Yleinen
11.4.2016

UUDEN VIIKON ALKU & VASTAUKSIA KYSYMYKSIIN

UUDEN VIIKON ALKU & VASTAUKSIA KYSYMYKSIIN

Maanantai moikat! Meillä ei uusi viikko alkanut taas ihan suunnitelmien mukaan, sillä täällä ollaan vietetty kotipäivää tuon pienemmän töhöttäjän sairastellessa. Ajatus oli postata tänään jotain syvällisempää, mutta päätinkin toteuttaa nyt HomeviaLaura -blogista silmään pistäneen hauskan kysymyspostauksen. Aloitetaan siis tää viikko kevyemmin ja arkisella otteella, ja kuvituksena toimii tän päivän random otokset niin ihanan realistisina että.

Miten voit?

Paranemaan päin, kiitos! Eilisellä kyläkierroksella mulle hiipi jostain ihmeellinen paha olo, joka huipentui pöntön halailuun juuri ennen nukkumaanmenoa. Onneksi yön aikana oma olo koheni, eikä pääsiäisen noro sentään yllättänyt uudelleen. Tänään ollaan kuitenkin jälleen sairastupailtu, sillä Milalle nousi muutaman päivän flunssailun kruunuksi kuume viime yönä. Mä en ihan käsitä miten nuo lapset onnistuukin nappaamaan kaikki taudit ekana päiväkotivuotenaan!

kysy

Mitä toivot tällä hetkellä?

Tietysti ihan ekana toivon, että Milan sairastelu loppuisi nyt lyhyeen. Niko lähti tänään reissuun töihin ja palaa torstai-iltana, perjantaina meidän porukan onkin tarkoitus suunnata sitten viikonlopuksi Helsinkiin – joten olisi kiva, että kaikki oltaisiin siihen mennessä terveitä ja täynnä energiaa jälleen. Keväältä noin muuten toivon, että kaikki sujuisi yhtä onnellisissa merkeissä kuin tähänkin asti, ja kaikki suunnitelmat ennen vauvan syntymää ehtisi toteutua.

Mitä olet syönyt tänään?

Aamupalaksi syötiin puuroa ja päälle vielä pari hapankorppua appelsiinimehun kanssa. Lounaaksi tonnikalalla, tomaatilla, paprikalla ja sipulilla höystettyä munakasta – Mila valitsi omalle lautaselleen pinaattilettuja. Välipala aikaan äidin naamaan eksyi vahingossa pari pätkispalaa ja maanantain dinnerille paistoin viikonlopulta jääneestä entrecotesta pihviä salaatin kaveriksi, Mila sai lisäksi vielä pastaa. Iltapalaksi smoothiet hedelmien kanssa.

kysy4

Mikä on suosikkihedelmäsi?

Mulle uppoaa kaikki, mutta tällä hetkellä erityisesti kirpeät ja happamat – mistä lie johtuu? Raskausaikana himot on kohdistuneet appelsiineihin, kiiveihin ja kirpakoihin omeniin.

Mitä ajattelit tehdä huomenna?

Sairastupailu jatkuu ainakin, se on selvää, mutta aamu alkaa skarpisti puhelinpalaverilla yhtä meneillään olevaa projektia silmällä pitäen. Pienen potilaan olosta riippuu sitten päivän muu ohjelma, mutta iltapäivällä pyörähdän harjoittelupaikassa, sillä kouluttaja tulee käymään ja suunnitelmissa on sopia näyttöaikataulut alkukesälle. Onneksi tukiverkosto on apuna, sillä muuten en tietäisi miten huomisen menot olisi hoidettu kun Niko on reissussa ja lapsi sairaana.

Kenen kanssa nukuit viimeksi? 

Isomman rakkaan kainalossa yön, ja pieni rakas kainalossa jatkettiin vielä aikaisin aamulla unia isomman noustua töihin.

kysy1

Mitä luet tällä hetkellä? 

No kirjoja en ole lukenut vuosiin, aika noloa myöntää! Blogeista lukulistalla tällä hetkellä pyörii juurikin Homevialaura, Sara Parikka, ruotsalainen YAYAs blog ja tietysti näitä Mamalifen bloginaapureita Iinaa ja Melinaa tulee seurattua tiiviisti samalla kun omassa blogissa pyörii. Normaalisti luen paljon enemmän mitä nyt, mutta se johtuukin puhtaasti ajan puutteesta.

Viimeksi katsottu elokuva?

Napapiirin sankarit 2 taidettiin tsekata viimeisimpänä pari viikonloppua sitten. Olihan se taas aika roisin hauska! Nykyään tulee katsottua niin paljon enemmän sarjoja kuin leffoja, joten piti hetki ihan miettiä.

Kuka soitti sinulle viimeksi?

Niko soitti perinteisesti kasin aikaan hyvän yön-puhelun meille juuri ennen Milan unille menoa.

3 viimeksi tulutta tekstiviestiä?

Kuka enää tekstareita lähettelee? 😀 Viimeisimmät ovat tulleet äidiltä, neuvolasta sekä Postilta.

kysy5kysy6

Mitä lukee viimeksi lähettämässäsi tekstiviestissä?

”Huomenta, Mila tulee hoitoon puoli 10 tänään. – Milan äiti”. Viesti päiväkotiin parin viikon takaa, kun Mila meni hoitoon ilmoitettua myöhemmin. Hyvin muuten huomaa, että kaikki viestittely muuten tapahtuu Whatsappin ja FBn messengerin kautta!

Kuka kirjoitti sinulle viimeksi Facebookin chatissa?

Nikon veljen avovaimo, kun pyysi meidät valmistujaiskahville eilen.

Mille nauroit viimeksi?

Milan liikuttaville höpinöille tuossa juuri ennen nukahtamistaan. Ensin hän kertoi kuinka suuri ikävä on isiä, ja kuinka isiä rakastaa ja on hänen kaveri. Seuraavaksi tyttö kertoi kuinka odottaa kesää, sitä kun vauva syntyy ja ollaan kaikki yhdessä lomalla, eikä isi lähde enää reissuun.

Viimeisin ostos?

Tilasin Milalle vihdoin ja viimein parit Niken tennarit torstaina, voi kumpa ne ehtisi saapua ennen viikonlopun reissua!

kysy3

Mitä pelkäät?

Viime aikoina läheisten menettämisen pelko on nostanut hurjasti päätään. Mun pappa on todella huonossa kunnossa tällä hetkellä ja jokainen päivä on saavutus, joten sitä yhtä puhelinsoittoa pelkään just nyt eniten.

Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?

Hirvee hinku olisi ehtiä käydä vielä Espanjassa ennen vauvaa, mutta haaveeksi se taitaa jäädä kun tulevat kuukaudet on jo niin täyteen buukattuja. Kuinkahan pienen beben kanssa sitä sitten uskaltautuisi jo lennolle etelään?

kysy2

Mitä toivot syntymäpäivälahjaksi?

Syntymäpäiväni on elokuun lopulla, joten se suurin lahja toivottavasti tuhisee silloin terveenä sylissä. Jos jotain materiaa toivoisin, yksi hyödyllinen toive olisi varmasti uudet juoksutennarit tai suoristusrauta.

Mites muuten, löytyisikö teiltä taas pitkästä aikaa kysyttävää jos toteutettaisiin kysymyspostausta tässä ihan pian?

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSABLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Avainsanat

Kommentit

Heippa!
Mun kysymys ei liity postaukseen, mutta olisko sulla ideoita synttärilahjasta 1v. tytölle? Kiitos paljon jo etukäteen! 🙂

Hei!
Olet kertonut väsyneestä olosta ja energian puutteesta raskausaikana, millaista se on käytännössä ollut itselläsi? Minulla menossa myös toinen raskaus, ei vielä puolessa välissä mutta pian. Olen ihan hämillään, sillä ensimmäinen raskaus sujui ongelmitta, mutta nyt voimani ovat lähes kadonneet ja energia ihan hukassa. Työpäivistä juuri selviän, mutta kotona ei jaksaisi mitään. Toivottavasti pian taas saan oman itseni takaisin 🙂

Me lennettiin esikoisen kanssa Espanjaan viime kesänä hänen ollessa 5kk ikäinen. Lennot kesti suuntiinsa n. 4h. Menomatka oli suoraan sanottuna yhtä katastrofia, lapsi ei nukkunut ollenkaan ja huusi lennosta ainakin 3,5h. Paluumatkan hän sitten vetelikin siteitä kokonaan! Olimme vain hieman huonoon aikaan Espanjassa sillä sielä oli koko 2viikkoa +30-34 joka oli lapsellemme liikaa joten oli aika itkun täyteinen reissu ja lomaksi sitä ei voi näin äidin näkökulmasta sanoa! Tietenkin lapset ovat erilaisia joten varmasti se myös onnistuisi hyvinkin! 🙂 ps. Loma-asunnossamme ei ollut muuta viilennyskeinoa kuin se kattolamppu joka liikkuu, joten kyllä oli kuuma ja tuskaista vähän isommallakin 😀

Essi

Ou nou, mutta onneksi toinen lennoista meni hyvin 🙂 Joo ja noi asteet ei ihan oo ihanteellisin varmastikaan vauvan kanssa lomailuun. Huhuh aikamoinen reissu teillä ollut 😀 No mutta seuraavalla kerralla ainakin tietää, kiinnittää huomioita noihin asioihin lomaa miettiessä 🙂

Mukavan arkinen postaus! Ja ihanan arkiset kuvat 😀

Essi

Näitä pitäisi tehdä useammin 😀

Minä lensin australiaan pojan ollessa 3kk ja lento(24h) meni erittäin hyvin, nukkui tosi paljon vielä niin pienenä. Vielä vuoden iässäkin pitkät lennot meni hyvin imetyksen voimalla, sillä sai rauhotettua ja tainnutettua uneen haha. Toista on nyt pojan ollessa 18 kk! Pieni 4 tunnin lento tuntui ikuisuudelta kun ei olis hetkeäkään malttanut istua paikallaan ja nousut ja laskut nyt oli vähän pakko istua 😀 kesällä olisi taas reissu suomeen edessä, kauhulla odotan pitkiä lentoja!

Essi

Se voi olla, että helpoimalla pääse mitä pienempi vauva on – silloinhan nyytti nukkuu vielä niin paljon 🙂 juurikin kun tissikin on aina pelastamassa! Sitten kun opettelee liikkumaan ja on saanut jalat alleen, niin saa tehdä kyllä duunia, että saa pienen malttamaan olla paikoillaan. Tsemppiä kesän lennoille 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *