Arki
27.12.2015

Kahden lapsen kuoppia

Noniin. Aika lähteä viemään poikaa isille. Vauva nukkuu sylissä syvää tuhisevaa unta. Poju levittää taas yhden lautapelin lattialle. Jaksanko nousta tästä sohvalta.. onko ihan pakko?

Se on hassua, että ennen sitä ei osannut arvostaa yksinkertaisuutta samalla tapaa. Sitä, että iski kolme lautasta ruokapöytään ja söi rupatellen rauhassa lämmintä pöperöä. Ei sitä tajunnut kuinka helppoa oli viikata pyykit, siivota keittiö tai imuroida.. aina oli monta väliä päivän aikana tehdä ne. Sitä ei ollut rakastunut helppoon lihottavaan ruokaan, koska kokkaamiseen oli kaksi kättä ja pienen miehen viihdyttämiseen riitti telkkari siksi aikaa. Elämä oikeastaan oli ihan mielettömän helppoa. Sitä se ei ole enää.

Yöt saattavat mennä ihan päin mäntyä, jos vauvalle ilmestyy ikävä ilmakupla suolistoon pyörimään. Minimaalinen kitinä tulvii väsyneisiin korviin ja joskus maksimaalinen huuto repii tärykalvot rikki. Tämä voisi olla jo tarpeeksi väsyttävää, mutta lisäbonarina saattaa tulla pienen pojan pelokas tai väsynyt itku päälle. Vauva heräilee joskus sillä tarmolla, että kauimmainenkin naapuri ponkaisee ylös sängystään. Tuo isompi lapsi tarvitsee öisin vain unta eikä mitään maitotankkauksia ja näin on ollut jo pari vuotta. Eipä hän ole tottunut heräämään öisin miljoonaa kertaa vauvan itkuun.

Aamut voivat olla ihan kaaosta. Vauva aloittaa päivänsä hurjalla nälällä ja tankkauksella. Sitä on juurruttava sohvaan kiinni ja annettava pikkuruisen masun täyttyä. Toisaalta kyllähän ravintoa tarvitsisi yksi sun toinenkin perheenjäsen. ”Äiti saanko mä nallemaikkua.. äiti mä haluan leipää.. äiti mulla on nälkä/jano/kakka/mehu kaatu paidalle.. äiti äiti..” Oksennusta muistuttava nälkäpolte kurkussa kiristäen sitä taiteilee leipää, imettää, kaataa juotavaa, imettää, siivoaa jälkiä, imettää ja ehkä joskus, JOS hyvin käy.. syö myös itse sen mitä kerkeää suuhunsa änkeämään.

Sitten alkaakin päivän kestävä viihdytys. Vauva haluaa maitoa harvase sekuntti ja poika kaipaa leikkiseuraa. Pitää jutella pacmanista ja taistella valomiekoilla, pitää tarjota tissiä toiselle ja harrastaa loputonta vaipparumbaa. Nyt heräsi vauvakin ja kaipaa rallattelua, höpöttelyä sekä hellyyttä. Poikaa harmittaa, kun leikit jää kesken ja neitiä itkettää, kun äiti käy auttamassa veljeä. Sitä pitäisi revetä kahteen suuntaan ja omistaa viisi kättä.

Ei ne lapset arvosta neljää seinää ja huoneilmaa kahtatoista tuntia putkeen. Pakko saada raitis tuulahdus kasvoille tai muuten alkaa sohvalla pomppiminen, tavaroiden heittely ja loputon vauvan kitinä. Ulos meneminen on kuitenkin aikamoinen sankariteko. Poika ei jaksa kävellä leikkipuistoon asti, äiti ei leiki tarpeeksi ja aina vauvalle iskee nälkä väärässä paikassa väärään aikaan. 15 kiloinen makaronimies on aikamoisen työn takana saada kotiin vaunujen kanssa, joissa huutaa kiljuva pikkunälkä.

Sitten tulee ilta. Oma aika. Jee, lupa tuulettaa! Ja pa***n marjat. Vauvan unisykli menee juuri niin, että illalla kauniin siniset silmät räpsähtävät auki ja kaipaavat loputonta seuraa sekä kontaktia. Vauva valvoo, joten miksi velikään haluaisi nukkua. Sängyssä pyöriminen jatkuu puoleen yöhön asti ja neiti vetää parhaimmassa tapauksessa kolmeen. Sitten heräillään taas parin tunnin välein ja aloitetaan uusi päivä.

Tätä se nyt on. Kaaosmaista arkea kahden pienen lapsen kanssa. Haaveita pidemmistä yöunista, lämpimän ruoan muistelua ja loputonta riittämättömyyttä. Joka paikkaan ei ehdi ja aina ei jaksa. Ei se mitään.. nautin tästä ainakin ihan täysillä kuoppineen päivineen. Joskus itken ja nauran samaan aikaan ja joskus heitän jalat kohti kattoa ja suljen korvani. Kyllä se elämä yhden suklaapatukan verran jaksaa odottaa. Pieni oma hetki ja äiti jaksaa taas revetä joka suuntaan.PhotoGrid_1451245770219

*Postaus kirjoitettu ripauksella huumoria ♡ Saattaa sisältää ääripään stereotypisia tilanteita.

Avainsanat

Kommentit

Kiitos elämänmakuisesta kirjoituksesta! Hyvin pystyi tilanteisiin samaistumaan vaikka nyt aika onkin jo kullannut muistot isompien lasten lähestyessä teini-ikää ja kuopuksenkin ollessa 3v.

Hyvinhän se vauva-arki sujui ja siitä nautti, ihan niin kuin Anette nyt mutta oli noissa kuopissa oma työnsä ja välillä tuntui päivät täyttyvän noista kahden lapsen tarpeista. Meillä lapset on siis tulleet kahdessa tuollaisessa vauva-taapero/leikki-ikäinen -satsissa. Esikoisen tajusin aikanaan olleet helppo vauva mutta kyllähän se arjen keveys korostui erilailla kun siihen tuli rinnalle isotarpeisempi vauva hoidettavaksi. Kolmonen taas oli helppo vauva ja koska isommat olivat tuolloin jo koulua aloittelemassa niin osasin nauttia kunnolla siitä että pystyi keskittymään yhteen pienen ja kerkesi tehdä rauhassa kaikkea muutakin. Kuopuksen synnyttyä pyörittiin taas noissa kuopissa, tosin silloin onneksi vähän vanhempana ja siinä mielessä viisaampana ettei enää stressannut niin paljoa kaikkea turhaa kun isompien aikana. Osasi ottaa rennommin ja tiesi kokemuksesta että tuo vaihe ei ikuisuuksia kestä.

Nyt tuntuu jo hyvältä kun kotiäitiysvuodet ovat ohi ja säilyvät mukavina muistoina. Saa taas keskittyä muuhunkin.

Jaksamisia sulle ja koko perheellenne! Ja nauttikaa vauvantuoksusta ja rauhallisista hetkistä 😊

Kuulostaa kauhealta! Toivottavasti huumoria ja kärjistyksiä on enemmänkin kuin ripaus. Eihän mulla ollut tällaista edes silloin, kun kolmas syntyi, ja vanhin oli vasta 2v4kk. Voisit kokeilla vaikka kantoliinaa, jos sillä onnistuisi imettää seisten ja ”lennossa”. Itsellä ei oo kyllä kokemusta, koska lapsi oli toisen käden varassa, kun tein kaikki muut hommat toisella kädellä. Tsemppiä!!

Voi ei, miten mua alkoi ahdistamaan. Meille syntyy kesällä kaksoset, ja jos tulevat ajallaan, niin esikoinen on silloin n. 2v4kk. Nyt jo on tosi rankkaa, kun oon kärsinyt 1,5kk järkyttävästä pahoinvoinnista ja oksentelusta. Taapero-parka on ihan laiminlyöty, kun en selviä pihallekaan kuin kerran viikkoon, kerhoista puhumattakaan. Ja mies aina kerrallaan 7pv töissä putkeen, isovanhemmat kaikki vielä työelämässä.

Mutta onhan se vauvojen synnyttyäkin vaan pakko selvitä. Hirveä syyllisyys on jo valmiiksi esikoisen hoidosta, onhan se selvää, että jatkossa mennään varmasti sieltä, mistä aita on matalin. 🙁

Kiitos tästä juuri sopivaan saumaan tulleesta vertaistuesta! 👍 Tätä lukiessa mua yhtä aikaa itketti ja nauratti, just näin hankalaa ja koomista (vaikkei niissä tilanteissa naurata pätkääkään) elämä pienen vauvan ja taaperon kans on 😅 Ei sitä todellakaan tajunnut ennen vauvan syntymää kuinka helpolla yhden lapsen kans pääsee. Eipä sillä että olisin siltikään valinnut toisin mutta olishan sitä helppoutta voinut enempi silloin arvostaa 😄 yöunia varsinkin.

Muistan nuo tunteet kun toinen lapsi syntyi. Luulin etten selviä mutta niin vain hengissä ollaan ja vielä kaksi lasta tehty lisää 😃 Neljä lasta viiden vuoden sisällä mutta ei se kolmannen eikä neljännen syntymä muuttanut juuri enää mitään. Kun oli jo oppinut repeämään kahteen suuntaan niin samalla rutiinilla menee useammankin kanssa 😉 tsempit sinne 👍

Kuulostaa niiiiin tutulle!! 😀
Täällä siis juuri 3 v täyttänyt isoveli ja tänään 3kk täyttänyt pikkuveli. Alku oli juurikin tuollaista mitä kirjoitit. Mitään kaunistelematta!! Silloin kun esikoinen oli vauveli niin sitä nukkui päivällä silloin kun hänkin, ruoan pystyi syömään vaikka sohvalla (mihin aikaan päivästä tahansa) samalla heijaten jalalla sitteriä jos vauva oli hereillä. Ulos lähdettiin kun ajankohta oli paras ja tultiin vaunujen kanssa heti/nopeasti sisälle jos nälkä yllätti, aamulla nukuttiin siihen asti kun pikkuinen niin päätti. Juu ei enää. ”Äitii olen herännyt, pikku kakkosta” kajahtaa ennen kasia, silloin tietty itsekin noustava. Hyvällä tuurilla kuopus jatkaa unia, mutta yleensä ei. Nukkuu siis miehen ja mun välissä niin rontti herää aina kun lämpö ja läheisyys katoaa. No siinä ei auta muuta kun yrittää saada silmät auki (en ole aamuihminen!!!!) ja antaa huomiota molemmille. Ulos ei päästä kolmistaan kun ei huvita lähteä kokeilemaan, kuinka pitkät unet kuopus tällä kertaa nukkuu (nukkuuko edes niin pitkään että saan itselleni ja esikoiselle vaatteet päälle? Harvemmin..). Esikoinen vetää herneet jos on luvattu että mennään ulos ja sitten ei tietty ymmärrä että miksei mentykään kun pukemaan ja sit heti riisutaan eikä ehditty kun ovelle.. Kaikki muu on juuri tuota mitä kirjoitit. Huhhei!!
Vaikka on rankkaa ja välillä vajoaa uhmaikäisen tasolle kiukuttelemaan kun MIKÄÄN ei mene niin kun on ajatellut en vaihtaisi yhtään päivää! <3 Onneksi esikoinen nukkuu yöt läpeensä (n 10h) heräämättä kertaakaan vaikka pikkuveli pitää itkukonserttejaan ja nukkuu päivisin vielä päikkärit (yleensä tietty pikkuveli herää uniltaan kun isoveli on nukahtanut…). Ja vauvalla on ollut selkeä päivä-/yörytmi heti alusta. Nukkuu siis yöt hyvin vaikka herääkin 1-4h välein tissille. Nukahtaa siis heti syötyään. Ja onneksi on hyvä ja ihana turvaverkko kun mies tekee pitkää päivää.
Pitää yrittää vaan löytää positiivisia juttuja vaikka arki onkin yhtä kaaosta. Tämä hetki on vain nyt eikä se enää palaa. Joka päivä vauva kasvaa ja elämä (toivottavasti) vähän helpottuu edellisestä mutta pikkuvauva aikaa ei takaisin sitten enää saa (meillä lapsiluku on täynnä joten siinäkin määrin vauva-aika on nyt tässä eikä uutta enää tule).
Tsemppiä kovasti meille! <3

Tsemppiä – I so feel you <3 Tuli elävästi mieleen ajat kuopuksen syntymän jälkeen. Esikoinen oli 3v. ja kuopus oli koko ekan vauvavuoden jatkuvasti kipeänä.
Muistan kun kerran sain molemmat yhtä aikaa päikkäreille ja istahdin hetkeksi keittiön pöydän ääreen. Tartuin kahvikuppiin…ja vauva heräsi parkumaan. Siihen heräsi esikoinen, joka oli vuorostaan kuumeessa. Esikoinen alkoi karjua: "Äiti laita se vauva pois ja hoida mua!"
Otin molemmat kainaloon ja menimme pötköttelemään parisänkyyn koko konkkaronkka. Odotimme siinä, että mies tulisi kotiin ja ottaisi toisen hoitoon.
Tästä on nyt noin kahdeksan vuotta, ja vieläkään en ole unohtanut noita riittämättömyyden tunteita…
Mutta hei – hengissä ollaan, terveitä ja onnellisia! You'll get there!!!
Kirjoittelin näistä postauksenkin jonkin aikaa sitten: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/uraaidin_ruuhkavuodet/kun_lapset_kasvavat_aidille_jaa_omaa_aikaa
Toivottavasti siitä olisi sinulle iloa tai lohtua.

Haha, just kirjotin samantyyppisen tekstin viikko sitten 😀

Tsemiä <3

Ihan kuin omasta kynästä tuo teksti! Täällä 1,5v ja 2kk tytöt. Ja voi elämä tätä syyllisyyden taakkaa, kun tuntuu ettei kummallekaan ole tarpeeksi aikaa. Saati sitten itselle tai parisuhteelle.. Jostain syystä olen alkanut odottaa aikaa, kun vauvakin on jo taapero.
Tsemppiä meille! Päivä ja hetki kerrallaan..👍😊

Heh, muistan tuon alkuajan, juuripa noin vuosi sitten! 🙂 oli se alkuun kyllä sitä hakemista! 😀 mutta, lapset edelleen hengissä, ruuvit jokseenkin paikallaan 😀 ja yksin hoidettu koko vuoden nämä kaksi. Ps. Ne ruuvit on jokseenkin paikallaan vaan 😀

Ihan huippu kirjoitus taas. 🙂 Näitä on niin ihana lueskella, rehellistä huumorilla höystettyä elämää 🙂 Voimia ja iloa teille!:)

Aivan ihana postaus 😍

Meille tulossa myös kolmas viiden vuoden sisään ensi kesänä ja vähän jännittää 🙂 Kahden kanssa on ollut jo helppoa, kun esikoinen on 4 ja kuopus 2. Saa nähdä miten me pärjätään!

Kun kuopus syntyi, perheen kolmanneksi lapseksi viiden vuoden sisään, en imettänyt häntä juuri koskaan paikallani istuen. Oli helpompaa imettää seisten, kun kuitenkin piti tehdä siinä samalla sen seitsemän muutakin asiaa.
Lapsi oppi tähän lennokkaaseen ruokarytmiin oikein hyvin: tuskin olisi osannut paikallaan sohvan nurkassa syödäkään 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Mäki joskus imetän kävellen. On vaan selkä ihan lukossa jostain syystä.. tosi hankala täl hetkel kantaa vauvaa, kun selkään sattuu ku viimestä päivää. Kaipa seki menee ohi, kun saa lukon pois 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.