Avautuminen
22.1.2017

Sullakin uniongelmia?

Sullakin uniongelmia?

Miltä tuntuu, kun haluaa nukkua, mutta ei voi?

Nukkuminen on maailman paras asia. Se tunne, kun sukeltaa pehmeeseen sänkyyn ja hyppää unimaailmaan. Näettekö te vielä unia? Itse tulee käytyä mitä ihmeellisimmissä paikoissa öisin. Nukkuminen on ihanaa, mutta miksi se on niin hemmetin vaikeaa?

Joskus lukioikäisenä se taisi alkaa, että valvoin yöt läpeensä pohtien asioita. Silloin pohdin aikuistumista, koulumenestystä, yksinäisyyttä ja sitä, etten tiennyt mihin elämä veisi. Pyörin ja hyörin kunnes saatoin nousta punnertamaan keskelle lattiaa, jotta uni tulisi helpommin.

Esikoisen syntymän jälkeen koin hirveänä asiana sen jatkuvan heräilyn. Poika heräsi noin 2-3 tunnin välein siihen asti, että kello tuli noin neljä. Jossain vaiheessa se itsensä unesta pois repiminen alkoi olla niin raastavaa, että pelkäsin jo etukäteen öitä. Tein päätöksen, että jatkossa valvon aina sinne neljään, jotta saan täysinäisen unipätkän sen jälkeen. Lyhyen sellaisen.

Pitkä univaje vaikutti varmasti silloin alkaneeseen pitkään ahdistuksen ja masennuksen kierteeseen. Nukuin huonosti ja voin huonosti. Joskus valvoin koko yön läpi ja vedin seuraavan päivän samoilla silmillä. Sehän vastaa jo jonkun promillen humalaakin!

Pari vuotta sitten muuttuneen elämäntilanteen jälkeen elettiin pahimpia vaiheita ja se tarkoittaa jonkun asteisia paniikkikohtauksia öiden suhteen. En halunnut mennä nukkumaan, koska en halunnut uuden aamun tulevan. En puhu nyt siitä, että olisin toivonut kuolevani, vaan siitä kun aamut tuntuvat liian raskailta.

Olen yöihminen ja tällainen ääripään introvertti. Jos kaupat olisivat öisin auki, shoppailisin varmaan aina vain silloin. Olen huomannut siivoavani tehokkaammin, tekeväni asioita paremmin ja etenkin kirjoittavani todella paljon luovemmin öisin. Rakastan illan hämäryyttä ja sitä tunnetta, että taas on selvitty yhdestä päivästä loistavasti. Uusi aamu on aina haaste, jossa pitää saada itsensä ylös arkeen. Uusi aamu on avoin, koska kukaan ei voi ennustaa tulevan päivän tapahtumia. Se ajatus pelottaa.

Sen lisäksi päivät ovat tietyllä tapaa hektisiä. Sänkyyn mennessä sitä alkaa pyörittämään kaikkea päässään. Miten kannattaa budjetoida rahat ensi kuussa? Milloin on oikea aika palata töihin? Onko mun lapsi terve? Miksi ihmiset tuntuvat olevan pettyneitä tähän blogiin? Vai kuvittelenko taas omiani? Iskee sellainen itseruoskinnan hetki, jolloin mikään saavutus ei tunnu oikealta ja kaikki asiat huolettaa.

En kuitenkaan halua syödä lääkkeitä. Pelkään lääkkeitä, jotka vaikuttavat mieleen vahvasti. Pelkään, että en herää jos lapselle tulee yöllä hätä. Pelkään myös sitä, jos en yöllä murehdi asioitani, niin koska sitten oikein on se oikea hetki murehtia?

Ehkä parasta lääkettä uniongelmille on ollut se tukeva puoliso, joka ymmärtää. Se ihminen joka alkuun valvoi aamuunkin asti seurana. Jossain vaiheessa tehtiin sopimus, ettei edes puhuta nukkumaan menemisestä, koska sen ajatteleminen oli kuin kofeiinipiikki ja sänkyyn meneminen muuttui vaikeammaksi. Toinen lääke vaikeaan nukahtamiseen on se pieni lämmin käärö, joka nojautuu vasten päästäen tyytyväisen huokauksen. Sitä tulee ajatelleeksi, että jos en nuku itseäni varten, niin nukunpa sitten edes sitä toista varten.

Tulipa avattua taas vähän henkilökohtaisia asioita. Olen aivan varma, etten ole yksin asioideni kanssa ja kiinnostaa kuulla onko muut samassa veneessä keikkuvat saaneet helpotusta tilanteeseen? Miten?PhotoGrid_1485118385207

Avainsanat

Kommentit

Hep, täällä yksi joka nukkuu huonosti!

Ammattikoulussa alkoi valvominen ja lähes joka yö nukahdin vasta aamuyöllä ja sitten muutaman tunnin päästä ylös. Ja tätä jatku useamman vuoden. Kävin lääkärissä ja kun melatoniinit ei riittänyt, määrättiin ”unilääkkeitä”. Niistä se unettomuus paheni, yöt hikoilin ja näin painajaisia sekä heräilin jatkuvasti, aamut kävin super hitaalla ja tuntu siltä, että olin paljon väsyneempi aamulla jos olin ottanut illalla lääkkeen.

Sitten tulin raskaaksi ja odotusajan sain nukuttua. Mutta vauvan synnyttyä alkoi sama valvominen. Nykyäänkin usein valvon aamuyöhön, miettien asioita ja pyörien levottomasti sängyssä ja sitten aamuyöstä saan muutaman tunnin unta.
Todella rankkaa ja raskasta, kun ei ikinä ole levännyt olo (ainakaan kunnolla).

Paljon tsemppiä sinne ja eiköhän mekin vielä joskus nukuta!

Anette - Operaatio Äiti.

Sama joo. Nyt taas on joku kausi, että valvon melkein aina klo 4-5 asti :/

Mulla alkoi uhkaavasti olla noita nukkumaanmenoa koskevia paniikkeja pariinkin eri kertaan vauvavuoden aikana. Ihan alussa tais jaksaa jollain hormonisekavuustilan voimalla, mut pian se ei enää auttanut ja olin sekaisin ja ahdistunut kuin seinäkello. On kuitenkin vaikea pyytää esim neuvolassa apua, kun ei tiedä MITEN sekaisin kuuluu olla että siitä voi mainita. Kaikki nyt varmaan on väsyneitä ja vähän baby bluesia.
Sitten tuli vaihe jonka aikana vaavi veteli tosi pitkiä pätkiä unta ja pikkuhiljaa kammo nukkumaanmeno sta helpottui, ja sain nukuttua rennosti ehkä kuukauden päivät, tai siis yöt.Kunnes alkoi liikkumaan lähdön harjoitukset. Hyvästi hyvät yöt; tervetuloa taas ahdistus ja sängyssä hengittämättä odottaminen että koska se taas herää.Tätä jatkui monta kuukautta.
Nyt kun sälli täyttää kohta vuoden, on juuri taas päättynyt yksi lyhyt mutta ihana jakso, jonka aikana hän nukkui hyvin yönsä. Ja taas on alkanut joku kirottu heräilyvaihe.
En todella osaa sanoa mikä noihin auttaisi paitsi aika, koska usean kuukauden ajan olin todella tarkka rutiineista ja kaikista unta auttavista iltatoimista koskien poikaa, ja tiesin kaikki uniopaskirjat oikeinpäin ja väärinpäin ulkoa. Sitten totesin että hitto vie, aivan sama miten monta opusta luen, toi kaveri luo itse omat rutiininsa ja rytminsä, mun täytyy vain tukea niitä.
Nyt koitan aatella vähän vähemmän kaikkea mistä päänsä saa kierroksille; mulla ne oli just ne toisten ihmisten neuvot ja unioppaat.
Ja tosta yöeläimenä viihtymisestä ja introverttiydestä sanottava, että ihan samanlainen oon, ja joskus harmittaa aika paljon että kaikki se itselle luonteva on nyt ihan taka-alalla. Mut mä uskon että osan siitä alkaa saada pikkuhiljaa takas. Ja mä yritän saada jotain iloa irti noista aamuista, vaikka mäkin vähän inhoan niitä. 😀 Tsempit sulle, hyvä kirjoitus!

Anette - Operaatio Äiti.

Zemppiä sullekin! Ehkä me joskus nukutaan taas 😀

Miulla on ihan samanlaista valvomista ja pohtimista välillä, varsinkin jos stressaan jotakin. Mutta mie taas aina odotan aamua että alkaispa jo uusi päivä ja voisipa jo nousta! Kummasti sitä jaksaa univajeellakin, tosin myö käydään kaikki aika aikaisin nukkumaan joten vaikka yöllä valvoisinkin muutaman tunnin niin ihan ok unet saan silti. Kaikista eniten miulla on helpottanut kun en stressaa enää nukkumista, kärsin odotusajan jo unettomuudesta ja oon nyt yli 6 kk vauvan kanssa heräillyt. Uniongelmat on kyllä ihan kamalia, yöllä oot niin yksin ajatusten kanssa. Ihanaa että siulla on noin rakastava ja tukea antava puoliso! Meillä se vaan kuorsaa ja nukkuu vaikka vauva heräisikin 😀 tsemppiä!

Anette - Operaatio Äiti.

Kyllä meilläkin nykyään enemmän kuorsaa; mutta sillon vaikeimpina aikoina zemppasi onneks mukana 🙂

Melatoniini. Pelastus. Ei lääke 😉

Anette - Operaatio Äiti.

Oon tosi skeptinen 😀

Itselle ihan yhtä jämptit iltarutiinit kuin lapsillekin, aina suunnilleen samoihin aikoihin. Iltapala, iltapesu (sen voi tehdä jo hämärässä jos mahdollista), vähitellen valoja pois, telkkari, kännykkä ja läppäri pois (sininen valo aktivoi aivoja), tarpeeksi viileä makkari, hyvä tyyny, hengitysharjoitukset.

Näillä itse pääsin eroon siitä mahdottomasta valvomisesta ja pyörimisestä. Joo, joskus silloin tällöin tulee iltoja ja öitä kun uni ei vaan tule, mutta harvassa ovat. Ihan luksusta parin vuoden valvomisen jälkeen.

Anette - Operaatio Äiti.

Mutta kun kahden lapsen äitinä tarviin sen oman ajan myös vuorokauteen. Ainut hetki on illat :/

Myös mulla on kaksi lasta, mutta kummasti parin vuoden valvomisen jälkeen kaikki paniikkihäiriöt ja rytmihäiriöt sai riittää. Nyt mieluummin valitsen hyvät yöunet ja nukkumisen. Meillä tosin lapset menee viimeistään puoli ysiltä nukkumaan, niin siinä saa aina ainakin tunnin omaa aikaa ennen kuin menee nukkumaan.

Anette - Operaatio Äiti.

Musta tuntuu ettei tunti riitä siihen kaikkeen. Ja jos en ehdi tehdä.. ahdistus on varma :/

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.