Yleinen
16.9.2015

HAMMASHOMMIA & ARVONTA

HAMMASHOMMIA & ARVONTA

Tästä huoneesta starttaa aamu joka päivä unihiekkaisilla silmillä, ja täällä päivä myös päätetään iltapesujen ja pisujen merkeissä ennen unille lähtöä. Tässä huoneessa tapahtuu myös ne taiat, joilla karkotetaan pienimmän suusta hammaspeikot ja aikuisetkin huolehtivat omasta purukalustostaan…

JORDAN11Meidän reilu kaksveellä ei ihan vielä kaikkia hampaita suusta löydy, ja parasta aikaa yksi kulmuri ja poskihammas tekevät kovasti tuloaan. Siitä huolimatta hampaista huolehtiminen on erityisen tärkeää jo nyt, sillä maitohampaiden kiille on ohuempaa kuin pysyvien ja pienten lasten hampaat ovat näin myös alttiimpia kariekselle. Hyvä suuhygienia on parasta aloittaa varhain, heti ensimmäisen hampaan puhjettua. Näin harjauksesta tulee helposti rutiini jo ensistepeillä, sekä parhaimmillaan lapselle erityisen mieluisa hetki aamuin ja illoin. Juuri näiden asioiden vuoksi myös meillä on hampaita harjattu heti ensimmäisen naskalin puhjettua. Mila on tottunut harjaamiseen heti alusta alkaen vauvana leikin kautta. Kärkeen täytyykin sanoa, että voi kun olisin tajunnut nämä Jordanin STEP BY STEPharjat heti tuolloin harjailutaipaleen alussa…

jordan2 jordan6 Mila käyttää nyt tätä 0-2 vuotiaiden harjaa, vaikka selkeästi neidillä on katseet jo tuolla isompien tyttöjen valikoimassa josta löytyy supersuloinen bambiharja. No onneksi niitä on nyt yhteistyön myötä pari valmiina jemmassa! Tämä ”vauvaharja” on kuitenkin edelleen se paras vaihtoehto meille, sillä siinä on erittäin pehmeä harjaspää ja lyhyt kaula, joka estää harjan joutumisen liian syvälle suuhun. Tällä harjalla voi siis antaa neidin turvallisin mielin itse harjoitella harjaushommia. Onhan harja myös vielä erittäin kätevän muotoinen tuon ikäisen käteen ja puhkeavien hampaiden ikeniä voi vielä kutitella stimuloivalla purupäällä.

jordan4 Minkä ikäisenä teillä on alettu harjaamaan hampaita? Meillä tosiaan aloitettiin reenit heti ensimmäisen hampaan puhjettua, mutta silloin se oli vielä tosi hakemista koko homma. Vauva ei yhtään hiffaa vielä mistä on kyse ja imeskelee vain harjaa – you know? Nyt meillä on jo innokas itse hampaita harjaava taapero ja käsillä on pian taas uusi vaihe. Pikkuhiljaa meidän täytyisi alkaa kiinnittää huomiota siihen että harjaus kestää tarpeeksi pitkään. Mitenköhän onnistun saamaan tuon vilkkaan taaperon pysähtymään kokonaiseksi kahdeksi minuutiksi aloilleen? Tällä hetkellä harjaus on nimittäin usein sitä, että käydään joka kolo läpi, mutta paikallaan ei viihdytä hetkeäkään pakollista kierrosta pidempään.

Onneksi Jordanilla on otettu tällaiset arjen pienet haasteet huomioon ja nyt lasten iloksi, sekä vanhempien avuksi löytyy hauska Hampaiden harjaus -laulu. Tää laulu itseasiassa kestää juuri sen pari minuuttia, eli harjailut voi hoitaa hyvän biisin tahtiin ja vaikka laulaa mukana. Lisäksi hieman isommille lapsille löytyy jännittävä Haasta hammaspeikko -peli, jossa karkotetaan peikot eläinten suusta. Pelin tiimellyksessä lapsi varmasti innostuu myös omien hampaiden harjaamisesta entistä enemmän. Nimenomaan tällaisillä jutuilla tehdään hammashetkistä kivoja juttuja pakkopullan sijaan perheen pienimmille!

jordan5 jordan7 Meitä aikuisia on välillä hyvä myös muistuttaa, kuinka näiden pienten ihmistaimien hampaidenhoito on tosiaan erityisen tärkeää, ja sillä on iso merkitys millaisen purukaluston lapsi saa tulevaisuudessa. Jordanin vinkit lapsien hampaiden hoitoon kuuluvatkin näin,

0-2 v. Totutellaan hampaiden harjauksen rutiiniin.

3-5 v. Opetellaan harjaamaan riittävän pitkään.

6-9 v. Harjataan myös tulevat rautahampaat.


jordan3jordan10 Meidän perheessä hampaiden pesu kuuluu hyvin vahvasti yhteisiin rutiineihin. Aamuisin Mila pesee hampaat aina samaan aikaan kun jompikumpi meistä vanhemmista, se onkin aika siistiä kun neiti ottaa niin vahvasti mallia jo meistä. Viikonloppuisin on ihana tsekkailla sivusta kun nuo kaksi murua jäpittää unisilmillään kylppärissä, vierekkäin identtisessä asennossa harjaamassa hampaita! Niin söpöä. Iltaisin on usein hieman hankalampaa saada Mila innostumaan harjaamisesta, mutta kyllä homma saadaan aina hoidettua. Ensin itse, jonka jälkeen äiti tai isi tekee ”tarkistuskierroksen”. Hampaiden pesu on kyllä taas puhtaasti niitä juttuja missä kysytään vanhemmilta kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta – vaikka lapsi kuinka kiukuttelisi välillä, niin on tehtävä selväksi, että hampaat on harjattava tavalla tai toisella. Vaikka sitten uhkailemalla niillä hammaspeikoilla….

jordan1

Uskon että sieltä ruutujen äärestä löytyy monen monta jakamisen arvoista vinkkiä, mitä tulee lasten hammashommiin? Mikä toimii teillä? Kerro niksit kommenttiboxiin niin osallistut samalla arvontaan, jossa on palkintona Jordanin hammasharjat koko perheelle! Toisen arvan saat kun kerrot mitä pidit laulusta ja pelistä, ja joko teillä lapset ehti näitä testata? Jätä kommentti 20.9 mennessä toimivan sähköpostiosoitteen kera ja olet mukana! Ainiin ja Haasta Hammaspeikko -peliä pelatessa kannattaa jättää yhteystiedot, nimittäin siellä arvotaan Apollomatkojen huikea matkalahjakortti. Mikäs olisikaan parempaa syksyn tullen, kuin voittaa reissu koko perheelle lämpimään?

Kaupallinen yhteistyö Jordanin kanssa

Avainsanat

Kommentit

Kiva ja aiheellinen juttu lasten hampaidenhoidosta. Myös meillä on alettu heti neitokaisen ekan hampaan puhjettua harjaamaan. Alussa homma ei oikein innostanut, mutta n.viikon kuluessa siitä tulikin aika kivaa! 🙂 Aivan ihanat kylppäri teillä muuten (varsinkin nuo laatat ovat ihanan sävyiset!). Mistä muuten olet ostanut tuon kivan korin? Tarvitsisin sellaisen meidän vessapapereille.

Meillä alettiin harjata ensimmäisen hampaan puhjettua 3kk iässä, eikä koskaan ole tarvinnut houkutella millään tavalla hampaiden pesuun ? Välillä jos suuta pitää saada enemmän auki, lauletaan aaaa-laulua ?

Meillä toimii 1v2kk kanssa se, että istutaan molemmat yhdessä lattialle ja kumpikin pesee omansa, tosi äiti tai isi sitten hoitaa pikkusenkin hampaiden viimeistelyn ☺

Hammaspeikkotarinaa harjatessa kertoessa tai laulaessa sujuu hampaiden pesu meillä paremmin. Kun hampaat on harjattu, sanon, että kaikki hammaspeikot on nyt ajettu pois ;D

Meillä paras konsti on se, kun kerron, että Muumitkin pesevät hampaita =D. Kiva peli on ja lasten kanssa sitä jo testattiin.

Meillä alle yksivuotiaan kanssa ei ole ihmeempiä niksejä, vaan yhdessä harjaillaan ja annetaan naperon tutkiskella hammasharjaa. Hyvin toimii!

Kahdella arvalla mukana!
Mielestäni hampaiden pesun avainasia lasten kanssa on rutiinit. Kun lapset tietävät, että hampaat pestään ennen aamupuuroa ja iltapuuron jälkeen niin kaikille on selvät sävelet. Tuollaiset kivat värikkäät hammasharjat tietysti helpottavat asiaa 🙂

Yhdellä arvalla mukana! Vasta alettu harjaamaan ensimmäisiä hampaita, mutta tavoiteena tehdä hampaiden harjaamisesta positiivinen ja iloinen kokemus ilman pelkoa tai pakkoa 🙂

Ihana laulu, pitää ottaa illalla kokeiluun. Meillä tepsii kun sanoo, että hampaissa on roskia ja/tai että hammaspeikko tulee ja tekee hampaaseen pipin jne. Yhdessä vaiheessa kun harjaus oli yhtä vastaanlaittamista niin ei paljon auttanut ”positiiviset” keinot. 🙂 Nyt välillä tahtoo jopa itsekkin harjata, vaikka tietenkin vanhemmat sitten viimeistelee lopputuloksen.

Meillä on tytön hampaita harjattu heti ensimmäisen hampaan puhjettua. Yleensä hän ottaa hammasharjan heti omaan käteen ja lähinnä pureskelee sitä ja sen jälkeen avustan vähän 1-vuotiasta ja ”tarkistan”, onko hampaat puhtaat. Tämä toiminut meillä erittäin hyvin. 🙂 Yhdellä arvalla mukana.

Harjauksesta mahdollisimman positiivinen hetki lapselle. Iloista yhdessäoloa, ei tiuskimista ja pakkoa. Yhdellä arvalla mukana! 🙂

Meillä on 8kk tytöllä käytössä juuri sama harja kun Milalla, se on ihanan värinen! Hampaita neidillä on kaksi alhaalla ja lisää ollaan ooteltu jo pidemmän aikaa, vastakappaleet ku helpottais syömistä (tai sitte ei, imetys auuuts).. varsinki tuota laulua varmaan tullaan kokeilemaan sitte kuhan on niitä hampaita sen verran että kestää kaksi minuuttia harjata ilman että kuluu puhki ? pesut tehdään ensin äitin tai isin toimesta ja sitten saa harjata itse tai siis pureskella ja imeskellä sitä hammasharjaa.. ?

Heti kun meidän pikkuneidille puhkesi eka hamppi (3,5kk) alkoi hampaiden säännöllinen pesu. Neidin kasvaessa annoimme hänen pikkuhiljaa alkaa pesemään itse hampinsa ja tästä on tullut meille se toimiva rutiini! 🙂

Meillä tyttö 2v harjaa itse ekana hampaat, sen jälkeen äiti harjaa vielä tarkasti kaikko hampaat samalla laulaen hammaspeikko laulua. Peli ja tuo laulu tuskin toimisi meillä. Mutta ideana ihan hauska. Kahdella arvalla mukana 🙂

Meillä alotettiin hampaiden harjaus kun tytön eka hammas ilmestyi 5kk iässä. Nyt tyttö on 10kk vanha, hampaiden harjaus sujuu hyvin kun höpötellään ja hassutellaan samalla. 🙂

Meillä ekasta hampaasta asti harjailtu aamuin ja illoin ja hyvin on tyttö aina suostunut harjailemaan, ei ongelmia 🙂 Laulun kuuntelin ja ehkä otetaankin jossain vaiheessa käyttöön, hyvä idea mielestäni! Peliäkin kokeiltiin, mutta kannatan silti enemmän tuota laulua. Kahdella arvalla mukana

Meillä on ollut alusta asti oma hampaidenharjauslaulu ja se toimii edelleen melko hyvin. Mukana yhdellä arvalla.

Meillä hampaiden harjaushetki on tehty hauskaksi juurikin hammaspeikoilla. Lapsi istuu pöntöllä ja äiti kertoo kuinka monta peikkoa ja minkä värisiä (tietenkin lapsi lempivärejä) peikot ovat ja ennenkaikkea missä ne ovat. Lapsi yrittää häätää peikot pois harjaamalla ja äiti vielä lopuksi ne mitä lapsi ei saa kiinni 🙂 toi peli vois olla kans ihan hauska! Täytyykin vaihteluksi kokeilla sitä heti tänä iltana. Eli osallistun kahdella arvalla 🙂

Meillä pienempänä sain pojan pysymään paikallaan kun käteen antoi hammastahnatuubin tai hiusharjan. Nyt kaksivuotiaana ne ei enää kiinnosta, vaan pitäisi aina saada itse harjata. Usein käyn ensin itse hampaat läpi, jonka jälkeen saa sitten itse pestä vielä uudelleen. Meillä toimivampi näin päin 🙂

Kahdella mukana! Meillä alettiin hampaita harjaamaan jo ennen ekoja hampaita, joskus 5-6kk ikäisenä. Käytössä myös hampaidenharjauslaulu ja/tai -leikki, tosin ihan omakeksimä 😀 varmasti tuokin toimisi! Harjaan aina fridan hampaat itse ja frida saa sitten viimeistellä homman. Hampaat harjataan potalla istuessa ja välillä on kirjakin samalla katseltavana. Hyvin jaksaa antaa pidempäänkin harjata 🙂 buthowtosavealife@gmail.com

Vauvalla ei ole vielä lainkaan hampaita, mutta hänestä on hirmu hauskaa kun harjalla kutitellaan ikeniä. Tämä taas viihdyttää isompia sisaruksia jotka ovat samaan aikaan hammaspesulla.

Hah, meillä on ollut laulu jo melkein ekoista hampaista asti!! Ja ihan mun oma keksimä.. ja sillä on sujunut. Nyt on sama laulu pikku siskolla käytössä. Meillä harjaa ensin vanhempi niin, että lapsi istuu sylissä. Sen jälkeen lapsi näyttää itse kuinka hienosti osaa harjata.
Ihan hyvin tuo kaksi vuotias jaksaa istua paikalla kun samalla tutkii hammastahnatuubia ja etsii siitä vanhemman nimeämiä asioita. Käytössä siis muumi tahna ja siitä sitten näyttää häntää, korvaa, kisua, pikku muumia, muumin hammasharjaa jne.
Yhdellä mukana elina102@hotmail.com

Minin eka hammas puhkesi muistaakseni vasta 9kk iässä, siitä asti on reenailtu ja vihdoin on hommasta tullut jokseenkin mieluista. Välillä on kahden vanhemman voimin väkisin harjattu pyristelevän taaperon hampaat 😀 mutta harjattu on! Ja onneksi se tosiaan on jo kiva juttu, vaikka hirmu hankalaa kun usein toinen puree kiinni harjaan ja lähinnä yrittää imeskellä hyvänmakuisen tahnan kärjestä heti ensiksi.. Että vinkit otetaan täälläkin vastaan 😉

Meillä paras niksi 1-v:n kanssa on antaa hammastahna käteen kun hampaitten pesulle aletaan. 3-vuotias taas tykkää dinosarus-hammasharjasta missä on mukana tiimalasi josta näkee ajan hampaiden pesulle. 🙂

Meillä toimii ihan perinteinen kannustaminen/innostaminen, kuten ”pestään nyt oikein hyvin ja mennään näyttämään isille/äitille miten puhtaat hampaat tuli” 😀 noin 2v poitsu. Ei toimi varmaan enää kauaa.. 😀

Aiheen vierestä mutta ihana kylppäri teillä..! ? Mistä noi pyyhekoukut suihkuseinän päällä on? Tarvittais kans tollaset meijän kylppäriin..!

Essi

Voi kiitos <3 Pyyhekoukut on ihan Ikeasta ja ne myydään kahden paketissa, oisko ollu 3euroa? ne on kyllä kätevät kun ei tarvii porailla reikiä seiniin välttämättä 🙂

Meillä toimii hampaittenharjaus sillä että pestään pojan kanssa yhdessä lattialla istuen hampaat. Äiti pesee omat, poika2v ottaa mallia ja pesee omat. Äiti kuitenkin saa häätää viimiseksi kunnolla ne peikot sieltä pojan hampaista 😉

Kiitos hyvästä postauksesta, täällä odotellaan pojalle ekoja hampaita juuri ja oli kiva saada vinkkejä tulevaan 🙂

Vähän aiheesta poiketen: onko käryä mistä noi teidän kylppärin seinälaatat on? 😀 Meillä alkoi juuri sauna-/kylpyhuoneremppa ja noi sopis aika hyvin meidänkin spahan. 🙂

Essi

Kiva että pidit postauksesta 🙂 Tsemppiä sinne hammastalkoisiin!

Kylppärin laatat on Kodin Terrasta, mutta en millään kyllä muista merkkiä tai sarjaa. Näitä oli muissakin väreissä, mm. mustina. 🙂

Ensiksikin toi laulu menee heti testaukseen meidän 2v pojalle joka on sen verran vilkas että jos se auttais vähän pysymään aloillaan hampaan harjaukseen 🙂 tällä hetkellä meillä poika harjaa ensiksi itse ja sen jälkeen vanhempi tekee tarkistuksen kaikkien mahdollisten konstien kautta. Niistä toimivin on tällä hetkellä sano ”aaa” niin katsotaan monta hammasta näkyy. 😀

Meillä kummankin lapsen hampaita on alettu harjaamaan aikaisin. Eikä koskaan ole ollut mitään vaikeuksia. 2min kestoon meillä on auttanut tokmannilta ostettu hammasharja missä valo vilkkuu sen 2min mikä pitäisi harjata.
Peliä ja laulua on kokeiltu mutta rutiiniksi eivät tule. Hampaiden harjaus kuuluu vessaan eikä tietokoneet kuulu sinne eikä iltaan.
Kahdella arvalla mukana. Jordanin harjoista tykkään kyllä. Meillä ei 2,5v enää kelpaa vauvaharja kun siinä ei ole kuvaa.

Meidän poitsu on nyt 10kk ja meillä ollaan opeteltu hampaidenharjausta nyt vasta muutama kuukausi ensimmäisten hampaiden puhjetessa. Alkuun harjaus oli helppoa ja hän antoi harjata ne hyvin kun muumi hammastahna maistui niin hyvälle, mutta nykyään kun kaikki pitiäisi saada tehdä itse, niin siinä samalla myös hampaidenharjaus.. Tällähetellä verukkeena toimii hammastahnatuubi jota hän tutkii hampaidenharjauksen aikana ja näin hampaat pestään ihan huomaamatta! 😀 Kävin myös kuuntelemassa laulun, mutta en usko että sitä jaksaa joka kerta kaivaa esille kun hampaita pestään 😀 Tuo 0-2v tarkoitettu harja menee ehdottomasti meillä kokeiluun, sillä se vaikuttaa paljon paremmalta vaihtoehdolta nimenomaan tuon lyhyen pään ansiosta. 🙂

Meillä ollaan harjattu 1v 2kk ikäisen tytön hampaita heti ensimmäisen puhjettua aamuin illoin. Nykyisin tyttö tietää jo kun sanotaan mennään hampaiden pesulle niin nokka kohti vessaa ja hammasharjoja kurkottelemaan. Hampaat saadaan siten pestyä hyvin että antaa tytön ”pestä” samalla äitin/isän hampaita. 🙂 On se suloinen ♡

Mukana yhdellä arvalla. Meillä lapset rakastaa hampaiden harjausta niin kauan kun saavat tehdä sen itse, sitten kun äiti tai isä haluaa auttaa se ei ole enään kivaa. Yritämme sanoa aina ellei äiti ja isä saa auttaa niin hammaspeikko voi päästä sinne.
diana89_5@hotmail.com

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *