Lastenvaatehulluus
10.10.2016

Kuka haukkuu Rodinistia?

Kuka haukkuu Rodinistia?

Nyt jatkuvasti popsahtelee blogimaailmassa esille postauksia, joissa ruoditaan nykymaailman lastenvaatehulluutta, itse kuteitten hintoja ja ennen kaikkea niitä ihmisiä, jotka vaatteet ostavat. Meille on oma nimityksensä ja se on yleensä Rodinistit. Tuo nimi lähtee eräästä lastenvaate merkistä; Mini Rodini.

Rodinisti

Postaukset alkavat yleensä sillä, että ihmetellään suureen ääneen merkkivaatteiden funktiota ja jatkuvat hintojen teilaamisella. Yleensä postauksessa jaksetaan ihmetellä äitien ’hulluutta’, massahysteriaa ja mielenkiintoa tiettyjä samoja merkkejä kohtaan. Lopetus huipentuu siihen tuttuun kliseeseen, että merkkivaatteita käyttävät lapset eivät ole onnellisia, koska äitiä kiinnostaa enemmän vaatteet kuin lapset. Postauksen pääidea on luoda merkkivaatemutseille ihan oma negatiivinen leimansa joko sarkasmilla tai ilman.

”Millon sä ostat liian kovalla vimmalla vaatteita ja oot ihan no life. Lettiä siellä, lettiä täällä ja Vimmaa joka puolella. Tai sitten teillä ihan varmasti syödään pelkkiä papuja kotona, koska äiti laittoi vikat euronsa polvipaikkoihin. Sitten on ne äidit, jotka luulee olevansa erinomaisen mainioita lasten keikistellessä Mainion paidoissa, tunikoissa ja legsuissa. Mainioiden äitien lisäksi löytyy miljonääri äitejä ruotsalaisilla sukujuurilla, jotka nostattaa statustaan Mini Rodinilla ja katsoo nenänvarttaan pitkin ’feikki Lindexiä’. Siis merkkivaatteita ostavat äidit on ihan viri viri gugguu elämänsä kanssa. Eihän ne tee muuta kuin päivittää aina selaintaan milloin Vimman, milloin jonkun Memory Lanen ja milloin merinovillan takia sekä uppoudu jatkuvaan jutusteluun vaatteista. Miten vaatteista saa edes jutun juurta moneksi päiväksi?”

Logot

Kysynkin, että onko joku muu väsynyt siihen jatkuvaan leimaan, jonka merkkivaatteet luo? Siihen, että kalliit vaatteet todella on monen mielestä statuksen nostatusta ja, ettei vaatemutsia kiinnosta lapsensa missään muussa merkityksessä kuin mallinukkena? Kyllästyttääkö ketään se, että Mini Rodinin paidan takia sä oot se äiti, joka puistossa katselee nenänvarttaan pitkin toisia lapsia markettivaatteissa?

Tähän mennessä en muista koskaan törmänneeni äitiin, joka oman lapsen vaatemerkistä huolimatta olisi kommentoinut rumasti toisen lapsen vaatteita. Tähän mennessä en ole ikinä kuullut omasta suustani negasävyistä ilkeää lausetta Lindexin vaatteesta, Cirafin piposta tai toisen lapsen kengistä. Missä on siis ne kuuluisat merkkitietoiset äidit, jotka ylimielisyydeltään eivät nää eteensä? Näyttäkää mullekin! Tottakai jokainen puu kasvattaa myös mädät hedelmänsä, mutta eihän se tarkoita sitä, että koko puu pitäisi kaataa.

Tässä maailmassa kaikella on hintaeronsa. Papun vaate maksaa enemmän kuin Henkkamaukan. Volvo on kalliimpi kuin Skoda. Pk-seudulla asuntojen hinta nousee ihan eri sfääreihin, kun pohjanmaalla. Kala on tiskillä kalliimpaa. Julkinen terveydenhoito on ilmaista ja yksityisellä saa pulittaa. Jokainen tekee jatkuvasti erilaisia rahallisia valintoja elämässään. Toinen valinta sulkee toisen asian ja yksi säästö mahdollistaa taas jonkun muun ostomahdollisuuden.

VIMMA

Miettikää mikä haloo siitä syntyisi, jos alkaisin täällä parjaamaan esimerkiksi Cirafia. En itse henkilökohtaisesti pidä kyseisesti merkistä laadun, teknisyyden ja ulkonäön puolesta, mutta en ala keksimään sitä ostavista äideistä poikkipuolisia sanoja ja postaa niitä julkisuuteen halveksien. En halua luoda kyseisen merkin ympärille minkäänlaista ikävää leimaa, vaikka en sitä itse käytäkään.

Ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus elää tätä elämää ilman, että joku on heti hönkimässä niskaan. On ikävää välillä lukea, että tyypit joutuvat perustelemaan ostoksiaan toisille, jotka kauhistuneena hämmästelevät vieressä. Jos jollain toisella on muutama ylimääräinen seteli taskussa, niin olkoon se hänen asiansa mihin ne rahat menee.

Toinen meistä elää säästeliäästi, toinen jemmaa kaappinsa täyteen lastenvaatteita seuraavassakin koossa setelien lennellessä ja kolmas rakastaa vaihtaa mielipiteitään jatkuvasti. Yhdelle äidille popupshop tarkoittaa vaatteita uloskantohintaan ja toiselle ainostaan hintavampaa lastenvaatemerkkiä. On minimalististi kuluttajaa ja on materialistia. Enkä koskaan ole kuullut, että ostokäyttäytyminen määräisi luonteen lujuuden tai tekisi loven ihmisen ystävällisyyteen tai empatiakykyyn.

Mitä tulee siihen ajatukseen, ettei Rodinisti mamma huomioisi lapsiaan ja tuijottaisi vaatteen lumileopardeja lumoutuneena lapsensa kasvojen sijaan? Silkkaa kakkaa. Eihän vaatteita osteta sen takia, että niitä voi vain ihailla ohi kaiken muun. Ei lapsia tehdä sen takia, että niitä pääsee pukemaan. Vaatteita valmistetaan käyttöön erilaisissa muodoissa, kuoseissa ja väreissä, jotta jokainen voi löytää omanlaisensa miljoonien muiden seasta. Toinen merkki on kalliimpi, kun toinen ja se ostaa joka pystyy TAI HALUAA.

Rodinisti stocka

Ennakkoasenne ”Rodinisteja” kohtaan on ihan hullunkurinen. Moni tännekin eksyvä ajattelee heti, että yksi kiiltokuvanainen siellä nostaa bloginsa tasoa ostamalla kalliita vaatteita. No ne, jotka ovat tätä blogia seuranneet pitkään tietävät, että olen vain ihan tavallinen nainen. Nainen, joka muuttaa mieltään ja tykästyy uusiin juttuihin, mutta ostaa vaatteet aina vain käyttöä varten. Täällä on kuulkaa käyty Lindex-, Newbie-, Pop-, Me&I- ja Rodinivaihe läpi omina aikoinaan ja nyt on lähinnä menossa Vimmainen Papu-Gugguu -vaihe.

Ihan pöhköähän se voi olla laittaa satoja euroja lastenvaatteisiin, mutta harrastus se on siinä missä joku muukin. Tosi moni tuntuu luulevan, että lastenvaatehulluudessa se ’the juttu’ on kerätä kaapit täyteen vaatetta ja sitä parempi mitä enempi. Ei, ei ja ei. Tässä on kyse enemmänkin tietynlaisesta yhteisöllisyydestä niiden vaatteiden ohella. Jännitetään yhdessä uusia mallistoja, seurataan mihin suomalainen design kehittyy ja tehdään löytöjä. Kierrätetään kaverille, etsitään ostoilmoilla ja pompitaan onnesta kirpparilla hyvän löydän kohdalla. Se tunne on paras, kun olet vuosia jutellut netissä kaikesta maan ja taivaan välillä, jakanut asukuvia inspiraatioksi ja seurannut vaatetouhujen ohella toisten elämää.. ja sitten Mini Rodinin järjestämässä Outletissa seisoskelet pari tuntia jonossa näiden ihmisten keskellä. 300 ihmistä, joita et koskaan ole nähnyt, mutta silti tuntuu kuin tuntisit suurimman osan.

Mini Rodini outlet

Itselleni henkilökohtaisesti lastenvaatteet ovat tuoneet paljon. Niiden kautta olen ystävystynyt sattumalta monien kanssa ja löytänyt uusia asioita elämään. Samanlailla toimii monet muut ryhmät netissä. Muumimukien keräilijät, kestovaippailijat tai luontokuvailijat. Samoista asioista kiinnostuvat ihmiset kerääntyvät kasaan ja luovat tietynlaisen yhteisön. Me ”Rodinistit” satumme tykkäämään lastenvaatteista, mutta mielestäni en koe ympärilläni jutustelevia ihmisiä ylimielisiksi. Tähän mennessä on mukaan päässeet kaikki vaatteista kiinnostuneet, vaikka fanituksen kohteena olisi mikä tahansa merkki. Ei kannata siis leimata suorilta käsin, vaan antaa ihmisten olla innostuneita juuri siitä, mikä ketäkin kiinnostaa.

Mä en itse pahastu siitä, vaikka joku siellä ruudun takana ei ymmärrä mun ostokäyttäytymistä. Ei – pahotan mieleni siitä, että yleinen leima osuu moniin muihin ihmisiin, joiden tiedän olevan ihan sairaan mahtavia tyyppejä. Oon tosi kliseinen siinä, että haluisin uskoa ihanaan maailmaan, jossa jokainen saa olla omanlaisensa ilman ennakkoluuloja. No se maailma on aika pitkän matkan takana, mutta please.. älä leimaa, jos et tunne tai tiedä. Siitä jää vain ikävä maku suuhun.

Sana on vapaa. Jätä kommentti, jos postaus herätti tunteita.

 

Avainsanat

Kommentit

Itse kokeilisin suomalaisiakin merkkejä, mutta ovat niin kalliita. Enkänitse ymmärrä sitä, että ostetaan merkkivaatteita ja sitten ne eivät olletkaan hyvän kokoisia tai käytettiin 1-2 kertaa ja myydään pois.

Ja sitten ajattelen sen vielä niin, että tuhlaa luontoa, kun toiset ostavat vaatteet aina uutena. Siihen uuteen vaatteeseen kuluu niin paljon vettä, että sen takia jätän monesti ostamatta vaatteen uutena.

Ja tosiaan toi jälleenmyyntiarvo ainakin itsellä nostattaa karvat pystyyn. Minusta se vaate ostetaan omaan käyttöön ja kulutukseen ja vasta sitten mietitään, että onko vaate vielä siinä kunnossa, että on jälleenmyyntiarvoa eikä niin, että ostampa tämän takin lapselle, kun saan siitä vielä ainakin puolet takaisin.

Vaatteiden kierrätys on hyvästä, mutta myös se, että kulutat ja käytät itse sen ostamasi vaatteen. Ja toinen asia mikä häiritsee on se, että monet valittavat rahasta, että tarvitsisi saada lisää ja sitten se raha kuitenkin itse tuhlataan johonkin kalliiseen vaatteeseen, josta sitten olisi voinut säästää.

Anette - Operaatio Äiti.

Hyviä pointteja! Mä ostan kyllä tooosi paljon myös käytettynä ite 🙂

Tietysti jokainen käyttää rahansa ihan miten tykkää, mutta mun päähän ei vaan sovi se ajatus, että kasvavien lapsien vaatteisiin käytetään ehkä yli tuhansia euroja vuodessa ja vain merkkiuskollisuuden takia. Lapsi ehtii siis käyttää vaatetta max puoli vuotta ennen kun se 300 euron haalari onkin jo liian pieni. Eri juttu tietysti sillon, jos oikeasti on rahaa millä mällätä, mutta jos täytyy säästää jostain muusta sen takia, että saa lapselle muutamaksi kuukaudeksi upouuden merkkivaatteen niin voi hetken miettiä, että onko siinä touhussa nyt oikeasti mitään järkeä.

Samaa mieltä! Kannatan ehdottomasti järjen käyttöä lastenvaatehankinnoissa. Mielummin laitan lapsille rahaa säästöön tulevaisuuden varalle kuin tuhlaan sitä järjettömän kalliisiin vaatteisiin.

Anette - Operaatio Äiti.

Kyllä mä säästöön ehdottomasti myös laitan 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Totta tämäkin, mutta sitten taas mistä säästää. Silläkin on merkitystä. Mä säästän siitä, etten käy bilettää ulkona, en ostele kalliita meikkejä enkä oikeesti pukeudu hirveen hintaviin vaatteisiin. Oon omien vaatteiden suhteen aika alehaukka. Mut joo; meil on uusi Mini Rodinin haalari talveksi ja onhan sen ovh 179e muistaakseni. Ostin sen tosin kirpparilta (uutena) ja maksoin 60e. Sehän on vähemmän, ku melkein mikä tahansa haalari. Sisävaatteista meillä on mennyt muutaman kuukauden koko 80/86 ja menee helposti koko seuraavan vuodenkin. Eli en kyllä koskaan ostais esim mitään vaatetta alle 2kk käyttöön ja maksais siitä satasta. Yritän ite kiinnittää kalliimpien vaatteiden kohdalla järkeä siihen, että miten tulee käyttöön ja ostaa vasta sitten.

No sulla onneksi omien sanojesi mukaan on kuitenkin järki päässä näissä vaateostoksissa ja hyvä niin 🙂 Kyllä tosiaan ihan lapsettomanakin huomaa, että ihmiset saa rahaa kulutettua ihan järkkyjä määriä just bilettämiseen, ulkona syömiseen ja tupakkaan sekä alkoholiin ylipäänsä, kun vakkarityössä olevat kaverit valittaa ettei mihinkään jää rahaa, vaikka asutaan suht samanhintasissa asunnoissa ym ja itse oon tällä hetkellä vielä työttömänä, mutta rahaa jää kuitenkin ihan sopivasti tähän tilanteeseen säästöön ja ei tarvi miettiä esim. jonkun meikin tai vaatteen kohdalla, että pystynkö sen ostamaan. Itse siis en käytä alkoholia tai tupakkaa ollenkaan ja ulkona käyn syömässä tosi harvakseltaan, ennemmin laitan ite ruokaa, mutta mulla taas on intohimona kosmetiikka ja siihen saan kyllä parhaimmillaan meneen jopa 200€ kuussa, mutta en siis tietysti joka kuukausi ostele tolla summalla ja joskus menee pitkään etten osta kosmetiikkaa laisinkaan, jos ei ole tarvetta tai ei himota mikään uus tuote 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

No tämä juuri 🙂 Jokainen laittaa ihan eri juttuihin rahansa!

Mulla on yksi 6 v laps ja sille oon ostanut sekä Mini rodinia että muita kalliimpia merkkejä ja sitten taas myös Lindexiä ja H&m:ää. Pidän kauniista lastenvaatteista ja täytyy myöntää, että oon mä joskus tuijottanut jotain vaatetta lapsen sijasta, kun se on ollut niin kaunis\hieno. Ja siis siitä huolimatta rakastan lastani yli kaiken. Kallista saa ostaa, jos raaskii js on varaa

Anette - Operaatio Äiti.

Ostan myös vaihdellen eri merkkejä 🙂

Olen joskus lukenut blogiasi ja ihan hyviä juttuja on useasti. Yksi asia mikä on pistänyt silmään on, että vaikutat aika pinnalliselta ihmiseltä ja itsekkäältä. En tiedä mikä olet oikeasti ammatiltasi ja se on ihan sama, mutta tuntuu, että pidät itseäsi parempana kuin muut. Olen joskus kuullut/lukenut, että olet ollut koulukiusaaja ja haluan kysyä oletko? Vaikutat edelleenkin ihmistyypiltä kuka kiusaa ja arvostelee muita. Ei pahalla, mutta muista pitää jalat maassa äläkä päätä pilvissä. Älä arvostele ja kiusaa muita, et todellakaan ole yhtään ihmeellisempi kun muut.

Anette - Operaatio Äiti.

Aivan varmasti monen mielestä vaikutankin somessa pinnalliselta tai itsekkäältä. Samalla lailla sitä moni ihminen netin suuressa maailmassa vaikuttaa toiselta, mitä oikeasti on. Vaikea mun on sanoa, että millanen ite oon. On yllättävän vaikea katsoa peiliin ja kertoa minkälainen se sieltä katsova ihminen on. Tosin.. monesti ihmiset pitää mua netissä ärsyttävänä ja livenä tavatessaan sanoo aina samat sanat; ”oho, kuvittelin sut ihan erilaiseks mitä oikeesti oot.” Vähän sama, kun mulla on pirun hyvä muisti ja oon aina vastailemassa joissain ryhmissä kysymyksiin ja tällöin heti sitten oon näsäviisas ja kaikkitietävä 😀 Mä en itseasiassa oo ollut koulukiusaaja, vaan kiusattu. Jouduin vaihtaa koulua ala-asteella ja käymään terapioissa ja muissa. Oli aika rajuja juttuja. Oon ollu koulussa aina aika hiljanen ja säälittävä räpeltäjä. Toki jokainen lapsi osaa olla ilkeä ja sitäkin on tullut joskus harrastettua, mutta näitä sitä katuu edelleen hurjasti. Ymmärrän, että voit ajatella musta tollasia ajatuksia, mut vaikee mun on sille asialle mitään tehdä. Voin ehdottaa, että lähe kahville ja tee sitten päätökset, mutta siinä se muuten. Yritän ihan hirveesti opettaa, ettei lapsista tulis kiusaajia ja pysyä poissa sellaiselta tieltä myös itse. Tän takia vältän jopa somessa asioiden sanomista ääneen jossain ketjussa, koska jollekin sekin voi oll kiusaamisesta. Mut kiitos ’palautteesta’ 😀 En aio nostaa itseäni jalustalle.. mitäpä nostamista tässä edes olisi 🙂

Täällä ilmoittautuu yks roskismutsi! Lapsi puetaan kauniisti kun siltä tuntuu mutta oma kroppa on niin epäkaunis että sitä on ihan turha verhoilla mihinkään kauniiseen. Ehkä taas kun saa omaa kroppaa takaisin, vaihtuu omakin vaatetus muuhun ku farkkuihin ja huppariin.

Anette - Operaatio Äiti.

Tavallansa ymmärrän sun ajatukset, mutta älä oo silti niin tuomitseva itseäsi kohtaan. 🙂

Asia mikä usein myös pistää silmään näiden Rodinistien kohdalla, se Äitien vaatetus. On kuin roskalaatikosta nostettua likaisella tukalla höystettyä kaapumaijaa. Miksi ei nainen kiinnitä huomiota myös omaan ulkonäköönsä, hiihdetään kaupungilla linnunpelättimenä välittämättä yhtään itsestä. Minulle naisena on tärkeää että lasten ohella myös minä näytän kivalta vaatteissani.

Anette - Operaatio Äiti.

Ymmärrän pointin jollain tasoa, vaikka musta kommentti oli vähän teilaava. Kyllä mun mielestä esimerkiksi outletin jonossa valtaosa oli kivasti pukeutunutta porukkaa. En nähnyt yhtäkään kaatismutsia 😀 Mä en pukeudu merkkivaatteisiin enkä ehkä oo tyylitietonen, mutta en kyllä laita likasta vaatetta tai risaakaan päälle 🙂

Luuletko, että joku ajattelee sinun lifestylesi olevan ”kiiltokuva”? Realismia peiliin.

Anette - Operaatio Äiti.

En todellakaan 😀 Nimenomaan olen äärimmäisen tavis tyyppi tavis elämässä. Mielipidekirjoituksissa tulee joskus käytettyä kärjistettyä tekstiä 🙂

En jaksanut lukea ihan koko juttua kun oli niin pitkä.
Mutta myönnän olleeni/ olevani se, joka ihmettelee, että miten ihmeessä niillä kotiäideillä on varaa pukea lapsensa vallan merkkiin, kun itse hel*etisti töitä tekevänä ei todellakaan ois varaa. 😂 toki olen aivan fiiliksissä jos löytyy alesta tai kirppikseltä..

Anette - Operaatio Äiti.

Joo onhan se toki kallista touhua ja riippuu monesta asiasta. Mulla ei esim mee rahaa mihkään muuhun juuri tällä hetkellä 🙂

Jokaisen oma asia mihin rahansa käyttää, olkoon sit vaatteet.
Välilllä kyllä esim sinun instagram kuvista tulee mieleen että näillä merkkivaatteilla haetaan jotain muutakin kuin laadukasta vaatetta lapselle. Vauva poseeraa legginseillä lokakuussa ulkona maassa istuen ja välillä sitten toppapuvussa suht lämpimällä ilmalla.. Itselle vaatteissa tärkeintä on että lapsi ei palele, hikoile tai kastu ja liikkuminen on mukavaa. Tottakai on kiva pukea lapsi kivannäköisesti mutta asiat tärkeysjärjestykseen.

Muuten Ciraf ulkovaatteissa on myös teknisiä ominaisuuksia.

Anette - Operaatio Äiti.

Kannattaa muistaa muuten se, että me esimerkiksi asutaan saaressa, jossa välillä aamusin/iltasin tuuli vetää mittarin miinuksen puolelle. Joudun aamusin pukemaan kaks lasta kiireessä aikataulussa enkä pysähdy miettimään kerrosvaatteita. Siksi, jos mittarissa on 0 astetta (todellinen kylmyys -2 ainakin) puen suoraan sen topan päälle. Mutta päivisin ei taas kannata pukea missään nimessä. En mä mieti vaatteen pukemista sen ihanuuden takia, vaan puen tarpeeseen. Osa selkeistä asukuvista (molon haalari lehtien seassa) on taas ollut haalarin testausta ja samalla kuvaa blogiin. Tällöin käytiin kokeilee, että miten flikka pystyy liikkumaan erilaiset haalarit päällä vai pitääkö ostaa joku toinen merkki. Onhan asukuvien otto varmasti ihan tyhmää ja turhanpäivästä, mutta mä tykkään siitä jo ittenikin takia 🙂 Enkä mä nää edelleenkään pahaa siinä, että ottaa kuvan nopeesti maassa, jos maa ei oo jäässä. Me kuljetaan ihan törkeesri autolla ja siks aina ei jaksa änkeä ulkovaatteita päälle. Toppaa ei sais edes pitää istuimessa, kun se karsii turvallisuutta. Autossa on lämmitinkin. Joskus isiä odotellessa alas on tullut otettua kuva ja siihen menee se kokonaiset 20 sekuntia. Turhaa tai ei niin muisto siitäkin jää vaatteilla tai ilman. Mitä tästä toteamme. Insta on täynnä kuvia ilman taustatarinoita. Ehkä kaikki tässä maailmassa ei oo järkevää, mutta niin kauan fine, kun lapset ei kärsi asiasta. Se on mulle tärkein asia 🙂

Raotan hieman myös toisten todellisuutta, mutta teen sen anonyymisti.

Tunnen paljon blogisteja, etenkin niitä jotka bloggaavat lastenvaatteista, juurikin niistä kalliimmista merkeistä. Hyvin moni näistä bloggareista ostaa ne vaatteet velaksi ja osamaksulla, koska käteiskauppaan ei ole varaa. Tämä taasen on monen kohdalla johtanut siihen että pöydässä on nimenomaan niitä papuja, ja vieläpä viikosta toiseen.

Seuraavan kerran kun Rodinisti katsoo jotakuta halveksuen koska Ciraf tai jokin muu edullinen merkki, mietihän silloin ettei kaikki ole aina sitä miten se kirjoitetaan tai miltä se päällepäin näyttää.
Uskon että mieluummin se Ciraf kuin velkahelvetti Rodinien vuoksi.

Anette - Operaatio Äiti.

Onhan se ihan hölmöä, jos merkkeihin kurotetaan velkahelvetin kautta! Ei se merkkivaate nosta suo mihinkään ja oo sen arvosta, että kannattaa kierteeseen lähteä.
Kuten myös sanoin, olen ostanut cirafia. En ylenkatso sitä, ”koska Prisma”. Käyn edelleen niillä hyllyillä. En vain ole ostanut, kun mallit on leveitä Elsalle ja muutama vaate lörpähtänyt mitä ostanut. Taisin keväällä ostaa viimeksi. Aivan varmasti löytyy käyttäjiä tälle merkille ja olihan meillä sieltä ostettu hyvä kypärämyssy aikanaan.. nyt vaan oon ollu pettynyt. Mitä tohon velalle ostamiseen tulee.. mulla on erikseen ainakin vaaterahat eri tilillä ja sieltä sitten näkee kulutuksensa ja saa pidettyä järjen päässä. Pyrin myymään vaatetta aina pois ennen uuden ostamista, jotta balanssi pysyy 🙂

Mä itse ostan vaatteita kirpparilta yhtälailla kun ostan kalliita merkkivaatteita lapsille ja minusta mini rodinit joita meiltä löytyy, ei ole laadullisesti edes hyviä. Olen tykännyt niiden kuoseista ja siksi ostanut, mutta ikävä kyllä ne menevät pesussa yhtä kurjaa kuntoon kuin esim markettien vaatteet. Jo viidettä lasta odottaessa olen päättänytkin että saan ja voin kokeilla kalliimpia vaatteita, mutta jos ne laadullisesti ei miellytä en toista kertaa osta 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Mini Rodinilla on myös ne surkeat vaatteensa. Itse vältän niitä. Pelkkä puuvilla lörpähtää esimerkiksi aivan varmasti.. oli se merkki mikä tahansa. Elastaania sisältävät Rodinit taas kestävät ihan mielettömän hyvin. Samaten ulkovaatteita voin kehua. Jotkut Rodinin printit kuluvat pesussa huonoksi myös. Sen takia niitäkin harvemmin itse ostelen. Vanhoissa mallistoissa oli enemmän huonoja, kun uusissa 🙂

Se ihmetyttää, että näitä merkkivaatteita näkee usein myynnissä vähän käytettyinä. Miksi ostaa kallis vaate ja jättää se sitten miltei käyttämättä? Vai onko niin, että vaate onkin liian kallis käytettäväksi? Jälleenmyyntiarvo on sana, jota kuulee merkkivaateäitien usein käytävän. Välillä tuntuukin, että se on se päälimmäinen syy ostaa näitä vaatteita, että niitä on kiva myydä eteenpäin.
Sekin ihmetyttää, miten kotiäideillä on ylipäänsä varaa näihin vaatteisiin? Lapsilisätkö tuhlataan tähän äidin ”harrastukseen”?

Anette - Operaatio Äiti.

Se taitaa olla ihan sama mihin ihmiset ne lisät käyttää. Mä olen kerran ostanut lapsilisillä Topille Rodinin takin, vaikka pääosin ne menee muuhun. Aika moni on pikkuhiljaa kerryttänyt vaatekassaa ja myy alta pois jotakin muuta ennen uuden ostamista. Rodinin suhteen kirpparikauppa käy myös äärimmäisen aktiivisesti ryhmissä. Itsekin tulee ostettua 60-70% kirpparilta. Joskus on vähän käytettyjä, koska nykyään netistä tilaaminen on yleistynyt. Vaate ei vastaakaan livenä ehkä sitä mitä odotti ja sitten vaate tulee myytyä eteenpäin jollekin toiselle. Tai sitten laatikossa on useampi vaate ja jotkut jää vaan vähemmälle käytölle 🙂 Niinku sanoin niin osa taitaa olla minimalisteja ja jotkut tuppaa sit ostaa enemmän 🙂

Mäkään en ymmärrä toisten ihmisten arvostelua lasten vaatteista, mutta onhan se välillä vähän outoa kun perhekerhoissa ainoat puheenaiheet ovat merkkivaatteet. Enkä ymmärrä tuota merkkihulluutta, eli että tuotteita ostetaan lähinnä sen merkin vuoksi ja nähdään niin paljon aikaa ja vaivaa niitä saadakseen. No kaippa se on vain harrastus, mutta näin töihin palanneena ei mulla vain ole aikaa tai mielenkiintoa käyttää sitä vapaa-aikaa jonottamalla outletteihin tai kyttäämällä dropeja. Mutta en nyt ihmisiä tai varsinkaan lapsia arvostele vaatteiden mukaan 🙂

Lastenvaatteissa arvostan eniten laatua, käyttömukavuutta ja toki ulkonäköä. Meillä on niin Papua, MiniRodinia (ihan Stockalta ostettuna), Popia kuin Lindexiä, H&M:ää ja sitä parjattua Cirafia. Gugguu tuntuu omalle kukkarolle liian kalliilta vain collagevaatteista ja niiden ulkovaatteissa tekniset ominaisuudet ja laatu eivät riitä omiin vaatimuksiin, jopa Ciraf Tec tuntuu laadukkaammalta 😉 Mitään dropeja ei jaksa kytätä ja mieluiten ostan ihan kivijalkakaupasta niin näkee mallin ja laadun ihan itse, oon niin huono palauttamaan netissä ostettuja. Ja Cirafista sanottakoon, että niillä on ihan parhaat villahaalarit. Ohut, kevyt ja lämmin merinovillahaalari, ihan eri luokkaa kuin tönköt Kivatin tai Name Itin haalarit, tosin ei se mikään halpa markettivaate ollut (yli 50e). Cirafin ulkovaatteista ja asusteista ei ole kokemusta, sillä eivät miellytä silmää, mutta sisävaatteetkin ovat toimineet.

Anette - Operaatio Äiti.

Voi olla, että en mäkään ehtis noita droppeja kyttää, jos töiss kävisin. Joskus mietin, että onko mulla jopa liikaa aikaa, kun jonotan jonneki outlettiin kaks tuntia 😀

Meillä eniten on Rodini, Vimma, Papu, Gugguu (ainut istuva vaate), Lindex, Zara, Name it ja Molokids. H&M on myös ihanaa, mutta liian leveää usein. Cirafia kanssa ostelin alussa, mutta ne mallit on tosi leveitä :O Ja toi Ciraf tec oli mulle uus juttu. Tuli ilmi tässä keskustelussa 🙂
Mä en niitä haalareita hirveesti oo nyt katsellut Prismassa. Kivattia mä en koskaan myös ostais, vaikka onkin suosittu. Mä kyllä tykkäsin ihan törkeenä Name itin omasta, kun oli niin pehmeä. Tää vastaus oli nyt vähän sillisalaattia; mutta täytyy kans kehua kivijalkamyymälöitä! Helppo, kun pääsee sovitettaa jne.

Luen blogiasi aina silloin tällöin, mutta kiinnistaisi tietää kuinka paljon laitat rahaa omiin vaatteisiin, oletko niidenkin suhteen merkkitietoinen? Musta ihmiset katsoo ihan yhtä kieroon jos puistoon ilmestyy merkkikengissä, -laukussa tai muuten vaan ”turhan hyvissä” vaatteissa.

Anette - Operaatio Äiti.

Aika vähän. Ostan kyllä välillä uutta enkä kulje rytkyissä, mutta en niinkään oo kiinnostunut omista 😀

Mä en oo merkki-merkkivaatteita kokeillut, koska en raski, vaikka ne on kivoja. Yritän säästää kaikessa, jotta voin olla meidän 3kk kaksosten ja 2,5v esikoisen kaa vielä 3 vuotta kotona. Ainut merkki, jolle oon uskollinen, on Reiman ulkoiluvaatteet.

Mutta oon nyt kaksosten kanssa kokeillut Polarn O. Pyretia ja oon ihan tosi pettynyt. Luulin, että ne kestää pesua ja kulutusta, koska ovat kuitenkin suhteellisen kalliita, mutta esim. tän syksyn keltaiset puolipotkarit ja dino-sukat nukkautui kolmen pesukerran jälkeen, vaikka pesin tiheässä pesupussissa ja ohjeen mukaan. Myös värit on haalistuneet ihan sikana. :O

H&M:ltä ja Lindexiltä ostan paljon, koska on halpaa ostaa kolmelle sieltä, mutta niissä vaatteissa ei oo minusta samaa ongelmaa. Oon siis tosi pettynyt, vaikka tiedän, että ei se POP oo mikään huippumerkki kuitenkaan. Siksi kulutan jatkossa rahat Lindexiin ja H&M:n, minusta niissä kuitenkin on ollut paras hinta-laatu-suhde, kun ostaa ihan perusvaatetta. Ekologista se ei kyllä ole.

Saatiin lahjaksi kaksosille Hillan bodyt ja ne on kyllä ollu tosi hyviä. Mut jatkossa pyydän merkkivaatteita korkeintaan tolleen lahjaksi, POP oli niin pettymys.

Ps. Musta on kiva, ettet periaatteessa tuomitse halpismerkkejä käyttäviä äitejä ääneen, mutta aika totaalisen lyttyyn kuitenkin haukuit Cirafin. Meillä on ollut paitoja ja pipoja siltä, ja ihan tosi hyvin ajaneet asiansa. Tosta se närä rodinisteja kohtaan tulee: ei ehkä sanota ääneen, mutta kyllä sitten lopulta rivien välistä paljastuu se halveksunta.

Anette - Operaatio Äiti.

Mä kanssa aion olla kotona 3 vuotta. Ja samanlailla pistäisin sit hankinnat vähemmälle, jotta vois kotona olla. Mut okei, mä teen tätä blogia ohessa toki ja se myös mahdollistaa nyt aika paljon. Jos en tekis mitään lisätienestiä niin varmasti vähemmän hankkis. Mä oon aina rakastanut myös Reimaa, mutta kumpikaan lapsi ei istu malliltaan haalareihin. Merinovilla on niillä tosi hyvää! Ja takit.

Mun täytyy kans sanoa, että edellisenä popittajana oon tooosi pettynyt nykyään laatuun ja kestävyyteen. Hintaa kuitenkin löytyy.

Me ostetaan paljon myös H&M, Lindex, Kappahl, Name it ja Zara. Elsalla on tosi paljon Name itistä vaatetta.

Sit loppuun haluun sanoa, että tätä mä taas ite tarkotan. Jos en ostais merkkivaatteita, et olis kiinnittänyt huomiota mun Ciraf kommenttiin. Se nimittäin on vain puhdas kokemuksesta rakentunut mielipide. Meillä on ollut useampikin vaate, mutta ne eivät ole kestäneet käytössä juuri yhtään. Haituvaa, nukkaa, saumat kiertää ja mallit on tosi leveitä. Sen lisäks ulkovaatteissa ei oo teknisiä ominaisuuksia :/ Tästä syystä en kamalasti Cirafia enää ostele..

Itseasiassa Cirafilla on myös tec ulkoiluvaatteita. Esim.taaperohaalarissa vesipilari 5000mm ja tuulenpito 5000mm2. ”Markettimerkiks” mun mielestä aika hyvin.

Anette - Operaatio Äiti.

Joo oli mulle ihan uus juttu 🙂 Ei ollut sillon, kun Topsu oli vauva ja tuskastuin sillon niihin ulkovaatteisiin 😀

Itselleni merkillä ei ole väliä, suurin osa lasteni vaatteista on sukulaisilta saatu kiertoon. Merkkivaatteet ovat kyllä yleensä ihan järjettömän hintaisia, mutta ei se mua haittaa jos joku niitä ostaa. Tykkäisin kyllä kovasti kyseisistä vaatteista, mutta en halua laittaa niin suuria summia vaatteisiin. Esimerkiksi nuo lettileggarit ois ihanat 😍 Mutta esimerkiksi minun kohdallani sinun blogisi ei kiinnosta enää niin paljon, koska sen postaukset käsittelevät niin paljon merkkivaatteita. Siitä huolimatta varmaan monet tykkäävät sellaisesta, minua vaan kiinnostavat enemmän muut aiheet.

Anette - Operaatio Äiti.

Mut tossa oon samaa mieltä, kun sä. Mua harmittaa itseäkin, että kirjoitan liian harvoin muista asioista. Lojuu luonnoksissa, mutta ei päädy blogiin. Suurin ongelma on, kun en saa kuvia niihin teksteihin otettua jostain syystä. Ja sitten tarkotus oli syksyn alussa boostata noita vaatteita ja samalla tarjota tasaisesti lukemista vähän kaikille:) Yritän ryhdistäytyä!

Hei
Itse pidän mini rodinista, gugguusta ja joskus polarn o pyretistä. Olen huomannut kun vien tytön kerhoon rodinit päällä, jopa kerhotäti katselee nenänvartta pitkin!!! Itse ajattelen, että jos vaatteet miellyttävät minun silmää ja lapsikin viihtyy niin katselkoon. Lapsi on niin vähän aikaa niin pieni, että saan päättää vaatteista=) Täytyy tosin sanoa, että ihan kaikki kuosit ei vaan innosta. Minusta laatu, myrkyttömyys ja se ettei vaatetta ole joku lapsi tehnyt on maksamisen arvoisia asioita. Itse en käytä alkoholia tai tupakkaa, joten tuhlaan rahan sitten näin=)

Anette - Operaatio Äiti.

No tämä just! 🙂 Anna tädin katsella.. ei ne merkit kestään typerää tee 🙂

Lastenvaatteet on nimenomaan harrastus ollut itsellenikin jo 7 vuotta! Auts kuinka paljon on uponnut rahaa, mut takaisinkin on tullut myydessä.Jotkut meidän lasten kavereiden vanhemmat varmaan ajattelee et olen jotenkin leuhka tai jotain KUN Lapseni puen mini rodiniin, vimmaan ja gugguuseen..Laatu On NIIN Paljon parempi Kuin Esim. H&m ja lindexin vaatteissa..kaikki merkit kahlattu läpi!ja voi että ku omaa silmääni noi vaatteet niin kiehtoo..Toki järki pitää pitää päässä et jotain alesttakin hankkii, mut mikäs teet jos johonkin vaatteeseen ihastuu niin se on pakko saada 😊 ihmisiä ei tule luokitella vaatteiden perusteella.

Anette - Operaatio Äiti.

Tämäpä 🙂 Ketään ei saa luokitella oli kyse Ciraf, H&M tai Mini Rodinista.

Mini Rodinia tuli ostettua vuosia sitten. Nyt se on jo valtavirtaa, lähes mainstreamia. On tullut tilalle paljon kiinnostavampia merkkejä.

Anette - Operaatio Äiti.

Joo on kyllä meillekin tullut paaaaljon muuta nyt lipastoon!

Itsellä mietityttää tuossa merkkivaatehulluudessa se seikka, että leimautuvatko lapset hieman isompina sitten ”rodinisteiksi” ja ”cirafisteiksi” sen mukaan mitä vaatteita käyttävät/mihin vaatteisiin äiti on ihastunut. Pienetkin lapset osaavat jo vertailla omia vaatteitaan ja kysyvät sitten kotona, että miksi mulle ei voida sellasia lettileggareita ostaa kun monilla kavereilla on sellaset… Joillekin se on myös rahakysymys, onko monelle lapselle varaa ostaa rodinin haalareita.

Anette - Operaatio Äiti.

Toi on vaikea kysyä. Ei meillä koskaan nimittäin puhuta vaatteiden merkeistä tai korosteta niitä. Puhun lapsille aina, vaikka ’pupupaidasta’. En ainakaan halua kasvattaa lapsesta ylevää tai vertailijaa.

Mä oon aika uus tässä hulluudesta, ja lähinnä oon hulluna gugguuseen, arvostan suomalaista työtä (osa tehdään Virossa mut ilmeisesti halu olisi saada tuotanto Suomeen täysin?) ja maksan siitä mieluummin kuin esim meandista joka tehdään turkissa.

Eipä tuota oo vaikea ymmärtää miksi tuotanto virossa, raha tekee ahneeksi. Siinä se ”suomalainen tuotanto”.

Anette - Operaatio Äiti.

Suomessa on myös vielä vähän heräilemässä toi tehdaspuoli 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Gugguu on mun tän syksyn suosikki myös 🙂 En ennen oo ihmeemmin ostellut. Kiva, että on lähes kotimaista!

Must tuntuu, et se on kaikille muille ongelma miten joku pukee lapsensa paitsi henkilölle itselleen. Mä en jaksa päivitellä (enkä edes miettiä) muiden perheiden lasten vaatekaapin sisältöä tai niiden vaatteiden hintaa. En voi käsittää, kuinka ketään kiinnostaa miettiä mitä meidän vaatteet maksaa ja millä rahalla ne hankitaan. Mitä väliä, koska se ei ole mistään muusta pois. Pakko sanoa, että joskus tulee se fiilis, että osa ihmisistä on himpun kateellisia ja siksi pitää puhua isoon ääneen ja negatiiviseen sävyyn muista.

Anette - Operaatio Äiti.

Tämä!

Miksi välittää siitä mitä muut ajattelevat? Miksi vaivata päätään toisten hullunkurisilla ajatuksilla? Eikö olisi yksinkertaisinta vain kulkea omaa polkuaan ja viisveisata muiden yleistyksistä.

Omalla tavallaan tämäkin postaus jatkaa ja ylläpitää tuota ajattelutapaa jota tässä käsittelet, ignooraus on joskus tehokkaampaa kuin jatkuva asian pitäminen pinnalla. Ennakkoluuloja ei kannata omilla sanoillaan kasvattaa.

Anette - Operaatio Äiti.

Mutta myös on tervettä joskus tuoda julki omia ajatuksiaan. Mielipidekirjoitushan tämä on siinä missä muutkin 🙂 Harkitsin tosin todella kauan julkaisenko. Tulee usein kirjotettua paljon asioita, joita en koskaan tuo blogin puolelle 😀

Mä en ymmärrä satojen tai tuhansien eurojen laittamista lastenvaatteisiin tai ylipäätänsä mihinkään rättiin. 😀 Ei oo kuitenkaa mitää sua tai ketään vastaan! 🙂 Mää vaan vähä boikotoin sitä järjetöntä hinnannousua merkin vuoksi,hinnan ymmärtää olevan tottakai korkeampi kuin vaikkapa Cirafissa, mutta ei brändin vuoksi hinta voi lähes loputtomiin nousta. Mulle on siis ihan sama mitä muut ostaa tai rahansa käyttää! 🙂 Ite kuitenki en halua maksaa mistään ”ylihintaa”.

Ja totta puhuen en ole itsekkään törmännyt toisten vaatteita nenänvartta katseleviin ihmisiin.

Joitain suomalaisia merkkejä voisin kokeilla,esim. Gugguun pipoa, mutta mulla ei vaan yksinkertaisesti kestä järki laittaa lähes 100e kahteen pipoon. Kun vastaavia ilman merkkiä saa halvemmallakin (tai tekemällä itse.) Ehkä joskus sitten,kun olen kokoaikatyössä myös itse. Nyt käytän roposeni mielummin elämyksiin,joiden muisto kestää pidempään! 😀

Anette - Operaatio Äiti.

Kyllä muakin harmittaa, että hinta nousee nyt koko ajan ja en ehkä ymmärrä miksi. Jos tätä tahtia nousee niin pitää harkita toisia vaatteita. Esim Vimmahan on hyvinkin edullista verrattuna Rodiniin 🙂

Luulen, että mitä kovempi kysyntä sitä enempi voivat nostaa hintaa. Tyhmäähän se ois pitää alhasempaa hintaa jos kalliimmallaki tavara vaihtaa omistajaa ja toki myös se hinta on merkille imagokysymys. Näin luulisin.

Anette - Operaatio Äiti.

No tottahan toikin on 🙂

Tämä herättää kyllä jatkuvasti keskustelua,yllättävän negatiivista nimenomaan :/.

Harrastus nimenomaan joillekin joten en ymmärrä mollausta. Ihmisillä on eri mielenkiinnon kohteet ja se on ihan luonnollista.

Jotenkin kaikki mikä maksaa paljon herättää ihmetystä,esim.omalla kohdallani jotkut on ihmetelly mrrkkilaukkujen ostamista

Anette - Operaatio Äiti.

No tää just. Ei se aina pyöri lastenvaatteiden kohdalla, vaan myös laukkujen ja ja jne. :/

Hyvä hyvä hyvä. Just näin. Mä en tiedä onko tää ajatusmaailma osittain jo ihan omankin pään sisällä. Esimerkiksi tänään mietin kehtaanko laittaa meille samistelu letit perhekerhoon – ettei kukaan nyt ajattele, että kuvittelen olevani jotain spesiaalia. Tuskin ajatteli. 😄 Mä vaan oon hulluna lastenvaatteisiin ja herkkua on vimma. Perhekerhossa sitten puhuttiin siitä kuinka joku äiti oli pyyhkinyt liukumäen puhtaaksi ennen kuin oli antanut lapsensa laskea, koska _jälleenmyyntiarvo_. Surullista, mutta samalla tuntui kun se leima olis isketty munkin otsaan. Ja meillähän saa leikkiä vaatteissa ihan niin kuin huvittaa. Tulee toden totta välillä olo, että tätä harrastusta joutuu perustelemaan, vaikka mitäpä se kenellekään kuuluu. Joitain asioita voi tehdä ihan vaan silkasta iloistakin. Mutta joo, hyvä postaus! ❤️

Minä ostin lapselleni Mini Rodinia pelkästään sen takia, koska halusin kokea olevani Special. Niin, että kaikki varmasti huomaa tyylitajuni.
Tietysti yksi syy oli laatu ja ulkonäkö. Mutta yhtä laadukkaita vaatteita olisi varmasti saanut halvemmallakin. Eikä MR nyt mikään superkestävä ole.

Anette - Operaatio Äiti.

Riippuu vaatteesta 🙂

No tietysti jos riiputtaa hengarissa jälleenmyyntiarvon takia, niin ei kulu ja kestää.

On luonnollista, että ostan lastenvaatteista Stockmannilta, koska siellä muutenkin asioin. Miksi minun pitäisi mennä vain lastenvaatteiden takia johonkin toiseen kauppaan???

Anette - Operaatio Äiti.

No siis suoraan sanoen esimerkiks ulkovaatteet on ihan super kestäviä! Edelweiss ulkohousut on olleet ehkä parhaat ikinä 🙂 Sisävaatteissa pitää olla elastaania niin laatu on tosi hyvä. Perus puuvillainen ei ihan kestä.

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos kommentista 🙂 Ja tota mä just tarkotin mitä kerroit esimerkkinä. On kurja, että moni joutuu miettimään uskaltaako ees käyttää jotain vaatetta, koska muuten saa leimaa naamaan. Ja oot oikeessa, ettei asia kuulu kellekään, mutta väkisin sitä huomaa perustelevansa.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.