Uncategorized
20.7.2016

Arvaa milloin bebe syntyy?

Arvaa milloin bebe syntyy?

Odotuskuplasta iltaa! Muistin tossa viime viikolla jo, että Milan odotusaikana keksin laittaa blogiin leikkimielisen veikkauksen lukijoiden kesken vauvan syntymäajasta. Vitsi miten paljon niitä veikkauksia tulikaan silloin, mutta yksikään ei osunut oikeaan. Ei kukaan tainnut edes uskaltaa veikata, että homma menisi pari viikkoa pitkäksi…

Tänään kun bebe kakkosen laskettuun on tasan 10 päivää jäljellä, ajattelin repäistä ja tehdä saman tempun ja pistää teille veikkauskisan pystyyn! Katsotaan miten tällä kertaa käy, löytyykö edes yksi oikean päivän heittäjä? Eli laittakaa kommenttiboxiin oma arvio siitä milloin meidän vauva syntyy – päivämäärä ja kellonaika toimivan sähköpostiosoitteen kera. Jos päivämäärä osuu oikeaan, yhdellä tai useammalla, palkitaan lähimmäksi arvannut kivalla kesäyllärillä, joka on arvoltaan n. 50euroa. Veikata voi sunnuntaihin saakka, mikäli jäbä ei sitä ennen vielä ole päättänyt syntyä…

Onnea skabailuun! Oispa siistiä, että edes yksi teistä arvaisi päivän oikein. Niin ja infona vielä, laskettu on siis 30.7 lauantaina, tällä tiedolla on helpompi varmaan lähteä veikkailemaan!

veikkaus

Seuraa blogiani, FacebookissaBloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Avainsanat

Kommentit

2.8 klo 12.00 ?

5.8. klo 19.05

3.8. Klo 20:47 😉

31.7 klo 04:15 🙂

4.8 klo. 8.51

Bebe syntyy 30.7 klo 21.21!

29.7. klo 7.08

4.8 klo: 4.52 🙂

28.7 klo 23.05 🙂

31.7. klo 21.00 on mun veikkaus

Vauva syntyy 31.7 klo 01.28.

8.8 Klo.8.32

1.8. klo 18.

Veikkaan 13.8 klo: 04.43

itel on kyl sellane tunne et heinäbebe sielt tulis.. eli veikkaan 31.7. ja kellonajaks 20:31 ?? tsemii loppuraskautee! ?

4.8 klo 03.15

1.8 klo 17.05

Veikkaan 9.8. klo 11:32. 🙂

Veikkaukseni on, että vauva syntyy 9.8. Klo 7.20. Onnea loppuodotukseen!

2.8. Klo 04.22

Veikkaan 10.8 klo 7.26 🙂

5.8.16 klo 07.15

11.8. 🙂

Klo. 09.43

30.7 11:37 ?

4.9 klo 1.52
(Meillä oli la 30.3 mutta syntyi 4.4…)

Tietenkin 4.8!! ?

Vauva syntyy 09.08 klo 05.10

29.7 kello 23.15 olis mun arvaus! Tsemppiä viime hetkien odotukseen <3

Mä arvaan 8.8 klo 05.34
Tiia

19:24 31.07.2016 !

4.8 klo. 02.40 🙂

3.8 klo 20.34

28.7 klo 22.42 syntyy teidän ihana vauva 🙂 ♡

9.8 klo 06.00

6.8. klo 14.12

31.7 klo. 22.45

7.8. klo: 20.05

4.8 klo 06.40 🙂

31.7 klo 7.03

10.8. klo 4.16 🙂
Tsemppiä loppurutistukseen! <3

Veikkaan oman tyttöni syntymäpäivää ja kellonaikaa ;)) 29.7 klo.1:55 =) ihania viimeisiä odotuspäiviä ja onnea synnytykseen <3

8.8 klo 3.48 🙂

9.8. klo 23.47. Tsemppiä! 🙂

Veikkaan synnytys ajankohdaksi 02.08.2016 aamuyötä eli erittäin varhain elokuun alun tiistai aamuna 🙂

6.8 klo 21.00 🙂

Mun veikkaus on 8.8.2016 klo 18.55. Se on itseasiassa meidän hääpäivä 😉

3.8 klo 2.33 🙂

10.8 kl. 05.20. Tsemppiä loppurutistukseen!?

Veikkaan 3.8 ja kellon ajaksi 23:20

Tsemppiä loppuraskauteen! Tanja

1.8 klo 16.50 🙂

2.8. klo 12.35

41+3 ?

30.7 klo.6.58
Meidän esikoinen meni kaksi viikkoa yli lasketun,mut toinen synty laskettuna Päivänä.

31.7 klo 22:09 🙂

Riina

Veikkaan 8.8. klo 22.54

7.8. klo 21:37 😀

3.8. klo 6:30 😀

Moikka, olisiko mahdollista saada postausta teidän vaunuista? 🙂

9.8. Klo 23.15 🙂

9.8 =)

Pieni syntyy 6.8. klo 4.25❤

31.7 klo 13.43 ?

4.8.2016 klo 4.58

10.8.2016 klo 2.15

4.8 klo 11:50 🙂

7.8. klo 9.27

31.7 klo. 13.47 ?

1.8 klo 22.36 🙂

29.7.16 klo 3.40 , tsemppiä loppuraskauteen:)

1.8.

4.8. ja vaik 13.30 🙂

5.8 klo 16:20
Tsemppiä loppurutistukseen! 🙂

28.7 klo 02.20?

29.7 klo 19.48 😉

27.7. klo 5.42.

26.7.2016 klo 04.32 ja veikataan vielä 3340g ja 49cm ?

Veikkaan 9.8. Klo 8.00. Tsemppiä paljon sinne:)

Vauva syntyy 3.8 klo 2.57. Tsemppiä loppuodotukseen!

29.7. ja heitetään kellonajaksi esimerkiksi klo 16:25

Veikkaan 1.8 ?

Aika unohtui… Sanotaan vaikkapa klo. 02.00

9.8. Klo 10.25 🙂

29.7. Klo 14.29 ?

29.7 klo. 23.49 (:

7.8 klo 06:56

2.8 kello 10.04 aamulla 🙂

3.8 klo 22 🙂

4.8 klo 06.10

Veikkaan 7.8 klo 02:21

Veikkaisin että 3.8 klo 05:20 🙂

Vauva syntyy 3.elokuuta, veikkaan

08.08. Mainio päivä syntyä!

Mä veikkaan että laskettunapäivänä syntyy teidän jäbä eli 30.7 ja aamusta, veikataan nyt vaikka kello 9.21. Tsemppiä loppuraskauteen ♡

6.8. on mun veikkaus. Se on samalla myös meidän hääpäivä. ?

Hän saapuu 30.7. Klo 23.45 🙂

9.8. Klo 14.58. Osuisko kerrankin oikeaan??

14.8. Klo 10.56

4.8 klo 22.17 🙂

4.8.16 klo 11.01. Tsemppiä loppuodotukseen 🙂

3.8 klo 6.00 😀 tsemppiä ja jaksamista 🙂

1.8. ja klo 3.04
Nauttikaa vielä kolminkeskeisestä ajasta, ja nauttikaa vielä enemmän kun saatte täydellisen pikku pojun seuraanne <3

Veikkaan 27.7 klo 8.10 😉

5.8 klo 05.18 ? Hurjasti tsemppiä viime hetkiin! ❤️

31.7 klo. 2.35

Veikkaan, että poju syntyy 1.8. Tsemppiä loppuodotukseen!

Poika syntyy torstaina 28.7 klo 10.20 🙂 tsemppiä vielä loppurutistukseen!

31.7.2016 klo: 08.22

Veikkaan että 5.8. Klo 16.50. Meidän bebellä olisi silloin ollut laskettuaika, mutta hän syntyikin sektiolla jo rv 37+1.

29.7. 20.39

31.07. klo 15.30 syntyy poitsu 🙂

Veikkaa et teidän vaavi syntyy 11.8.2016 klo.4.35

1.8. Veikkaan minäkin !

Pieni syntyy 3.8 klo 03.16 🙂
Tsemppiä loppurutistukseen!!

27.7 eli mun synttäripäivänä ja ilta vauva, veikataan vaikka klo 22:58 🙂 Jänskää!

Arvaan 29.7. klo. 21.37. =) Onnea loppurutistukseen.

Minä veikkaan 2.8 ja klo 1.03 😉

31.7. klo 6.50. Tsemppiä teille! 🙂

5.8. Klo 13.42

8.8.2016 klo 06.14

2.8

Mä veikkaan päivämääräksi 29.7. ja kellonajaksi 11.17 😀 Ihan vaan perustuen mutu-fiilikseen 😀

Veikkaan, että poika syntyy 4.8 klo 04.38 🙂

No mä arvaan, että 12.8, eli viikolla 41+6, kun oon tällanen pessimisti 😀 Kun ajattelin tän oman tokan kohdalla et nyt ei mee kyllä 2 viikkoa yli ja kuinkas kävikään, tuolla se hilluu vatsassa edelleen ja viikkoja jo 41+1 😛

Maanantaina 8.8 ja klo..ööööö sanotaanko nyt vaikka että 4.13 😀

2.8 syntyy babe!

Kyllä aika on mennyt nopsaan! Minä veikkaan, että pikkuinen saapuu maailmaan 1.8. klo 6.15. 🙂 Onpa jännää aikaa! 😉

1.8 klo 02.40

Veikkaan 26.7 klo 4.00 😀

01.08.16 klo 16.10

Hihii! Veikkaan 2.8. klo 06.48!

5.8. Klo 23:10 🙂

Mä veikkaan 7.8 ? en ole monesti kommentoinut kirjoituksia, mutta aina jokaisen kyllä luen ?

Tsemppiä loppu odotukseen ja voimia tulevaan koitokseen ❤️
-Sanna

Veikkaan että vauva syntyy 3.8 klo 10.26 🙂

25.7 klo 00.51 ?

1.8. Meidän hääpäivänä.

Ihana kisa 😀
2.8. Klo 16.02

Veikkaan, että 4.8 klo 18.15 🙂

2.8 klo 18.15 🙂

1.8. Klo. 4.15

Veikkaus 🙂 6.8.16.Tsemppiä loppuraskauteen!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *