Yleinen
30.6.2015

SYNTTÄREIDEN RESEPTIIKKAA

SYNTTÄREIDEN RESEPTIIKKAA

Saas nähdä ehtiikö tiistain puolelle tämä postaus, nimittäin tunti sitten vasta kotiuduin lenkiltä Paulan kanssa. Alunperin piti lähteä reippailemaan jo ennen kasia, mutta kappas vaan kun heti seiskan jälkeen alkoi kaatosade, joka kesti melkein ysiin. No mutta pääasia että tuli lähdettyä vielä, sillä nyt on niin hyvä fiilis, että tekisi mieli melkein herätä heti aamulla taas uudestaan lenkkipolulle! Saattaapa vaan mennä nyt taas nukkumiset sen verran myöhäiseksi, ettei ihan kuudeksi jaksa nousta ylös ennen Nikon töihin lähtöä…

Mutta käydäänpä sen pidemmitä jorinoitta reseptien kimppuun. Tähän postaukseen heitän nyt kanapiirakan, suklaakuppikakut sekä tonnikala sandwichit. Cookiepopsit ja kakun voisin jakaa vielä huomenna jos joku niitä jää kaipaamaan?

KANAPIIRAKKA

800g hunajamarinoitua broilerin fileesuikaleita

2prk smetanaa

300g mozzarella juustoraastetta

2prk paprikasuikaleita etikkaliemessä

2pkt Sunnuntai piirakkkataikinaa pakasteesta

Paista fileesuikaleet, lisää sekaan paprikasuikaleet joista olet ensin valuttanut liiat nesteet pois. Seuraavaksi lisää sekaan smetana sekä juustoraaste. Kauli taikinat uunipellille yhtenäiseksi levyksi. Lisää täyte tasaisesti taikinan päälle. Paista uunissa 200asteessa n. 20-25minuuttia uunin tehosta riippuen. Jäähdytä piirakka, että se ehtii hyytyä ennen leikkausta ja tarjoilua.

HUOM! Tällä ohjeella piirakkaa tulee kokonainen pellillinen, mutta ainekset puolittamalla saat normi piirakkavuoan kokoisen piiraan.

PASTELLIBILEET13

 

VADELMASUKLAA CUPCAKET (20kpl pahvisiin muffinivuokiin)

60g kaakaojauhetta

280 jauhoja

4tl leivinjauhetta

100g sokeria

1 levy Fazerin sinistä

1 levy Cloetta Sprinkle Black Rasberry Sparks

4 munaa

12rkl maustamatonta jogurttia

160g sulatettua voita

Lämmitä uuni 190asteeseen. Varaa pahvisia/paperisia muffinivuokia koosta riippuen 15-25 kappaletta. Siivilöi kaakaojauhe, jauhot ja leivinjauhe suureen kulhoon. Sekoita joukkoon sokeri ja karkeasti pilkotut suklaapalat. Vatkaa eri kulhossa munat, jogurtti ja voi. Kaada munaseos jauhoseoksen joukkoon. Kääntele varovasti aineksia yhteen, niin että ne ovat juuri ja juuri sekoittuneet. Älä sekoita liikaa, muuten muffineista ei tule kuohkeita. Siirrä taikinaa paperivuokiin, niin että ne tulevat miltein täyteen, silloin niistä tulee kauniin kohonneita. Paista muffineita n.15minuuttia, niin että ne tuntuvat kiinteiltä ja ovat kohonneet. Jäähdytä ennen tarjoilua!

HUOM! Toisen levyn suklaata voi vapaasti vaihdella, jolloin kuppikakkuihin saa kivaa vaihtelua. Itse aion seuraavalla kerralla kokeilla vadelmasuklaan sijaan valkosuklaata.

KUORRUTE

1prk kuohukermaa

2pkt maustamatonta tuorejuustoa

1,5dl tomusokeria

Vatkaa kerma kuohkeaksi, sekoita varovasti sekaan tuorejuusto ja lopuksi tomusokeri. Värjää seos mielesi mukaan esim. pastaväreillä. Pursota nätisti isolla tylalla kuppikakkujen päälle.

cup

TONNIKALA SANDWICHIT

1ps täysjyvä paahtoleipää

1ps vehnä paahtoleipää

2rs aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa

2 isohkoa maustekurkkua

2prk tonnikalapaloja vedessä

Sekoita kulhossa tuorejuusto ja tonnikala keskenään. Pilko maustekurkut pieneksi silpuksi ja lisää täytemassaan. Leikkaa paahtoleivistä kovat reunat pois ja täytä leivät niin, että jokaisessa sandwichissä toinen puoli on vehnää ja toinen täysjyvää. Halkaise leivät kolmion malliin. Ennen tarjoilu nosta leivät maustumaan hetkeksi jääkaappiin. Itseasiassa leivät voi tehdä vaikka jo edellisenä iltana jääkaappiin, jolloin niistä tulee mukavan meheviä, mutta ei lainkaan vetisiä.

PASTELLIBILEET10

Suosittelen lämpimästi ihan jokaista näistä herkuista. Kuppikakut on oikea suklaanystävän unelma ja nää suolaiset tarjottavat on erittäin herkullisia ja helppo toteuttaa – eli oikein sopiva tarjottava isompiinkin kemuihin!

Nyt mä lähden koisaamaan! Huomenna on taas uus päivä ja uudet kujeet. Ja tosiaan jos joku resepti jäi uupumaan tästä minkä olisit ehdottomasti halunnut kuulla, niin huikkaa kommenttiboxiin niin toteutan ne toiveet huomenna 🙂 Huomenna olisi luvassa myös tuo ilmapallotemppu sekä ehkä kurkataan myös vähän meidän terassille jos säät on suotuisat sen kuvaamiseen!

Kauniita unia jokaiselle ♥

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA,BLOGLOVINISSATAI INSTAGRAMISSA.

Avainsanat

Kommentit

Hei, ihanat ja simppelit tarjottavat, molemmat suolaiset meni kokeiluun. Mistä nuo leipien liput on? ☺️

Essi

Kiva, toivoittavasti myös maut maistuu siellä 🙂 Liput on juhla centteristä ja olivat meillä käytössä jo Mila 1v-synttäreillä.

Moikka! Olisin vielä kysynyt minkä verran teillä oli vieraita? 🙂 kokeiluun menee! 1-vuotis juhlat 2 vkon päästä!

Essi

Meillä oli molempina päivinä noin. 20 vierasta lapset mukaan lukien 🙂

Leivät iltapalaksi ja oikein maukkaita tuli!

Essi

Kiva kuulla 🙂

Kiitti paljon resepteistä! Näitä täytyy ehdottomasti testata, niin herkullisilta kuulostaa. Mites sun upeat kakut, olitko tilannut ne jostain vai tehnyt itse? Jos itse, niin saisiko niihinkin ohjeet. 🙂

Essi

Eipä mitään, ihana jos on hyödyksi 🙂 Kakut leivottiin yhteistuumin taitavan kaverini kanssa, mutta ainakin superhyvän täytteen ohjeen voisin jakaa vielä tän viikon aikana!

Cupcakeista puuttuu siitä jauhoja kohdasta ni se mitta ja määrä oli 280!

Essi

Ohops no niin puuttuu, se on grammoja 🙂 täytyypä korjata tuo! Toi oli jännä resepti jonka kaveriltani sain, kun kaikki määrät oli pääosin graimmoina eikä deseinä.

kivoja reseptejä! Noita kuppikakkuja pitää ainakin kokeilla ja ehkä noita suolaisiakin! kiitos näistä 🙂 ois kyl kiva saada cookiepopseista ja kakustakin jos vaan mahdollista 🙂

Essi

Kiitos jessi 🙂 Noi kuppikakut on kyllä aivan parhaita suklaamuffinseja, niin ihanan täyteläisiä ja kuohkeita! Joo pistän nuokin reseptit vielä tällä viikolla.

Ohjeet vielä kakusta ja coociepopseista!

Essi

Tulossa on 🙂

Kiitos resepteistä! 🙂 Cookiepopsien resepti olisi vielä kiva saada. Taidan ruveta tekemään ihan vaan lapsille välipalaksi noita tonnikalaleipiä. 🙂

Essi

Cookiepopsit tulee perjantain postaukseen 🙂 Mitäs pidit leivistä? ne on meidän lemppareita!

Kuulostaa herkulliselta . Kysyisin kanapiirakasta vielä että esipaistoitko pohjaa, paistettiinko paprika suikaleita yhtään ja laitoitko mausteita? Jos mausteita niin mitä ja minkä verran. Voisin tänään kokeilla jos ehdit vastata.

Essi

En esipaistanut, ja hyvä tuli siltikin. Toki sen varmasti voi niinkin tehdä, jolloin pohjasta tulee ehkä rapeampi? Mutta me pidettiin piirastaa noin, kun jäi mukavan meheväksi. Paprikoita ei paistettu, kanojen ruskistuksen jälkeen vain lisättiin joukkoon samaan aikaan kun smetana ja lopuksi juustoraaste. Mausteita en käyttänyt, eikä tarvitsekaan, piiraasta tuli just noin hyvä 🙂 Toivottavasti meni kokeiluun vaikka vasta tänään ehdin vastailemaan!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *