odotus
24.1.2013

Baby Pink !

Baby Pink !

 Aamu alkoi aikamoisella jännityksellä, ihanaa että se on nyt ohi !
Tää helpotuksen tunne tuon rakenneultran jälkeen on aivan valtaisa. Pienellä on
 kaikki mallillaan ja se on tärkein asia tällä hetkellä.
Rakenteissa ei ollut mitään moitittavaa ja pieni varovainen tyttöveikkaus saatiin. <3
Ja painosanalla veikkaus sillä tää kaveri teki kaikkensa piilotellakseen paikkojaan, jalat ristissä ja
kädet vielä siihen eteen ! Vahingossa taisi sen verran vilauttaa että kätilö pystyi edes pienen
 veikkauksen antamaan. Hmm.. Keneenköhän tää siveyden sipuli on oikein tullut ?
Se on kyllä jännä juttu miten paljon kätilöt näkee noissa ultrissa asioita, ja vielä näin aikaisin.
Meidän mini oli kasvanut ihan hurjasti, enää ei saanut kuvia missä olis koko paketti näkynyt. Harmi.
Siellä se mamman masussa imeskelee tyytyväisenä peukkua ja hörppii lapsivettä !
Tää onnellisuuden tunne pitkän epävarmuuden jälkeen on jotain aivan uudenlaista mitä
en oo elämässäni koskaan ennen tuntenut, nyt sen tosissaan tajuaa,
MUSTA TULEE ÄITI ! IHAN OIKEASTI !
..ja vielä pienen prinsessan <3

Nuppu on jo niin ”iso” että ei mahdu kuvaan kokonaisena. <3

Ultran jälkeen käytiin sitten shoppailemassa pienet muistot tästä päivästä pienelle.
Tuo Ainun ensipupu on ollu mulle alusta asti sellanen must have- juttu, koska vauvana omistin
sellaisen itsekkin, tosin olisin nyt halunnut sellaisen hempeän vaaleanpunaisen version mutta niitä
ei yllättäen ollut. Ilmeisesti muodissa on kaikki tollaset vahvat värit myös noissa pupuissa,
joista en itse niin tykkää. Extrana löytyi myös tuo Ciraffin söpö pipo ja
Amanda B sarjan vauvakehys. Saa nähdä miten malttaa mielensä noiden ihanien tyttöjuttujen
kanssa, koska tosiaan mitenkään varmaa tuo prinsessan tulo ei vielä ole… 

Tänään paukkui taas myös viikot, eikä mitkä tahansa viikot vaan rv20+0 eli PUOLIVÄLI !
Hui, enää puolet jäljellä, tää kevät menee aivan mieletöntä vauhtia ja ei aikaakaan kun pian
jo kolkutellaan kesän ovia. Aika mieletöntä. Kätilökin tänään sanoi jännästi; ”Seuraavan kerran sitten
olettekin jo tervetulleita tänne synnyttämään”. Jotenkin herättiin siihen että eihän tässä tosiaan ole enää kun
puolet jäljellä tätä kokonaisena oloa.

Tässä tulee taas viikko kuvaa masusta !

rv20+0

Ollaan koko päivä oltu liikenteessä ja voin kertoo et tää mama on nyt aika rikki poikki väsynyt.
Juuri tuli tonnikalapesto-lämppärit uunista joten nyt vähän iltapalaa ja rentoutumista sohvalla ja
pian nukkumaan ! Fiilis on onnellinen ja helpottunut !

Ihanaa torstai iltaa kaikille ! <3


Essi

Kommentit

sulla on kans tosi kivanoloinen blogi! jään seurailee :)) ja meillekin epäilivät rinsessaa<3

Toi on kyl jännä juttu kumpi tulee! Viime vuonna mun lähipiiriss syntyi pelkkiä poikia ja nyt sit tyttölupauksia tullut senkin edestä :)) 2 kaveria poksahtaa just kesäkuun aikana ja tyttöjä lupailtu 🙂

Mulla on vähän sellanen olo että kesäkuussa tehdään pelkkiä tyttöjä ! Nimittäin hirveän monelle kesäkuu vauvaa odottavalle on tuo prinsessaveikkaus annettu, saa nähdä sitten miten pitää kutinsa ja kumpi meistäkin poksahtaa ensin :))

Oi tosi ihana blogi ja onnea pikku prinsessa epäilyistä 🙂 Jään kyllä seuraan blogiasi!

Kiitos Em ja mukavaa että löysit blogini, tervetuloa mukaan ! 🙂

Onnea kovasti hyvin menneestä ultrasta! 🙂 Hauska idea, että sukupuolen selvittyä käydään ostamassa pieni muisto vauvalle. Taidan kopsata idean. 🙂

Kiitos kiitos :)) Niin se oli ihan extempure idea, siitä vaan idea teillekkin käyttöön ! Mukava sitten joskus kertoa pienelle noiden muistojen tarina. 🙂

Ihanaa! Meki saatiin varovainen lupaus, mutta tyttö tuli. Sulla ei ilmeisesti oo synnytystapaultraa? Meille nimittäin selvis sillon 100% varmasti että se on tyttö 🙂

On kyllä ollu huippu fiilis eilisen jälkeen kieltämättä ! 🙂 Juu ei meillä oo enää ultria, vähän jotenkin hassua että seuraavan kerran jos ei tuu mitään hämminkiä niin nähään bebe synnytyksessä sitten.. Täytyy myöntää että muutama vaaleanpunainen juttu on jo tarttunu matkaan täs parin päivän aikana.. pitää hillitä yrittää nyt itteään 😀

Onnea varovaisesta tyttölupauksesta! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *