Yleinen
11.7.2017

ÄITI LÄHTEE FESTAREILLE – UNIKOULUN ALKU?

ÄITI LÄHTEE FESTAREILLE – UNIKOULUN ALKU?

Ihanaa iltaa hei! Täällä alkoi alkuillasta tulla ihan huolella vettä taivaan täydeltä. Nyt muiden mentyä nukkumaan otan tän perinteisen oman aikani ja avasin koneen. Mielen päällä just nyt on erityisesti tuleva viikonloppu, sillä jotain aika superia on luvassa. Suomipop Festivaalit nimittäin rantautuu jälleen tänne Jyväskylään ja mulle on luvassa ekaa kertaa ihan kunnon irtiotto täältä kotikuvioista. Vatsan pohjassa ihan kihisee. Onhan se nyt ihan sika kivaa päästä tyttöjen kanssa festaroimaan ja tuulettumaan. Viime kerrasta kun on a-i-k-a-a…

No mutta jännittää tää myös siltä osin, että Noel jää nyt ekaa kertaa sitten myös isin hoiviin päiväksi, illaksi sekä yöksi. Eli pidemmäksi ajaksi kuin koskaan aiemmin. Uhka vai mahdollisuus? Sitä en tiedä. Pahin skenaario on tietysti se, että kun mä joskus puolenyön jälkeen tuun kotiin, niin täällä huudetaan suoraa kurkkua. Ja ainiin, pitääkö mun pakata festarikassiin myös rintapumppu ettei tissit räjähdä? 😀

Mulla on peukut ja varpaat pystyssä, että tää mun get away kotoa olisi startti yösyöntien radikaaliin vähennykseen. Sillä tähän asti se ei oo yksinkertaisesti onnistunut. Poika huutaisi tissin perään vaikka koko yön, joten mun on varmaan parempi olla oikeasti pois, kun vieroitus aloitetaan. Kaikki vinkki vitoset otetaan vastaan, joten kertokaahan miten teillä on yötissittelyt jätetty pois? Ja kuinka monta yötä on mennyt huutaessa?

Huomenna lähden lasten ja heidän kummitädin kanssa etsimään festarikolttuja. Oon niin täpinöissään, etten mistään pitkään aikaan! Kiva päästä kuuntelemaan lemppariartisteja pitkästä aikaa livenä, eniten ootan Jenni Vartiaista, Vesalaa ja Profeettoja. Ja ainiin ihanaa Robbaria tietty myös!

Kuinka moni sieltä on lähdössä Suomipopeille viikonloppuna? Liput on aikalailla myyty jo loppuun, eli huikea tapahtuma on varmaan tänäkin vuonna. Voi kumpa vaan sääennusteet vielä muuttuisi ja saataisiin upea aurinkoinen festariviikonloppu tänne. Noi kuvat on muuten 2015 kesän popeilta, ja sillon oli kelit just kohdillaan.

Seuraa blogiani, FacebookissaBloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Avainsanat

Kommentit

Meillä noin kuukauden vanhempi poika kuin teillä. Puolitoista kuukautta sitten päätin että nyt niille levottomille öille pitää alkaa tehdä jotain.. Poika nukkui silloin osan yöstä mun vieressä, tissille oli keskimäärin neljä kertaa yön aikana ja se eka herätys oli melkein aina klo 22.30. Joskus herättiin jo ekan 45 min. jälkeen. Mä laitoin pojan aina yöunille eli ts. nukutin tissille. Meillä mentiin noin viikko per muutos systeemillä. Ekana jäi pois yöllä viereen ottaminen. Toisena se että tissille nukuttaminen pois eli täysin hereillä omaan pinnasänkyyn. Viimeisenä sitten yöimetykset pois ja tätä takana nyt noin 3 viikkoa. On yöt rauhoittuneet! Tavallisesti yöt menee niin että herää ekan kerran kolmen maissa. Viiden maissa imetän ekan kerran. Tästä varmaan luovun parin viikon päästä, ei meillä tunnu olevan vaikutusta että tuolla saataisiin nukkua pidempään aamulla kun kaveri herää kuitenkin yleensä klo 6-7 aikaan. Olin kaverin polttareissa pari viikkoa sitten, eka kerta kun olin pojasta erossa aamusta yöhön saakka. Kaipasin rintapumppua! 😉 imetän enää vaan toisesta rinnasta niin kyllä joutui käydä lypsyllä ja silti falskasi.. Ja kokoero täyden ja ei niin yhden rinnan välillä kiusallisen huomattava! 😉

Essi

Aa kuulostaa niin meidän öiltä! Kiitos kommentista ja vinkeistä, muutoksia oon itsekin nyt pikkuhiljaa alkanut tekemään, mutta näistä teidän kokemuksista voisi ottaa myös vinkkejä omiin tekemisiin. Luulen etten pumppua ota kyllä festarikassiin mukaan, mutta täytyy ensihädässä käydä vaikka vessassa vähän tyhjentelemässä käsin 😀

Ja lisään vielä että musta meillä jo se rauhoitti öitä jonkin verran että poika oppi nukahtamaan itsekseen. Vaikka sitä jos mitä protestoi kun ei saanutkaan nukahtaa tissi suussa. Pari iltaa taisi siinä mennä että tajusi homman jujun. Nyt kählää itsensä uneen melko kovaäänisesti, joitakin kertoja joutuu aina laittaa makuuasentoon mutta muuten menee oikein hyvin nukahtaminen. Eli mun neuvo sulle, opeta nukahtamaan itsekseen jos teillä ei niin jo tehdä. Mä kyllästyin siihen että silloin kun poikaa ennen nukutun niin saattoi vaatia jopa 4 tissittelyä ennen kuin lopullisesti nukahti jos havahtui aina siihen kun laskin tissiltä pinnasänkyyn.

Essi

Me ollaan testattu tätä, mutta itse en sitä järkyttävää huutoa pysty kuuntelemaan ainakaan vielä. Noel ei vaan suostu nukahtamaan ja rauhoittumaan pinnikseen itse vielä. Mutta täytyy taas pian kokeilla ja yrittää 🙂

Pidä hauskaa ja ota kaikki ilo irti! Kuinka helposti saat käsin lypsettyä? Ehkä pakkaisin pumpun varmuudeks ettei oma ilta mee piloille täysien ja valuvien tissien takia 😀

Meillä yövieroitus tehtiin reilu 10kk ikäsenä ja mä hoidin sen pääosin itse. Pari elää yötä tietysti huudettiin tunti tolkulla mutta neljässä yössä kaikki oli ohi, kovemmalle meillä otti sitten tutista luopuminen 😀

Mutta hyviä festareita ja hei Robin, aiettä <3

Essi

Ihan varmasti pidän, ootan niin kovasti jo huomista 🙂 Kyllä mä aika näppärästi saan tyhjättyä käsinkin, joten pumppu saa kyllä jäädä kotiin. Ei viitsi ihan liian isoa festarikassia ottaa messiin.

Joo meillä meni viime yö aikalailla valvoessa, saa nähdä miten ensi yönä. Nyt nukutin jopa ilman tissiä, joten katsotaan jos uni pysyisi näin ainakin ekan pätkän pidempään.

Kiitos Tiia <3

Meillä tyttö oli jo 1v3kk kun yö imetykset lopetettiin. Kauan lopetusta pitkitin, koska tyttö heräsi tunnin välein ja halusi rintaa muuten vain, enkä uskaltanut aloittaa😁 Kerroin illalla, että maito on nyt loppu ja sitä ei enää saa, parina yönä pyyteli, mutta unohtui kyllä uskomattoman helposti ja yötkin parani tosi paljon.

Essi

Tottumisestahan se varmaan noilla pienillä aika pitkälti on kiinni. Ja sitten se vieroitus on usein muutaman yön juttu, eli kun vain jaksaa aloittaa, niin sitten se palkitseekin usein nopeaa. Ihana että teillä meni noin hyvin <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *