Yleinen
13.6.2016

Lapsi ansaitsee lomalla vanhempansa. Puhelimet kiinni!

Meidän perheellä alkoi viikko sitten loma. Tai siis oikeastaan meillä vanhemmilla ja koululaisilla, sillä Oscar ja Ollie ovat vielä kotihoidossa. Lomaa kuitenkin, perhe yhdessä. Suunitelmissa on suunnata ainakin mökille ja ajattelin siellä toteuttaa yhden kohdan mainitsemastani, äidin ja pojan – nämä asiat tehdää yhdessä- listasta. Nimittäin: ongitaan ilman matoa ja toivotaan ettei tule kalaa. Koska onkiminen on hauskaa, mutta matoja ei ole kiva satuttaa, eikä kalojakaan. Aijomme myös grillata vaahtokarkkeja, se on poikien lempparijuttu mökillä. 

poika ja nuotio

Oscar odottaa vaahtokarkkien grillaamista. Photo: Brendan Delany

Lomalla haluan keskittää kaiken energiani poikiini, sillä he ansaitsevat läsnäolevan äidin ja isän. Tästä syystä kommentteihinne vastailu on tapahtunut ja tapahtuu vielä hetken hieman viiveellä. Kiitos kärsivällisyydestä. Minulla on lomailusta (erityisesti jos lähdetään jonnekin koko perhe) sellainen periaate, että silloin on kännykät ja tietokoneet pannassa, niin aikuisilla kuin lapsillakin. En halua viettää lomaani lähettelemällä valokuvia sosiaaliseen mediaan ja lukemalla mitä muille kuuluu. Voin tehdä ne asiat sitten lomani jälkeen. Välillä tuntuu, että joillekin ihmisille on tärkeämpää somettaa lomastaan muille, kuin olla läsnä itse hetkessä.

Minä pystyn hyvin olemaan ilman puhelinta ja tietokonetta esimerkiksi koko viikon. Olen niin tehnytkin ulkomaanmatkoillani useastikin ja se on muuten äärimmäisen vapauttava tunne. Suosittelen kokeilemaan. Lapset ainakin silminnähden nauttivat siitä, kun vanhempien huomiota ei vie koko ajan laitteet. Ossian ja Oliver omistavat jo omat puhelimet ja myös heille tekee hyvää jättää puhelimet kotiin lomailun ajaksi ja kokeilla vaihteeksi elämää ilman jatkuvaa viestitteyä kavereiden kanssa. Kotona lomaa viettäessä, tauko puhelimesta onkin paljon vaikeampi toteuttaa ja en ole siinä vielä kokonaan onnistunutkaan.

Haaste:

Heitänkin tässä nyt haasteen teille muille äideille. Yrittäkää olla kesälomalla edes yksi pitkä viikonloppu pe-su ilman puhelinta ja tietokonetta. Voitte yllättyä, kuinka hyvä olo siitä tuleekaan. Jatka aikaa pidemmäksikin, jos pystyt. Ehdota samaa haastetta lapsillesikin ja palkitsette sitten koko perheen, jos onnistutte. Tsemppiä haasteeseen ja IHANAA lomaa kaikille muillekin.

kaksi viinilasia ja järvi

Mökillä saamme myös omaa aikaa miehen kanssa, kun lapset nukkuvat.

Ps. Sometauko tekee hyvää myös parisuhteelle.

Lue myös: Isät statisteina

 

Avainsanat

Kommentit

Ihan hyvä ajatus. Myönnän, että itse näppäilen puhelintani luvattoman paljon. En kuitenkaan aio siitä luopua kokonaan, koska haluan lukea uutisia, pitää yhteyttä ystäviini, seurata blogimaailmaa ja valokuvata ja kyllä, jakaa kuvia arjestamme. Ne ovat niitä pieniä omia hetkiäni ruuanlaiton, siivoamisen ja lasten tappeluiden keskellä. Yritän sen sijaan vähentää ja sulkea puhelimen välillä.

Jonna-Emilia

Lasten tappeluiden keskellä, on meillä ainakin pahin mahdollinen virhe ottaa kännykkä esiin 😊. Siitä se riemu vasta ratkeaa 😂.
Mutta totta, kyllä se kännykkä on monesti myös mukava oma hetki. Minulla se paras hetki näprätä kännykkää on aamukahvi ja oma rauha. (Lapset leikkivät kivasti aamulla itsekseen).

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.