PERHELIFESTYLE JA LAPSET
4.11.2016

Lopeta suorittaminen ÄITI!

Lopeta suorittaminen ÄITI!

Välillä saa väsyttää. Äitiäkin. Välillä saa kiukuttaa. Äitiäkin. Välillä saa itkettää. Äitiäkin. Välillä ei tarvitse siivota. Äidinkään. Välillä saa olla tekemättä mitään, vaikka pitäisikin. Äitikin. Välillä ÄITIKIN voi vaan lopettaa suorittamisen ja ottaa vähän lepsumman asenteen.

Musta oli ihan superihanaa kun kommenttiboxissa kysyttiin postaustoiveen muodossa miten MÄ voin? Sitä miten oon jaksanut kahden lapsen kanssa ja kuinka palautuminen on lähtenyt sujumaan? Tuli tosi kiva fiilis, kun tässä uuden vauva-ajan alussa sitä on taas vain uppoutunut lapsiin, ettei sitä ihan itsekään muista pysähtyä miettimään, että miten mulla itelläni menee. Lapset kun menee kaiken edelle, oman itsensäkin, kyllähän te äidit tiedätte!

No miten mulla menee? Pikkuhiljaa alan heräilemään ekojen kuukausien sumusta luulisin. Rehellisesti täytyy sanoa, että saatettiin kyllä käydä melkein siellä jonkinlaisen baby bluesin rajamailla. Tai en tiedä, voiko sitä siksikään sanoa, sillä ihan ekoista päivistä asti mä pelkäsin jatkuvasti etten osaa nauttia tästä ajasta nyt täysillä ja vielä suurempia pelkoja herätti se, että vauvalle sattuisi jotain. Hiljalleen nuo pelot alkaa helpottaa, ja päivistä nauttii ihan eri tavalla, kun niihin alkaa mahtua muutakin kun imettämistä, imettämistä ja imettämistä. Okei mahtui sinne muutakin, mutta aikamoinen tissitakiainen Noel oli ekat pari kuukautta. Myös yöheräämisiin totuttelu vei voimia ja väsymys on ollut aikamoista, vaikka luojan kiitos poika ei öisin huudakaan. Yösyönnit riittää ihan kivasti kasvattamaan pussukoita silmien alla, vielä kun aamuisinkaan ei saa torkkua puol kasia pidempään ja uni tulee itsellä vasta puolen yön jälkeen. Tää combo ei ehkä pidemmän päälle oo kovin toimiva.

aiti

Heti pojan syntymän jälkeen pari viikkoa osasin ottaa suht lungisti, mutta sitten alkoi ihmeellinen suorittaminen. Harmittaa, ettei osannut ottaa täysin rennosti vauvakupla-aikaa ja vaan nauttia siitä kaikesta. Viikoissa piti olla heti paljon ohjelmaa, sillä eihän esikoinen jaksaisi kotipäiviä ja oman porukan seuraa vain jatkuvasti. Enkä muka minäkään, vaikka juuri sitä pesimistä olisin eniten tarvinnut vauvan kanssa. Bloggaamisesta otin myös stressiä, kun postaustahti oli olematon ja tavoitteet jäi tavoittamattomiin. En osannut ajatustasolla ottaa täältä ”vauvalomaa”, vaikka olisi pitänyt. Koti piti olla vimpan päälle jatkuvasti, jos sattui tulemaan vieraita katsomaan vauvaa jne… Aloin suorittaa vauva kainalossa, sillä jotenkin ajattelin, että elämän pitää mahdollisimman pian rullata ihan sillä normisykkeellä niin kuin ennen vauvaa. Nyt harmittaa, kun silmät on auki ja Noel ihan just jo kolme kuukautta.

Kahden lapsen kanssa elämä on parhaimmillaan aivan tosi mahtavaa, ja nautin noista murusista suunnattomasti. Meidän aarteet. Mutta kyllä jokainen sen tietää, ettei elämä ole vain pumpulia ja ruusunnuppuja lapsiperheissä varsinkaan. On päiviä, kun voisin lähteä menemään ovet paukkuen ja lähes luvata etten ikinä tule takaisin, mutta onneksi ne päivät ovat tosi harvassa. Ei se äitiys vaan aina ole niin ihanaa ja etenkään helppoa. Varsinkin kun toinen lapsista kokee elämässään jonkin sortin vaikeamman tasoista uhmaa juuri nyt. Silloin äitiys on pikemminkin yhtenään kymmeneen laskemista oman pään sisällä. Välillä sitä kokee itsensä niin paskaksi, kun ei jaksa laskea edes sinne kymppiin ja käydä uhmakohtauksia läpi vajoamatta itse sinne uhmiksen tasolle. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan täällä huuta tai itkee jokainen talon asukas samaan aikaan. Onneksi Nikon kanssa ei olla opittu vieläkään riitelemään keskenämme sen enempää, sillä se tästä vielä puuttuisi.

aiti1

Synnytyksestä ja raskaudesta palaudutaan täällä nyt ihan omaan tahtiin. Synnytyksestä on toivuttu, mutta palautuminen kropassa kestää vielä kuukausia. Jaksaminen ei ole vielä antanut siimaa aloittaa treenaamista sillä toivotulla tasolla. Vaununlenkeillä mennään ja kotijumppaa tehdään silloin kun ehtii ja sattuu kiinnostamaan. Imetys pitää aika tiukasti kiinni raskauskiloista, mutta katsotaan sitten vuoden vaihteen jälkeen, jospa omat voimavarat riittäisi pikkuhiljaa siihen, että niitä saisi karistettua ihan suunnitelmallisesti pois. Salillekin olisi silloin kiva päästä vetreyttämään tätä kroppaa, joka on kyllä niin rapakunnossa etten kestä. Sokerikoukkukin olisi kiva selättää, mutta miten nää imetyshimot voitetaan? Vinkkejä otetaan vastaan.

Niin ja parisuhdeajan vähyydestä en ala tässä porstauksessa edes puhumaan… tai siitä miten paljon helpompaa miesten on suunnitella kaikenlaisia omia menojaan tässä lapsiperhearjessa kuin naisten… Okei nyt, ennen kuin saan yhtään isommalle tätä valitusvaihdetta niin on parempi lopettaa 😀

Onneksi elämässä on kuitenkin niiiiiiiin paljon hyvää, ihania asioita ja ihmisiä ympärillä. Kun tää väsymys tästä taas vähän helpottaa, niin nää jutut jo naurattaa. Välillä on ihan sallittavaa, että koti on yks pommi, esikoinen katsoo ihan liikaa jonain päivinä Netflixiä ja itse ei saa vaikka koko päivänä harjattua edes hiuksia. Tätä tää elämä on just nyt ja siitä pitää nauttia. Koko perheen voimin, ilman suorittamista. Etenkin noista kahdesta äärettömän rakkaasta pienestä. Pian ne ei enää ole pieniä, ja tätä kaikkea muistelee haikeudella (ja uudella vauvakuumeella? :D). Sitä paitsi eikö välillä oo ihan OK valittaa? Se nimittäin jeesaa ja vapauttaa kun purkaa asioita ”ääneen”. Vielä kun sieltä löytyisi vähän vertaistukea? Miten muiden pienten vauvojen äidit jaksaa? Tai miten muiden uhmataistelijoiden kuulumiset?

Seuraa blogiani, FacebookissaBloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Avainsanat

Kommentit

Ai että miten ihanan aito postaus!!!!<3

Heippa! Oon seuraillu sun blogia jo pitkään ja ekan kerran aattelin kommentoida! Meillä on saman ikäiset lapset, mulla tyttö synty 2013 heinäkuussa ja poika kesäkuussa 2016. Samanlaiset fiilikset on tästä ajasta, rankkaa on mutta silti niin ihanaa! Meiä tyttö on kans pari päivää viikossa päiväkodissa ja tykkää olla tosi paljon siellä. (Kaverit yms.) Kiva lukea teidän samanlaisesta elämäntilanteesta. ?

Kuulostaapas tutulta! Meilläkin yritetty ottaa lunkimmasti välillä. Ei siivousta, yökkärit saattaa olla iltapäiville ja toivoo ettei kukaan ilmesty ovelle juuri silloin. Päiviä että töllötellään telkkaa isompien kera ja vauvan kanssa tuijotellaan vaan kilpaa. Kuitenkin loppujen lopuksi ne tärkeimmät muistot niin lyhyestä vauva-ajasta jää yhdessä oleilusta, kurjaa jos kodinhoito ym syö kaiken sen ajan. Meillä yritetään nauttia nämä alkukuukaudet vielä rauhallisella tahdilla ilman hirveää menorumbaa, sitten kun vauva aktivoituu onkin mukava olla menossa ja saada uutta katseltavaa ympärille

Tutulta kuulostaa. Vaikka nauttikin niistä ihanista hetkistä lasten kanssa niin takaraivossa kolkuttaa millon mikäkin, ahdistus omasta ulkonäöstä pyykkivuoreen. Enkä osaa valitettavasti rentoutua kaaoksen keskellä eli liikenevä aika menee puunaamiseen. Tsemppiä! Ekat kuukaudet menee varmasti useimmilla äiteillä ihan sumussa.

Koita nauttia vain vauva-ajasta. Itsekin oon ollut ennen lasta kova suorittamaan, mutta sairastelu on karsinut sitä. Koti ei todellakaan aina ole viimeisen päälle ja moneen vuoteen en ole pystynyt juoksemaan 5 Km lenkkiä tai edes kahden
.ei kunnosta johtuen vaan sairaudesta. Pää on ollut kovilla välillä. Mutta muista nauttia etenkin omasta terveydestä ja totta kai myös läheisten 🙂

Ihana, rehellinen postaus:)
Toi väsymys on niin tuttua, kyl sellanen ”epäonnistunut” fiilis silti välillä oli takaraivossa, kun kämppä pommin jäljiltä tai esikoiselle joinain päivinä tosi vähän virikkeitä. Olin hieman kade niille äideille, joilla näytti olevan aina siistiä ja kasvatuskonstit hallussa, mutta en olis itse pystynyt parempaan. Vauva-ajan fiiliksiä ei helpottanut, että välillä tuli vihjailevia kommentteja esim. isovanhemmilta jos vaikka tiskit oli jääneet laittamatta ja tavarat keräilemättä.. Että pitäis olla rutiinit. Niinpä niin, ei sitä hirveessä väsymyksessä jaksanut vaan alkaa illalla keräilemään jokaista lelua ja siivoomaan kaikkia sotkuja…

Kuulostaa sun ajatukset tosi samoilta mitä itellä on ollut ja edelleen välillö on. Mulla kaks lasta 1v10kk ikäerolla ja kuopus nyt 2v. Miks sitä pitää olla itteään kohtaa aina niin vaativa? Osittain luulen et mun tapauksessa se johtuu kyl luonteesta. Mun on aina ollu vaikee nauttia rentoilusta jos koti on esim sekanen, mut pakkohan se nyt on jossain näkyä et talos on kaks pientä lasta! Saatika sillon ku on vauva ja taapero -yhdistelmä kotona. Vaadin kans iteltäni tyylii heti ku mies meni takas kahen viikon isyysvapaalta töihin et kaikki rutiinit omi pyörittävä niinku yhenki lapsen kaa sillon pyöri eikä vauva saanu hidastaa tahtia, mutta kyllähän se hidasti ja hidastaa! Tietysti 🙂 Nyt oonki kaikille sanonu jolla toka lapsi syntyny et oo itelle armollinen eikä se ny oo niin paha asia jos esikoinen ei esim pääse joka aamupäivä ulos! Tsemppiä sinne:) Oon tää äitiys kyllä tällästä!:)

Aamen.
Täällä 1,6 v ja 6kk ikäisten lapsostem äiti on hyvin hyvin samoilla fiiliksillä.
Varsinkin tuo, että kun isän on helpompi suunnitella menoja ja joskus tekis mieli lähtä menee ja sitte ne lapset on kummiski , oi niiiiiin rakkaita! Suukotellaan ja halitellaam ja tehää kotitöitä ja ja ja.. ❤ tsemppiä! Meitä on muitakin 😉

Kiitos tästä tekstistä 🙂 täällä kaksi pientä poika 3v ja tyttö 7kk, pitäisi elää enemmän hetkessä ja nauttia pienistä jutuista! Eikä jo miettiä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, helpommin sanottu kuin tehty 🙂 ihanaa joulun odotusta teidän perheelle 🙂

Ihanan aito kirjoitus ? tuttuja fiiliksiä ✌

Täällä samoja fiiliksiä, ekan lapsen kanssa oli paljon helpompaa ja fiilis ja mieli korkeammalla kuin tokan jälkeen, kun olikin 2 pientä – ja siitäkin sitten kauhean huono omatunto, kun äiti ei olekaan yhtä onnensa kukkuloilla toisen jälkeen… eikä jaksa olla niin hyväntuulinen ja hyvä äiti kuin ensimmäisen kanssa. Vaikka onhan se selvä, että onhan se väsymys ihan toista luokkaa kahden pienen kanssa ja muutenkin kun on jo esikoisen jälkeen vuosien valvomista ja ruuhkavuosia alla.

Yhtä rakkaita ovat tietysti molemmat, mutta kyllä esikoisen kanssa oli paljon rennompi, virkeämpi ja pitkäpinnaisempi äiti kuin nyt kahden kanssa. Toisaalta, eipä ollut sisarusta esikoisen ekoina elinvuosina viihdyttämässä ja pitämässä seuraa 🙂
Mutta olipa elämäni raskain vuosi kun esikoinen oli 2-vee, kun syntyi kuopus. Samalla vahvistui ajatus, että tämä on hyvä ja riittävä lapsiluku. Ei enempää meille ?

Ihanan rehillinen teksti siitä, mitä arki voi todellisuudessa olla. Myös mä samaistun, kuulostaa niin tutulta vaikka vain yksi lapsi tällä hetkellä meillä onkin. Ensimmäiset 2kk oli tosi vaikeita meillä ja kerran tuntui että meinasin nukahtaa pystyyn vaunulenkillä… 😀 Mutta näinhän se just on kuin kirjoititkin, omat lapset on maailman rakkaimpia, mutta ihmisiä vaan me äiditkin ollaan. Jaksamisia sinne <3 Pianhan alkaa päivätkin jo valoistua, itellä ainakin viimevuonna alkoi ihan uusi elämä kun kevät alkoi pikkuhiljaa lähestyä 🙂

Ihanan rohkea postaus ?
Todellakin kuulostaa tutulta. Täällä pojat 3v ja 6v eli vauvavuodet jo takanapäin. Tosin ihan uudet haasteet jo tällä hetkellä ? Oon aina ollut sitä mieltä että kaksi lasta ei todellakaan mene siinä kuin yksi.. kaikella rakkaudella murusia kohtaan ?
Täälläkin suoritetaan liikaa, vaikka kuinka yrittää päästä siitä eroon. Äitigeenit on kyllä muutenkin niin ihmeelliset ?
Kovasti tsemppiä sinne! Ootte ihana perhe ?

Oon kyllä kans kokenut että olis pitänyt saada vauvan kanssa enemmän tuhnutella kaksistaan, mutta kun esikoinen on vasta puolitoistavuotias niin toki ei pysty ja välillä kyllä harmittaa. Vauva on yli 2kk ja tuntuu että liian nopeaan kasvaa… Ja miehet tidelka pääsee niiiin helposti menoillensa! Mutta on minullakin täällä treenit hyvässä vauhdissa ja ruokailua petrattu herkuista. Siitä saa niin paljon jaksamisvoimaa ?

Just tän takia sun blogi on paras. Kirjoitat niin rehellisesti ja aidosti. Kaikkea hyvää ja paljon jaksamista koko perheelle ?

Äläkä turhia stressaa blogista ja postausten tahdista. Jokainen varmasti ymmärtää ja pysyy mukana hitaammallakin postaustahdilla. Teillä on nyt elämässä paljon tärkempääkin 🙂

Ihana postaus ?…ja voi miten kuulostaa tutulta, ja hyvältä, ettei muidenkaan elämä ole vain pumpulia ja siirappia lasten kanssa. Eikä aina se parisuhdekaan kukoista parhaalla mahdollisella tavalla, vaikkei sen kummempia riitoja olisikaan. Ne lapset (+kaikki muu) vaan vie aikaa ja voimia, niin rakkaita kuin ovatkin ☺️ Mutta tosiaan jokaisen äidin täytyy muistaa olla armollinen itselleen, mitä niistä villakoirista sohvan alla tai pyykkivuorista, muutamasta lisäkilosta puhumattakaan… Tämä kahden pikkuherran mami juuri matkaa ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen tuulettumaan vuorokaudeksi ?Tuntuupa hyvältä vaikkakin myös hieman haikealta, mutta tämän olen ansainnut! …ja meillä viikon päästä koittaa uusi arki kun työ ja hoitorumba alkaa eli siinä seuraava ”stressin” aihe, nauttikaa te täysin siemauksin siitä ihanasta kamalasta kotiaresta ? Noel on niin valloittava, kiva lukea teidän kuulumisia ?

Muistan miten raskasta oli, kun toinen oli 2v. ja toinen 3kk. Vanhin on nyt n. 3,5v. ja kyllä on raskasta vieläkin, ei tosin niin raskasta kuin silloin kun toinen oli alle 1v. Mutta pakko on jaksaa, ei ole muuta mahdollisuutta.

Samaistun täysin! Niin ihanaa kuin kahden lapsen äitinä onkin, niin onhan tässä haasteensakin. Itse myönnän sortuvani ylisuorittamiseen myös aika ajoin. Että koti on pidettävä siistinä, pyykit pestynä, lasten ruuat oltava itse tehtyjä alusta saakka, kun nyt kerran äitiyslomalla olen… Niin hetkinä kun stressaa ja esikoisen Uhmakohtaukset koettelee, mietin kuinka kaipaan kaikkea tätä sitten kun lapset ei enää asu kotona. ? Ja valittaa saa ja pitääkin, vertaistuki on paras apu jaksamiseen!! ?

Niin tutulta kuulostaa! Täällä 1v neiti ja 3v poika. Mä myös tunnistan ton että alkukuukaudet meni sumussa ja jälkikäteen tuntuu etten ottanut siitä kaikkea irti. Toisaalta, jos olisin tehnyt silloin mitään toisin, saattaisi musta tuntua silti tältä… nimenantojuhlien kutsuy piti vääntää alusta asti itse, esikoiselle piti saada just sillon koottua ja tilattua kuvakirja ifolorilta…. tähän vielä lisätään pikku mausteena reissutyötä tekevä mies. meillä tosin pahimmat uhmat tuntuu ajottuvan tähän päivään esikoisen kanssa kun 3 vuotta tuli ikää, voin vain kuvitella miten raskasta nyt olisi jos kuopus olisi ihan vauva! Tsemppiä ja ole armollinen itsellesi, aivan kuten alussa kirjoititkin! Kahvia ja suklaata kun siltä tuntuu, treenata ehtii kun mussukat on vähän isompia 🙂 ja onhan tässä tulossa vuoden kotoilukausi kun ihana joulu lähestyy ❤

Tsemppiä sinne! Voin kommentoida sen verran, että kyllä sitä yhden 6v lapsenkin kanssa on hetkiä kun itse vajoaa sinne lapsentasolle ja kokee tympääntymistä. Toki elämä on helpottanut uhmaiästä, mutta haasteet vain muuttaa muotoaan. Ja se kaikki on varmasti aivan normaalia. Samassa veneessä mennään 🙂 Rohkea postaus!

Ootko sä huoman vaikuttaako ”huonot” valinnat ruokavaliossa vauvan oloon imetyksen kautta? Esim. meillä vauva sai mahavaivoja ja huusi kun olin syönny suklaata, tuleepahan syötyä terveellisemmin jos jotaan hyvää etsii 😀

Kuulostipa niin tutulta.. ja oon aina ollu suorittaja, siitä on hirveen vaikeaa päästä eroon, mutta kovasti on yritettävä!! ? Ihana että kirjoitat näin totuudenmukaisesti. Tän luettuani muistin taas että muillakin äideillä on varmasti niitä huonoja päiviä ku ei vaa jaksa olla se ”täydellinen” äiti. ❤

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *