Uncategorized
1.5.2016

VAPPU TULI SITTENKIN!

VAPPU TULI SITTENKIN!

Ihana päivä takana. Ihana VAPPU takana – se tuli siis sittenkin myös meidän perheeseen, vaikka aiemmin manailin töiden täyttämää viikonloppua.

VAPPU6 VAPPU

Vappuaaton puolikas meni mulla harjoittelussa, sillä Jyväskylän Lastentarvike jossa työskentelen siirtyi juuri avatun uuden hyper-Prisman tiloihin, ja olin lupautunut lauantaiksi avuksi avajaishässäkkään. Duunihommissa ei onneksi mennyt kuin puolet aatosta, ja sillä aikaa Niko ja Mila kävivät testaamassa Prisman uuden Puuhapaikan ja viettivät aikaa mummilassa. Iltapäivällä murut nappasivat mut kyytiin, haettiin kiinalaista ja suunnattiin kotiin myöhäiselle lounaalle. Myöhemmin suunnattiin vielä naapuriin viettämään iltaa pihapelien muodossa ja onnittelemaan ihanaa Evelinaa 3kympin täyttymisestä.

 

VAPPU10 VAPPU5 VAPPU7

Tänään oli sitten Nikon vuoro suunnata työmaalle, ja me vietettiin tyttöjenpäivää. Aamulla tsekkailtiin rauhassa lastenohjelmia, paistettiin banaaniletut aamupalaksi ja valittiin vaatteita tulevalle brunssille. Milan mielestä vapputytöllä piti olla ehdottomasti tyllihame päällään. No tottakai, tylliä siis! Kasattiin brunssiviemisiksi kotona salaatti kunnes yhdentoista maissa hypättiin autoon, napattiin matkalta vielä tuoretta giabattaa ja levitettä mukaan ja suunnattiin Melinan, Minean ja Nooan luo viettämään aamupäivää. Vappubrunssille meidän lisäksi pääsivät omilta menoiltaan myös Katriina ja Nea ja täytyy sanoa, että olipahan ihana nähdä kunnolla taas pitkästä aikaa! Niinkuin jo aiemmin oon puhunut, tää kevät on ollut niin kiireinen, ettei ketään ole ehtinyt nähdä juuri ollenkaan. No onneksi asia korjantuu kesäkuun alussa viimeistään!

vappu0 VAPPU8

Brunssimenu pidettiin herkullisen yksinkertaisena. Katriina toi mukanaan juomia ja lapsille koottavaksi hedelmä-vaahtis-vartaita. Melina puolestaan teki valmiiksi munkkitaikinan, josta sitten yhteistuumin paistettiin ja koristeltiin vadillinen erilaisia variaatioita, ja olihan tuo emäntä tehnyt myös superhyvää mozzarellapiirakkaa – ohjetta kehiin M! Me kiikutettiin sitten mukanamme kreikkalaistyyppinen salaatti, giabattaa, levitettä ja juustopalleroita (niitä sipsejä, mikä niiden nimi nyt oikeasti onkaan?). Juuri sopivasti tuollaiselle pienemmälle porukalle suolaista ja makeaa, mutta olihan nuo munkit vaan niin HYVIÄ etten kestä. Onneksi vappu on vaan kerran vuodessa…

VAPPU4

Alkuillasta Milan hartain toive toteutui. Sillä saatiin kotiin vielä sen verran energinen isi, että päästiin kuin päästiinkin vielä vapputivoliin! Vielä viime kesänä Mila oli Lintsireissulla tosi arka menemään laitteisiin, eikä olisi ollut puhettakaan, että edes possujunaan olisi yksin rohjennut hypätä. Toista se on ilmeisimmin tänä kesänä, sillä Tivolin sarjalippu kului alta aikayksikön, kun tuo pieni hurjapää säntäili laitteesta toiseen. Vitsi kuinka siistiä oli katsella sitä suunnatonta riemua possujunan jälkeen, autokarusellissa ja lentävien leppäkerttujen kyydissä.

VAPPU11 VAPPU15 vappu00 VAPPU14

Vappu 2016 oli huippu, ja juurikin ehkä siksi, ettei sen suuremmin mitään suunniteltu tai aikataulutettu. Tehtiin just sellaisia juttuja mitä haluttiin ja milloin haluttiin. Rennolla otteella taitaa nää juhlapyhät oikeasti sujua parhaimmin – vai mitä ootte mieltä? Toivottavasti teilläkin oli yhtä kivaa tänä vappuna kuin meidän porukalla. Tästä on hyvä suunnata uuteen viikkoon!

Seuraa blogiani, FacebookissaBloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *