Uncategorized
23.8.2015

KESÄN VIIMEISIÄ

KESÄN VIIMEISIÄ

vloppu0000VLOPPU11 vloppu13 VLOPPU01 VLOPPU04 VLOPPU03 VLOPPU0 VLOPPU6 VLOPPU05 VLOPPU02 vloppu000VLOPPU7 VLOPPU8 vloppu00vloppu06Viikonlopun satunnaisten kuvien parissa tulin päättämään tän blogiviikon. Kuvia käsitellessä rupesin miettimään, että tää viikonloppu taisi olla kelien puolesta oikesti eka ja vika kesäviikonloppu. Koko viikonloppu ollaan saatu nauttia hellelukemista ja ollaan puuhattu kaikkea kivaa! Onneksi, sillä ensi viikolla ilmeisesti alkaa jo koko maassa taas viilentyä. Mikä on tietysti ihan luonnollista kun eletään elokuun viimeistä viikkoa. Mun mittapuulla kesä loppuukin ensi lauantaina, eli mun syntymäpäivänä. Näin on ollut lapsuudesta asti, ja näin mä miellän sen edelleen myös näin aikuisiälläkin!

Vähiin käyvä viikonloppu vietettiin siis kesäisissä merkeissä. Eilen Niko oli vielä töissä, ja Milan kanssa vietettiin ”tyttöjenpäivää” kahdestaan, ja iltapäivällä mentiin kahvittelemaan naapuriin. Eve kutsui meidät cupcake maistajaisiin Melinan ja Paulan kanssa, nimittäin Minna Bakes oli lähettänyt laatikollisen syksyn uutuuksia testiin. Halkaistiin leivokset neljään osaan ja maisteltiin jokaista laatua, ja täytyy sanoa että oma lemppari uusista mauista oli cookie dough.

Tänään sitten päästiin kunnolla viettämään aikaa perheen kesken ja lähdettiinkin nauttimaan kesäpäivästä heti aamupäivällä, kun suunnattiin KeMuille perhepäivään katsomaan Satu Sopasta ja Tuttiorkesteria. Mila ei kuitenkaan vielä oikein lämmennyt tuolle konsertille, joten kierreltiin vähän aikaa tapahtuma-aluetta ja lähdettiin jo pois. Kuinka moni muuten kävi KeMuilla Jyväskylän Lutakon aukiolla? Ihan huippua kun täällä meidän huudeilla on alkanut tapahtua kesäisin niin paljon. On rallit, Suomipopit, KeMut ja vaikka mitä! Lutakosta lähdettiin sitten ajelemaan Korpilahden Satamaan lounaalle siinä toivossa että väsähtänyt mini nukkuisi päivätirsat autossa. No eipä nukkunut, syötiin pikaisesti lounas sataman ravintolassa, tsekattiin veneitä ja kasteltiin varpaita rantavedessä. Sitten hurautettiin päiväunille kotiin koko porukka. Illalla käytiin vielä kaupassa ja hengailtiin ulkona. Vähiin nimittäin alkaa varmasti käymään illat jolloin terassilla voi istuskella vaikka yömyöhään saakka…

Kuinkas siellä on sujunut viikonloppu? Toivottavasti kivasti ja tekin ootte päässeet kesän makuun näin vielä viimemetreillä! Ensi viikolla blogissa on luvassa taas vaikka ja mitä kivaa. Kuvistakin varmaan joku huomasi että pääsin viikonloppuna jo pläräämään Pompin uutta kuvastoa ihan livenä, ja ensi lauantaina mä emännöin ensimmäiset kutsuni kun Eve tulee niitä pitämään. Oon aika tosi innoissani niin kutsuista kuin tuosta uudesta mallistosta! Tänä syksynä meidän neidin ulkovaatteet koostuu varmasti hyvin pitkälti ainakin Pompeista, ja kyllä sisävaatteissakin oli aika monta must have juttua… Jonkinlaista karsintaa täytyy varmasti tehdä ennen lauantaita 😀 Mitäs muut Pomppi-fanit ovat mieltä uudesta mallistosta?

Nyt on lähdettävä unille, ennen kun kirjoitus lähtee rönsyilemään ihan liikaa… Siispä toivotan kaikille hyvää yötä ja mahtavaa uutta viikkoa! ♥

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA,BLOGLOVINISSATAI INSTAGRAMISSA.

Avainsanat

Kommentit

Ihanan kesäisiä kuvia 🙂 mä olen jo aloittanut syksyn fiilistelyn, mutta kyllä nämäkin kelit saisi ihan hyvin vielä muutaman viikon kestää…

Voi miten ihania kuvia! En ole varma olenko aiemmin sanonut, mutta teillä on upea koti!

Essi

Kiitos Selina 🙂 Täällä vaan on nyt aikamoinen kotikriisi menossa, sillä sisustuskärpänen on puraissut pahemman kerran ja monia juttuja täytyisi hankkia ja tekisi mieli jotain juttuja jopa laittaa kokonaan uusiksi 😀 Ajan kanssa ja hissuksiin täytyy edetä…

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *