Arvonta
12.8.2016

Stockmann POP-UP SHOP (Arvonta; Vimman body 90!)

Stockmann POP-UP SHOP (Arvonta; Vimman body 90!)

Stockalla Helsingissä on muutaman merkkivaatteen PopUp-piste. Kotimaisuus näkyy kauniisti rekeillä. On Gugguuta, Vimmaa ja Papua. Täydennystä tulee aina silloin tällöin eikä kukaan tiedä mitä yritykset lähettävät minäkin päivänä ja milloin tavaratalo ne täydentää hyllyihin. Jännitystä vaatehullujen elämään.

Papu polvipaikka vmma isokukka 2016

papu AW16 vimma isokukka

Rekeillä on näkynyt tulevien droppien tuotteita jo ennakkoon. Gugguulla oli collegea, Papulla uusia polvipaikkoja sekä rusettipipoja ja Vimmalla esimerkiksi ihan uudensävyistä lettiä. Erät ovat pieniä ja käytännössä nopeat syövät hitaat.

Papu vimma

vimma lettibody aw16

Asutaan tosi lähellä Stockaa ja tänäänkin hurautettiin viidessä minuutissa paikalle, kun myyntiin tuli ihania vaaleanpunaisia lettejä. Päivittelen instaan ( @operaatioaiti ) jonkun verran kuvia uudesta mallistosta sitä mukaa, kun niitä satun ostelemaan. Suurin osa popupin tuotteista tulee vielä merkkien omina droppipäivinä myyntiin.

Vimma vaaleanpunainen letti

lettibody vimma aw16

Nyt haluan ilahduttaa jotain lukijaa pienellä lahjalla! Ostin popupista tänään yhden Vimman bodyn arvottavaksi. Se on kokoa 90cm. Arvontaan voit osallistua jättämällä sähköpostiosoitteen blogin kommenttikenttään. Voit jättää sen siihen varattuun kohtaan, jos et halua osoitetta näkyville. Aikaa osallistua 21.08.2016 klo 21 asti.

arvonta vimma lettibody aw16

Postaus ei ole yhteistyö. Arvonta on Operaatio Äidin toteuttama.

Avainsanat

Kommentit

Mukana arvonnassa 🙂 !

Mukana ollaan!

Mihinköhän se mun kommentti jäi.. Mutta MUKANA!😍

Ehdottomasti mukana!

Mukana!! ♥♡♥♡♡

Mukana! Oispa ihana 🙂

Mukana! Olispa ihana 🙂

Mukana arvonnassa 🙂

Mukana!

Mukana ihanassa arvonnassa! 😍

Mukana arvonnassa☺

Voi kun osuis onni kohdalle, tää on niin i h a n a! Nimim. rannalla ruikutan 😁

Olisi niin kiva meidän tytölle :).

Ihana arvonta, mukana siis!

Mukana ihanassa arvonnassa 🙂

Mukana 🙂

Mukana tottakai! 🙂

Mukana 😊

Mukana arvonnassa.
Tulisi kummitytölle. 🙂

Mukana arvonnassa! 😍

Ihana 😍 mukaan arvontaan!

Ehdottomasti mukana! 😍 Näitä netistä päivystin ja tietty ilman jäin kuitenkin.

Mukana!

Mukana 🙂

Mukana 🙂 Nyt on kyllä minulle mieluisa väritys leteissä <3

Mukana!! Tämä olis ihana 🙂

Mukana 😊

Mukana!

Voihhhh. Ihanuus. Tää ois eka lettikuosi meijän tytölle ja niin täydellinen <3

Mukana arvonnassa! 😍

Mukana!

Mukaan myös 😃

Mukana! On niin nätti kuosi että <3

mukana arvonnassa <3

Mukana arvonnassa 🙂

Oi ihana!! Mä niin haaveilen tästä meidän typylle!😍

Mukana arvonnassa! 🙂

Kateeksi käy kun ei täällä ole noin hyviä shoppailumahdollisuuksia. Osallistun arvontaan, omalle pojalle ei ehkä tuo vaaleanpunainen käy, mutta kummityttö alkaa olemaan tuota kokoa joten hänelle menisi 🙂

Ihana tuo teidän prinsessa <3

Anette - Operaatio Äiti.

♡ Kiitos!

Mukana arvonnassa 🙂

Mukaan ihanuuden arvontaan. Menisi lahjaksi sukulaistytölle.

Mukana😊

Mukana arvonnassa <3 Ihana blogi sinulla 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Söpö bodi ja söpö tyttö💕

Anette - Operaatio Äiti.

Mukana arvonnassa! 🙂

IHANA😍

Mukana!

Mukana.😍

Ehdottomasti mukana! Tyttö 14kk ja tuo olisi niin ihana! Olimme juuri 2 päivää Helsingissä ja kävin väijymässä Stockalla, mutta ei ollut lettijuttuja ollenkaan!

Anette - Operaatio Äiti.

Onni suosi sua! 🙂

– VOITTAJA –

Anette - Operaatio Äiti.

Harmi! :/

Mukana arvonnassa 😍😍

Mukana! 😍

mukana!

Mukana arvonnassa 🙂 ihana ele sinulta 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Mukana arvonnassa 🙂 hieno ele sinulta 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Ihana arvonta! Mukana

Ehdottomasti mukana! 🙂

Mukana! 🙂

Mukana!

mukana

Mukana 😍

Mukana! 🙂

Mukana !

Mukana! Ihana!!

Mukana! 🙂

Mukana 😍

Mukana! Ihana body ja mallina toimiva neitikin on suloinen 😘

Anette - Operaatio Äiti.

-♡

MUKANA! 😍

Oi, miten suloinen pieni tyttö teillä on! 😍 Ja ehdottomasti mukana, Vimman Letti on älyttömän ihana!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos ♡

Mukana ja tämä tulisi tyttärellini 🙂

lastenvaatehulluna oon niin mukana ! 🙂

Ihana arvonta! 😍 Ehdottomasti mukana!

Mukana arvonnassa 🙂 Lahjaksi menisi tämä aivan upea body!

Ehdottomasti mukana 🙂

Mukana arvonnassa 🙂

Osallistun.

Ihana arvonta ja mahtava panostus sinulta, arvostan 🙂 Mukana!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitti:)

Ois just tytölle hyvä! IHANA! Mukana siis 🙂

Hieno!

Ihanan arvonnan olet järjestänyt, mukana! 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Mummu antais tämän Elsalle <3

Mamma Muumaa osallistuu myös täältä Ruåtsista arvontaan – nyt sitä suomalaista disainia kerran on tyrkyllä!

Tämä on niin ihana 😍 Tämä väri sopii hyvin meidän tytölle joten osallistutaan tottakai arvontaan.

Tämä lähtisi lahjaksi kummitytölle 🙂

Mukana ! 🙂

Oi! Mukana ehdottomasti! Ihana tyttö sulla <3

Söpö tenava ja ihana body 🙂 Kelpais meille =)

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Ihana! <3, Osallistun ihanaan arvontaan.

Aivan ihana body, meidän tytölle vielä menisi. Mukana siis! 😍

Miten suloinen tyttö söpöissä vaatteissa <3
Mukana arvonnassa. 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡

Mukana! Mulla on kaks poikaa,joille kummallekkin tämä menisi. Toiselle nyt ja toiselle pian,niin samankokoisia ovat. Musta tää ois oikeen kiva pojallekkin,johonkin ehkä vähän poikamaisempaan alaosaan yhdistettynä 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Niin on 🙂

Mukana arvonnassa! 🙂

IHANA! Mukana ollaan!

Arvonnassa mukana, tämä tulisi niin käyttöön tytöllemme 🙂

Ihana toi body ja tyttö myös! ❤️

Anette - Operaatio Äiti.

Mukana. Voitto olisikin meidän talon ihan ensimmäinen Vimma. Käyttäjä odottaa masussa.

Ihanaihana!

Tuo on niin ihana, että ehdottomasti mukana.

Mukana 😊

Mukana!

No tietty omalle pimulle jemmaan 💕🎀💕

Mukana!

Suloinen body, ehdottomasti mukana! 🙂

Mukana 😍

Mukana! 😊

Mukana😊

Mukana! Ihana kuosi, antaisin rakkaan ystäväni lapselle 1v lahjaksi, oma tyttöni kun on jo isompi 😊

Oi ihana <3

Nyt on niin ihana arvontavoitto tyrkyttää ja vielä oman tytön koossa että aivan pakko on osallistua!

Ihana!! 🙂

Aivan huippu arvonta! Mukana!

Mukana! 🙂

Mukana arvonnassa!

Ihana! Mukana arvonnassa

Mukana!

Tää kuosi ja väritys on kyllä todella kaunis! Meillä ollaan jo hiljalleen tekemässä siirtoa pois bodyista, mutta tuota käyttäisi kyllä ilomielin 🙂 Esikoiselta löytyy paitana tuo Vimman kukallinen, sekin on ihana!

Anette - Operaatio Äiti.

Se on ihana joo! 🙂

I ha na !!! Mukana.

Mukana

Ihana idea! Nämä ihanuudet jää tältä perheeltä aina saamatta, joten nyt rutkasti onnea meille <3

Anette - Operaatio Äiti.

Mukana!:)

Mukana 🙂

Mukana arvonnassa 😍

Ihana Vimma ja kuvat! 🙂 mukana arvonnassa.

Aivan ihana!😍 Mukana ollaan reilu vuoden ikäisen tytön kanssa. 😊

Mukana! ♡

Osallistun arvontaan! Ihana body 🙂

Mukana 🙂

Haluan! 😍

Mukana!

Oih, mukana!

Mukaan arvontaan 😍

Onpa kaunis!

Mukana! 🙂

Mukana, meidän pojalle vähän turhan tyttömäinen mutta olis niin ihana mun kummitytölle 🙂

Mukana 😊 Kivannäköinen on 😍

ehdottomasti mukana! kummitytölleni ihana piristys kovaan ihosairasteluun.

Ihania kuvia ja tuo lettibody on <3. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

ehdottomasti mukana! Kummitytölle ihana piristys kovaan ihosairasteluun :/

Tämä näyttää niin ihanalta! Sopisi täydellisesti kummitytön ylle 🙂

Ihana! Mukana ehdottomasti! 🙂

Mukana:-)

Mukana!

Epätoivoisesti mukana! 😅

Mukana 😍

Mukana, tää on ihana!

Mukana, ihana arvonta 😍

Voi miten suloinen tyttö teillä on. 🙂 Mukana arvonnassa!

Anette - Operaatio Äiti.

Mukana <3

Mukana ollaan 😍

Voi että, ihania vaatteita ja ihana tyttö! 😍 Mukana arvonnassa 🌸

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos:)

Voi kuinka ihana, ehdottomasti mukaan !

Uh, juuri tämän kuosin bodyn toivoisin nappaavani syksyllä syntyvälle tytölle!

Mukana arvonnassa! 😊

Ihana arvonta 😊

Mukana, ihana body 💖

Mukana 🙂

Mukava ja hyväsydäminen idea! Osallistun ehdottomasti!

Anette - Operaatio Äiti.

Mukana!:)

Olispa ihana ylläri toi body! 😍 Myöhästyn aina noista.😩

Mukana! Aivan ihanat letit 🙂

Voi kuinka ihana 😍 ja vielä juuri sopivaa kokoakin olis meidän neidille.

Mukana!!😋

Tää ois kyllä ihan täydellinen body meidän 1-vuotiaalle neidille, pitkään oon jo kyseisestä vimman kuosista haaveillu 😍 mukana siis!

Mukana!! 😌

Mukana 😊

olisi ihana mun tytön päällä 😍

Mukana ollaan!

Mukana!

Mukana 😍

Mukana!

Mukana!

Mukana arvonnassa! Tällä voisin ilahduttaa ystävää.

Mukana ehdottomasti

Mukana ehdottomasti!

Ihana! Sopisi niin hyvin meidän Inna-tytölle.

mukana! 😍

Mukana arvonnassa!

Tää olis ihana omalle tytölle! 😍

Ihana myös sun tyttösi! 😍

Anette - Operaatio Äiti.

Todellakin haluan tämän! 😍

Mukana arvonnassa!

Mukana ☺️

Mukana arvonnassa☺️

Mukana!

Mukana :–)

Ihana ois, antaisin lahjaksi köyhässä elämäntilanteessa olevalle ystävälleni jolla kaksi lasta!

Anette - Operaatio Äiti.

Ihana ♡

Ompa ihana toi kukka body teän tytölle.. Vauvalle ehkäpä hankintalistalle! 😉 mukaan arvontaan! Näitä uusia lettejä meille jo kovasti odotetaan 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Mukana! 🙂

Mukana! Tämä olisi huippu meidän nuorimmalle tytölle!

Mukana

Mukana

Ihana body! 😍 Mukana arvonnassa.

Täydellinen!!!

Tämä olis niin meille ❤❤
Ihanaa että haluat ilahduttaa ilman firman yhteistyötä.

Arvostan

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡

Mukana arvonnassa 😀

Ois hyvä laittaa pakettiin jouluksi

Mukana!

Mukana arvonnassa!

Mukana 🙌👍

Mukana arvonnassa!😍 Tää on aivan ihana!❤

Mukana!

Mukana

Mukana ehdottomasti! 😍😍

Mukana!

Ihana! Mukana.

Mukana! 🙂

Mukana!!! <3

Ehdottomasti mukana! Niin kertakaikkisen ihana kuosi 😍 Pakko saada omalle tytölle! Valkoiset lettileggarit löytyy, mutta jäävät juuri pieneksi, niin 90 olisi passeli koko tulevaa ajatellen! 💖

Mukana! 🙂

Ihana♡♡

Voi, tää on vaan niin kaunis 🙂

Mukana!

Oi, mukana ihanassa arvonnassa! 😍 Neiti kasvaa kovaa vauhtia, pian olis 9cm sopiva 😊

Vau!8)

Mukana

Mukana!

Mukana 🙂

Mukana 😊

Mukana 🙂 rakastan vimman lettejä 😍

Kuinka ihana <3

Oi, kummitytölle menisi tämä ihanuus 😍

joanna.m.makela@gmail.com

Suloinen tuo sinun tyttösi 😍

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Ihana 😍 mukaan!

Voi kun onni suosisi!!!

Mukana 😍

Mukana! ihana body <3

Ehdottomasti mukana😍👌

Ooooo, tuo olis täydellinen meijän 1.5v neitokaiselle!! <3

Ihana!😍 Niin neiti ko bodykin.👌

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitti 🙂

Iik! Mukana. Tää letti olis nii ihana. 😍

Jospa vain saataisiin Seljalle tämä ihanuus… Ihana olet Anette!

Anette - Operaatio Äiti.

Ehdottomasti mukana. Tää on niin ihana <3 toivotaan että onni suosii!

Mukana!:)

Voi Anette mikä arvonta! 😍😍😍 voi kun olisin onnekas.

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡

Voi että olisi ihana meidän tytölle, mukana siis! 😍

Tää uusi väri on todellinen herkku! 😍 Ehdottomasti mukana ja just oikean kokoinen käyttäjäkin meiltä löytyy 🙂

Mukana!!:)

Onpa ihana arvonta! Mukana!

Mukana ehdottomasti!

Mukana! 😍

Emilia.peuronen@pnv.fi

Jos onni suo, menisi body kummitytölle (ja hänen äidilleen 😍)! Nää uudet värit on kyllä ❤️👌🏻

Mukana 😍 body tulisi 1v5kk tytölle ja sen jälkeen siirtyisi pikku siskolle mikä syntyy tiistaina ❤

Mukana! Tänään kävin ja jäljellä vain 60 🙁 Eka lettikuosi, jota on aivan pakko saada!

Mukana!

Mukana ehdottomasti! Kuinka ihana ja kaunis ajatus 🙂 Tämä tulee varmasti ilahduttamaan jonkun mamman (miksei isänkin😉) mieltä.

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Mukana 🙂

Voi mikä tähtisilmä! Kiva nähdä näitä vaatteita itse otetuissa kuvissa. Antaa monesti paljon paremman kuvan vaatteista kuin ne valmistajien tuotekuvat. Nyt täytyy vimmatusti yrittää metsästää omalle lapselle tuo body. 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Toi on totta, että itse kuvatuissa vaate usein ihan erilainen. 🙂

Mukana!

Ihana arvonta!
Ja miten olin missannut, että sulla on blogi?! Tänne palaan uudelleen!

Anette - Operaatio Äiti.

Haha, emmä tiiä 😀 Tervetuloa!

Mukana!😍

Aivan ihana arvonta. Sinulla on suuri ♡.
Olen mukana arvonnassa 🙂

millaoja@netti.fi

Anette - Operaatio Äiti.

Mukana! 😍

Mukanaa

Mukana <3 täällä pohjosessa ku ei oo mahista saaha ees mistään näitä 🙁

Anette - Operaatio Äiti.

Höh :/

Mukana 🙂

Voi vitsi mikä teit! Mukana!

Anette - Operaatio Äiti.

😉

Mukana <3

Oiii:) Ihania ja ihana arvonta. Just oikea koko meidän neidolle:)

Voi että! Tämän kun meidän neidille saisin ❤️

Mukana 😍

Mukana 😍

Täydellinen <3 ehdottomasti mukana! 🙂

Mukaan arvontaan 😊

Mukana

Mukana 🙂

Ihana idea! ❤️ Meille tänne pohjolan perukoille kelpais😊

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Ihana ajatus ja body! Meillä siirrytään tähän kokoon talvella 😊❤

Anette - Operaatio Äiti.

Ehottomasti mukana! 🙂

Oi ihana 😍 ois just sopiva meidän neidille! Puet kyllä lapsesi todella kauniisiin vaatteisiin! ☺
LH

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos kovasti ♡

Mukana arvonnassa!😍😍

Mukana😍

Mukana 🙂

Mukana

Mukana!😍

Mukana! Nuorin tyttö käyttää juuri tuota kokoa joten nyt sormet ristiin 😍😍😍

Mukana! 🙂

Mukana, tää ois todella upia meiä 2-v neidille

Mukana =)

Mukana 🙂

Mukana 😉

Mulana 🙂

Mukana😍

Ihana arvonta, osallistun!

Aivan upea, kuosi sekä malli. 😍

Anette - Operaatio Äiti.

Ihana 😍

Mukana arvonnassa, lahjaksi menisi 🙂

Mukana 😍

Mukana ❤

Ihana! Mukana arvonnassa 🙂

Mukana😊

Ooh <3

😍

Mukana!

Mukana😍

Mukana arvonnassa! Meidän pikkuiselle olisi oikein ihana <3 mielenkiinnolla seurasin blogiasi raskausaikana, sillä meillä melkein saman ikäiset tytöt!

Anette - Operaatio Äiti.

Ihana body! Omalle tytölle toivoisin voittavani!

Ihana body 💕 Mukana ☺

Mukana <3

mima.seppanen@gmail.com

Ois kyllä niin paikallaan saada tänne Tanskaan myös suomalaista designia! Mä jäin jo gugguussakin nuolemaan näppejään. Toivotaan, että onnistuisi! 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Mukana! 🙂 jerina.ferdani(at)hotmail.com

Mukana!

Mukana arvonnassa! 🙂

mukana! 🙂

Ihanasti ajateltu arvonta!

Mukana!

Oi ihana, mukana!!!

Eräs estetiikan suuri ystävä ilmoittautuu arvontaan mukaan!

Aivan ihana body, olispa huippu voittaa tuo😍 Ehdottomasti mukana arvonnassa☺

Mukana 😊

Mukana arvonnassa 🙂
reetta.kylmakoski(a)gmail.com

Mukana ☺️

Ooo mukana! 😍

Mukana arvonnassa 🙂

Mukana

Ihana arvonta 🙂

Mukana!

Tähän arvontaan on kyllä pakko osallistua 😍

Oi mahtavaa! Olisi ihana voittaa!

Oi olispa ihana, mukana arvonnassa siis! ☺

Osallistun!

Ihana arvonta. Ja täydellinen body!

Jipii!

Ihana!!!

Tämä olisi ihana lahja kummitytölle

Mukana 🙂 Body tulisi ”jemmaan” kuopukselle, joka liian usein saa tyytyä esikoiselta jääneisiin vaatteisiin. Nyt pienelle oma herkku!

Osallistun arvontaan!

On kyllä kaunis toi letti body (ja vielä kauniinpi malli!), sopisi varmasti meidän 10kk neidille niiiiiin täydellisesti! Kilpailuun siis osallistuttava! iina.reetta@gmail.com

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Ihana idea 😙 oot mahtava tyyppi!
Mukana arvonnassa!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitti 🙂

Osallistun arvontaan

Ihana♡♡ Omalle tytölle sopiva just!

Vimman arvontaan mukaan😊

Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Itsellä kaksi poikaa, mutta käyttävät ennakkoluulottomasti erilaisia vaatteita. Tästä siis hyvä testi, taipuuko pojallekin tämä kuosi! Jos ei, löytyy lähipiiristä kyllä pieni rinsessakin 😀

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Ooh niin mukana<3 meiltä sen verran matkaa Helsinkiin, että mahikset saada mitään ihanaa pop upista (ennenkun ne on jo myyty) on toodella pienet ja vaikka kuinka yrittää vimman omia nettisivujakin kytätä ei vaan letit kerkeä löytämään tietänsä meille 🙁 joulukuussa syntyvälle pikku neidille laittaisin jemmaan odottamaan <3

Anette - Operaatio Äiti.

Aivan ihana kuosi!! ❤️

mukana arvonnassa 🙂

Aivan ihana blogi 😉

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Body tulisi pian syntyvälle tytölle jemmaan odottamaan 😊❤️

Ihana pimu kuvassa. Ja ihana arvonta!:D

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos:)

Mukana 🙂 !!

Mukana arvonnassa! Tosi kiva idea tämä arvonta 🙂

Mukana ihanassa arvonnassa! 😍😍😍

oijoi, niin mukana <3

Arvontaa osallistuminen

Ihania vaatteita ja suloinen tyttö kuvissa! Ja tietenkin osallistun arvontaan! 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos:)

Mun sydän itkee verta kun kuulin että nää oli tullut myyntiin eikä päästy hakemaan 😭

Anette - Operaatio Äiti.

Mut onneks droppi tulee vielä 😉

Oih, miten ihana tuo Vimman vaal.punapohjainen lettikuosinen body. Mukana ihanassa arvonnassa! Oma pieni prinsessa ei ole vielä päivänvaloa nähnyt, vaan oleskelee masussa toivottavasti jonkin aikaa vielä kasvamassa. Tämän ihanuuden antaisin lahjaksi suloiselle kummitytölleni.

Anette - Operaatio Äiti.

Ihana arvonta!

Mukana arvonnassa:)

Ihana 😍 Tää tulis joko meidän masuasukille jemmaan jos on tyttö, ja jos ei niin täydellinen joululahja veljentytölle ❤️

Ihana!! Just koitin ettii tänään tota lettikuvioo itselle ja tytylle, mut mikään verkkokauppa ei tuottanut tulosta. Osallistun siis arvontaan 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Näiden droppi tulee tässä kuussa. Seuraa ihmees Vimmaa fbssä!

🙂

Mukana arvonnassa ! 🙂

Mukana avonnassa, tietenkin!

Mukaan, ihana arvonta <3

Mukana!☝🏻

Vähänkö ihana! Pakko siis osallistua;)

Mukana arvonnassa!!! 🙂

Oispa kiva voittaa!

Mukana 🙂

Olispa ihana meidän typylle 😍

Pitäähän se osallistua!:-)

Mukana arvonnassa😍

Mukana arvonnassa! 🙂
– Rounie

Mukana!

Voi olispa ihana, just meidän kokoakin =)

Ihana arvonta ❤️

Mukana arvonnassa

Omat on poikia, joten tämä ei (valitettavasti) omille tulisi, mutta poikien serkkutytölle sopisi. <3

Mukana arvonnassa!

Oi oi oi! Jospa tärppäis! Ihana arvonta!

Oi mikä ihana tyttö taas! Hän on kyllä niin kaunis lapsi ja puet hänet aina niin ihanasti <3
Ja ihan huikea tämä arvonta! Todellakin olen mukana! Antaisin ystäväni lapselle lahjaksi, hän on metsästänyt lettiä kissojen ja koirien kanssa tuloksetta jo kauan :/
Eli mukana!! Osoite on lotta.polviander@live.com

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos ihanista sanoista ♡

Pienimmälle menisi vielä 😘 Ja sitten siskon tulevalle bebelle!

Nouu, siis mun on aivan pakko pakko pakko saada tämmöinen meidän Miljalle! 😍

Mukana ehdottomasti! Muuten ei olisikaan varmaan mahdollista saada tätä ihanuutta jollen voita 🙂

Tämä olisi ihana joko omalle tai sidkoni tytölle <3

Mukana ihanassa arvonnassa!

Mukana ehdottomasti. Kuolannut tuota kypsiä.

Oi, kummityttö varmasti rakastaisi tätä!

Oi ihana arvonta! Omalle tyttärelle tulisi käyttöön, ja jäisi siitä vielä tulevalle pienemmälle 🙂

Osallistun 🙂

Ooh ehdottomasti mukana! Ihana arvonta ja upeet sovituskuvat! 💕💕

-Susanna/Mrs. Pepper -blogista

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Mukana. 🙂 Veljentytölle syntymäpäivälahjaksi, jos arpaonni suosii. (Onneksi meillä on tytön äidin kanssa aika sama maku lastenvaatteissa:D )

Anette - Operaatio Äiti.

😀

Oihhh mukana mukana mukana!:D

Arpaonnea odotellessa 🙂

Ihana body!😍

Oot ihan huippu ja kiva lukea näitä sun postauksia! Jatka samaan malliin 😍

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 😀 ♡

NIIN mukana! Jos ei tuleva lapsi ole tyttö niin sitte menee Ystävän lapselle käyttöön 🙂

Ihanaa on kyllä toi uusi letti body! Niin tahdon omalle Kiia tytölle🌺🎀🎀

Ääh kuinka ihana❤️

<3

Osallistun! Ihana seurata sun blogista näitä vaatepostauksia, kun itsellä melkein saman ikäiset lapset.
Mukavaa syksyä!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiva kun seuraat ♡ Ihanaa syksyä!

Mukana arvonnassa 😍

Mukana:)

Oih, osallistun arvontaan ❤️ Email tuolla eri kohdassa 😊

Oi miten ihana arvonta! Tämä uusi kausiväri on niin herkku <3

Anette - Operaatio Äiti.

Niin on!

Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

Mukana arvonnassa!

Ihana kuosi, arvontaan mukaan!

Ihanaa , mukana arvonnassa (y) 🙂

All in 😉

Hmm, lähtiköhän äsken viestini kun ei näy 😐 no kokeillaan uudestaan, eli mukana 😍 aivan ihana että tämmöisiä yksityiset ihmiset järjestää ☺

Anette - Operaatio Äiti.

Tämä ainakin tuli:)

Ihanaa Vimmaa!

Joo!

Kyllä, kiitos! ❤

😱😍

Olis ehkä maailman parasta voittaa tämä 😀

Olin hetkeä liian aikaisin paikalla :'(

Anette - Operaatio Äiti.

Voi ei:/

Mukana arvonnassa 🙂

Mukana 😍

Mukana ehdottomasti! 😍 tulevalle pikkusiskolle olisi täydellinen. Tarkoitus on metsästää myös isosiskolle lettihousut (ja itselle ja pikkusiskolle). Ihana uusi sävy!

Voi kuinka upea. Ja aivan uusi tuttavuus.

Tahdon! 😍

Kilpailu kommentti

Ihana ele sulta❤️

Anette - Operaatio Äiti.

Ihana! 😊 Mukana arvonnassa!

Osallistun! 🙂 Tyttö käyttää nyt kokoa 86, joten tämä menisi pian!

Osallistun! Aivan mahtava idea! 🙂

Mukana ehdottomasti ja body tulisi ihanalle kummitytölleni <3

Mukana ehdottomasti! 🙂

Mukana, ihana ajatus sinulta :)!

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Tämä tulisi lahjaksi kummitytölleni.

Ooh, ehdottomasti osallistutaan – juuri tämä helmi meidän vaatekaapista uupuu 😍

Ai että tää ois ihana! Meille on tulossa esikoispojan jälkeen kovin toivottu tyttövauva ja täältä periferiasta ei noin vain lähdetä Stockalle 😀

Anette - Operaatio Äiti.

😀

Arvonta

Ihana arvonta ja miten suloinen neiti 😍

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos:)

Mukaan arvontaan 😊

Mukana arvonnassa 😊

Aaaaawww<3 Asuisipa noin lähellä! Meillä body tulisi käyttöön itselle. On se Vimma vaan niin ihana, ettei haittaa vaikka haaranapit roikkuisivat polvissa ja hihoista saisi tehtyä pakkopaidan. Ei vaan. Käytetään tällähetkellä kokoa 74/80 joten pian pääsisi ihana body ihanan riiviöprinsessan käyttöön.

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡ 😀

Olis aika ihana! 😍

😍

🙂

Tää on niin ihana 😊

Ihana tyyli teidän neidillä 🙂 osallistun 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Ihanat kuvat ☺️

Anette - Operaatio Äiti.

Ihana, Mukana!kummitytölle antaisin kun oma tyttö on jo ihan iso😘

Pakkohan se on arvontaan osallistua 😀

Oooh mukana! <3

Mukana <3 🙂

Arvontaan 😍

Mukana!

Ihania vaatteita! Ja miten suloinen pieni neiti 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

🙂 ♡♡

Osallistun 🙂

Mukaan arvontaan. ☺

Ihana body ja ihana tyttö sulla 😍

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡♡

Ihana body! Juuri tulossa käyttöön 90 cm vaatteet.

Mukana!

Voi että on nätti malli ja body 😊 muutenkin puet tyttösi ihanasti ja hän näyttää viihtyvän kuvattavana. Kunpa meidänkin kuopus 5kk viihtyisi tulevaisuudessa. Esikoinen ei ole mikään helpoin kuvattava 😂

Anette - Operaatio Äiti.

Voi kiitos ♡ Hän viihtyy, jos viihtyy 😀 Mallin ehdoilla mennään.

Ihania! 😍 Tää olis super ihana meidän typylle!

Ihania nämä asukuvat! Lukisin mielellään millainen teidän arkipäivä on ja mitä mihinkin aikaa tapahtuu 🙂
Ihanaa loppukesää:)

Anette - Operaatio Äiti.