Avoimuus
11.11.2016

Huhupuheita

Mä päädyin tänään ekaa kertaa yli vuoteen lukemaan eräälle palstalle mielipiteitä mun blogista. Siellä oli keskustelu käynyt aika kuumana. Ensin mun poskia kuumotti, kun luin ketjua, mutta nopeasti mieli rentoutui. Blogimaailma on kaikessa ihanuudessaan tosi raaka. Et sä voi vaan perustaa blogia, tienata sillä rahaa ja nostaa jalkoja kattoon. Ahkeran työskentelyn lisäksi sä käytännössä tarjoot ittes tarjottimella somekansan riepoteltavaks ja siitä voi lopulta tulla isokin henkinen taakka.

Ketjussa sanottiin, että mun blogi on nykyään huono. Nojoo, oon samaa mieltä. Tää on nykyään vaan sen 1/5 hyvä eli siltä osa-alueelta mitä tulee esimerkiksi materiasta kirjoittamiseen. Kirjotan kyllä edelleen noin 60% enemmän mun elämästä, mutta niitä tekstejä en julkaise. Ne päätyy jemmaan ei kenenkään nähtäväksi. Siellä jemmassa on kaikki päiväkirjamaiset jutut, joita joskus kirjoitin tänne blogin puolelle. Muistan edelleen, että tää blogi sai alkunsa halusta kirjottaa päiväkirjaa ja elämää ylös ihan itteään varten. Tykkäsin puhua ajatuksia ääneen ja purkaa tuntojani. Teen sitä tosiaan edelleen, mutta en vain jaa niitä julkisuuteen.

Kaikki alko keväällä 2014. Olin ollut ja elänyt blogin kanssa avointa elämää ilman mitään rajoja. Yhtäkkiä tapahtui monta asiaa samaan aikaan ja oma maailmani romahti. Hyvä ystävä petti pahasti luottamuksen, läheinen sairastui ja silloisen miehen kanssa tajuttiin tulleemme tien päähän. Menin ihan totaaliseen lukkoon ja jotain naksahti pään sisällä. Lopetin syömisen seinään, aloin lenkkeilemään melkein joka päivä ja nukuin öisin hädintuskin neljä tuntia. Käytin yöt murehtimiseen ja aloin kirjoittamaan hyvin synkkää salaista blogia. Mitä pidemmälle aika kului, sitä pahemmin pään sisällä keikkasi. Tuntui, että suhteen lisäksi elämäni oli tullut tiensä päähän. Laihduin kilokaupalla, itkin ja valvoin. Aloin myös keskustelemaan tuntemattomien ihmisten kanssa netissä ja yhtäkkiä olin luonut itselleni huomioringin, jonka avulla yritin pysyä järjissään. Olin raskas ja tämän kautta päästään somessa paljon käsiteltyyn keissiin, jossa sain patologisen valehtelijan leiman. Moni suuttui pahasti ja olisin suuttunut itsekin heidän kengissään.

Oon tehnyt elämässäni monia virheitä. Mun virheistä vois kirjottaa kokonaisen elämänkerran ellei jopa kaksi. Tuo tapaus on yksi menneisyyden isoista virheistäni ja se lopulta vaikutti paljon tähän blogiin. Suljin blogin moneksi kuukaudeksi ja katosin hetkeksi somesta. Olin ennen tätä ollut herkkä negatiivisille kommenteille, mutta nyt en kestänyt lukea mitään kurjaa.

Puolisen vuotta tapauksen jälkeen muutettiin erilleen exän kanssa ja pidin tällöin taas blogia. Eron jälkeen olin melko yksinäinen tuhottuani lähes kaikki ystäväsuhteet keväällä. Oli kuitenkin eräs ystävä, joka auttoi ihan hirveästi järjestelemään asioita ja jonka olin tuntenut jo pitkään. No elämä perkele otti ja vei. Ihastuin, rakastuin ja tapahtui asioita, joita en ollut etukäteen suunnitellut. Se heittäköön ekan kiven, joka on muka joskus rakastunut suunnitelmallisesti eikä yhtään yllättäen.

Me ollaan edelleen yhdessä. Se siitä ”laastarisuhteesta”. Alku ei ollut helppo eikä vieläkään ole aina helppoa, mutta kumpikin haluaa olla yhdessä. Ollaan rakennettu elämää yhdessä niistä sirpaleista, jotka itsestäni jäi eron jäljiltä. Elämä oli mennyt viemäristä alas ja jostain piti alkaa ponnistamaan. Tuli muutettua muutaman kerran erinäisistä syistä. Ensimmäinen asunto oli 30 neliötä ja jouduin nukkumaan sohvalla. Kämppään ei mahtunut sänkyä. Toinen asunto kävi liian kalliiksi enkä olisi pystynyt maksaa 1700 euron vuokraa äitiysrahoilla. Kolmas asunto oli huonolla alueella Espoossa, sen kanssa tuli ongelmia enkä edes tykännyt koko paikasta. Miksi sitä pitäisi asua jossain missä ei halua asua? Asettuminen aloilleen on ollut pitkä prosessi, mutta nyt toivon hartaasti olevani ”kotona”. Toivottavasti tästä ei tarvitse muuttaa pois – vihaan itse muuttamista noin muuten.

Aika pian tulin raskaaksi ja meille syntyi aivan ihana vauva. Pieni tyttö. Nopeeta toimintaa, mutta so what? Elämä antaa. Muistan koko lapsuuteni haaveilleeni pojasta ja tämän jälkeen tytöstä. En koskaan ajatellut Topin syntyessä, että olisinpa saanut tytön. Esikoisen kuului olla poika, kuten lapsuuden haaveeni niin määräsi. Ja lopulta koko unelma täyttyi täydellisesti, kun isoveli sai pikkusiskon. On suurta rikkautta saada olla molempien sukupuolten äiti!

Luen tosi usein herjaavia kommentteja pojan suhteen. Ne koskevat vajavaista äidinrakkautta, sivuun sysäämistä ja ulkopuoliseksi jättämistä. Kommentit perustellaan sillä, etten lisää instaan kuvia pojasta tai sillä, että tämä on usein poissa ”kylässä”. Tottakai näin vain valitettavasti on. Pyrin olemaan niitä ihmisiä, jotka takaa lapselle 100% samat oikeudet isään kuin äitiin. Tästä syystä joka toinen viikko joudun luopumaan pojasta. Tämä on yksiä kipeimpiä asioita elämässäni. Haluan myös painottaa, että ei eroja aina hoideta huonosti. On olemassa niitäkin perheitä, joissa saadaan helposti sovittua lomareissujen suhteen systeemin mukauttamisesta.

Lapsen rakastamista arvostellaan usein vaatehankintojen perusteella. Mun lapsethan on pelkkiä äitin leikkikaluja, joita on kiva pukea. On joo kiva pukea lapselle erilaisia vaatteita, mutta en tee sitä koskaan esineellistävästi. Vaatteet on kivoja ja mulle eräänlainen harrastus. Joskus saan vaatteita blogin kautta ja joskus ostelen uusia vanhoista saatujen rahojen avulla. Toisinaan pistän niihin blogipalkkani. Ei se, että ostan kalliita vaatteita tarkota mitään. En koe nostavani statustani mitenkään tai olevani erikoinen. Tyhmää ja turhaahan se koko touhu tavallaan on, mutta eiköhän jokainen tee elämässään jotain turhaa aina välillä. Mulle vaatteet on tärkee juttu enemmän niiden ihmisten takia, joiden kanssa tulee jaettua yhteinen kiinnostuksen kohde. Tätä asiaa on kyllä ihan turha yrittää ees selittää, koska jokainen olkoon mitä mieltä haluaa.

Vauvaa tuskin edes kiinnostaa mitä sillä on päällä, joten kauheestipa ne ketään loukkaa. Poika kyllä valitsee nykyään itse omat vaatteensa, koska ymmärtää asian päälle jo jotain. Joskus ostetaan siis Rodinin mäyriä ja joskus taas heman Turtlesia.

Eihän toisten varallisuus edes muille kuulu. Mä saan kelalta tukia, vähän blogipalkkaa enkä elä velaksi. Rahaa ei putoa taivaasta, mutta ei meidän elämäntyyli mitään kauheen kallista olekaan. Vuokraki on nykyään vain päälle tonnin, joka on halvahko tän kokoisesta Helsingissä.  Me syödään usein hernekeittoa, tänään tein makaronilaatikkoa ja vietetään aikaa lasten kanssa esimerkiks pulkkamäessä. Ei me ravata ökyravintoloissa, huvimatkoilla tai eletä herroiksi.

Somepersoona on usein vaikee tuntea sillein aidosti. Mä huomaan usein jääväni muiden mieleen ylimielisenä ja sellasena, et luulisin olevani parempi ku muut. Fakta on se, että oon ihan tavallinen jopa vähän pelkuri, jonka elämässä ei oo mitään sen ihmeellisempää. Herään aamulla nykyään aikasin, leikin koko päivän lasten kanssa ja teen puolittain jopa aika surkeeta ruokaa. Siinä välissä siivoon loputtomasti, kirjotan blogia ja kaivan nenää. Iltasin oon liian väsyny ja lösähdän jenkkakahvat hyllyen sohvalle tuijottamaan töllöä. Moni, joka mut tapais varmaan pettyis kuinka tylsä ja tavallinen oon.

Inhoon sanoja pintaliito- ja kiiltokuvablogi. Mut tavallaan ymmärrän miksi tää blogi liitetään niihin… tai ei edes liitetä suoraan, vaan isketään eteen sana wannabe. Mun sisäinen lukko iskeytyi blogin kahvaan roikkumaan silloin vuonna 2014 ja napsahti kiinni seuraavien vuosien aikana. En ollut enää niin herkkis ikäville kommenteille, mutta vuoden 2015 keväällä heräsin horroksesta. Tajusin, että oon taas raskaana ja elämä ollut aikaisemman viiltelyn takia huteralla pohjalla jo pitkän tovin. Ei se vaan voi mennä niin, että sitä punkee lapsia pihalle eikä hoida omaa pääkoppaansa kuntoon. Alkoi eheytymisen aikakausi ja tätä kautta suljin kaiken pois.

Tytön syntymän jälkeen elämästä tuli rankkaa vastoinkäymisten takia ja jotenkin sitä pyrki suojelemaan itteään. En tiedä olisinko jaksanut lukea sen 6kk kestäneen itkun aikana  niitä kakkakommentteja eikä ollut varaa alkaa kokeilemaan onneaan. Olisi ollut ikävä päästä niin pitkälle ja sitten romahtaa miljoonan paineen takia takaisin lähtökuoppiin. Sit tuliki julkastua pelkkää minirodinihöpölöpöä. Aion edelleen julkasta tota mulle rakasta höpölöpöä, mutta oon vähän miettinyt avaavani taas aitoja ajatuksia blogin puolelle. Uskon olevani henkisesti sen taipaleen lopussa, jossa en oo enää epävarma enkä rikki. Yksi pöydänjalka on taas tukeva eikä pelkää kolhuja.

Mulla ei ole mitään salattavaa. Kuten sanoin, virheitä on tullut tehtyä roppakaupalla eikä järkikään oo aina pysynyt matkassa. Huhupuheita ja väittämiä liikkuu aina netissä eikä niille mitään mahda. Nyt kuitenkin aion tarjota tässä postauksessa mahdollisuutta vatvoa vanhoja asioita ja kaivaa luurangot kaapista esiin. Aion antaa vapaat kädet kysyä mitä vaan ja aion julkaista sekä vastata rehellisesti kysymyksiin. Toki en voi julkaista kysymyksiä, jotka liittyy muihin ihmisiin. Kysy siis, auo päätäsi tai sano sanottavasi. I’m here!

Lopuks haluan vielä sanoa, että tykkään ihan hirveästi mun lapsista ja yritän tehä ne tosi onnellisiks. Ei se mitä oon joskus tehnyt tai se mitä somessa kirjotan muuta asiaa. Asioita voi aina spekuloida ja huhut kiertää. Ne ei silti kerro tosifaktaa. Jokainen äiti tuppaa yrittää parhaansa ja silti menee joskus metsään. Ihmisiä tässä vain ollaan..

Mun blogista ei tarvi tykätä eikä kaikkien tarvi tykätä mun persoonasta. Mä voin olla sun mielestä ärsyttävä, ylimielinen tai mun blogi täyttä sontaa. Mä sallin sen mun pään sisällä, koska se on vain yhden ihmisen mielipide. Tärkein asia, jota nyt menneiden vuosien aikana oon oppinut on hyväksyminen. Kaikkia ei voi ja kuulu miellyttää. Sanon kuitenkin, että ei täällä pakkokaan ole käydä, jos kauheesti ärsyttää.

Kiitos ja anteeksi, postauksesta tuli pitkä kuin nälkävuosi. Tässä teille se täydellistä elämää elävä blogisti. Joku ehkä pettyi kuullessaan historiastani ja toinen ärsyyntyi, kun taas kolmas ymmärtää hetkessä enemmän. Tämän postauksen alle toivon terveisiä niin hyvässä kuin pahassakin! Kiitos, kun jaksoit lukea.

Operaatio Äiti anette huhut

Avainsanat

Kommentit

<3

Anette - Operaatio Äiti.

Tämä blogi on paras blogi, jos haluaa tietää mitä lastenvaatteiden muodissa tapahtuu.
Itsekin kerran pidin sellaista ja aika arvostettuakin, mutta kun kerran erehdyin katsomaan millä hakusanoilla blogiin tultiin niin alkoi ällöttää. Päätin suojella lapsia ja lopetin blogin.

Anette - Operaatio Äiti.

Mikä sun blogi oli? 🙂

Kiitos vastauksesta. Jos olet blogisfääriä tuolloin seurannut, niin osaat kyllä arvata. En halua aukaista arpia enää. Ne tietää ketkä tietää. Turhan moni blogi päättyy näin. Esim hääblogit herkkiä painostukselle. Kyseessä herkkä päivä, johon ei haluta tahroja.

Anette - Operaatio Äiti.

Nyt ei heti tule mieleen.. täytyy vähän pohtia, koska niin moni blogi lopettanut, joita oon seurannut. Harmi kuitenkin, että sulle kävi näin 🙁

Minä kun olen kuullut että siinä episodissa oli kyllä valehtelua puoleltasi aika vakavastakin asiasta.
Ja kyllä, blogi on aika tylsä. Mutta toisaalta kun koitat kirjoittaa jostain kiinnostavasta niin teksti muuttuu teennäiseksi huomionhakuiseksi diipadaapaksi. Tämä lasten kuvaaminen ruseteissa onnistuu paremmin, pidä se.

Anette - Operaatio Äiti.

Onko se mun heikkoutta vai toisen heikkoutta, jos tosifaktoihin ei usko? Huhuja liikkuu ja jokainen valitsee mihin uskoo. Mitä blogiin tulee, en tuu koskaan pystyy miellyttää kaikkia ja sulleki suosittelen vaan sitä, ettet käy täällä jos ei oo sun juttu? Sitä en ymmärrä, että jos joku ei maistu niin miks sitä pitää koko ajan tunkea suuhun? 😛

<3

Mua ainakin kiinnostaa merkkivaatepostaukset. Ja se miten pysyt niin hyvin kärryillä milloin mitäkin julkaistaan! Kaikki kun tuntuu menneen jo kun itse paikoille ehdin 😀
Gugguun merinovillavinkki joskus alkusyksystä oli tosi kiva! Näitä lisää pliis 😉 😀
(ja tänne saa varmaan tuulettaa, löysin kirppikseltä_mustan_pico-haalarin ensi kevääksi – jesjesjes!!)

Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle<3

Anette - Operaatio Äiti.

Joo alan niitäkin taas laitteleen kyllä 🙂 Noita vinkkei pitäis muistaa jakaa useemmin . Ja hei, onnea mustan picon löytämisestä sekä loistavaa joulua sinnekin! 🙂

Rohkeaa!! Somessa ihmiset osaa olla ilkeitä ja nimimerkin takaa on helppo huudella. Oot takuulla just parasiti sun lapsilles <3

Anette - Operaatio Äiti.

Niinhän sekin on 🙂 Kiitos!

Sun blogi on mulle suuri ristiriita ja sinä itse siinä samalla. Kuten sanoit, susta tulee helposti hyvin ylimielinen fiilis. Toisaalta osa sun postauksista tuntuu tosi ärsyttäviltä, holhoavilta ja sellasilta, että ajattelisit tietäväs miten kaikki lapset pitäis kasvattaa. Osa postauksista saa jopa pienen ärtymyksen aikadeks.
Silti, kaikkien näiden vuosienkin jälkeen palaan säännöllisesti pari kertaa viikossa kattomaan onko tullut uusia postauksia. Sä osaat kirjottaa, niin että siinä tekstissä on ajatusta ja tunteita -sitä arvostan! Toisaalta sun teksti on niin brutaalin rehellistä, ettei voi kuin hattua nostaa.
Muistan tämän äityli -draama keissin kuin eilisen ja muistan kun mietin et näinköhän piiloudut maan alle lopuksi ikääs. Näin ei ollut, hieno juttu! Toivotan onnellista, turvallista ja rauhallista tulevaisuutta perheellenne. Lisää vaan postauksia vaatteista kuin mistä tahansa muustakin ajatuksen lennosta. Kirjottaminenhan on myös taiteenlaji tavallaan, toiset osaa ja toiset ei. Ja eikös hyvä taide nimenomaan herätä tunteita, suuntaan ja toiseen.

Anette - Operaatio Äiti.

Oho! Sun kommentti on mennyt ihan ohi! Mun pitäs varmaan muistaa mun postauksissa sanoa sekä korostaa, että yleensä tarkotan kertoa miten ite toimin eikä oo tarkotus neuvoa muille miten ne lapsensa kasvattaa 🙂 Mut livessä tuntevat ihmiset tietää, että oon oikeesti varmaan maailman suvaitsevaisin ihminen mitä tulee ihmisiin, persoonaan tai tapoihin. En oo sellanen jänkkääjä, ettei eiei tää nyt pitää tehä kyllä ihan erilailla yms. Blogiin mun on tarkotus avaa ajatuksia, että mitä nään mun lapsilla parhaana ja miten mä oon aatellu asiat tehä. Se kun on niin,ettei vaan maailmassa oo yhtä oikeaa tapaa. Muttahei, kiva kun vierailet lukemassa ja kiitos tosi paljon sun kommentista! 🙂

Hei,

yritin etsiä sähköpostiasi mutta en löytänyt sitä mistään. Asia ei liity tähän aiheseen ollenkaan vaan lasten vaatteisiin 🙂 Olisin tiedustellut oletko valmis myymään pakettina 74-86 kokoisia vaatteita? En jaksa kyttäillä vaatteita yksitellen joten ajattelin kokeilla onneani jos saisin isomman satsin kerralla varsinkin kun olen totaalisen ihastunut näihin mitä teidän prinsessalla on. Laita mailia jos on mahdollista!

Terkuin Riikka

Anette - Operaatio Äiti.

Moi, se on operaatioaiti@gmail.com . Mutta mä tosi usein myyn noi merkkivaatteet niille suunnatuilla kirppareilla aina :/ Mulla tosi vähän vapautuu vaatetta, kun myyn aina pari pois, kun ostan pari uutta jne.

Kiva kun avasit ajatuksia! Harvoin kerkiää lukemaan pitkiä postauksia mutta tää oli kiva ja rehellinen 🙂

Onko sulla mitään takarajaa kuin kauan kirjoitat vielä blogia? Ite oon aatellu et max eskari-ikään asti kirjoitan lapsista, mutta vähennän kasvokuvia kyllä kun aloittavat eskarin keväällä 🙂

😊

Anette - Operaatio Äiti.

Ei mulla oo takarajaa. Kirjotin niin kauan, kun hyvältä tuntuu.. oonhan mä nytkin vähän vähentänyt Topin osuutta 🙂 Josko tulis vauvojaki vielä jossain vaiheessa, joista kirjottaa sitten lisää. Ainahan on jotain mihin sitten suunnata? Kirjottaminen on ihanaa!

Moi Anette! Oot tosi rohkea ja pitikin kirjoittaa sulle
Jo aikaisemmin. Mä koen usein tosi samalanlaisia tunteita. Jotenkin tuntuu, että olen joutunut häpeämään toisen lapsen tekemistä toisen miehen kanssa, varsinkin kun ensimmäisen tein yksin. Ihmiset oli heti haukkumassa ja arvostelemassa. Mä yritän kovasti päästä yli masennuksesta ja sosiaalisista peloista, jotka tosi paljon rajoittaa mua tutustumasta uusiin ihmisiin. Se jättää yksinäiseksi varsinkin lapsien kanssa 🙁 Onneksi sulla asiat on paremmin ja olet saanut uusia kavereita! Tää postaus antoi voimaa ja jaksamista mullekkin tulevaisuuteen 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Mua tavallaan myös hävetti alkuun uusi suhde ja lapsi, koska kaikki katto tyyliin nenänvartta pitkin. Tuntu, että ei oo hyväksytty.. mutta nopeasti nekin ajatukset muuttu, kun ihmiset tottui siihen ajatukseen mitä oli käynyt. Mun elämähän se tosissaan on. Mulla oli myös masennusta ja tosi pahoja sosiaalisia pelkoja. Mä olin ihan lukossa ja hyvä, etten pelännyt itseäni. Olin kaukana ihmisistä varmaan neljä vuotta. Tein töitä ja vietin aikaa miehen kaa. Kunnes aloin tuntemaan yksinäisyyttä ja kaikesta tuli raskas pitkä taistelu.

Asioista voi kyllä selvitä ja sanon suoraan, että se ei oo helppo tie. Multa se vaati paljon kipua ja virheitä, mutta tässä ollaan. Toivottavasti entistä ehompana. Zemppiä sulle elämään!

Mikä tää tapaus oli johon viittaat, minkä takia sut leimattiin valehtelijaksi??

Anette - Operaatio Äiti.

Kopioin osan toisesta vastauksesta.

Mutta mulle meni tosi huonosti ja olin tosi yksinäinen.

Alunperin ei ollut ees tarkotus puhua kellekään netissä, mut olin aika paljon esillä ja jatkuvasti äityleis nahistamassa ihmisten kaa. Jossain vaihees laitoin jolleki niistä viestin, jossa jotakuinkin ilmoitin, että onko yllätys kun oon millanen oon ja kerroin jotain mun elämästä. Asenne muhun muuttu ja mun kanssa juteltiin tosi paljon. Yhä useempi alko juttelee ja avoimesti jaoin mun elämästä monelle. Jäin jotenki kiinni siihen ihanaan tunteeseen, että mulle somessa puhutaan ja jutellaan. Todellisuudentaju hämärty siinä mielessä; että huomasin hetkessä juttelevani samoja juttuja noin 10 ihmiselle. Valitin yksinäisyyttä monelle ja sitten jossain vaiheessa paljastu, että puhun monelle. Ihmiset loukkaantui ja etenkin siitä, että olin kertonu osalle enemmän, kun osalle. Siitä synty koko suuri sotku.

Puhuitko todella monelle eri ihmiselle vai yhdelle ja samalle trollille?

Anette - Operaatio Äiti.

Tietääkseni monelle..

Olet todella rohkea! Olen seurannut pitkään blogiasi ja innolla seuraan edelleen. Meillä nuorimmainen samanikäinen tyttäresi kanssa 🙂 Kirjoittele vaan vaatejuttujakin, ne kiinnostaa myös kovasti. Kuinka pitkään ajattelit olla kotona? Onko sinulla tällä hetkellä omia harrastuksia? Mistä saat voimaa rankkoihin päiviin? Mukavia talvi päiviä!

Anette - Operaatio Äiti.

Miks tää on täällä vaikka vastasin tähän jo? Eikö tän vastausta koskaan tullut 😮

Olet todella rohkea! Olen seurannut pitkään blogiasi ja innolla seuraan edelleen. Meillä nuorimmainen samanikäinen tyttäresi kanssa 🙂 Kirjoittele vaan vaatejuttujakin, ne kiinnostaa myös kovasti. Kuinka pitkään ajattelit olla kotona? Onko sinulla tällä hetkellä omia harrastuksia? Mistä saat voimaa eankkoihon päiviin? Mukavia talvi päiviä!

Anette - Operaatio Äiti.

Aion kirjoittaa vaatteistakin 🙂 Monesta muustakin kyllä. Mä aattelin olla koko 3 vuotta, tarkotus olisi ehkä saada tässä tällä ajalla vielä yksi lapsi, jos onnistaa. Mulla ei oo omia harrastuksia, muutaku vaatteet ja tää blogi. Olis kiva joskus palata futiksen pariin. Saan voimaa kuvaamisesta, herkuttelusta ja hauskoista hetkistä perheen kanssa. Saan voimaa luonnos esim lenkillä koiran kanssa, lasillisesta Pepsiä ja hyvästä kirjasta. Mies, lasten kiitollisuus ja hetki ystävän kanssa ovat myös parhautta viemään murheita pois. Kiitos viestistä! Ihania talvipäiviä sinnekin!

Mä en tapaa lukea/hakea bloggaajia koskevia keskusteluja. Jouduin kuitenkin hakea blogiasi googlen avulla koska oli uusi tietokone eikä mtn suosikkeja tallennettuna. Törmäsin just tällä viikolla myös noihin keskusteluihin. En ollut tietoinen mistään sotkuistasi. Onko sinut tuomittu jostain?

Koska olen melko tuore lukija en tiedä mitä ennen oli täällä mutta en laittaisi yhtään pahitteeksi sitä että tulisi vähän syvempääkin sisältöä!

Oletko oikeasti tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? Onko palaset ns. kohdallaan ja kaikki tasapainossa?

Anette - Operaatio Äiti.

Mut on tuomittu oikeudessa vaan avioeroon. Sen lisäks oon saanu haasteen maksamattomasta laskusta. Sekin oli keissi, jossa kaikki mahdollinen oli mennyt pieleen ja hoitui laskun maksamisella.

Mä olen tyytyväinen mun elämään. On niitä päiviä, kun vihaan sitä etten saa katsoa leffaa loppuun, lukea kirjaa tai nukkua pitkään. On päiviä, kun vihaan kitinää, pukemistaistoja tai ainaista jatkuvaa uhmaamista. Mut ne on vaan ohimeneviä hetkiä, joita vastaan elämä on lähes aina ihanaa.

Mulla on hyvät välit exään ja kaikki on helposti sovittavissa. Toki mä ikävöin sairaasti poikaa usein. Mulla on kumppani, joka rakastaa, vaikka joskus parisuhdekin osaa olla vaikeeta. Mulla on kaks täydellistä lasta. Haluisin kolmannenki! Isoin aukko on ehkä siinä, että mikä musta tulee? Lisää lapsia? Naimisiin? Ammatti? Tulevaisuus jännittää, koska sen suhteen oon vähän vielä ööö..

Kiitos vastauksesta! 🙂
Toivon sydämestäni teille kaikkea hyvää, ja uskon että niin tulee käymäänkin koska asioilla on tapana järjestyä!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos ♡

Onko sulla nykyään ystäviä, siis sellaisia ihan todellisia ystäviä?

Anette - Operaatio Äiti.

On itseasiassa nykyään. Vauvaryhmän kautta meille kehkeytyi kaveriporukka, on kaveri nuoruudesta ja sit muutama tosi hyvä ystävä Topin vauva-ajalta. Nyt on vaate sekä somemaailmasta tullut kavereita, joiden kaa tutustutaan juuri. Nähdään siis livessäki 🙂 Hiljaa hyvä tulee!

Jos sulla kerran oli hyviä ystäviä jo Topin vauva ajoilta niin mikset turvannut heihin sen sijaan että rakensit ympärillesi valheellisen ”olen yksinäinen” tarinan. Vedätit monia ja sait itelles maineen jonka kyllä ansaitsetkin, netin suurin paskanjauhaja.

Anette - Operaatio Äiti.

Sanon uudelleen jälleen. Mulla oli siihen aikaan vasta alkavia ystävyyssuhteita, jotka on NYT nykyään mulle erittäin hyviä ystäviä. En siihen aikaan olis todellakaan vielä uskaltanut lähteä kenenkään kaa ulos saati uskonut, että elämä vie jonain päivänä kohti näin hyvää. Tässä elämässä oon oppinut vahvistaa suhteita 🙂

Mä olin yksinäinen. Mun ainut kaveri, jota näin oli pettänyt mun luottamuksen täysin valehtelemalla ja levittämällä mun kaikki asiat muualle. Ei mulla ollut muuten, kun nettituttuja joiden kaa juteltiin vauva-asioita yms. Osa näistä on nykyään mulle äärettömän tärkeitä ystäviä, joita nään.

Jos siitä lähetään, mä en koskaan valehdellut. Mä olin huomionhakuinen kyllä.. kukaan terve ihminen ei jakele elämänstooriaan mankuen ympäri nettiä, mutta valeita ne ei olleet.

Onpa erikoista, ettei ihmisellä saisi olla minkäänlaista ystäväpinta-alaa, ilman että voisi tuntea itsensä yksinäiseksi. Joskus yksinäisyys syntyy siitä, ettei voi tai halua avautua kipeistä kohdista niille kaikkein lähimmilleen. Kummallista arvostella ihmisen ystävämäärää ja sillä kieltää, tai sallia tunne 🙄…

En tiedä totuutta, mutta lähtökohtaisesti sillä ei ole mitään merkitystä. Mielensäpahoittajat pahoittavat mielensä aina, kuin saavat. Ihmisellä saa olla useita ystäviä. Samaan aikaan ihminen saa tuntea itsensä erittäin yksinäiseksi. Tai niin kuin yllä luettiin, oli vain yksinäisyys.

Anette - Operaatio Äiti.

Niinpä!

No missä ne kaikki oli sillon kun sulla oli vaikeaa ja olit yksinäinen?

Anette - Operaatio Äiti.

Huonosti ylläpidettynä osa. Osa vasta orastavina ystävyyksinä. Osa vasta rakentui myöhemmin. Siihen aikaan olin viettänyt niin monta vuotta muissa puuhissa, että oli vähän ystävät jääny ja osa jo elämäntilanteen muuttumisen takia. Sittemmin oon rakentanut sillat ehjiks ja luonut uusia 🙂

Sulla oli siis ystäviä mutta netissä esitit kaikille yksinäistä yksäreissä.

Anette - Operaatio Äiti.

Ei, mulla ei edelleenkään ollut siinä vaiheessa livessä ihmisiä,joita nähdä. Osa ystävyyssuhteista oli niin retuperällä ja osa vasta orastamassa. Ei ne ollu sellasessa vaiheessa, että oisin osannu lähteä kahville ja kertoa, että tekee mieli hyppää sillalta moooi.

Mähän kärsin oikeesti ihan mielettömästi paniikkikohtauksista ja siitä, että pelkäsin kuollakseni liikkua ulos kotoa. Yhes välis olin noin 3 kuukautta kotona ja muutaman kerran kävin lähikaupassa nopee. Ei mulla ollut niin vahvaa ystävyyssuhdetta sillon, että oisin saanu ketään kiskoo mua ulos. (Myöhemmin sain lääkkeet tohon vaivaan ja nykyään pärjään jo ilman!)

Alunperin ei ollut ees tarkotus puhua kellekään netissä, mut olin aika paljon esillä ja jatkuvasti äityleis nahistamassa ihmisten kaa. Jossain vaihees laitoin jolleki niistä viestin, jossa jotakuinkin ilmoitin, että onko yllätys kun oon millanen oon ja kerroin jotain mun elämästä. Asenne muhun muuttu ja mun kanssa juteltiin tosi paljon. Yhä useempi alko juttelee ja avoimesti jaoin mun elämästä monelle. Jäin jotenki kiinni siihen ihanaan tunteeseen, että mulle somessa puhutaan ja jutellaan. Todellisuudentaju hämärty siinä mielessä; että huomasin hetkessä juttelevani samoja juttuja noin 10 ihmiselle. Valitin yksinäisyyttä monelle ja sitten jossain vaiheessa paljastu, että puhun monelle. Ihmiset loukkaantui ja etenkin siitä, että olin kertonu osalle enemmän, kun osalle. Siitä synty koko suuri sotku.

Oot kyllä rohkee mimmi!

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee…sanotaan..tsemppiä!!

Anette - Operaatio Äiti.

No totta 🙂

Onko sinulla mitään koulutusta?

Anette - Operaatio Äiti.

Ei ole. Oon ylioppilas. Mua kiinnostais kovasti joku luova ala, mutta oon sairaan arka lähtee mihinkään.. toivottavasti vielä uskallan tai sit pitää lähtee jotain hoitoalaa opiskelee 🙂

<3 <3
Ei Mulla muuta 😉

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡

Miksi menit katsomaan mitä sinusta AV:ssa kirjoitetaan?

Anette - Operaatio Äiti.

Etsin yhtä vanhaa postausta googlen avulla, jossa olin linkannut kaverin blogia. Jostain syystä tuo hyppäsi melkein ekojen joukkoon haussa. Avasin sitten hetken mielijohteesta 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.