Yleinen
26.10.2016

Sinä pieni keskoseni, olen aina vierelläsi

Rakas poikani! Tulit elämääni niin kovin pienenä, aivan liian pienenä. Sinulla oli kova kiire luoksemme, etkä malttanut odottaa. Voi kuinka paljon jännitinkään sinä päivänä kun päätit maailmaan syntyä.

Tulit, itkit, olit elossa. Vastoin sääntöjä sain sinut hetkeksi rinnalleni. Sain tuntea ihosi, haistaa tuoksusi ja tuntea lämpösi. Sain kokea pienen hetken tulleeni äidiksi, kunnes sinut siirrettin pois. Jäin yksin, syli tyhjänä. Missä olit?

Itkin, itkin niin lujaa. Lukittauduin vessaan ja itkin lisää. Kysyin maailmalta miksi? Miksi minä, miksi sinä, minun pieni poikani? Halusin pitää sinua sylissäni, halusin olla äiti, mutta maailma ei antanut.

Sain onnitteluja sinusta, mutta en tuntenut onnea. Tunsin olevani hukassa, olin yksin. Muilla äideillä oli vauvansa osastolla mukanaan. Minä olin yksin, aivan yksin. Ikävöin sinua niin kovasti. Katsoin valokuvaasi pöydälläni ja tuntui epätodelliselta, olitko sinä todella olemassa?

Voimaannuin ja keräsin itseni, nousin ylös ja kävelin. Kävelin koko ajan, edes takaisin, luoksesi ja takaisin. Kävelin joka päivä vähintäänkin maratoonin. En väsynyt lainkaan. Kävelin tuomaan maitoa, silittämään pientä kättäsi ja katsomaan maailman kauneinta lasta, Sinua, minun poikaani.

Tunsin jo onnea. Olithan olemassa ja olit voimakas, hyvän kokoinen ja kaunis. Sinun oli pakko olla sisukas, olihan sinut tehty minusta ja isästäsi.  Ja olithan sinä! Olit täynnä taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta.

Olisin halunnut jatkaa kävelyä, mutta minun oli lähdettävä kotiin. Tyhjään kotiin. Kehto oli nurkassa, vauvanvaatteet kaapissa. Isäsi oli tehnyt sinulle kodin luoksemme, mutta et ollut mukanamme. Istuimme isäsi kanssa sohvalla käsi kädessä ja katsoimme tyhjyyttä. Koti oli hiljainen, sydämestämme jäi jotain matkalle. Olimmeko todella äiti ja isä?

Viikot kuluivat. Rukouksiimme vastattiin tai sitten meillä kävi vain hyvä tuuri. Saimme sinut kotiin. Olin vihdoin täydellisen onnellinen. Rakastin sinua niin paljon, enemmän kuin olin koskaan mitään rakastanut.

Rakas poikani olet jo iso 10 vuotias, mutta yhä välillä kun katson sinua, niin näen sinut sairaalassa letkuissa ja seurannassa. Kiitän luojaa, sattumaa ja onnea, ihan mitä vaan. Kiitän maailmaa ja universumia. Kiitän, kiitän ja kiitän, että sain tutustua sinuun ja kokea yhteisen elämämme.

Kiitän siitä silloinkin kun tappelen kanssasi. Kiitän siitä silloinkin kun huudat ja kiroat minulle. Kiitän siitä silloinkin kun olet myöhässä kotiintuloajoista. Kiitän silloinkin kun sotket huoneesi ja kiitän myös silloin kun ärsytät veljiäsi. Kiitän aina vain.

Rakastan sinua pieni keskoseni, olen aina vierelläsi.

Ossian 2006

20161025_110415-1

20161025_110604-1

20161025_111216-1

Ossian 2016

Ossian ja pupu

Ossianin lupa pyydetty näiden valokuvien julkaisuun tekstin yhteydessä. Photo: Meeri Nikkilä/Filmaki NY

Lue myös:

Pojat! Äitiä vähän väsyttää (mukana myös ARVONTA, joka päättyy 17.11.2016)

Pojasta herrasmieheksi 7 taidon voimin

Avainsanat

Kommentit

Koskettaa todella paljon. Niin tuttuja tunteita. Oma pikkukeskoseni on nyt noin 8 1/2kk ❤ . Ja hänen kolmas nimensä on muuten Ossian 😍😊

Niin tuttua, koskettavaa… Ja sama kiitollisuus joka päivä jo yli yhdeksän vuotta <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.