Kolmas lapsi
4.10.2016

Onko kolmas lapsi liikaa?

Onko kolmas lapsi liikaa?

Tässä sitä on mietitty iltaisin, että millaista olisi hommata kolmas lapsi tähän kaaokseen. Olisiko se raskasta? Lähtisikö viimeinenkin järjen hippunen päästä? Vai meneekö kolmas jo siinä missä kaksikin? Ollaanhan me joka toinen viikko melkein ilman toista lasta. Riittäisikö kädet sillä viikolla, kun kolme pyörii jaloissa? Meneekö Elsan vauva-aika pilalle, jos jo ensi vuonna syntyisi pikkusisarus?

Montako lasta

Päätä alkaa melkein kivistää, kun noita asioita pyörittää päässä. On lähes mahdotonta tietää miltä kaikki tulisi tuntumaan. Elsa on nyt tosi pieni ja tästä 10kk eteenpäin oikeasti jo hirveän iso, vaikka asia onkin vaikea hahmottaa näin etukäteen. Siirtymä yhdestä lapsesta kahteen oli järkyttävä ja joskus mietin, että mitä ihmettä olen mennyt tekemään. Elsa ei ollut vauvoista helpoin ekaan kuuteen kuukauteen. Itkua ja suuritarpeisuutta riitti aamu heräämisestä yömyöhään asti. Itkuinen vauva, mutta toisaalta nyt aurinkoinen sekä iloinen kohta taapero. Kuitenkin pelkään esimerkiksi imetyksen puolesta.. entä jos se pakolla loppuisi? Tai huomio? Miten jakaa itsestään samankokoinen pala kolmelle?

Lapset

Aika rennoin ottein olen kyllä selvinnyt menneestä vuodesta. Joskus on vähän väsyttänyt, mutta tässä olen kuitenkin ja hymyilen. Ensi kuussa on vuosi sektiosta ja pienen pirpanan ensimmäiset partyt. Haasteita on ollut, mutta ne on selätetty. Kolmas olisi haaveissa, mutta milloin tosiaan on se oikea hetki?

En pelkää oikeastaan edes pärjäämistä niin paljoa, koska koen selvinneeni niin vaikeasta keväästä ja vielä kunnialla. Pahin pelkoni voi monesta ehkä kuulostaa vähän hassulta, mutta pelkään pelata riskillä kahden täydellisen lapsen jälkeen.

Vauva nalle

Entä, jos saan pojan? Minulla on jo yksi täydellinen poika. Topi on rauhallinen, fiksu ja empaattinen tyyppi. Hän ei sinkoile joka suuntaan, tee koskaan pahojaan eikä kiusaa siskoaan. Topi on mahtava ja olen ylpeä tuosta lapsesta. Kahvilaan mennessä hän aina rientää itse riisumaan vaatteensa ja hakee myös Elsalle syöttötuolin pöydän ääreen. Omatoiminen ja huomaavainen. Joskus Elsa hermostuu ja lähteminen on hidasta sekä hankalaa, mutta Topi jaksaa istua eteisessä ja odotella pidemmänkin hetken. Pitkäjänteinen ja ymmärtäväinen. Jos tavara on väärässä paikassa, poika siivoaa sen oikeaan paikkaan. Jos Elsa laittaa suuhunsa jotain väärää, Topi ottaa sen heti pois. Järjestelmällinen ja avulias. Topi rakastaa siskoaan ja kehuu ”Elsua” aina ihanaksi ja suloiseksi. Hellä ja rakastavainen. Yksinkertaisesti kaikki sanat eivät riitä kehumaan tuon pojan täydellisyyttä.

Entä, jos tosiaan saisin pojan? Pojan, joka pitäisi meteliä, riehuisi ja olisi kiukkuinen aina. Pojan, joka ei siivoa, auta tai ymmärrä muita. Entä, jos lapsi olisi temperamenttinen mörssäri, joka jyrää muut alleen? Kiusaaja? Entä, jos imetys ei onnistuisi tai lapsi nauttisi läheisyydestä? Entä, jos en oppisi ymmärtämään erilaista poikaa sen jälkeen, kun olisin jo elänyt monta vuotta täydellisen pojan kanssa? *

Raitoja tyttövauva

Entä, jos saisin tytön sen jälkeen, kun olen jo saanut täydellisen tytön? Elsa on suloinen, läheisyyttä rakastava ja hömppäilijä. Elsa nukkuu yöt läpi ja ei heräili tyyliin ikinä. Unelias ja yörauhallinen. Hän syö kaiken itse ja samaa ruokaa kuin mekin. Sopeutuva ja kaikkiruokainen. Elsalla on selkeä oma huumorintaju ja valloittava hymy. Aurinkoinen ja kujeileva. Tuo tyttö tietää mitä tahtoo ja vaalii omia oikeuksiaan. Päättäväinen ja vahvatahtoinen. Elsa rakastaa läheisyyttä, hymyilee isoveljen nähdessään ja viihtyy isin rakastavassa sylissä. Hän haluaa elämäänsä haasteita eikä tyydy vauvalle suunnattuihin touhuihin. Katse on aina ylöspäin kohti uusia juttuja. Tuo sinnikäs pieni tyyppi kulkee päättäväisenä perheen mukana ja viihtyy mitä erikoisemmissa touhuissa mukana. Oli se sitten uimareissu 2kk iässä, HopLopin isojen puoli, kovaääninen sählymatsi tai jalkapallon pelailu ulkona nurmella.

Entä, jos saisin siis tytön? Tytön, joka ei ole tästä samasta täydellisestä muotista valettu? Tytön, joka sairastelisi jatkuvasti ja valvoisi yöt läpeensä? Entä, jos saisin tytön, joka olisi vihamielinen, torjuva tai erakoitunut? Entä, jos saisin tytön, joka ei osaisi luoda suhdetta muuhun perheeseen tai viihtyisi koskaan touhuissa mukana? Entä, jos saisin aran, itkuisan ja epävarman lapsen, jonka puolesta joutuisin jatkuvasti olla huolissani? Entä, jos en sopeutuisi tämän täydellisen tytön jälkeen uudenlaiseen tyttöön? *

Kuulostaako nämä ajatukset hassuilta? Uskon, että jokainen vanhempi rakastaa kyllä lastaan juuri sellaisenaan. Uskon, että JOKAISESSA lapsessa on oikeasti omat vikansa, mutta vanhempi ei niitä pahemmin rakkautensa takia huomaa. Tai sitten huomaa, mutta ei välitä. Miksi silti suurin pelko on aina se, että miten uutta lasta oppisi rakastamaan?  Tavallaan samalla tietää, että rakkaus tulee luonnostaan, mutta silti samalla pelkää ihan hulluna..

Nämä ajatukset ovat pyörineet päässäni lähiaikoina. Tuntuu, että en pääse puusta kamalan pitkälle. On ihan uutta ’päättää’ tekeekö lapsen, kun kaksi edellistä on olleet vähän yllätyksellisiä. Ehkä pitäisi vain elää elämää eteenpäin ja ottaa vastaan kaikki, mitä sattuu vastaan tulemaan. Tässä on vain yksi iso MUTTA.. nimittäinen hirrrrmuinen vauvakuume on iskenyt molempiin. Koita nyt sitten tässä ajatella järkevästi.

Sisarukset

Onko muita, jotka tunnistaa edes osan ajatuksista tutuiksi?

* Tässä osiossa on haettu vain omien lapsien vastakohtia.

Avainsanat

Kommentit

Olipa typerästi kirjoitettu. Meidän pojat on vauhdikkaita, villejä ja täynnä elämää. Pitävät toisinaan kovaa meteliä ja riehuvat, ja voi kun heillä on hauskaa. Ja ovat aivan valtavan täydellisiä ja ihania sellaisina!

Anette - Operaatio Äiti.

Mikä oli typerästi kirjoitettu? 🙂

meidän joukkio on -06, -07, -11 ja -15 🙂 en vieläkään osaa sanoa että onko parempi todella pieni vai isompi ikäero. mutta pienin on ainakin ihan iloissaan hihkumassa ja vilkuttamassa aina kun isommat tulee koulusta, isommat tykkää välillä vaihtaa vaippaa tai käydä keinumassa, taistelevat siitä kuka työntää rattaita jne.

Anette - Operaatio Äiti.

Ihana porukka! 🙂

toi headwrap on I-H-A-N-A.
oikeestaa ainut syy miks luen tätä blogia. sen takia että se on niin ihana ja sit toisekseen tykkään, mitä mielikuvituksellisimmilla tyyleillä kateelliset lukijat niitä haukkuu. parasta poppari viihdettä. kiitos te lahjakkaat!

Anette - Operaatio Äiti.

😀 <3

Meillä on taas kaksi suunniteltua lasta ja kolmas tuli vähän yllätyksenä lasten ollessa 4 ja 2,5 vuotta. Raskausaikana sitä mietti välillä miten ihmeessä pärjää kolmen kanssa, mutta nyt vauvan ollessa 4kk ovat kaikki huolet osoittautuneet turhiksi. Meillä kävi älytön tuuri, kun saimme elämäämme vielä yhden täydellisen lapsen! Vanhemmatkin lapset ovat ottaneet hänet vastaan vain rakkaudella. Hän nukkuu yöt läpeensä ja on muutenkin maailman helpoin ja nauravaisin vauva. Voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan ollut näin onnellinen ja tyytyväinen elämääni, enkä edes uskonut sen olevan mahdollista kolmen pienen kanssa! 😀

Anette - Operaatio Äiti.

Ihana kuulla! Tän neidin jälkeen vähän jännittää, että onko edes olemassa helppoja vauvoja:D

Minulla on kolme lasta, esikoinen oli 1v9kk kun kaksoset syntyivät. Kaikesta selvittiin, mutta tilasin lastenhoitoapua ihan säännöllisesti 2 ekan vuoden ajan. Isä meillä kävi töissä ja minä pyöritin huushollia ihanan lastenhoitajan kanssa. Selviät mistä vaan! Mutta apua kannattaa myös pyytää,joko sukulaisilta tai vaikka MLL:n hoitajilta.

Anette - Operaatio Äiti.

Toi avun pyytäminen on tärkeä joo muistaa 🙂

Mä miettisin myös että entä jos lapsella olisikin vamma, down tms. jaksaisitteko? Entä jos tulisikin kaksoset? Jaksaisitteko? Jos kaikkeen osaa varautua ja kysymyksiin vastaukset on kyllä niin siitä vain yrittämään!

Anette - Operaatio Äiti.

Jaksettais varmaan 🙂 Ollaan tästä kyllä puhuttu!

Kyllähän kolmannen kohdalla kannattaa toki harkita hyvinkin tarkkaan, mutta ei ehkä ihan kaikkia vaihtoehtoja kannata ajatuksella läpi käydä. Muuten käy niin, että kun ajattelee, että entäs jos tuliskin kaksoset, joista toisella ois downin syndrooma ja sitten tulisi saman tien joko ero tai iso onnettomuus, jaksaisiko? No suurin osa kokisi varmaan, että ei jaksaisi.
Jäisi siis hankkimatta se ensimmäinenkin lapsi, samoin kuin asunto, koira, parisuhde jne. Ja siinä samalla jäisi se varsinainen elämäkin elämättä ja kokemukset kokematta.

Ihan hyvä tietysti ajatella etukäteen jaksaisiko, jos kaikki ei menisikään kuin Strömsössä. Oman kokemukseni mukaan ihminen jaksaa yllättävän paljon enemmän kuin edes voi kuvitella. Koska on pakko. Jos minulta ja mieheltäni olisi kysytty aikoinaan, että jaksammeko jos lapsella on down, olisimme vastanneet alta aikayksikön, että emme hemmetissä. Mutta, meiltä ei kysytty, emmekä voineet vaikuttaa asiaan, että lapsella oli ja on yhä down. Ja oli todella hyvä, että emme tienneet tästä ylimääräisestä kromosomista. Olisimme voineet tehdä jotain peruuttamatonta.. Nyt kun keskimmäinen lapsemme (jolla siis down) on 6-vuotias, voin sanoa että elämämme on aivan yhtä ihanaa ja rakkaudentäyteistä kuin ilman ylimääräistä kromosomia. Jollain tapaa jopa rikkaampaa kuin ilman tätä erityislasta. Anette, arvostan todella paljon sinun ja miehesi suhtautumista downin oireyhtymään. Olette sydämiltänne huomattavasti sivistyneempiä ja järkevämpiä kuin minä ja mieheni aikoinaan.

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡ kiitos! Ja kaikkea hyvää sinne koko perheelle!

Anette - Operaatio Äiti.

Hyviä pointteja/ajatuksia sulla. Kiitos kommentista!

<3

Anette - Operaatio Äiti.

Kiva headwrap 🙂

Itse mietin kolmannen kohdalla sitä, että mitä jos kaikki ei meniskään niin helposti kuin kahden ekan kohdalla – raskaus, synnytys, terveet lapset – ikä alkaa jo ottaa vastaan ja riskit kasvaa.

Ymmärrän että hait vastakohtia omien lasten luonteenpiirteille, mutta mielestäni kukaan lapsi ei ole kiusaaja tai vihamielinen tahallaan tai luonteeltaan. Näitä piirteitä voi aiheuttaa erilaiset stressaavat tilanteet tai se ettei aikuinen osaa auttaa lasta tunteissaan.

Anette - Operaatio Äiti.

Joo onhan se totta, että ei kukaan sellaisena synny. Mutta tietty persoona voi taas olla sellainen, joka on mustasukkaisempi helpommin ja sitten kiusaa vaikka sisarustaan herkemmin. 🙂

Mikä ihme turbaani tolla tytöllä on päässä? Näyttääpäs epäkäytännölliseltä :S

Anette - Operaatio Äiti.

Ihan vain Headwrap 🙂 Asuste. Ei haittaa elämänmenoa ja on pehmeä joustava.

Mun neuvo olis et älkää liikoja miettikö, jos teistä tuntuu että olisitte valmis vielä kolmanteen lapseen niin antakaa luonnon hoitaa asia 🙂 Vaikka sitä kuinka miettisi ja valmistautuisi niin vauva-aika on aina yllätyksiä täynnä, sitä kun ei voi suunnitella millainen vauva ja hänen rytminsä on. Varmasti välillä tulee päiviä kun ajattelee että miksi ihmeessä ryhdyttiin tähän, mutta veikkaan että enemmän niitä kun on vaan kiitollinen ja onnellinen että perhe on kasvanut. Tiedän tunteen siitä että tekeekö väärin kun toinen on vielä pieni ja tekee jo toisen, meillä lapsi 1v ja toinen tulossa ja usein mietin että jääkö esikoinen jostain nyt paitsi kun ei ookaan enään se vauva. Mutta tietenkin tehdään kaikkemme että esikoinen saa tarvitsemansa huomion ja ajan ja saa olla rauhassa pieni vaikka toinen vauva tuleekin. Uskon että pidemmän päälle se on lapsille ääretön rikkaus kun on sisaruksia. Itselläni on monta sisarta ja en voisi kuvitellakaan että perheemme olisi ollut pienempi.

Anette - Operaatio Äiti.

Oot niin oikeessa. Ei pitäs miettiä ja suunnitella liikaa. Se luo turhia huolia ja pelkoja. Ehkä sieltä tulee helppo ehkä vaikee. Sen näkis sit 🙂

Ymmärrän täysin sun pohdinnat. Mikäs siinä, jos sais helpon lapsen, joka hymyilee mutta entä jos onkin ihan täysi vastakohta. :/

Anette - Operaatio Äiti.

No se just!

Meillä pohdittiin samoja asioita likemmäs pari vuotta sitten.
Päätettiin, että tulee jos on tullakseen.

Tilanteet eli tapansa mukaan ja otimme kumin takaisin käyttöön, huonoin seurauksin. Plussasin ja paniikki valtasi mielen.

Mietimme vaihtoehdot läpi, kaksi uhmaavaa poikaa kahden vuoden ikäerolla, omat voimat täysin loppu eikä tukiverkostoa ollut. Kuten sanottu, tilanteet elää ja päätimme saavamme asiat kuntoon ennen vauvan tuloa.

Pahiten ajatukset sai sekaisin pelko juurikin siitä, riittääkö meistä vielä kolmannelle lapselle vanhemmiksi. Miten lapset tulevat toimeen keskenään, pojat kun olivat parhaimmat ystävykset. Entä jos kahden ”helpon” vauva-ajan jälkeen kolmas valvottaisi kaikki yöt. Riittääkö varallisuus antamaan vielä yhdelle lapselle sen mitä haluamme lapsillemme antaa. Synnytys, kestänkö kolmannenkin kerran, ensimmäinen oli vaikea, toinen helppo. Miten istuimet mahtuu autoon, joudummeko vaihtamaan uuteen. Ja miten meidän käy, ”aina” saa lukea kuinka parisuhteet kuolee ensimmäisen ja useamman lapsen vuoksi. Kaikki hullut, mutta realistiset asiat nousi aivan tyhjästä pintaan.

Mieli kirkastui päätöksemme jälkeen ja lopulta meille syntyi tyttö. Kaikki oli paljon helpompaa kuin kauhuskenaarioissani olin ajatellut, mutta kolmas ”meni siinä missä kaksikin”. Lapset tulevat toimeen erittäin hyvin keskenään, jokainen omana persoonanaan niin hyvinä kuin huonoinakin puolina, toisiaan tukien.

Rakkautta riittää, parisuhteemme vankka pohja kantaa yhä vahvasti eteenpäin. Olemme onnellisia vaikka väsymys yrittääkin ottaa valtaa, mikä ei kai ole ihme kolmen alle kouluikäisen kanssa.😉

Tärkeimpänä asiana lapsen hankintaa ajatellen pidän sitä, että onko itsestä antamaan lapselle kaikki se mitä hän tulee tarvitsemaan. Mieluummin hyvä vanhempi määrälle x kuin huono vanhempi määrälle y, ihan näin yleisesti.

Ikäerona pojillani on se kaksi vuotta ja keskimmäisellä ja neidillä kolme vuotta. Vähintään kolmen vuoden ikäeroon liputan omasta puolesta, helpottaa kummasti kun isommat lapset osaavat toimia jo vähän itsenäisesti. On saanut myös hetken hengähtää vaipparuljanssista yms.

En itse allekirjoita meidän lapsiluvun olevan tässä, maksimi on neljä ja ennen 30v ikää tulee kuitenkin lapsiluvun olla täynnä. Vielä on neljä vuotta aikaa antaa ajatuksen muhia.😀

Mukavia pohdintoja teille, kyllä se teille sopivin ratkaisu sieltä löytyy.😘

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos kiitos kiitos pitkästä kommentista! Avasit hyvin sun kokemuksia. Just tällasia on kiva lukea, kun on itse päätöksen edessä! 🙂

Hei. meillä myös podetaan hirveää vauvakuumetta ja samalla ajatusta kuinka kaiken saa hoidettua=) meillä 4,5 vuotias tyttö ja poika syntynyt 14.10.15, siis kohta vuoden. Mihin aika oikeen meni? Itse ehkä mietin kun tyttömme on uhmaillut jo jonkin aikaa ja pahemmaksi menee=/ Tuntuu että pojan syntymä oli jotenkin iso mullistus tyttömme elämään. Itse olen ainoa lapsi ja minun kokemukseni on, ettei ollenkaan kiva! Noh ehkä kaikki vaan lutviutuu jotenkin, mutta kahden lapsen jälkeen en allekirjoita lausetta: Kaksi lasta menee siinä missä yksikin

Anette - Operaatio Äiti.

Meillä myös alkoi isoveljen uhma vauvan syntymästä. Hurjaa! Kai se on niin iso muutos elämässä?

Meillä on viisi lasta ja kaikille on riittänyt rakkautta. En ikinä pystys päättää kenet antasin pois. ❤

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.