Äitipuoli
10.9.2015

Puolikkainen vanhemmuus

Puolikkainen vanhemmuus

Olisikohan meitsistä siihen? Äitipuoleksi? Miltä tuntuisi joskus olla tilanteessa, jossa kasvattaisin toisen lasta? Pystyisinkö siihen? Luultavasti en. Karusti suoraan sanottuna en oikeasti usko, että pystyisin. Ehkä, jos kovasti rakastaisin? Anyway; mieletön hatunnosto jokaiselle isi- ja äitipuolelle.

Puolikkainen vanhemmuus on yllättävän monelle ihmetystä aiheuttava termi. Sain joskus kommenttia blogiin, että äidin uusi kumppani ei voi olla isäpuoli, jos isä on edelleen kuvioissa. No mikäs hän sitten on? Isä on isä ja äiti on äiti; lapsen biologiset vanhemmat. Onko iskän uusi nainen ikuisesti ”isin tyttöystävä”? Onko äidin uusi mies ajasta ikuisuuteen ”äitin mies”?

En koe ”puolikkuuden” riistävän oikeuksia mitenkään lapsen vanhemmilta. Isäpuoli on vain termi, jolla määrittää uusi perheenjäsen lapselle. Ei tuota nimikettä ole isketty sillä ajatukselle, että ”Hahaa, olen ihminen joka vie isäsi paikan!”. Se on vain määritys sille lähi-aikuiselle, jotta lapsen on helpompi käsittää ja puhua asiasta.

Isäpuolen tai äitipuolen rooli voi olla hankala. Ainakin sellaisessa tapauksessa, että uudessa parisuhteessa toinen on lapseton ja toisella taas on lapsi/lapsia. En edes osaa asettua toisen asemaan, mutta yritän hakea ajatusta oman osittaisen kokemuksen kautta.

Kuvittele olevasi nuori ja naimaton. Vailla huolen häivää ja vastuuta. Astut parisuhteeseen, jossa on pieni parivuotias poika. Pojan vanhemmat ovat eronneet ja asuvat erillään. Yhtäkkiä sinusta kuukausien seurustelun jälkeen pitäisi tulla aikuinen, joka on läsnä, mutta ei kuitenkaan ole vanhempi. Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa?

Vastuuta. Isoa vastuuta. Täytyy nähdä asiat lapsen silmin, oppia ymmärtämään uudenlaista elämää ja astua tärkeään rooliin ihan yhtäkkiä. Sitä tulee uuden kumppanin lisäksi rakastua siihen kumppanin lapseen. Tutustua, välittää ja ottaa lähelleen. Parisuhteen toisen osapuolen voi valita, mutta se lapsi tulee lähinnä kylkiäisenä. Ja sen eteen on tehtävä todella töitä, että kylkiäiseksi tämä ei jää.

Oma mielipiteeni on se, ettei lapsen elämään voi vain astua ja olla välittämättä. Et voi muuttaa samaan tilaan pienen ihmisen kanssa ja päättää olla tutustumatta. Lapsella on isä ja äiti, mutta voi olla myös se aikuinen, joka jakaa kotinsa hänen kanssaan. Ja myös siitä aikuisesta kasvaa merkittävä tekijä lapsen elämässä. Halusi sitä tai ei. Lapsen kannalta tärkeintä on, että hommaan ei lähdetä leikillään tai epävarmana. Äitiys tarkoittaa loppuelämän sitoutumista, mutta omasta mielestäni niin tarkoittaa äitipuolenakin oleminen.

Siksi onkin tärkeää, että ihmiset uusissa parisuhteissaan miettivät sitoutumistaan. Miettivät sitä, että mihin he aidosti kykenevät. Uusi kumppani esitellään lapselle, kun ollaan varmoja tulevaisuudesta. Miltä tuntuisi elää 4v ensin ihmisen kanssa, jonka status on lähellä huoltajaa? Miltä tuntuisi oppia rakastamaan ja välittämään aikuisesta, joka yhtenä aamuna pakkaisi kamansa eikä enää koskaan tulisi lukemaan sitä iltasatua, halaamaan pipin sattuessa tai hymyilemään ruokapöydän toiselta puolen? Kun äiti ja isä eroavat; lapsi harvoin menettää ketään. Kun äiti ja isäpuoli eroavat; onko sillä äidin miehellä halua/velvollisuutta enää koskaan tavata lasta? Ja mitä sellainen menetys tekee lapsen psyykkeelle.

Eron jälkeen löysin uudelleen rakastumisen lahjan. Löysin uuden ihmisen, jonka viereltä halusin herätä. Olin haljeta onnesta, mutta tietyt pelot häilyivät päässäni. Miten poika reagoisi uuteen ihmiseen? Onko uusi rakkauteni kohde valmis tällaiseen muutokseen? Valmis isolla V:llä? Miten toimia oikein?

Lapsi on itselleni tässä maailmassa se asia, joka tulee aina olemaan number one. AINA! Mikään voima, halu tai tarve ei koskaan menisi lapsen edelle. Haluan suhteen, jossa lapsi hyväksytään DNA:sta riippumatta ja otetaan pikkuhiljaa omaksi perheenjäsenekseen, vaikka mukana kuvioissa olisi lapsen isäkin. Mutta ehdottomasti niin, että isä saa olla kuvioissa mukana, koska se on se isän etuoikeus, jota ei saa koskaan unohtaa. Kellään ei ole oikeutta kävellä isän yli missään asiassa.

Fakta on, että parisuhteen loppumisesta huolimatta vanhemmuus ei lopu koskaan. Sitä ei voi vain täräyttää avioeroa pöytään ja huikata soronoota. Loppuelämä tulee olemaan täynnä yhteydenottoja, keskusteluja lapsen tulevaisuudesta ja tapaamisia. Tämä voi olla iso rasite uusille parisuhteille. Mustasukkaisuutta? Vaikea ymmärtää sitä, että erosta huolimatta kaksi entistä rakastavaista viestittelevät päivittäin? Huh.

Kompastuskiviä puolikkaana vanhempana toimimisessa on monia. Vastuunotto tarpeeksi, mutta ei yli omien oikeuksien. Vieraaseen lapseen kiintyminen. Kumppanin exän sietäminen.  Vaatii siis paljon lähteä tuohon rooliin ja tästä syystä nostin alussa hattua.

Etenkin nostan hattua sille ihmisille, joka on tällä hetkellä vierelläni. Hän on nähnyt vaivaa ja aikaa rakentaakseen suhteen lapseeni. Hän jakaa arkea kanssani, kohtelee poikaa perheenjäsenenään ja välittää ihan todella – meistä kummastakin. Hän antaa aikaa asioiden asettua, on maltillinen ja tarvittaessa antaa myös tilaa. Hän ymmärtää sen, että exä ei ole exä, vaan lapseni isä. Ymmärtää sen, että hänellä ei tule koskaan olemaan samanlaisia oikeuksia tähän lapseen, vaikka rakkaus kasvaisi yhtä vahvaksi kuin meillä vanhemmilla. Ekana koulupäivänä minä ja pojan isä olemme saattamassa poikaa, sairaalaan pääsee mukaan vain huoltajat ja lapsen asioista päättävät vain ne, joilla on siihen laillinen oikeus. Sitä tavallaan saa vain vastuun, mutta ei niitä hienoja hetkiä, jotka haluaisi myös päästä jakamaan.

Isäpuoli on se titteli, jota meidän perheessä käytetään. Isäpuoli on se ihminen, joka ehdoitta rakastaa lasta, mutta luopuu tietyistä etuuksista. Kantaa vastuun, vaikka laki ei velvoita. Isäpuoli on se ihminen, joka muuttaa kanssamme saman katon alle ja tekee meistä perheen. Sellaisen perheen, joka muistaa, että lapsen etua on aina ajettava. Vanhemmuus jätetään niille, joille se kuuluu, mutta vastuu taas jaetaan kaikkien kesken.. oli sitten lapsen ympärillä äiti, isä, isäpuoli ja äitipuolikin. Ei ehkä se normaalein kuvio, mutta päätavoitteena toimiva kokonaisuus ja aito onnellinen lapsi.

IMG_20150911_024948

Avainsanat

Kommentit

vuoden jälkijunassa kommentoin mutta pakko on sanainen arkkuni avata kun tekstiisi törmäsin. itse olen ”äitipuoli” ja nuori sellainen. mieheni tytär oli 1v ja itse olin 21 kun heidän elämäänsä astuin. Nyt yhteiseloa on takana pian 3 vuotta. äitipuoli-termiä ei meillä käytetä vaan tyttö kutsuu minua ihan nimellä ja hyvä niin. Koen, että oma roolini tytön elämässä on toimia yhtälailla vanhempana kuin miehenikin. Ja jos sellainen mahdollisuus tulee, niin kyllä minä haluan myös olla saattamassa lasta kouluun yhdessä äitinsä ja isänsä kanssa ensimmäisenä koulupäivänä. Uusperhe on hyvin haastava ja itsensä kanssa työskentelyä vaativa elämäntilanne mutta olen kiitollinen että meidän tilanteemme on näinkin hyvä, me aikuiset voimme toimia keskenämme ja lapsella on hyvä olla sekä paljon rakastavia aikuisia ympärillään. Esimerkkinä haluan jakaa omaa mieltäni lämmittävän kokemuksen kun kyselin koulutehtävääni varten tytöltä keitä hänen perheeseensä kuuluu, niin minunkin nimeni listan kärkipäästä löytyi. lisäksi hän aikoi päiväkodissa tehdä askartelun jonka antaa isälle, äidille sekä minulle. Parhaimmillaan uusperhe voi toimia erittäin hyvin 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos sun kommentista 🙂

Meillä kans Kimmon porukat eronnut eikä hän ole koskaan eikä koskaan tule kutsumaan biologistenvanhempiensia uusia puolisoita äiti tai isäpuoliksi. Hän on aina sanonut, että hänellä on äiti ja isä, ei mitään puolikkaita. Tavallaan mä ymmärrän häntä täysin. Tuskin itsekään osaisin tai haluaisin kutsua jos vanhempani eroisivat ja löytäisivät uudet puolisot niin heitä isä tai äiti puoliksi. Ja jos meillä ero tulisi niin, lapsi saa päättää miksi meidän uusia puolisoita kutsuisi. Enkä tiedä jos sellainen tilanne joskus edessä olisi, että haluaisinko itsekään kutsua jotain toista lapseni isäksi, vaikka miten siinä olisi mukana se puoli- liite.

Itse sain lapsena valita mikä isän uusi tyttöystävä on. Minua etoi ajatus äitipuolesta, sei ollut edes vaihtoehto. Äiti on aina äiti ja sitä sanaa ei saa muut käyttää ees etuliitteenä.samoin isä sanaa. Minulle ja lapsillenikin näitä ihmisiä kutsutaan ihan nimellä,toinen on isäni vaimo ja toinen äitini mies.. niinkun he ovatkin !

Iso peukku myös etävanhemmalle, joka hyväksyy jonkun toisen elämään sitä arkea, jota hän itse kerran eli. Äitinä tuo skenaario on ainakin minulle kauhistuttava ja edelleen tyypillistä taitaakin olla ajatus isästä etävanhempana. Ei mitään helppoja juttuja nämä.

Et kai sä oikeesti ole mennyt kertomaan teidän sänkyelämästä jossakin abios ryhmässä? Sano ettei se olle totta. Ei luoja, kyllä kuumottais poskia ja päätä jos itse tollasta menisin ryhmissä kertomaan. Luonnollista se tietty on toimintana mutta joku raja mitä someen huutaa. Hävettää sun puolesta, ihan hirveän noloa.

Anette - Operaatio Äiti.

No nyt se sit paljastu! Parempi vaan myöntää suoraan.

Abios ei ole ryhmä, vaan mun pitämä pornosaitti. Mulla on tapana kirjoitella sinne mun seksielämästä. Missä, milloin, kuinka usein ja missä asennossa. Huokaus.. lempparijuttu on kirjotella etenki just sen aikana! 😉

Viittaus jää tekstistäsi hieman epäselväksi, siksi tarkensin. Teksti muutoin oli mukava ja kivasti kirjoitettu, tykkäsin.

Mukavaa syksyä sinulle ja perheellesi, ja onnea odotuksen loppumetreille.

Anette - Operaatio Äiti.

Juu nou hätä, ymmärsin 🙂

Heiiiiii! Sä kerroit tuolla yhessä ryhmässä sun ja sun miehen seksielämästä, me haluttais kuulla lisää. Onks se oikeesti sellane kani ku kerrot? Oliks se sun juttu ihan totta? Miks sä kerrot noin yksityisiä asioita isoissa ryhmissä?

Abios!

Anette - Operaatio Äiti.

Ou. Kyllä kuumottais poskia, jos jonain päivänä löytäisin itteni huonolla verukkeella kyselemestä toisten ihmisten seksielämästä jonkun blogissa.

Eli kun puhutaan oikeuksista, vanhempi-lapsi välillä, se menee lain mukaan sanatarkasti ”lapsella on oikeus molempiin vanhempiin”, ja kun kirjoitelmassasi puhut Isän oikeudesta, korjaan että se on lapsen oikeus, ihan lain mukaankin. Tämä siksi että katson hyväksi korjata virheellisiä käsityksiä asian suhteen, jo ihan ammatillisessakin mielessä.

Anette - Operaatio Äiti.

Lapsi = number one. Eli kyllä lapsen oikeus molempiin vanhempiin. Mutta viittauksessa kohdistin asian niin, että isällä on oikeus olla se ainoa oikea isä, vaikka lapsen elämään tulisi toinen mies äidin vierelle.

Sen verran haluan oikaista käyttämääsi terminologiaa että oikeus lähtee lapsesta, lapsella on oikeus molempiin vanhempiin. Työskentelen itse lastensuojelussa ja tuo on seikka josta ihmiset on usein tietämättömiä, lapsen oikeudesta. Sinänsä erikoista sillä kun ero on tullut niin mennään lastenvalvojalle tekemään sopimukset huollosta ja tapaamisista, käsittääkseni silloin jo silloin käydään läpi lakia lapsen huollosta ja tapaamisesta, jossa tuokin seikka on mainittuna.

Anette - Operaatio Äiti.

En ihan tarkalleen ymmärtänyt sun pointtia. Mutta eihän kaikki tosiaan lastenvalvojalla käy.

Isyys ei mun mielestä ole millään lailla sidonnainen dna.han.
Meillä lapset kutsuvat ”isäpuolta” iskäksi, kun biologisen isän ovat nähneet viimeksi tammikuussa 2014, olivat silloin 1,5v ja 2,5v.
Biologinen isä ei ole koskaan ollut niin rakastava ja huolehtiva näitä lapsia kohtaan, mitä tämä iskä jonka kanssa saman katon alla asutaan.

Mulla oli pelkoni, että kun tulee yhteinen lapsi nykyisen mieheni kanssa, muuttuuko hänen suhtautumisensa jotenkin näihin mun vanhempiin lapsiin, onko yhteinen ”parempi” kun nämä vanhemmat.
Mutta kun pikkuinen syntyi, oli hän täysillä mukana kaikkien kanssa, hoitaa, rakastaa, välittää heistä ihan vilpittömästi. Kuten myös lapset rakastavat häntä, heistä on tullut erottamattomat.
Ja se luottamus, kun voit luottaa 100% varmuudella siihen, että toinen huolehtii kaikista jos itse et pysty/kerkeä. 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Ihanan miehen oot löytäny! Onnittelut siitä ja kaikki kuulostaa tosi hyvältä 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.