Yleinen
3.10.2017

INSTAKUU – SYYSKUU

INSTAKUU – SYYSKUU

Ihan hullua, että todella mennään jo lokakuuta! Syyskuu meni älytöntä vauhtia, ja ehkä se kertookin siitä, että kun on paljon tekemistä ja hyvää seuraa niin aika tosiaan lentää siivillä. Niin kuin nää viimeiset kuukaudet ( ja vuodet) ovat tehneet. Ennen kuin startataan kuitenkaan kunnolla lokakuuta blogin puolella, niin kurkitaan Instakuvien kautta vielä syyskuun meiningit!

1. Syyskuu päräytettiin käyntiin huikeilla uutisilla, kun raksaprojekti lyötiin lukkoon. 2. Syksy aloitettiin myös kaappien tyhjennyksellä, kun pääsin testailemaan uusia kirppistelyyn keskittyneitä sovelluksia. Näistä ensimmäinen uusi tuttavuus oli Nino. 3. Unelmat on tehty saavutettaviksi! 4. Söpöin nallekorva. 5. Milan huoneessa harvemmin näyttää näin siistiltä… 6. #almostyearago <3 yks ehdoton lempparikuva ikinä!

7. Letter boardin teksti olisi ehkä aika jo vaihtaa? Edelleen mennään nimittäin samalla. 8. Yksi kauneimmista kimpuista mitä meillä on nähty! 9. Coffee – my dear friend. 10. Kuun alussa järkkäilin POMPdeLUXin kutsut meillä. 11. Yksi syksyinen sunnuntai parhaassa seurassa <3 12. Instassa arvottiin Sudion* kuulokkeet – ehkä kauneimmat kuulokkeet mitä muuten on!

13. Syksyn värit lautasella smoothiebowlissa. 14. Asunto kuvattiin myyntiin ja päätettiin hoitaa koko myyntihomma muutenkin itse ilman välittäjää. 15. Facebookin muistot <3 Tämä pikku pallero tuli 3vuoden takaa yksi aamu vastaan FBn feedissä. Niin ihana pinkkipallero. 16. #enemmänyhdessä #kaikkeahyvääkaikille #kcitymarket #ad #parhaitanaisia 17. Noshin joutsenlegut sopii pojillekin ihan täydellisesti. 18. Syksy on vihersmoothieiden parasta aikaa!

19. Paras guacamole syntyy tuoreista avocadoista, freeseistä mausteista ja miniluumu tomaateista. #enemmänyhdessä #kaikkeahyvääkaikille #kcitymarket #ad 20. Mun pojat siinä <3 21. Noelin huoneessa. 22. Tää pitäs aina muistaa! 23. Leikkokukat – ihan lemppareita! 24. Ruskaretkellä mun ihmisten kanssa. Nää naiset on olleet elämässä melkein niin pitkään kun vaan muistan ja tulevat aina olemaan. Rakkaita.

25. Ensimmäisiä luonnoksia ollaan rustailtu ihan ite, mutta huomenna meillä on palaveri ekan talotoimittajaehdokkaan kanssa! JEE! 26. Mites tää tyyppi? Pelkkiä sydämmiä. 27. Viime viikolla laitettiin koti myyntiin ja ei se siellä kauan ehtinyt olla. Ihan vielä ei voi kauppoja tuulettaa, mutta tarjous on hyväksytty. Tää loppuvuosi tulee olemaan aika hurja kaikkine muutoksineen! 28. Täydellisin. <3 29. Hygge-henkeä haettiin tähän syksyyn menneenä viikonloppuna Hygge2017 -tapahtumassa Jyväskylän Paviljongilla. Instassa sinne arvottiin myös parit liput. 30. Kuun vaihteessa meidän lasten lempparivaatteita latailtiin myös Zadaa-sovellukseen myyntiin! Kannattaa ottaa sovellus kokeiluun!

Sellainen syyskuu. Kaikenlaista siihen taas mahtui ja lokakuu tuskin tulee jäämään ainakaan jalkoihin. Asunto- ja raksaasiat täyttävät kalenteria ihan kivasti jo perus arjen pyörittämisen lisäksi. Ainiin ja miehelläkin alkaa taas parin viikon päästä pieni reissutyöputki – joten eipä mene aikaakaan, kun kohta ollaan jo marraskuussa…

Instagramissa meitä voi tosiaan seurailla @essipieces – ja kannattaa pistää seurantaan, sillä myös lokakuu pitää sillä puolella muutaman kivan jutun teille!

Seuraa blogiani, FacebookissaBloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *