1-vuotias
9.12.2016

1-vuotiaan tytön joululahjat

Me bluffattiin koko joulu tänä vuonna. Eli meidän perheen ”aatto” tuli ja meni jo. Lapset on niin pieniä, ettei osaa suhteuttaa aikaa samalla tapaa ja tosiaan ensi viikon perjantaina me lähdetäänkin matkalaukut käsissä ulkomaille! Ollaan reissussa pari viikkoa eikä täten päästä ihan perinteisen aaton viettoon.

Meidän jouluun kuului joululaulut, kuusi ja pukin kurkkiminen ikkunoista. Me syötiin vatsat täyteen, oltiin yhdessä ja lopulta tavattiin pukkikin. Joulupukki toi mukanansa säkin, josta pilkisteli iso kasa lahjoja.

Lahjat

Ajattelin tässä nyt kertoa meidän lasten lahjoista kahdessa erillisessä postauksessa. Ehkä tämä samalla sopii vinkiksi niille, jotka rapsuttelevat päätään kaupassa leluhyllyjen edessä!

Ensin tehdään pieni kurkistusmatka Elsan pakettien sisältöön. 1-vuotias on tavallaan hankalassa iässä, koska leikkiminen on vielä niin satunnaista ja spontaania eikä välttämättä kaikki mielenkiinnon kohteet ole vakiintuneet. Tänään autot on kivoja ja huomenna halutaan heitellä palloa. Melkein täytyy vähän tietää lapsen persoonaa, että osaa edes hieman osua lähelle napakymppiä.

Usein on tullut täällä mainostettua, että Elsa rakastaa kirjoja. Meillä edelleen luetaan koko ajan joka päivä ja kirjojen seasta on muotoutunut ne suosikit. Suosikit liittyy eläimiin ja niistä tulee nappia painamalla kyseisen eläimen ääntä. Kanakirja ja possukirja ovat ilahduttaneet meidän päiviä niin paljon, että ostettiin niiden kaveriksi vuohi- sekä lehmäkirja.Joululahja 1 vuotiaalle

Kirjojen lisäksi mietin jotakin ”lelua”. Seisoin sata vuotta BR-leluliikkeessä ja tuskastuin. Kaikki lelut näyttivät siltä, että hetken ne on jee ja sitten seuraavaksi totaalisen buu. Meillä on kotona muutana elektroninen lelu ja aika satunnaisesti niillä leikitään. Pyysin lopulta myyjältä neuvoa ja kävelin ulos kaupasta yhtä palapeliä rikkaampana. Ostos oli hitti ja mielenkiintoa näyttää riittävän!

Joululahja palapeli

Topi sai aikanaan about tässä iässä itselleen Ikeasta ISON norsupehmon. Se on ollut siitä asti kovassa käytössä ja edelleenkin poika nukkuu öisin norsun päällä. Perinnettä jatkaakseen Elsallekin käytiin Ikeasta kipaisemassa suuri pehmo sänkyyn kaveriksi. Jääkarhu oli kaikista suloisin ja juuri sopivasti tyttöä pidempi. Tuo pehmo toimii tällä hetkellä kevyenä vieroituksena yönyhjäyksestä eli Elsa nykyään nukkuu karhun vieressä eikä kainalossa.

Ikea jääkarhu lahja

Pehmeitä paketteja en itse pahemmin hanki. En siis osaa ostaa lapselle vaatetta ja kääriä sitä pakettiin avattavaksi, vaan vaatteet tulee aina heti käyttöön. Eri asia olisi ehkä joku suosikkihahmo-yökkäri tai vastaava. Poika kuitenkin ilmoitti viime viikolla, että toivoo joulupukilta lahjaksi uutta sopivaa kylpytakkia saunareissuille. Tänä vuonna harrastin jonkun verran second handia lahjojen suhteen ja Topi sai pukilta 5 euron Hatleyn kylpytakin, kun Elsa taas sai 14 euron MoloKidsin. Kumpikin käytettyjä, mutta kuin uusia!

Kylpytakit lahja

Viimeinen lahja tuli isoäidin puolelta ja se olikin juuri nappi tähän ikävaiheeseen. Pieni Elsa-tyttö sai oman Elsa-autonsa. Auton kanssa voi ajella tai harjoitella kävelemistä. Siitä tulee myös miljoona eri ääntä!

1v joululahja

Pari pakettia jää vielä kuusen alle ja on lähinnä kirjaa, pehmeitä leikkihedelmiä ja possuja. Toiveissa oli vielä rengaslelu, mutta katsotaan onko pukki suopea vai ei. Yritin pitkään etsiä kyseistä lelua käytettynä, mutta vielä ei ole osunut kohdalle. Mielestäni tässä oli erittäin hyvä määrä lahjoja näin pienelle lapselle. Mitä te olette hankkineet 1-vuotiaalle?

Avainsanat

Kommentit

Musta on hassua, että jotkut oikein triggeröityy tästä sun ostokäyttäytymisestä. Jokaisella meillä on ne omat asiat, missä säästetään ja mihin taas panostetaan.

Mun mielestä teet fiksusti, kun et osta ihan kaikkea uutena noin pienelle lapselle. Äkkiä ne 1v-lelut jää uusien juttujen ja kiinnostusten jalkoihin kasvaessa. Uusista pieneksi käyvistä lastenvaatteista saa taas varmaan rahaa takaisinkin päin, kun niillä on jotain arvoa jälleenmyynnissä 😉

Anette - Operaatio Äiti.

On joo aika hassua 🙂 Samaa mieltä!

Ystävättäreni suositteli minulle tätä blogia, koska täällä on paljon syvällistä asiaa nykyäidin roolista ja yhteiskunnan asettamista paineista, mutta mitä! Minä näen vain tuon ison rusetin. Se on loistava ja arvostettu!

Anette - Operaatio Äiti.

Tervetuloa 🙂

Kivoja lahjoja olette keksineet 🙂

Näin sut Kampissa yksi päivä, kun kävelin bussille. Ihanan suloinen pieni tyttösi on!

Anette - Operaatio Äiti.

Aijaa! Jännää 😀

Kuulostaapa katkerilta monet kommentoijat. Meillä lapset (3 vee ja 4 kk) saavat sukulaisilta noin 6 lahjaa per nokka joten isommalle ostamme me vanhemmat maksimissaan 1 lahjan, pienempi kun ei niistä ymmärrä. Meillä vanhempi lapsi pyysi joululahjaksi kirjan ja palapelin, joten eipä nää pikkuset paljoa vaadi. Ehkä sitten isompana satsataan enemmän lahjoihin, kun pojat niistä enemmän tajuaa… Mutta poikkesin vähän aiheesta… Hyvät lahjat siis mielestäni ja ihmettelen keneltä se on pois vaikka ostaisitte joka päivä uudet vaatteet kalliilla ja lahjat saisitte (uudenveroisetkin vielä) halvalla kirpparilta. Hyväää joulun odotusta:)

Anette - Operaatio Äiti.

Se on se, ku netissä on kiva ja helppo huudella 🙂 Loppukommentista sen verran, että ei pieni lapsi osaa tajuta vielä määrän päälle. Elsakin lähinnä keskittyi repimään samaa pakettia 😀

Ei kannata itsestään vihreää yrittää tehdä jos ei sitä oikeasti ole.

Ikean pehmoleluja pakettiin, todella ekologisesti ja eettisesti tuotettuja.

Anette - Operaatio Äiti.

Täytyy kyllä sanoa, etten koskaan oo väittänyt olevani ’vihreä’. Mut sunko mielestä on vain kaksi ääripäätä eli ei kannata edes osiks tehdä jotain tän maailman hyväks? Joko tai? Jos en oo täysin vihreä niin sit whatever asenne(ko)? 🙂

Kivoja lahjoja ja varsin kohtuullisesti! Hyvä ajatus, että kaiken ei tarvitse olla ihan uutta. Mukavaa matkaa!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos! 🙂

Ihanat lahjat Elsa sai<3

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Ihan naurettavaa että työnnät satoja ellet tuhansia euroja vaatteisiin ja joululahjat on ikean pehmoleluja ja käytettyä kirpparitavaraa !

Anette - Operaatio Äiti.

Kuten sanottua.. mun mielestä kierrätyksessä ei ole mitään vikaa. Pitäiskö lapsi opettaa siihen, että kaikki tulee uutena suoraan kaupan hyllyltä? Huomaako lapsi edes sitä, että onko kirpparilta ostettu kylpytakki uusi vai käytetty? Mä yritän opettaa tiettyjä arvoja lapsille ja ostan ne sikakalliit merkkivaatteetki kirpparilta noin 80% kerroista. Tää maapallo hukkuu tavaraan, vähän voi helpottaa tätäkin asiaa 🙂 Millon joulu meni siihen, että paras lahjakasa on sellainen,josta vanhempi maksaa eniten? :O

Niin minkä takia tämä sama periaate ei päde näissä vaateasioissa? Huomaako se lapsi maksoiko paita 8e vai 80e? Ja tuskin 80% vaatteista tulee kirpparin kautta kun kaikki on aina uusinta droppia.

Anette - Operaatio Äiti.

Ei lapsi huomaa, mutta eihän tämän ikäistä edes kiinnosta mitä päällä on, kunhan on mukava. Enemmän se kiinnostaa tässä tapauksessa äitiä, että mitä lapselle pukee. Mä en katso hintalappuun, vaan siihen miltä vaate näyttää. (+Mukavuus!) H&M:stä löytyy se 10e musta paita, joka istuu paremmin,kun MR. Mini Rodinin joku kuosi on kiva ja Gugguulla kangas on paras + yksinkertaisuus. Mä asioin H&M, Lindex, Kappahl, Zara ja Name it. Joskus Cubus ja yökkärit marketeista. Sit mä ostan Moloa, Rodinia, Gugguuta, Papua, Popupshoppia, Vimmaa.. ja joo 80% käytettynä. Mulla oli esim syksylle 1000e lahjakortti Stockalle, joten tuli käytettyä sit niitä uusiin vaatteisiin 🙂

Meidän 1v saa meiltä yhden paketin ja sit muuta tarpeellista ollaan pyydetty sukulaisten paketteihin. Miehen vanhemmat on ihan överi lahjanostajia viime vuoden perusteella niin joihin keksiä heille ostettavaksi myös jotain järkevää vaikka kyllä sieltä varmasti kaikkeen krääsää tulee.

Ajattelin, että jatkossakin me ostetaan 1-2 pakettia itse ja loppuja pyydetään muilta lahjoiksi. Joskus ihan hirvittää siskon lapsien lahjakasat vaikkakin heilläkin ostetaan paljon järkeviä lahjoja kuten just tarvittavia vaatteita yms. Toisaalta en kanssa ymmärrä sitä, että jotain vaatteita piilotellaan kaapissa joulua varten, sehän vaan totuttaa lapset siihen, että jouluna tulee sitten ihan valtava lahjakasa.
Tiia

Anette - Operaatio Äiti.

Hyviä ajatuksia 🙂 Meillä myös vaikuttaa se, että synttärit ja joulu on about samaan aikaan. Synttäreillä lapset sai jo mielettömän kasan leluja!

Mun mielestä juuri sopiva määrä lahjoja,vieläpä tosi kivoja sellaisia. Meillä myös saavat lapset muutamia käytettyjä lahjoja,enkä kyllä näe siinä mitään pahaa.
Rentouttavaa lomareissua teille:)

Anette - Operaatio Äiti.

No tämä just 🙂 Kiitos!

Ostat superkalliita merkkivaatteita ( rodini?) Ja joululahjat sitten käytettynä :D? Aika hauskaa.

Anette - Operaatio Äiti.

”Tänä vuonna harrastin jonkun verran second handia lahjojen suhteen.” Mä pyrin tukemaan kulutuksessa kierrätystä paljon, kun mua vaivaa hirveesti kuluttaa. Ihannehan olis, kun osais ostaa kaiken kierrätettynä. Mun superkalliit merkkivaatteet on 80% myös käytettyjä 🙂 Musta käytettynä ostamisessa ei oo mitään ’hauskaa’, vaan se on jopa tosi jees!

Mitkä näistä oli niitä käytettyjä lahjoja joita kerroit hankkineesi?

Anette - Operaatio Äiti.

Kylpytakit ja se rengaslelu, jota edelleen huhuilen ryhmissä. Ja sanoin alussa, että näitä postauksia tulee 2kpl! Toisessa on sitten useampi 🙂

ompas kivoja lahjoja… 🙂 mulla on puolivuotias ja kolme vuotias nii jotain järkevää koitan hankkia. Leluja jo liikaa !

<3

Anette - Operaatio Äiti.

Mustaki joskus tuntuu, et lelui on liikaa 😀

Älytön on suhteellinen käsite. Esikoinen sai ensimmäisenä joulunaan 11 kk iässä 42 lahjaa. Me ollaan yleensä ostettu molemmille pojille n. 10 pakettia ja sukulaiset/kummit toinen mokoma. Että Elsan lahjat ovat minun silmiini erittäinkin kohtuulliset. 😉 Sitä paitsi rakkaimmille on ihana ostaa lahjoja, minun mielestäni.

Anette - Operaatio Äiti.

Totta joka sana 😀

oliko tuossa vain teidän ostamat ja lisäksi tulee sukulaiset, kummit, ystävät? 😀 siitähän tulee ihan älytön määrä!

Mielestäni tuo on ihan mukava määrä, jos suvulta on odotettavissa 1-3 lahjaa. Meidänkään lapset eivät onneksi mitenkään huku sukulaisten lahjoihin. Yleensä saavat 7 lahjaa sukulaisilta ja kummeilta ja näistä 1-3 on aina rahaa. Meillä ei ole kaveripiirissä tapana ostaa ystäviemme lapsille lahjoja.

Anette - Operaatio Äiti.

Mun mielestä myös ihan mukava määrä 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Ei musta edes tulis älytön määrä. Mut siis me ostettiin 2 kirjaa, palapeli, kylpytakki, jääkarhu ja semmosia pehmeitä hedelmiä Ikeasta tytölle 🙂 Tohon päälle saa varmaan 1-3 lahjaa?

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.