PERHELIFESTYLE JA LAPSET
26.9.2016

Nimekseen hän sai…

Nimekseen hän sai…

noel2 noelnoel0

Noel, täydellinen nimi meidän pojalle ja niin kantajansa näköinen. Eikä selvästikään olla ainoina tätä mieltä, sillä sen verran moni nimeä veikkasi jo ennakoon. Niin te siellä, kuin meidän lähipiirissäkin. Oikeastaan ihan käsittämätöntä miten monella oli tosi vahva tunne, että juuri Noel-nimen poika saa, vaikka nimeä ei kerrottu ennakkoon kenellekään.

Poika sai kolmen nimen kombon niin kuin siskonsakin. Camilo-nimeen Niko on aikonaan tykästynyt isosti ja halusi sen ehdottomasti osaksi pojan nimeä. Anton puolestaan on Nikon toinen nimi. Näin molemmilla meidän lapsilla on yksi sama nimi kuin vanhemmillaan. Mila sai minulta toisen nimeni – Marian ja Noel Nikolta Antonin.

Loppumetreillä vaihtoehtoina etunimeksi oli vielä Emil, Liam, Lukas ja Axel. Kuitenkin toisen ja kolmannen nimen kanssa Noel muodosti kauneimman yhdistelmän. Tosin itse en oikein vakavissani osannut nähdä edes pojalle muita nimiä. Noeliin rakastuin tosi kovaa jo heti alkuraskaudesta, ja synnytyssalissa hän oli ihan Noelin näköinen omaan silmääni. Pitkään nimeä väännettiin ja käännettiin, sillä Niko syttyi vähän hitaasti Noelille, mutta syttyi sitten kuitenkin. Nyt ollaan niin tyytyväisiä, sillä onhan meidän pojalla aivan upea nimi! < 3

Tällä kertaa tosiaan vietettiin ristiäisiä nimiäisten sijaan. Tästä ratkaisusta onkin paljon tullut teiltä kysymyksiä, ja vastaan niihin vielä ihan postauksen muodossa. Kuitenkin nyt voin jo sen verran avata, että pelkästään poikaa ei kastettu, sillä myös Mila sai kasteen Noelin ristiäisissä. Juhlat oli superihanat, ja niistä pian lisää! Iso kiitos muuten myös maltista kommenttien ja postaustahdin suhteen! Yritän tosissani löytää vuorokausista nyt ristiäishässäkän jälkeen aikaa, että saisin kommenttiviiveen kiinni ja luonnoksissa roikkuvia postauksia ulos pikapuoliin!

No mutta, mitäs te tykkäätte? Nimikisassa tuli sen verran monta oikeaa arvausta, että voittaja arvotaan. Katotaan tällä viikolla voittaja ja keksin jonkun kivan palkinnon lähipäivinä.

Kivaa syyskuun viimeistä viikkoa < 3

Seuraa blogiani, FacebookissaBloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Avainsanat

Kommentit

Hän on aivan valtavan suloinen tapaus! <3 niin kaunis pieni.
Noel olisi ollut myös mun suosikki nimi, mutta miehelle se oli ehdoton ei. Mun mielestä tosi kaunis nimi ja aika suosittukin tuntuu olevan nykyään.
Tiia

Essi

Noel on tosiaan hyvin suosittu, etenkin tänä vuonna. Se oli oikeastaan ainut syy miksi nimeä
mietittiin, mutta jotenkin se on niin täydellinen meidän pienelle ettei sitä voinut ohittaa! Kiitos Tiia <3

Hih tiiätkö heti tuli mieleen lasten kastamisesta että seuraavaksi varmaan ne (kirkko-)häät sitten 😀 😀 toivotaan niitä, uskon että ainakin maman toivelistalle varmaan menee 🙂

Niin kaunis nimi ja oikein sopiva teidän pojalle 🙂

Essi

Hahaa, ei täällä ihan vielä ainakaan oo häitä tulossa 😉 Joskus toivottavasti kyllä sitten!

Kiitos Laura <3

Ihana nimi!! kun mietitte Liamia vaihtoehtona nii aattelitteko miten se lausuttais? 🙂 täällä odotetaan nyt poikaa ja tuo Liam on yks vaihtis mut nimenomaan Liam eikä Liiiam niinku osa lausutaan.. suuret ongelmat:D

Essi

Meillä se olisi lausuttu yhdellä iillä 🙂 Se on kyllä niin kaunis nimi myös! Tsemppiä odotukseen sinne <3

Ihana nimi, meillä esikoinen kohta kolme vuotta myös noel!;) toinen saa kasteen tän viikon sunnuntaina 🙂

Essi

Noel on kyllä kauneimpia pojan nimiä mitä tiedän 🙂 Mikäs nimi teidän toiselle tuli?

Kaunis nimi ja ihana poika! Onnea Noelille hienosta nimestä ? Mukavaa syksyä myös teidän perheelle!

Essi

Kiitos <3 ja oikein ihanaa syksyä myös sinnekin!

Ihana nimi pienellä! Meilläkin asustaa 4vuotias Mila Maria ja 2vuotias Noel <3

Essi

Oikeasti! Aika ihanaa hei, meidän lapsilla on sitten kaima sisarukset <3

Aivan ihana nimi pienellä <3 kuvia odotellessa!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *