Uncategorized
31.1.2016

PIENET HETKET

PIENET HETKET

HETKET4 HETKET3 HETKET1 HETKET HETKET2

Tänään aamulla hengailtiin olohuoneessa, Mila järkkäsi meille taas jätskibileet, niinkuin monena iltana arkisin ja ihan joka viikonloppu. Jätskihommat on tän hetken lempileikki, eikä tohon touhuun vaan tunnu tulevan kyllästymistä. On suklaan ja mansikan makuisia palleroita ja lisäksi iso kasa muita herkkuja. Pienen mielikuvitus on aika loputtoman oloinen.

Siinä touhua katsellessa ja mukana leikkiessä ei voinut kuin upota hetkeen, miettiä sitä miten onnellinen just nyt on noista kahdesta, tai no kolmesta. Touhukkaasta ja nopeasti kehittyvästä pikkutytöstä, upeasti heittäytyvästä maailman parhaasta isistä ja masussa kasvavasta pikku-bebestä. Vaikka on asioita jotka voisi olla paremmin, stressitekijöitä arjessa ja kiireen tuntua, niin ne on pikkujuttuja isojen asioiden äärellä. Oma perhe, puoliso ja lapset kun ovat kaikkea muuta kuin itsestäänselviä asioita. Kaikille ei niitä suoda, vaikka se olisi elämän suurin haave. Kun puhutaan perheestä ja rakkaudesta – tunnen että oon etuoikeutettu monellakin tapaa. Tällä hetkellä elämässä on niin paljon syitä olla kiitollinen ja mistä olla onnellinen. Kuten juuri tämän aamun kaltaiset pienet hetket noiden tyyppien kanssa.

Täytyy opetella useammin pysähtymään, olemaan onnellinen hetkessä ja nauttia elämän pienistä, mutta niin suurista asioista vielä pari astetta enemmän täysillä. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja enrgiaa huomiseen ja alkavaan viikkoon kaikille! ♥

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSABLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Avainsanat

Kommentit

Hei ja ihanaa helmikuuta! <3 Voisitko joku päivä, kunhan ehdit niin tehdä "meidän päivä" postauksen ja sit se Mila`s closet vai mikä se nyt oli niin sinnekin sarjaan voisit pitkästä aikaa kirjoitella?? Kivaa viikkoa sulle!<3<3

Essi

Samoin sinne <3 Ompa ihanaa kun kevät alkaa tehdä tuloaan! Joo täytyy tehdä taas pitkästä aikaa noita molempia, Milan asuja on tullut kuvattua ihan luvattoman vähän viime kuukausina 🙂

Kyllä teillä on vaan niin kaunis perhe että oksat pois. Aina tulee hymy huulille kun kuvia kattoo. En vaan ymmärrä miten jaksat niin ahkerasti kirjoitella blogia kaiken muun lomassa. Jospa sitä itsekin jaksaisi/ehtisi/saisi aikaiseksi 🙂

Essi

Kiitos ihana <3 Blogi on aina ollu mulle se oma "henkireikä", joten nautin kyllä täysiä, että mulla on tämönen oma juttu jossa saan ilmasta itteeni ja mitä saan vielä tehdä sivuduunina 🙂

Tää sun blogi on ehdottomasti lempparini. Vaikutat ihanalta tyypiltä ♡ Kiva kun oot alkanut postaamaan taas useammin. Mukavaa viikkoa teille ja hyviä vointeja sinulle 🙂

Essi

Kiitos ihana <3 Mahdollisiman aito oma itseni pyrin kyllä täällä blogissakin olemaan 🙂 Kivaa helmikuun alkua myös sinne!

Hei mistä oot ostanu tuon teidän olohuoneen maton? Sun blogia on kiva lueskella 🙂

Essi

Ostettiin se viikko sitten Kodin 1, se on Annon Heijastus matto – kaksipuoleinen, saa siis vielä vaihdettua ilmettä yhdellä matolla. Matto hommattiin alunperin työhuoneeseen, mutta ainakin nyt hetkeksi se pääsi olkkariin vaihtelua tuomaan 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *