Yleinen
7.10.2017

ASUNTOJUTUT & RAKSA2018 – MISSÄ MENNÄÄN?

ASUNTOJUTUT & RAKSA2018 – MISSÄ MENNÄÄN?

Myyntikuvia vilahti täällä jo aiemmin, mutta postauksen kanssa oli muutamia ongelmakohtia ja epäselvyyksiä, niin se oli parempi poistaa. Kuitenkin useampi teistä toivoi vielä näkevänsä kuvia meidän asunnosta, joten osan jaan niistä vielä tänne. Kuvasin meidän kodin tosiaan itse, koska myös myynti toteutettiin itse, joten ulkopuolisten ammattilaisten apua ei tällä kertaa kaivattu eikä tarvittu. Itse myymällä säästää aika pitkän pennin muuten ja koko projekti oli meidän mielestä myös hauska kokemus!

Alle viikon meidän koti ehti olla myynnissä, kun viime sunnuntaina ekan yleisnäytön jälkeen saatiin sitten jo useampi tarjous. Nyt mennään sitten sellaisessa tilanteessa, että yksi niistä on hyväksytty ja pian toivottavasti kaupatkin lyödään lukkoon. Nyt metsästetään hullulla vimmalla meille väliaikaista kämppää, jotta tän vuoden puolella vielä päästään muuttohommiin. Ensi viikolla mennään tsekkaamaan ensimmäiset pari vaihtoehtoa ja toivotaan, että raksavuoden koti löytyisi meille suht helpolla!

Tällä viikolla istuttiin alas myös ensimmäisen talotoimittaja vaihtoehdon – Teri-Talojen kanssa. Kovin paljon ei asioita saatu etenemään ja voi olla, että juuri sen oikean toimittajan etsiminenkin saattaa olla aika haastava juttu. Ensi viikolla treffataan jo seuraavaa vaihtoehtoa, Jukka-taloja ja katsotaan millaisia fiiliksiä siitä tapaamisesta poikii.

Muut raksaajat ja jo raksanneet saisi nyt ehdottomasti heitellä suosituksia ja kokemuksia talotoimittajista kommenttiboxiin? Tulisi nimittäin erittäin isoon tarpeeseen! Kiitos jo etukäteen <3

Hurjaa kyllä millä tahdilla asiat etenee! Jännittävää, mutta niin siistiä!

Seuraa blogiani, FacebookissaBloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Avainsanat

Kommentit

Tuttavan talo tuli kastellilta! Upea talo, mutta katon asennuksessa kävi pikku virhe.. se asennettiin väärinpäin joka teki mm. sen että huonejärjestystä jouduttiin muuttamaan.

Tsekatkaapa Sami-talot myös! Hinta-laatusuhde kohdillaan!

Myös meillä Kastelli oli oikein toimiva kumppani talon rakennuksessa. Työt tehtiin silloin, kun pitikin, eikä häikkiä matkalla ollut. Talomallit tosi kompakteja ja toimivia, ja niihin sai helposti itse tehtyä muutoksia.

Onko teillä tontti samalta alueelta kuin missä nyt asutte?

Jetta-talo!👍 Meillä Jetta-talon kans kaikki sujui todella hyvin, jos jotain puuttui/liian vähän niin tavaraa lähetettiin saman tien lisää. Sai soittaa ja kysyä neuvoa. Aikataulut pitivät paikkansa. Meillä oli toisen talofirman 2 eri talopohjaa mallina joista haluttiin rakentaa ja se onnistui todella hyvin! Hinta-laatusuhde todella hyvä. Talofirma rakensi säältä suojaan ja siitä itse sitten loppuun asti. Ollaan asuttu pari vuotta ja todella tyytyväisiä ollaan tähän kotiin 😊

Meiltä myös ääni Kastellille! Viime joulukuussa valmistui heiltä muuttovalmis talo meidän omien ajatusten mukaan räätälöitynä <3 meillä oli loppusuoralla kaksi talotoimittajaa, mutta tarjousten ollessa suunnilleen samaa luokkaa, painoivat laatu ja edustaja hyvin paljon valinnassa. Toiselta yritykseltä palvelu oli luokattoman surkeaa, ja Kastellilla kaikki toimi alusta loppuun saakka hienosti. Nyt melkein vuoden talossa asuneena, olen erittäin tyytyväinen työn laatuun. Alkuun meillä oli pientä ongelmaa mm yhden ulko-oven lukon kanssa jouluaatonaattona, tämä hoidettiin saman illan aikana vielä kuntoon, eikä asiakasta jätetty itsekseen. Materiaalivaihtoehtoja oli paljon ja Puustellin keittiö on erittäin laadukas.

Me otettiin Jyväskylän kupeessa talopaketti ja työtäkin Kastellilta.

Heidän talon rakentamisessa olevia teknisiä asioita kuten ns. Kaksoisrunko ym. Arvostettiin sen verran että päätös oli helppo.

Omalla pohjalla etsittiin sopivaa. Muutettiin nyt huhtikuussa.

Kastellille pisteet täältä!
Me päädyttiin kastelliin ihan sen perusteella että heillä on hyviä talomalleja ja niistä hyvä muokkailla oman näköinen. Myös kierrettiin todella paljon kastellin talonäytöksissä katsomassa työnjälkeä ja vaikutti aina tosi hyvälle (mies tosi tarkka kaikesta). Me tosin tehdään kaikki sisähommat itse mutta talon kuitenkin pystytti itse talotoimittaja. Hintalaatusuhde hyvä! Js tosi paljonhan näitä nousee, meidänkin asuinalueelle suurinosa kastelleja, joten kertoohan sekin jo jotain.
Talopystytystä seurattiin tiiviisti ja kyllä pystyttäjät oli tosiaan ammattilaisia ja tekivät kuin itselleen ei sinne päin. Kertoivat ja kysyivät ja tekivät niin kuin haluttiin. Työnjälki hyvää!

Suosittelen itse piirtämään pohjan ja sillä pyytää tarjouksia jne. Toki se halvin tarjous ei pelkästään riitä vaan toki pitää olla myös hyvä myyjä joka pitää asiakkaan ajantasalla ja ottaa toiveet huomioon.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *