Yleinen
1.6.2016

Neljän pojan äitiyskö rankkaa, PYH sanon minä

Neljän pojan äitiyskö rankkaa, PYH sanon minä

Yleisimmät kauhistelut monen pojan äitiydessä liittyvät siihen, että poikien kanssa on kuulemma kamalan raskasta. Vaikka nautinkin näkymättömästä sankarinviitasta, joka on harteilleni monen pojan äitinä laskettu, niin siltikin on myönnettävä, että minusta tämä ei ole rankkaa.

Ymmärrän kyllä, että useamman lapsen kanssa on vähän enemmän hommaa, kuin esimerkiksi yhden tai kahden, mutta se, että lapset ovat kaikki poikia, ei tee siitä mitenkään yhtään sen rankempaa. Samalla kuitenkaan vähättelemättä ollenkaan sitä, että jollain toisella äidillä voi olla hyvinkin rankkaa poikiensa kanssa.

Haluankin jakaa nyt tässä yhden arkipäiväni, jotta voitte sitten arvioida, onko se rankkaa vai jotain ihan muuta? Tänä arkipäivänä satuin olemaan arkivapaalla.

Äiti, poikien lelut kädessään

Minä ja tavarapaljous Photo: KK Photography

Päiväni neljän pojan äitinä

7:30 koululaisten kello soi. En herää siihen itse, sillä Ossian (10v) ja Oliver (8v) hoitavat aamutoimensa täysin itse. Pukevat vaatteet, syövät aamupalan ja lähtevät kouluun.

8:00 kaikki nukkuvat vielä. Poikien isä lähtee hiljaa töihin. Työvuoron pituus 24h, joten olen tämän vuorokauden yksin poikien kanssa.

09:00 Ollie (2,5v) ja Oscar (5,5v) heräilevät. Ollie on tuttuun tapaan kömpinyt yöllä viereeni nukkumaan. Molemmat antavat aamupusun ja siirtyvät katsomaan aamupiirrettyjä olohuoneeseen, laittavat itse ohjelmat päälle. Minä aamu-unisena jatkan vielä köllöttelyä ja ehkä vähän torkahtelenkin vielä.

09:30 Ollie tulee pyytämään aamupalaa. Huikkaan Oscarille, että laittaa molemmille aamupalaa pöytään, Oscar voitelee molemmille voileivät ja kaataa aamumehut lasiin. Nousen itse keittämään aamukahvia ja auttelen vielä amupalatarpeissa poikia.

10:00 Aamu askareiden jälkeen pojat haluavat usein heti pihalle. Asumme omakotitalossa ja he voivat siis rynnätä ominpäin ulkoilemaan niin halutessaan. Pojat menevät trampalle, minä juon aamukahvin ulkona auringossa ja kurkkaan samalla Poikien äidit-facebookin, sekä uutiset.

11:00 Lähdemme pyörälenkille. Ollie potkii potkupyörällä ja Oscar pyöräilee. Tällä kertaa minä vain kävelen vieressä, joskus juoksen tai pyöräilen. Poikkeamme metsäreittiä, Ollie tykkää ajaa maastossa.

12:00 Teen ruokaa, tänään syömme spagettia ja tonnikalakastiketta. Pojat syövät hyvällä ruokahalulla. Siivoan keittiön, pojat pelaavat lautapelejä huoneessaan.

lautapeli

Photo: KK Photography

12:30 Naapurin Pauliina tulee istumaan aurinkoon pihalle kanssani. Mietin, että pihalle pitäisi tehdä jotain, mutta en viitsi kun laajennusta odottaessa se taitaa olla aika turhaa. Vähän väsyttää, kahvi on loppu. Lähetän Oscarin lähikauppaan hakemaan kahvia. Meillä on kauppa ihan vieressä ja Oscar tykkää käydä hakemassa pikku ostoksia jo itsenäisesti. Oscar tuo meille aikuislle kahvia ja hänelle sekä pikkuveljelle pillimehut. Keitän kahvit, lapset leikkii pihalla.

13:00 Oliver tulee koulusta, syö ja tekee läksyt, itsenäisesti. Pauliinan poika tulee leikkimään eskarin jälkeen myös meidän pihaamme. Pojat tyhjentävät tiskikoneen ja vievät roskat, jonka jälkeen alkavat pelaamaan sählyä pihalla.

14:00 Ossian saapuu koulusta. Pienen tappelun jälkeen tekee läksyt ja lähtee kavereille. Ollaan vaan omalla pihalla edelleen, pojat touhuaa keskenään omiaan ja me puhumme Pauliinan kanssa aikuisten juttuja.

15:00 Pauliina lähtee töihin, minä tuon pojille ulos vesimelonia välipalaksi. Pauliinan poika jää meille hoitoon illaksi.

15:30 Ossian tulee kotiin, syö välipalaa, treenikamat päälle ja lähtee polkemaan fillarilla futsitreeneihin. Muut pojat (Oliver, naapurin poika, Oscar, Ollie) siirtyvät sisälle katsomaan hetkeksi piirrettyjä, jonka laittavat itse päälle. Sen jälkeen siirtyvät lego leikkeihin.

16:30 Lähden viemään Oliveria autolla treeneihin. Muut pojat tulevat kentän laidalle mukaan. Heillä on oma jalkapallo mukana ja he potkivat Oliverin treenejen ajan palloa kentän laidassa.

pilvet

KK Photography

18:00 Tullaan takaisin. Ossiankin on jo tullut kotiin omista treeneistään. Tehdään yhdessä ruokaa. Poikien lempparia, Fajitaksia. Vaihdetaan syödessä päivän kuulumiset.

19:00 Pojat leikkivät porukalla pihalla. Illalla lähdetään vielä yhdessä koulun kentälle pelaamaan futista. Tällä kertaa pelit sujuvat ilman tappelua.

20:00 siirrymme sisälle ja iltapuuhin. Pojat käyvät itsenäiesti suihkussa, Ollieta hieman autan saippuan kanssa. Ilta on ehkä meidän päivän raskain hetki minulle äidille, sillä pojat villiintyvät ja saattavat juosta nakuna pitkin kämppää. Iltavilliltä ei säästytä tänäänkään.

20:30 Syödään iltapala yhdessä ja jutellaan vielä hetki. Oliver haluaa, että kutitan hänen selkäänsä sohvalla. Oscar ja Ollie painautuvat viereeni istumaan. Ossian lukee kirjaa sängyssään.

21:00 Nukkuma-aika. Pienet pojat menevät hammaspesujen jälkeen omiin sänkyihinsä nukkumaan. Iltasatu, pusut poskelle, unilaulu ja hyvää yötä. Sinne nukahtavat itsekseen. Minä siivoan pupujemme häkin ja sen aikaa isommat pojat saavat vielä lukea sängyssä.

21:30 Isommatkin pojat menevät nukkumaan. Pusut ja hyvää yötä.

22:00 Jos mieheni on kotona, niin katsomme usein illalla yhdessä televisiota tai vietämme muuten aikaa yhdessä. Nyt kun olen illan yksin, niin laitan vielä tiskit koneeseen ja pyöräytän pesukoneen. Sen jälkeen esimerkiksi kirjoittelen blogitekstejä.

00:00 Valvon aina aika myöhään. Ainakin puoleenyöhön. Tykkään siitä kun talo hiljenee ja saan tehdä omiani. Kaikki pojat nukkuvat aamuun asti.

Päiväni on mielestäni kaukana raskaasta. Minulla on super omatoimiset ja reippaat pojat, joita ei ole koskaan tarvinnut leikittää. He leikkivät omalla porukalla ja ainoa asia mitä sinne sekaan voi joutua joskus äitinä sohlaamaan on se, jos heille tulee tappelu. Usein kyllä saavat senkin keskenään sovittua. Ääntä meidän taloon kyllä mahtuu, jollekin hiljaisuutta rakastavalle tämä metelintso voisi olla liikaa. Mutta minä olen kasvanut isossa perheessä, eikä tämä meteli tunnu siksi missään.

Kaikki asiat eivät tokikaan ole silti helppoja. Harrastusten kuskailut ja aikataulutus on välillä todella haastavaa ja erityisesti siinä olisi mukavaa saada apuja läheisiltä. Minulla ei myöskään ole mieheni kanssa yhtään yhteistä aikaa kodin ulkopuolella. Se on tosi sääli. Olisi viisasta käydä treffeillä kaksin useammin, kuin kerran vuodessa. Mutta tukiverkostomme on olematon ja kaikki pakolliset hoidontarpeemme kasaantuvat yhden auttavan ihmisen harteille. Toisaalta, itsehän me olemme tämän perheemme koon valinneet, että oma tehtävämme on tästä myös selvitä.

Jokatapauksessa, minusta neljän pojan kasvattaminen (ainakaan toistaiseksi) ei ole ollut rankkaa. Vauhdikasta kylläkin. Aika harva äiti saa juoda aamukahvinsa joka aamu rauhassa, kuten minä saan. Ja välillä se keitetäänkin minulle valmiiksi (poikani). Onnekas olen.

 

Lue myös: Näitä asioita en tiennyt pojista, ennen kun sain omia

Poikien äidit kertovat, miksi pojat ovat niin ihania

 

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Niinpä niin, tällä blogin pitäjällä on 4 poikaa mutta he ovat kaikki vielä kovin pieniä! Kyllä se kasvatus on sitten vasta totista touhua ja aivan erilaista ku kersat on murrosiässä! Ei tietenkään kaikilla ota yhtä koville murkkujen kanssa mutta kyllä siinä monenlaiset myllerrykset ja temput on lapsen päässä kun kehittyy ja kasvaa henkisesti ja fyysisesti. Ja varsinkin pojilla! Minulla meni todella helposti tytön kanssa ko.ikä, pojan kanssa oli paljon paljon vaikeampaa. Ja poika porukassa sitä keksitään ja tehdään aivan eri juttuja kuin mitä tytöt keskenään, luojan kiitos poika on jo aikuinen ja niin on tyttökin. Oli se vaan sellaista aikaa että huh huh. No, katellaan millaiset fiilarit on tälläkin poikien mutsilla kun kaikki pojat on n. 14-18 vuoden iässä 😀 kiitin silloin luojaani kun ei ollut kuin yksi poika!!

Jonna-Emilia

Jännityksellä odotan. Mieheni ja hänen veljensä olivat kuulemma kovin helppoja, eikä koko murrosikää edes huomannut. Meillä kovin tempperamenttiset pojat, joten voi olla, että emme pääse ihan niin helpolla 😀. Isä saa vääntää sitten poikien kanssa 😀

Kuulostaa ihanalta ☺ meilläkin lapsia neljä , jako nyt fifti fifti..olen myös samaa mieltä että jollakin on rankkaa yhden tai kahden kanssa ja jollekkin elämä suurperheessä ei ole rankkaa laisinkaan. Riippuu varmasti niin luonteista, elämäntilanteista ja omasta asenteestakin. Jos koko ajan olet itse negatiivinen ja ajattelet joka asiasta että on tämä niin kamalaa ja rankkaa niin varmasti on! Meillä joka toinen tyttö ja joka toinen poika ja ainakin vielä pojat olleet luonteeltaan helpompia ja mutkattomampia kuin tytöt ☺ja hassus taas itse sain hyvin onnitteluja viime raskaudessa kun saamme tytön jälkeen jälleen pojan, se oli iloinen asia mutta taas kauhistelun kohde oli määrä että voi kamalaa neljä lasta, huh huh, miten aiotte selvitä pärjätä jaksaa, oliko suunniteltua yms…huoh ja huoh sanon minä😕 tähän päivittelyyn minä väsyin raskausaikana!ja kaikenlaisia heittoja kuulen edelleen . Niinkuin se kolmesta hyppy neljään olisi jokin älytön muutos ja katastrofi..

Jonna-Emilia

Minusta kahden ja kolmen erotus oli kaikista isoin. Kun oli kaksi, niin ne pysyivät pienenäkin näkökentässä hyvin. Kaksi aikuista kun oli, niin toinen katsoi toista ja toinen toista. Kolmas meni vähän haastavammaksi, toisaalta kaksi ensimmäistä leikki hyvin jo silloin keskenään. Neljäs ei tuonut mtään lisää, muuta kuin rakkautta 🙂 Meidän neljäs on koko perheen lellivauva <3
Ihmiset ovat kyllä kovia kommentoimaan toisten lapsiluvuista, lasten sukupuolista ja lapsettomuudesta. Ne ovat kuitenkin asioita, jotka ovat mielestäni perheen oma asia.

No ei kyllä kuulosta rankalta 😀 Itsellä on poika 4,5v ja tyttö 1v9kk. Ja ei kyllä aamuisin saa nukkua noin pitkään 😀 Odotan jo sitä aikaa kun tyttö on isompi, jotta voi laittaa heidät edes viikonloppuisin katsomaan aamupiirretyt kaksin. Tai omalle aidatulle pihalle hetkeksi. Neiti on vielä täystuho. Mut varmaan siun ”hommaa” helpottaa se että lapsia on useampi, leikkivät keskenään :)Hyvää kesää!

Jonna-Emilia

Tuo on totta, että isommat auttelee pienempien kanssa. Minusta oli hieman rankempaa silloin kuin poikia oli vasta kaksi ja molemmat tosi pieniä. Hyvää kesää sinnekin. Pian ne kasvavat….liian pian.

Mistä tämä ajatus, että poikien äitiys voisi olla rankempaa kuin yleensä nelilapsisen perheen ?
Joku on sitä mieltä, että yhden kanssa on rankkaa. Toisen mielestä kaikki sujuu vaikka lapsia on enempi.

Jonna-Emilia

Sen kun tietäisi, että mistä moinen ajatus on ilmoille lähtenyt. Toistuvasti sitä silti kuulee. Kun kertoo, että on neljän lapsen äiti, ei kommentteja, mutta kun kertoo, että on neljän pojan äiti. ”ai kamala, kyllä siinä on hommaa”, ”varmaan tosi raskasta”, ”pitää sulle kyllä hattua nostaa” jne jne… En osaa sanoa syytä näihin kommentteihin, koska kommenttejen sanojilla ei ole itsellään laumaa poikalapsia, joten joku oletus se vain on? Turha sellainen.

Tätä kuulee valitettavasti välillä myös poikien äidin omasta suusta. Muistan kun jo pikkutyttönä kuulin tätini kauhistelevan, kuinka rankkaa hänellä on kasvattaa kolmea poikaa ja että olisipa saanut tyttöjä. Muistan vieläkin miten oudolta ja pahalta tämä kuulosti minusta jo silloin serkkupoikieni puolesta 🙁 Samoin eräs ystäväni sanoi ettei kyllä tee kolmatta lasta, koska kaksi ekaa ovat poikia ja tulevat varmaan viemään kaiken ajan ja energian tästä syystä. Hänellä toinen on 2 vuotias ja toinen vielä vauva, joten yritin siinä sitten hienovaraisesti sanoa, että taitaa se vaativuus olla enemmän luonne- ja tempperamenttikysymys kuin sukupuoli, mutta jostain ajatus oli ystävänikin päähän iskostunut.
Toisaalta tuntuu, että tietty stereotypiä pojista pitää varmaan tätä mielikuvaa yllä. Poikien myös odotetaan olevan vilkkaita, reippaita ja liikunnallisia. Mielestäni maailma ei oikein vielä ole hyväksynyt sitä, että kaikki pojat ei ole vilkkaita ja ulospäinsuuntautuneita. Minultakin löytyy kahta laatua, älykäs,herkkä ajettelija ja mieletön menijä!<3 Jotenkin vaan jo nyt tuntuu, että tämä ekstrovertti kuopus täyttää ympäristön odotukset paremmin. surullista.
Ehkä nämä voimakkaat oletukset ja odotukset pitävät yllä tätä myyttiä, jonka mukaan poikien äideillä on jotenkin rankkaa.

Jonna-Emilia

Niinpä, osuvasti kirjoitat. Ja voihan se tosiaan olla, että perheeseen sattuu monta haasteellistakin poikaa, yhtälailla voi sattua monta haasteellista tyttöä tai molempia. Että ei näitä koskaan tiedä. Minä olen sitä mieltä, että moinen voivottelu voitaisiin lopettaa. Sekä poikien äideille, että tyttöjen isille, että erityislasten vanhemmille. (nämä ryhmät niitä voivotteluita varmaankin eniten saavat osakseen). Koska emme tarvitse voivotteluja.
Poikien äitiydessä ei omasta mielestäni ole ollut muuta rankkaa, kuin ne lukuisat typerät voivottelut ja kommentit, mitä ulkopuoliset heittävät. Enää nekään ei minua hetkauta, mutta jossain vaiheessa kyllä.

Täsmälleen! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.