Ajatuksia
18.2.2017

Bloggaamisen leima

Bloggaamisen leima

Kun sä bloggaat, sun otsaan sen blogitaipaleen aikana ikäänkuin kasvaa leima. Se leima ei ole sun valitsema eikä ehkä aina niin mukavakaan. Leima koostuu yleensä huolimattomasti tehdyistä johtopäätöksistä ja ennakkoluuloista.

Moni tuntuu aina ajattelevan, että elän jotenkin kamalan erikoista elämää blogini kanssa. Että tavara putoaa taivaasta ja lauleskellen laskeskelen setelitukkoja iltapuhteeksi. Kirjoittaminen on niin kamalan helppoa eikä vaadi juuri mitään. Laiska ämmä istuu sohvalla ja naputtelee näppäimistöään lämpimikseen.

Eihän se edes oikeasti niin mene. Blogi on tavallaan tällä hetkellä joo se rakas harrastus, mutta samalla myös periaatteessa mun työni. Mulla on tietyt velvollisuudet blogin suhteen. On pidettävä se kipinä yllä, jotta pystyn luonnollisesti luomaan ”vaaditun” määrän tekstiä. Oon aina halunnut blogin olevan luonnollinen eikä väkisin väännetty, mutta joskus silti tekee tiukkaa kirjoittaa.

Luovuus ja inspiraatio on järjestäen ihan hyviä, mutta elämä sekä arki joskus potkii. On se viikko, kun Elsa tekee hampaita tai Topin kanssa ravataan päivystyksessä. Yritäpäs siinä johonkin väliin järjestää se hetki kirjoittaa ajatuksia ylös. Iltaisin koko päivän touhuttua ei meinaa yksikään aivosolu liikkua päässä. Teksti on yllättävän helppo luoda, kun se tulee ihan luonnostaan, mutta hyvä postaus vaatii hyvät kuvat. Mistä kiskoa kuvat tähänkin hätään?

Yhden postauksen kirjoittamiseen menee yllättävän kauan. On se tekstiosuus, on kuvien ottamiset ja niiden muokkaamiset. Joskus vietän unettomia öitä miettien rästihommia, jotka lojuu neroutta pursuen luonnoslaatikossa. ”Kyllä mä sitten huomenna..” Joskus tulee löydettyä tosi näppäriä postauksia kuukausien takaa, jotka olen jo unohtanut.

Mutta työ vaatii työtä. Eihän se muuten työntekoa olisikaan. Enkä mä valita, koska tämä on sitä mieluista työtä. Halusinpa vain huomauttaa, ettei täällä kukaan istu haisevat jalat kohti kattoa ja naureskellen heitä puutaheinää koneen näytölle.

Ennakkoluulot ja oletukset hallitsee tätä maailmaa. Se on tässäkin touhussa rankin osio. Henkinen puoli on yllättävän kovassa koetuksessa. Herkkänä tyyppinä olen käynyt aika pitkän koulun tämän blogin kanssa, että olen tässä pisteessä ihan suht vahvana. Silti joskus tunnen niitä surun pieniä tunteita, kun huomaan blogin leiman taas hehkuvan kuumana.

Moni kiertää kaukaa. Olenhan mä itseriittoinen ja ylevä vähintään, koska bloggaan. Tietäisittepä kuinka monta miljoonaa kertaa ihmiset on ihan oikeasti ääneen asti sanoneet, että ”Oho. Sä et oo yhtään sellanen mitä mä luulin.” Sen enempiä kuitenkaan kyselemättä olisi joskus hauska (tai vähemmän hauska?) tietää millaisena ihmisenä mua pidetään. Miksi ihmiset katselee kaukaa ja kääntyy pois, jos tunnistaa? Niin livessä kuin somessakin. On tosi vaikea luoda suhteita ihmisiin, kun leima taas kirkuu punaisena.

Toinen henkisen puolen asia on tuo toisille roskapaskalaatikoksi muotoutunut osio postausten alla. Se paikka minne on helppo oksentaa paha olonsa, vi**tuksensa ja huono päivänsä. Onhan se toki liiankin iisiä kirjoittaa liibalaaba sähköposti tunnistekenttään ja aloittaa naaman rääpiminen. Joskus tuntuu, että olen vakioterapeutti joidenkin pahaan oloon, kun huomaan vastaavani samoihin ja TAAS samoihin negatiivisiin kysymyksiin kerta toisensa jälkeen. Mutta kuten olen jo todennut, mulla on äärettömän pitkä pinna nykyään enkä osaa enää antaa sanan satuttaa. Sitä kutsutaan itseluottamukseksi.

Työmotivaatiota haastavista olosuhteista huolimatta löytyy ja itseluottamus on ikävistä kommenteista huolimatta voittoasemassa. Ei se silti ole kauhean mieltä piristävää huomata, että kovasta työstä huolimatta on negatiivisen suurennuslasin alla. Kovasta halusta kirjoittaa vertaistukea, jakaa vaatevinkkiä tai ylipäänsä tarjota se elämä tarjottimelle kiitetään joskus mitä ihanimmalla tavalla eli tuomitsemalla.

Mä en ole mikään suuruudenhullu. Mä en ole mikään erikoinen tyyppi. Mä olen edelleen miljoonannen kerran yksi tavallinen tyttö. Ihan täysin tavallinen äiti, joka nyt on päättänyt kertoa mielipiteensä ääneen. Miksi? Miksi mä pidän tätä blogia?

En ainakaan rahan, julkisuuden tai muunkaan hölmön syyn takia. Pidän tätä blogia, koska nään siinä jalansijan tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa haluan kirjoittaa työkseni sekä valokuvata ja tämä blogi on askel kohti sitä polkua. Aion kirjoittaa jossain vaiheessa enemmän tästäKIN aiheesta.

Lopulta en tiedä edes miksi mä kirjoitin tän postauksen. Negatiivivaltaajat ei tule poistumaan kommenttiboksista, ennakkoluulot pysyy ja katseet lisääntyy. Ehkä tänään vain sattui olemaan sellainen päivä, että teki mieli vähän rutista ääneen. Ei se, että mä olen bloggaaja tarkoita naama ilohymyssä kuran vastaanottamista. En mä ainakaan tyydy enää koskaan olemaan kenenkään hernepussi.

Ja onneksi uskon vasta-asioihin. Siihen, että jokaista ikävää asiaa kohden on yksi mukava asia. Ihana kommentti, zemppiviesti, uusi ystävä tai joku blogin lukija, joka uskaltautuu juttusille. Ne on kantanut aina ja kantaa nykyäänkin. Sen lisäksi olen oppinut elämässä sen, että kaikkia ei vaan voi miellyttää. Toiselle kumartaa ja aina on joku, jolle samalla pyllistää. Aurinkoista päivää!

Avainsanat

Kommentit

Hoh hoijaa, taas. Ihme itsensä pönkitystä. Itseluottamusta? Hmm.

Anette - Operaatio Äiti.

Onks paha päivä? 😀 Kolmas kommentti jo samalla asenteella.

Iso virtuaalihalaus <3 niitä ilkeitä ihmisiä on aina ja joka paikassa, osataan vaan sulkea simät ja korvat niiltä. Ja tiiät myös sen että on niin paljo lukijoita ketkä harvoin kommentoi(mulla nyt ehkä toinen kerta) mut täälä me ollaan ja innolla luetaan uusia postauksia.. 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

I know ♡ Siksi mä tykkäänkin tästä. Tiedän, että siellä on monia taustalla tukemassa 🙂

Hyvä kun kirjoitit tästä! Saa negatiiviset tyypit ehkä pienen herätyksen siitä, että me bloggaajat ollaan ihan tavallisia, ehkä tylsiäkin taviksia vaan 🙂 Yksi suurin syy, miksi tykkään sun blogista on sun hienot kuvat, joista saan inspiraatiota!

Anette - Operaatio Äiti.

Voi kiitos! Vaikka tässä nyt olikin vähän sutasten tehdyt 😀

Tsemppiä sulle. Olet hyvä kirjoittaja ja varmasti ihana ihminen. Sellanen kuva välittyy tekstien kautta:-)

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos ♡

Susta saa kyllä osittain aika kylmän ja tylyn kuvan tän blogin perusteella. Edelleen olen sitä mieltä, että vastaat kommentteihin jotenkin ylimielisen oloisesti, jos kommentti ei sua miellytä. Toki lukijoidenkin on oltava asiallisia eikä sylkykuppi tarvii olla, mutta asiallinen kyllä sinunkin. Jos haluat oikeasti kirjoittamisesta sun ammatin, niin sun kannattaisi varmasti opiskella sitä. En usko, että kehityt kirjoittajana vaan itseksesi kirjoittamalla. Kirjoitat kyllä mielenkiintoisista ja persoonallisista aiheista usein, mutta ehkä sun kirjoitustyyliä voisi vähän hioa. Kirjoitat joskus vähän jaaritellen, tekstiä voisi tiivistää. Itse ainakin tunnustan, että joskus en viitsis lukea tekstiä ajatuksella kokonaan.

Anette - Operaatio Äiti.

Ei se välttämättä oo sitä, etten kestäisi eri mielipiteitä. Ehkä se on sitä, että pidän hanakasti kiinni mielipidevapaudesta olla silti omaa mieltä 😀 Ja en mä tosiaan oo ihan hölmökään, tiedän sen, että pitäisi opiskella. Ei se vain pelkästään kirjoittamalla parane. Mutta nyt ei ole aikaa opiskella just nyt. Parasta treeniä koskaan on ollut tää blogi ja se pitää mun taidot yllä. Tosin tää on päiväkirja myös mulle, joten jaarittelu tulee varmaan persoonasta. J sanoo aina, että ärsyttäviä puolia mussa on se, että saatan takoo samaa asiaa monta kertaa tai kieputtaa jotain juttua loputtomiin. 😛

Mä joka kerta hämmästyn, kun huomaan ihmisten tuomitsevan toisen ihan ihme syistä. Sekä niistä harhakuvitelmista, mitä ihmisillä on toisten työtä tai elämistä kohtaan. Se on helppo aina pinnan mukaan tuomita, kun ei haluta tai viitsitä kurkkaa pintaa syvemmälle. Ja tää bloggaajan leima on yksi, mitä ihmettelen kovasti. Miksi toisen harrastus tai työ olisi arvoltaan yhtään huonompaa kuin toisen. Tai jos itse, että tekisi jotain niin ei kai se siitä toisesta huonompaa tee, joka taas tekee? Tsemppiä! Ja ootan innolla sun uusia aiheita. ❤

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂 Hyvä kommentti! ♡

Hyvä kirjoitus, taas. 😛
Silloinkun vuosia (onks täst jo niin kauan :D) sitte aloin seuraa sun blogia, niin sain juuri semmoisen itsekkään ja sohval makaajan kuvan sinust 😀 mut joku siin vaa koukutti aina vaa uudellee lukee kirjotuksia. Nyt vuosien päästä mietin et mistä tuommoin ajattelu on tullu koska et todellakaan sellain oo. 🙂 ihmisil on nykyää älyttömät ennakkoluulot muista ennenku on tutustun.
Mukavaa viikonloppua! 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Niinhän se on, ihan itsekin joskus tulee oltua ennakkoluulonen 🙂 Vaikkei pitäisi!! Hyvää viikonloppua!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.