Yleinen
1.10.2015

SYKSYN TELKKUTÄRPIT

SYKSYN TELKKUTÄRPIT

Syksy on telkkarin ystävän kulta-aikaa, eiks niin? Kesällä telkkarista ei oikeastaan pyörinyt mitään muuta kun Netflix silloin kun se oli päällä. Niin ja Suurin pudottaja tottakai myös 😀 Nyt kuitenkin kun viihdettä tulee tuutin täydeltä joka ilta, niin ajattelin listata teille omat tärppini, eli siis ohjelmat joita pyrin seuraamaan. Harvoin ehtii nykyään telkkarin ääreen juuri lähetysaikaan, mutta ohjelmat löytää tiensä aina nauhalle niin, että ne voi tsekata heti kun löytyy sopiva rako. Tässä tulee siis syksyn mielenkiintoisimmat telkkutärpit!

ENSITREFFIT ALTTARILLAtelkku2

Jo ensimmäinen kausi vei mut totaalisesti mukanaan. Mä en tiedä mikä ohjelmassa kiehtoo, ehkä tää vaan uppoaa tälläisiin ällöromantikoihin? Jotenkin on niin jännä seurata kuinka parisuhdetta lähdetään rakentamaan alttarilta ja niistä lähtökohdista että sun kumppanin on valinnut ”rakkauden ammattilaiset”. Ihan koukussa, ja voisin hyvin kuvitella hakevani mukaan jos olisin kolmekymppinen ja lapseton sinkku. Ihan upean rohkeita ihmisiä jotka ovat lähteneet ohjelmaan mukaan!

HOTTIKSETtelkku3

Tähän ei varmaan tarvii ees sanoa mitään… Onhan tää nyt ihan hulvatonta viihdettä 😀

JUTAN JA VERTIN SUPERSINKKUDIEETTItelkku5

Oli se painonpudotusohjelma Pullukkaa, suurinta pudottajaa tai superdieettiä niin se kiinnostaa aina. Ehkä tää on ollut vaisuin ja tylsin tän kategorian sarjoista, mutta silti jaksot tulee tsekattua joka viikko ja upeita muutoksiahan tyypit tekee tässäkin sarjassa!

ARMAN JA VIIMEINEN RISTIRETKItelkku4

Arman on huikee tyyppi! Eka kausi oli jo mieletön ja tuntuu että tää toinenkin vaan paranee mitä pidemmälle mennään. Tykkään katsoa paljon kevyttä settiä telkkarista, mutta välillä tälläiset dokumenttipainoitteiset ohjelmat on hyvää vastapainoa kaikelle hömpälle. Ihan mieletöntä millaisiin maailman kolkkiin ohjelman mukana pääsee, suorastaan maailma avartuu omalla kotisohvalla Armanin ristiretkiä seuratessa!

TOISENLAISET ÄIDITtelkku1

Onhan tää mielenkiintoinen ohjelma varmasti kaikille äiti-ihmisille. Jokainen jakso on onnistuttu tekemään niin kauniisti ja herkästi, että ainakin itse saan pidätellä itkua joka kerta Toisenlaisia äitejä katsellessa. Oma vauvakuumekin saa boostia ihan mukavasti joka keskiviikko 😉 Ainiin ja ensi viikolla kantsii varsinkin olla telkkarin ääressä Toisenlaisia äitejä seuraamassa, sillä vihdoin jännitys päättyy ja on mun ystävän Mariamin jakson vuoro. Itsehän en malttanut odottaa, ja katsoin jakson jo eilen ennakkoon – ihana ihana jakso!

YÖKYLÄSSÄ MARIA VEITOLAtelkku

Maria Veitolan uusin ohjelma on yllättänyt mut superpositiivisesti! Vaikka jaksoja onkin tullut ulos vasta kaksi, niin voin luvata, että tuun seuraamaan ohjelman loppuun saakka. Mielenkiintoisia tyyppejä joka jaksossa ja Maria itse on kyllä myös yllättänyt mut myös isosti. Naisen mediapersoona on ollut jotenkin vähän pelottava aina mun mielestä, mutta tässä ohjelmassa tuntuu, että Maria on oikeasti oma itsensä ja niin mielettömän mukava ja lämmin ihminen. TYKKÄÄN!

POSSEtelkku7

Ihan mieletön show joka perjantai! Oikeesti ehkä paras talk show mitä Suomessa on koskaan nähty. Suihkurallit on parhautta 😀

VAIN ELÄMÄÄtelkku6

Syksyn kohokohta joka vuosi! Tää ohjelma on ehkä oma suosikki kautta aikojen, eikä tääkään vuosi oo pettänyt vaikka kieltämättä vähän skeptisesti suhtauduin artistikattaukseen. Antti on PETO ♥

Lisäksi satunnaisesti toisella silmällä seurailen Martina ja hengenpelastajat, Uusi päivä ja nyt viimeisimpänä alkoi Paratiisi hotelli. Eli aika hömppä ja saippuaoopperalinjalla tosiaan mennään. Pistin muuten merkille, että KAIKKI ohjelmat listalla on kotimaisia. Aika jännä, aiempina vuosina tuntuu, että on tullut seurattua enemmän jenkkiläisiä sarjoja.

Mitäs mieltä te ootte tän syksyn telkkutarjonnasta? Löytyykö omalta seurantalistalta samiksia mitä multa? Entä oisko kenties jotain suosituksia mitä mä oon ehkä missannut?  Entä mitäs fiiliksiä tälläset kevyet lista tyyppiset postaukset herättää?

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSABLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Avainsanat

Kommentit

Hep, täällä mennään samoilla linjoilla! 🙂 Ja jos en ehdi tvn ääreen kun ohjelmat alkavat on ihan pakko, viimeistään heti seuraavana aamuna, kattoo ne katsomosta/ruudusta yms. 😀

Mun on aivan pakko kommentoida tota tv-tasoa ja lattiaa, AIVAN MIELETTÖMÄN IHANAN NÄKÖISTÄ<3

Essi

Meillä on onneksi toi tallentava boxi, ilman sitä en tulisi toimeen 😀

Kiitos, tykkään kyllä itsekin niiden yhdistelmästä ja muutenkin meidän kodin valoisuudesta 🙂

Noista ainoa suosikkini on Vain elämää. Koska jokainen jakso on pitkä, joudun usein järjestämään tilaa digiboksin levylle.

Essi

Vain elämää on kyllä ihan ylivoimainen 🙂

Oh! Miten sä ehdit seuraamaan noin monta! Mulla listalla on ehkä just Kardashianit 😀 Okei, ja erilaiset/toisenlaiset/samanlaiset äidit 🙂

Essi

En mä tiedä itekkään 😀 Mutta usein tuleekin katottua niin, että vähän toisella silmällä seuraa ja tekee muita juttuja samalla 🙂

Etkö seuraa Unelmien poikamiestä?! Mulla nimittäin niin monta samaa lempparia kun sulla; Ensitreffit, Veitola yökylässä, Posse… Niin tsekkaa tuo Poikamies!
Myös Täydelliset naiset Beverly Hillsistä ja mistä muualta käy mut ei kukaan ehdi seurata sarjaa 5 kertaa viikossa?! Syksy on telkussa aina paras 😀 Ihana laittaa aivot narikkaan!

Essi

Se on kyllä nauhalla, mutta siitä oon karsinut ja toistaiseksi en oo ehtinyt katsoa. 😀 Jospa sitä jossain vaiheessa sitten ottaisi maratoonina ton kauden…. 😀

Samoja löytyy täältäkin! Noiden lisäksi vielä Kardashianit, Paratiisihotelli ja Martina ja hengenpelastajat. Ihan huippuja! 😀

Essi

Just tollasta kevyttä hömppää mitä kaipaa arjen keskelle 🙂

Mullakin on aika samanlaiset ohjelmat listalla! Noita vaan alkaa olee jo niin paljon, että ei ennätä katsoa millään kaikkia. Mä oon noiden lisäks katsonu Katastrofin anatomiaa, se on mukavan herättelevä kaiken hömpän keskellä. Mä vaan oon niin herkkä että totesin, ettei kannata sitä vikana illalla katsoa. Mut onneks sen jälkeen tuleekin Unelmien poikamies, niin siitä vähän hömppää päälle 😀 Sitäkin on siis välillä tullu seurattua, mutta nyt kun tulee se jenkkien jakso yhtenä pätkänä (2h), niin kiva kun se etenee, mut se kestää niin kamalan kauan sitten 😀 Ja toi Paratiisihotelli, en ihan vakuuttunu siitä, vaikuttaa huonommalta kun Temptation Island, että saa nähdä jaksaako sitä alkaa seuraamaan.

Essi

Mä olisin myös halunnut alkaa seurata sitä, mutta toistaiseksi jaksot on jääneet katsomatta, tosin nauhalla ovat odottamassa aikaa kun ehtisi katsoa 😀 samoin toi poikamieskin muuten! Joten kyllä sitä ohjelmaa tulisi vielä enemmänkin mitä haluaisi katsoa, mutta ei ehdi!

Miten sä ehdit kattoa noin paljon telkkua?? Ite seuraan ensitreffejä ja thats it 🙂 Toi maria veitolan show kiinnostas, täytyy yrittää ehtiä vaikka katsomosta joskus kattelee.

Essi

En ehdikään sillain ihan ajatuksella katsoa, vaan usein noi ohjelmat tulee kieltämättä tsekattua ihan toisella silmällä esim. näin blogijuttuja tehdessä. Mutta kyllä kieltämättä mun illat venyy sinne puoleen yöhön usein telkkarin ja blogin parissa arkisinkin 😀

Aika samoja suosikkeja täälläkin! 🙂 Hottiksista en ole ihan varma että mitä fiiliksiä se herättää; tuntuu vähän kuin naureskelis mielenterveyspotilaille :/ Ja hei hyvä kun mainitsit tuosta Maria Veitolasta, tajusin ettei mulla ollukaan se jatkuvassa tallennuksessa!

Essi

Hahah Hottiksista mäkin kyllä välillä ajattelen noin 😀 Joo kannattaa se sellaseen asettaa, vaikuttaa kyllä niin superhyvälle ohjelmalle, että maltan tuskin taas huomista jaksoa odottaa!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *