itse olin silloin 19 – vuotias. Nyt lähes 20 vuotta myöhemmin itselläni on kaksi poikaa, joiden olisin todellakin toivonut tapaavan ukkinsa.

Mä menetin isäni kun olin 15vuotias ja hyvinkin samanlaisia fiiliksiä käyn läpi.
Kuinka epäreilua, ettei isäni päässyt näkemään lapsenlapsiensa syntymää, ristiäisiä, mun häitä, sisarusteni lasten syntymää. Ja kuinka tyhmää, ettei omat lapseni saaneet tutustua Pekka-paappaan muuta kuin tarinoiden kautta.

Jonna-Emilia

Halauksia sinne isänpäivään. Aika kuluu, ikävä jää.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.