PERHELIFESTYLE JA LAPSET
8.4.2017

VALMIINA VIRPOMAAN!

VALMIINA VIRPOMAAN!

Täällä ollaan nyt parina päivänä askarreltu Milan kanssa kovasti vitsoja huomiselle. Pastellisia sulkia oli jo tarttunut aiemmin viikolla kauppareissulta, mutta eilen käytiin kaupungilla vielä hakemassa täydennystä vitsakoristeisiin. Tigerissä oli jälleen taas ihan supervalikoima tähän(kin) teemaan. Aikamoinen kimppu saatiinkiin koristeltua ja koristeissa ei kyllä tänä vuonna säästelty. Kaikki sateenkaaren värit taitaa löytyä näistä aika sydämmellisistä överivitsoista tänä vuonna! Mila ei tänä vuonna halunnut missään nimessä lähteä virpomaan pikkunoitana, vaan söpönä pääsiäispupuna. Eilen löydettiin hyvällä tsäkällä H&M:ltä vielä suloiset asusteet, vaikka pelkäsin jo että ollaan auttamattomasti myöhässä ja kaikki olisi jo kaupungista myyty loppuun. Saa nähdä miten virpomislook vielä huomenna viimeistellään? Mila on ollut koko loppuviikon ihan täpinöissään huomisesta, ja reenannut virvonvarvon-lorua jo kyllästymiseen saakka. Tyttö herää varmaan jo kuudelta kyselemään, että milloin lähdetään virpomaan mummit, papat, kummit, kaverit ja naapurit. Tänään ennen unille lähtöä hän itseasiassa ehdotti, että huomenna aamulla vielä tehtäisiin lisää vitsoja, koska hän haluaa mennä virpomaan ihan kaikille ihmisille ketkä me tunnetaan. Mä en kestä, noi lasten jutut on kyllä niin ihania ja parhaita. Se ehdoton aitous ja vilpittömyys. <3 niin rakkaita pieniä.

Onko teillä huomista odoteltu kuin kuuta nousevaa? Onko vitsat valmiina? Vai skipataanko koko Palmusunnuntain virpomishässäkkä teidän perheessä? Vuosi vuodelta mä kyllä rakastan näitä kaikkia perheperinteitä vaan enemmän ja enemmän!

Seuraa blogiani, FacebookissaBloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Avainsanat

Kommentit

Aivan ihania piipunrassi sydämmiä! Pakko linkittää tää sun postaus omaan blogiin, virpomisvitsa ideoihin <3

Essi

Kiitos linkityksestä, ihana että meidän oksat toimi inspiksenä <3

Mähän en ole siis vieläkään tehnyt vitsoja, koska laiskotti. Yks kuppi kahvia vielä ja lupaan tarttua toimeen!:D

Essi

No mutta hei parempi myöhään kuin ei milloinkaan 😀 itellä tuntu menevän vähän överiks ehkä noiden koristeiden kanssa, vähempikin olis ehkä riittänyt…

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *