Yleinen
10.10.2016

Keski-iän kriisi. Tässäkö tämä elämä nyt oli?

Muistan joskus nuorena naurahtaneeni sukulaiselleni, joka kertoi keski-iän kriisin tulleen hänelle ajatuksella, ”tässäkö tämä elämä nyt oli?”.  En naura enää… tulin itse siihen ikään, että sama ajatus pulpahti päähän. Ensin odottelin kriisejä tullakseen ja niitä ei näkynyt, ainakaan olettamani 30-vuoden kohdalla.  Ensimmäinen kriisi taisi tulla minulle 34 vuotiaana, kun sain kuopukseni Ollien. Sitten se iski ja lujaa…se ajatus ”tässäkö tämä nyt oli?”

Ikäkriisi voi tulla milloin vain

En oikein osannut odottaa ikäkriisiä minulle, sillä olen aina kokenut olevani ”siinä parhaassa iässä”. Koen edelleenkin, minua ei vanheneminen häiritse. En ole ajatellut lähteä kisaamaan ikuisesta nuoruudesta muiden naisten kanssa, vaan haluan vanheta arvokkaasti.

Ikäkriisini tulikin minulle jollain muulla muotoa. Se liittyi vahvasti siihen, että perheemme oli valmis. Olen lapsesta asti haaveillut omasta perheestä, haaveammattinikin oli äiti. Haaveileminen on ihan parasta! Jotenkin se tuli kuin isku vasten kasvoja, että ”tässä tämä nyt oli”. Samalla tuntui tietysti äärimmäisen hyvältä, saimme neljä tervettä ja kaunista lasta, kiitollisuuden määrää ei voi sanoin kuvata.

Kuitenkin tuntui ahdistavalta, että ei ollut enää mitään mitä odottaa. Aikaisemmin oli ihanaa jännittää millainen tyyppi meille mahtaa tulla seuraavaksi ja minkälainen onkaan perheemme sitten kun se on valmis? Joku toinen voi unelmoida täydellisestä työpaikasta, unelmien matkasta tai jostain muusta. Minulla se oli aina perhe.

screenshot_2016-10-10-19-26-58-1-1

Omat jutut helpottavat tuskaa

Mitä voin suositella muillekin ikäkriisistä kärsiville, on oma harrastaus. Palasin poikieni synnyttyä jäälle, omaan elementtiini ja aloin taas harrastamaan taitoluistelua. Eihän se samanlaista liitelyä ole kuin lapsena ja nuorena, mutta saapahan tehdä jotain mistä nauttii aivan kamalasti. Jollakin voi auttaa mielekäs työ tuomaan elämään jotain muuta ajateltavaa tai vaikkapa ystävien kanssa vietetty aika.

Tärkeää on ollut oppia nauttimaan myös ajasta isompien poikien kanssa. On meillä vielä pieniäkin poikia (onneksi), mutta on mukavaa vaihtelua viettää aikaa kouluikäisten lasten kanssa. Käymme Ossianin kanssa juoksulenkeillä ja keskustelemme ihan mahtavia keskusteluja iltaisin. Oliver puolestaan kyselee minulta paljon mielipiteitä luontoon ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa, on mukavaa olla esimerkkinä. On hauska saada jo puheenaiheita muistakin jutuista kuin pikkuautoista ja supersankareista.

syksyn-lehdet

Mene pois tyhmä kriisi

Mikäli tämä on ainut ikäkriisini, niin helpolla taidan päästä. Tosin 40 ja 50 on vielä edessä, tuleekohan niiden myötä eteen jotain uusia ajatuksia? Nyt pitäisi vain päästä yli tästä tämänhetkisestä, että mitään odotettavaa ei enää ole. Tottakai on. On paljonkin. On ihania hetkiä luvassa kasvavien poikemme kanssa. On luvasssa matkustamista, urheilua, keskusteluja, illallisia, mökkeilyä, ystäviä, rakkautta, iloja ja suruja. Eikä perheemme ole todennäköisesti valmis vielä kuitenkaan. Meille tulee vielä mahdollisesti miniöitä ja iso kasa lapsenlapsia. Meillähän on vaikka kuinka paljon odotettavaa.

Miten ikä-kriisi näkyy sinulla? Minkä ikäisenä se tuli? Miten siitä selvisit?

Lue myös: Kirje tulevalle miniälleni

Äidin ja pojan- nämä asiat tehdään yhdessä lista

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Elämä tuo aina jotain uutta ja jännää kun ikää tulee lisää. Itsekin 4 lapsen äitinä ajattelin joskus että elämä oli tässä.. Kunnes vuosi sitten kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi. Nyt minä odotan aina kuin kuuta nousevaa että näin tämän rakkaan pienen suloisen pojan. Hänen elämänsä seuraaminen on jotain niin hienoa, yhtä hienoa kuin omien lastenkin. Elämä ei todellakaan ollut tässä 🙂 paljon on vielä kaikkea uutta.. Ehkä joskus lisää lapsenlapsia. Nuorin lapseni on vasta ekaluokkalainen joten paljon on kaikkea jännää vielä tulossa..

Jonna-Emilia

Lapsenlapsia uskallan salaa välillä toivoa. Uskon, että rakkaus heitä kohtaan tulee olemaan sama kuin omia lapsiaan kohtaan. Mukavana erona vain se, että ei tarvitse olla se, joka ne tappelut käy läpi lapsen kanssa 😊 Kiitos tästä kommentistasi, se oikeasti piristi tänään.

Nyt kun tulee täyteen 44v niin tuntuu sille, että elämä vasta alkaa. Ainakin minulla se on näin. Niin paljon on nähtävää ja koettavaa ja mikä mahtavinta yksi kolmesta lapsesta on lentänyt aikaa sitten lentoon, toinen jo räpyttelee siipiään. Mun elo siis on vasta alkamassa 🙂

Jonna-Emilia

Toivotaan, että omakin fiilikseni vaihtuu tuohon 🙂 ehkä tämä on vain tämä vaihe, kun perhe on valmis ja lapset on kuitenkin vielä pieniä.

Oma ikäkriisini on tullut vahvimmillaan alle nelikymppisenä, kun menetin molemmat vanhempani äkillisesti. Tämä on ollut kyllä muutoinkin iso kriisi elämässäni. On pysähdyttävää olla oman sukunsa vanhimpia. Olenkin joskus sanonut, että siinä vaiheessa tietää olevansa aikuinen, kun hoitaa monen sukulaisen hautoja/haudanhoitomaksuja.
Oman harrastuksen lisäksi suosittelisin kullekin merkityksellistä vapaaehtoistyötä. Sitä kautta voi olla hyödyksi vanhuksille, yksinäisille nuorille, maahanmuuttajille jne. Ja itse saa siitä paljon myös.

Jonna-Emilia

Todella hyvä vinkki tuo vapaaehtoistyö. Sille iso peukku 🙂 Minäkin olen menettänyt isäni liian aikaisin, mutta äidin avulla siitä selvittiin. Voin vain kuvitella miltä tuntuu menettää molemmat vanhempansa liian aikaisin. Tuollainen tapahtuma on kriisi itsestäänkin, iästäkin huolimatta. Varmasti pysäyttävää huomata yht äkkiä olevansa se suvun vanhin.
Vapaaehtoistyöstää vielä. Haaveilen tulevaisuudessa lähteväni poikieni kanssa avustustyöhön ulkomaille. Uskon sen antavan paljon pojilleni, minulle sekä tietysti niille ketä autetaan.

Ihana kirjoitus, kiitos.
Minäkin olen yllättäen törmännyt ikäkriisiin. En voinut uskoa todeksi, niin kaukana tämä pohdinta on todellisesta minusta. Ikää 24v, aikuistumisen, ammattiinvalmistumisen ikäkriisi. Lapsiakin on jo 3, ja kriiseilen nykyään jatkuvasti kuinka raihnainen äiti olen vaikka ikää vasta 24v.

Jonna-Emilia

Mutta lohdutuksena se ajatus, että kriisi on uusi syntyminen. Tuon jälkeen olet taas vauhti päällä ja täynnä tarmoa.

Ihan mahtava kirjoitus, allekirjoitan monta ajatusta.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.