Burana
20.8.2015

Burana ja raskaus!?

Burana ja raskaus!?

Se sama kysymys pyörii jokaisen kivun aiheuttamia kyyneleitä pidättelevän naisen huulilla, joka kantaa sisällään pientä ihmettä. Voinko ottaa Buranaa tällä ja tällä raskausviikolla? Kun Panadol ei auta, onko yhdestä Buranasta haittaa?

Edellisen raskauden aikaan ohjeistus oli aika tarkka. Ei alussa, ei keskellä eikä lopussa. Ei missään nimessä. Buranan on tutkittu aiheuttavan mahdollisesti ongelmia sikiöllä, kun taas Panadolin (parasetamoli) vaikutusta sikiöön ei ole ainakaan todistettu.

Tässä raskaudessa ohjeistukset olivatkin sitten muuttuneet. Olen alusta asti kärsinyt jatkuvasta päänsärystä, joka ei lähde. Se palaa uudestaan ja joskus kovempana, kun pystyn kestämään. Lääkärille kävellessä ohjeet tulivat kuin apteekinhyllyltä; Buranaa nassuun max viikolle 28 asti.

Jotenkin ihminen on sellainen, ettei sitä aina uskalla luottaa suoraan muuttuviin käytäntöihin. Epäilin tätä ohjetta ja päätin silti olla syömättä Buranaa. En kuitenkaan pystynyt pitäytymään päätöksessä kivun noustessa ihan uusiin sfääreihin. Alkuraskauden aikana ja ihan tälle 24. viikolle asti olen joskus joutunut turvautumaan Buranaan Panadolin ohella.

Nyt mietin, että kannattiko. Yritän kuumeisesti googlettaa netissä Buranan haittavaikutuksia sikiöön. Puhutaan, että alussa se voi vaikeuttaa raskautumista, sitten keskeyttää sen ja ihan lopussa taas käynnistää synnytyksen. Kaiken järjen mukaan keskiraskauden aikana sen käyttämisen pitäisi olla turvallista?

Käytiin tuossa ennen lomamatkaa ultrassa Lastenklinikalla, jossa tutkittiin vauvan sydän. Lähdettiin käytännössä terveen paperit kourassa kotiin ja mitään jatkoseuraamisia ei tarvita. Vauvan sydämestä kuitenkin löytyi jotakin lievää, jonka takia sain kiellon käyttää Buranaa tai vastaavia lääkkeitä tästä eteenpäin.

Nyt pyöritän peukaloita ja mietin, että se Buranako tämän aiheutti? Jos olisin syönyt enemmän.. olisiko lievä muuttunut vakavaksi?

Ärsyttää, että niinkin tärkeiden asioiden, kun sikiön hyvinvoinnin kanssa pelataan riskillä. Uskoako tutkimusta, jonka voi sitten kumota uusi tutkimus? Pahimman epävarmuuden saa siitä, etteivät lekurit vedä yhteistä linjaa asiaan. Valehtelematta joka toinen kielsi lääkkeen käytön ja joka toinen mainosti sen turvallisuudesta nykypäivänä. Kivaa. Kumpaa siis uskoa?

Tämä asia mietityttää varmasti monia. Kerätäänkö siis postauksen alle faktoja, kokemuksia ja ajatuksia Buranan käytöstä raskauden aikana? Ehkäpä se auttaa sitä seuraavaa, joka miettii aihetta. Itse en ainakaan meinannut millään löytää tarpeeksi tietoa asiasta, kun googlea sahasin läpi. Antakaahan palaa!

(Huom! Kuvituskuva! Pillerit eivät ole Buranaa!)

(Huom! Kuvituskuva! Pillerit eivät ole Buranaa!)

Avainsanat

Kommentit

Voisiko akupunktio auttaa?

Itselläni on kaksi lasta ja molemmat raskaudet olleet vaikeita. Osa päänsäryistä johtui kuona-aineiden kertymisestä elimmistöön ja siihen auttoi kun joi todella runsaasti vettä. Itselläni on aurallinen migreeni ja kohtaukset ovat sellaisia että ne lamaa toimintakyvyn täysin. Itse olen ollut Naistenklinikalla seurannassa molempien raskauksien aikana ja migreeniin söin myös raskaana ollessa sumatriptaania. Minulle lääkäri sanoi että turhaan kiusaan itseäni ottamalla lääkkeitä, jotka ei auta eli parasetamolia ja ibuprofeiinia. Tuolla ei ole todettu vaikutuksia sikiöön ja minua hoitanut lääkäri totesi sen omalla kohdallani turvallisimmaksi vaihtoehdoksi.

Mulle on molempien raskauksien aikana (esikoinen 1v ja nyt toinen raskaus menossa rv21) kielletty neuvolalääkärin taholta, että Burana ei saa käyttää ollenkaan.. ennen esikoisen raskautta käytin aika vahvoja kipulääkkeitä, kun kädessä on semmosia hermokupuja, mihin ei mitkään panadolit todellakaan auta.. neuvolalääkäri sanoi, että jos panadol ei auta, niin satunnaisesti voi panacodia käyttää. Itse olen kuitenkin niin varovainen lääkkeiden kanssa raskausaikana, etten uskaltanut edes sitä ottaa. Mieluummin sinnittelin kivun kanssa, kuin aiheutin itselleni huonon omantunnon lääkkeiden käytöstä ja murheen niistä ajatuksista, että onko sikiölle haittaa vai ei.

En muista tarkasti, mutta itselleni sanottiin (koska veren hyytymisessä ongelmia) ettei buranaa raskauden loppuvaiheilla siksi että se lisäisi vuotoriskiä? Jotenkin noin se meni. Mutta siis mulla ei ollut edes tarvetta mutta sanoivat etukäteen jo tuon. By thexway yskänlääkkeet on raskaana oleville vaarallisempia kuin antibiootit. Että kylöä kantsii tarkasti ottaa selvää kaikesta ennenkuin mitään ottaa – toisaalta täytyyhän sitä äitikin terveeksi saada jos niikseen kipeäksi jollain tavalla tulee. (Litalgin oli sappilääke joskus… )

Mulla kesti tosi kovat migreenit noin 24. raskausviikolle saakka. Kävin konsultoimassa aiheesta työkaveriani, joka on yliopistollisen sairaalan neurologian osaston apulaisylilääkäri. Ja kuulemma myös itse raskausaikanaan migreeniä potenut. Itse sain ”luvan” käyttää buranaa keskiraskauden ajan, mutta vain tehostamaan tarvittaessa Panadolin vaikutusta – ei ensisijaisena kipulääkkeenä. Tämänkaltaisen käytön sanoi olevan varsin harmitonta, mutta ensimmäisen ja viimeisen kolmanneksen ajan buranaa kehoitti välttämään.

On hyvä muistaa, että hankaliin kipuihin on muitakin vaihtoehtoja kuin Panadol, mutta niistä kannattaa aina puhua erikseen lääkärin kanssa. Panadol on varmaan eniten tutkittu ja harmittomin, joten sitä tietysti ensisijaisena suositellaan ja sillä kannattaa mennä niin pitkälle, kuin vain pärjää. Itse kuitenkin lääkärin kanssa totesin, että satunnainen annos (ja olisiko ollut max 600mg)buranaa oli omassa tilanteessani pienempi paha, kuin sikiölle aiheutuva stressi äidin jatkuvasta kivusta.

Mulla meni selkä TOSI pahasti selkä töissä rv. 14-15 ja silloin lääkäri määräri buranaa 1viikon kuurin 3x päivässä.. En ottanut tosin buranaa kun illalla, kun muuten en pystynyt nukkumaan..

Neljännessä raskaudessa jalkaani tuli bakteeriperäinen ruusu, todella ärhäkkänä. Crp kipusi vuorokaudessa lähelle 400 ja makasin kymmene päivää tiputuksessa, järjettömissä kivuissa. Sain paljon kaikkia kiellettyjä lääkkeitä, en edes tarkalleen tiedä mitä. Olin todella huonossa kunnossa. Itkin syntymätöntä lastani ja pelkoa hänen puolestaan ja itkin omaa kipuani joka moninkertaisesti ylitti kaiken, jokaisen synnytyksenkin. Lääkärit sanoivat että näitä lääkkeitä ei saa/saisi käyttää, muuten mutta on pakko.
Siihen lisäksi tuli vielä 17viikkoa kestänyt antibioottikuuri.
Onneksi kuitenkin sain täysin terveen tytön. Kipulääkkeissäni oli joukossa myös buranaa ja parasetamolia vuorotellen, toinen nosti maksa-arvoja niin siksi niitä piti vaihdella. (En muista enää kumpi)
Ainoastaan morfiinilääkkeet oli kokonaan poissuljettujen listalla.

Ymmärrän kyllä huolesi, mutta en oikein tiedä mihin tämä kysely johtaa. Ja vaikka et haluaisikaan, niin huolestutat ihmisiä. Ibuprofeiinista on vähän ihmistutkimuksia raskaana olevilla, kuten yleensäkin lääkkeiden käytöstä raskausaikana, koska lainsäädäntö kieltää lääketutkimukset raskaana olevilla ja tieto perustuu siihen, mitä postpartum on todettu. Ibuprofeiinia ei virallisesti suositella käytettäväksi raskauden ensimmäisen eikä viimeisen kolmanneksen aikana (kuten ei mitään NSAID-lääkkeitä). Ensimmäisen kolmanneksen aikana käyttö voi lisätä sikiön sydänsairauksien riskiä ja siksi sen säännölistä käyttöä ei suositella. Tästä ei siis ole mitään varmuutta, eikä yhteyttä eläinkokeissa ole todettu. Säännöllistä käyttöä tulee (kuten kaikkien tulehduskipulääkkeiden ja ylipäätään lääkkeiden) välttää raskausaikana ellei lääkettä ole pakko käyttää. Pääkipuun voi satunnaisesti ottaa ibuprofeiinia raskausaikana eikä sen ole todettu varmuudella aiheuttavan epämuodostumia. Mutta loppupeleissä kaikki lääkkeet voivat aiheuttaa epämuodostumia, vaikka asiaa olisi tutkittu. Hiusvärit, meikit ja ravinnon lisäaineetkin voivat aiheuttaa epämuodostumia, kuten myös vaikkapa taustasäteily. Litalgin ei ole yhtään sen turvallisempi lääke kuin ibuprofeiini, kaikki tulehduskipulääkkeet ovat yhtä vaarallisia tai vaarattomia. Jos asia vaivaa, niin soita teratologiseen palveluun. Siellä on viimeisin ja tutkituin tietoja ennen kaikkea se virallinen tieto. Ja jos koet, että olet saanut ristiriitaista tietoa niin se johtuu siitä, että mitään ehdotonta käyttökieltoa ei ole, kuten ei ole varmuutta NSAID-lääkkeiden aiheuttamista epämuodostumista. Siksi, jos tilanne on vaikea, voi lääkäri suositella NSAID-lääkkeiden lyhytaikaista käyttöä. Parasetamoli on tämän hetkisen tiedon valossa turvallisin raskausaikana mutta eipä sekään mikään jumalten totuus ole. Kannattaa hakea tutkimuksia englanniksi jos suomeksi ei löydy, itse ainakin löydän asiasta paljonkin tietoa, toki osa tulee yliopiston tietokantojen kautta. Mutta siksi asiasta kannattaakin ensisijaisesti keskustella niiden ammattilaistan kanssa, jotka asian kanssa ovat tekemisissä päivittäin, kuten tuo teratologinen palvelu.

Anette - Operaatio Äiti.

Kenenkään ei kuitenkaan ole tarkoitus tässä huolestuttaa ketään. Ihan luonnollista on raskauden aikana miettiä asioita. Vaikka mä täällä bloggailen, olen mä ihan normaali ihminen, joka ei tiedä asioista ja pähkäilee 🙂 Mä vaan satun pähkäilemään alustana mun blogi. Mä tosissaan kyllästyin googlettamaan, kun google on täynnä vähän kaikkea. Mielummin sitä kysyy käytännön kokemuksia kohderyhmältä! 🙂

Kuten joku jo tuolla ylempänä totesikin, näissä raskaudenaikaisissa lääkeasioissa kannattaa olla yhteydessä Teratologiseen tietopalveluun. Heillä on siellä viimeisin ajantasainen tieto, mitä lääkkeisiin tulee ja keräävät jatkuvasti uutta tietoa. Sieltä itse sain apua omiin raskaudenajan pohdintoihini, jotka tosin liittyivät eri lääkkeeseen.

Itse olen parasetamolille allerginen niin minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin burana. Käytin jopa viimeisellä kolmanneksella ja ihan terve lapsi meille synty. En siis useasti käyttänyt mutta kuitenkin.

Jos yhtään itseään epäilyttää ja haluaa pelata varmoilla korteilla niin jättää ottamatta. Yksinkertaista eikä jätä jossittelulle varaa.

On helppo sanoa, että jätä ottamatta, jos ei ole kokenut sitä lamaannuttavaa kipua, joka vie kaiken toimintakyvyn. Ensimmäisen raskauden aikana olin alusta loppuun tosi huonossa kunnossa, mutta esikoista odottaessa pystyi vähän pitkittää lääkkeen ottoa. Nyt toista odottaessa ei ole toivoakaan, että voisin päästää itseni siihen tilanteeseen. Taapero on sellainen hulivili, että tämän äidin on pakko olla toimintakunnossa koko ajan, vaikka sitten buranan tai panacodin avulla, jos/kun paracetamol ei auta. Asiat harvoin ovat niin mustavalkoisia, kun toivoisimme niiden olevan.

Anette - Operaatio Äiti.

Niinpä!

Anette - Operaatio Äiti.

Ei se ole niin helppoa. Kyllä sen tietää, kun oikeasti tulee vastaan se kipu, jota ei kestä.

Täällä ainakin on järjestään burana kielletty. Minulla myös oli pahaa migreeniä raskausaikana, joka kesti päiviä ja makasin vaan sängyssä. Neuvola, äitiyspoli ja terveystalon lääkäri kaikki ohjeisti ei buranaa, vain panadolia koko raskauden ajan. Koska varmuutta ei ole miten se vaikuttaa :/

Tämä on todella vaikea aihe monella tapaa. Voi nopeasti sanoa, että älä käytä Buranaa! Mutta tiedän itse, mitä se raskauspäänsärky voi olla. Se tunne, kun ei voi edes räpäyttää silmiä, kun sattuu. Itse sain ne kuriin kylmäpusseilla ja Panadoleilla, mutta jos samat kohtaukset olisivat tulleet toista odottaessa, en olisi selvinnyt arjesta yhden lapsen kanssa. Että minun kohdalla kaikki oli mahdollista siksi, kun kaikki kävi esikoisen kanssa. Lääkeasia on sikäli tuttu, että sain toista odottaessani kuumeiseen flunssaan lääkettä, mistä lääkäri sanoi, että lääkkeen käyttämisen aikana sikiö ei sitten kasva. MITÄ??? Jätin ottamatta. Koska se OLI vaihtoehto siinä kohtaa.

Päänsärkyyn palatakseni: se on jotain niin hirveää, ettei sitä voi ymmärtää, kuin se joka sen on kokenut. Koska Buranaa on suositeltu, en jaksa uskoa että mitkään mutkat matkassa olisivat sen syytä. Ainakin toivon, että pystyt käsittelemään tämän ’asiana’, etkä ota mitää syyllisyydentunteenrippeitäkään itseesi! Olet tehnyt täysin ohjeiden mukaisesti ja sen, mikä on ollut pakko.

Tsemppiä!

Mutta paljon on buranasta puhuttu, ja sen haitoista raskauden aikana, itse en ottanut enkä ottaisi vaikka lääkäri sanoisi että ota vain. Päätös on omissa käsissä aina.

Anette - Operaatio Äiti.

Paljon puhutaan, mutta puhutaan myös toisin. Kumpi on se oikea ratkaisu? Missä on se todiste, että burana jtn aiheuttaa tai ei aiheuta?

Tässä maailmassa ei tehdä ihmiskokeita sikiöillä, joten mitään luotettavaa tietoahan tuosta ei tulla varmaan koskaan saamaan. Suositukset perustuvat aina siihen tietoon, joka on lääkäreiden tietoon (sattumalta) tullut. Tutkimustieto muuttuu kokoajan.

Minun neuvonani on se, että et voi missään nimessä olla asian suhteen fiksumpi kuin alan tohtorit, eikä kukaan tällä palstallakaan! Lakkaa ihan ensimmäisenä syyttelemästä itseäsi ja keskustele lääkäreiden kanssa avoimesti epävarmuudestasi. Valitettavasti totuus on kuitenkin tuola jossain heidänkin saavuttamattomissaan.

Ei buranaa raskausaikana, on olemassa paljon paljon konsteja joita kannattaa kokeilla kipuihin ennenkuin turvautuu tuohon tablettiin. Ei turhia riskejä kun ei ole pakko!

Anette - Operaatio Äiti.

Ihmettelen ainoastaan, että Kätilöopisto, Naistenklinikka ja Dextra suosittelivat buranaa. Miksi? Jos siihen liittyy riski? Normaalitason migreenin kestäisin – tätä en. Ja vahvinkaan sallittu lääke ei vie sitä kipua pois. Pakko pystyä olemaan samalla äiti toiselle lapselle, sitä hakeutuu hoitoon ja käsketään lääkitä buranalla. Outoa?

Mä en käyttäny toisessa raskaudessa ku puolivälin jälkeen cetirizinii (allergialääke) mut ekas jouduin ottaa muutamasti panadol, alusta asti zyrtec. Totta kai sitä mietti et mitä voi tulla vaik yliopistollisesta sain luvan.

Buranasta ei kokemusta oo ikinä mut kovasti särkylääkkeistä raskauden aikana varoitellaan, myös panadolista.

tuo burana vaikuttaa sydämmeen niin että se voi sulkea vauvan ductuksen ennenaikojaan. Se on se riski. Et ole aiheuttanut tuota buranalla. Itselläni oli karmeita päänsärkyjä raskausaikana ja olin ihan neuron osastolla panadol-tipassa useaan otteeseen niiden vuoksi. Burana oli meiltäkin kielletty perinnöllisten sydänvikojen vuoksi.

Kannattaa kysyä asiasta teratologisesta tietopalvelusta. Ovat perehtyneet nimenomaan raskauden ja imetyksen aikaisiin lääkitys ym asioihin ja ovat varmasti puolueeton ja luotettava taho vastaamaan. Heidän puhelinpalvelu on auki arkisin klo 9-12 ja nettisivutkin löytyy.

Buranaa ei suositella raskauden loppuvaiheessa siitä syystä, että vauvan sydämestä voi sen johdosta mennä joku reikä kiinni, jonka on tarkoitus tapahtua vasta siinä syntymän aikana. Anteeksi, kun en termejä tiedä. Mutta jotakuinkin noin mulle asia selitettiin. 🙂 Litalgin on sitten turvallisempi tulehduskipulääke, joskaan sitäkään ei suositella suuria määriä syömään.

Tässähän väkisinkin tuli paniikki ajatus että minäkö aiheutin poikamme sydänvian? Yhdellä lapsistamme siis on sydänvika, CoA joka todettiin vasta 1.5 v iässä vaikka onkin synnynnäinen. Tämän kyseisen lapsen odotuksen aikana kärsin todella voimakkaista päänsäryistä 6 päivää viikossa. Alkoi aina hiljalleen ,joka päivä muuttui voimakkaammaksi kunnes sitten yltyi migreeniin asti ja yhtäkkiä sitten katosi, päivän sain olla säryttä ja sitten taas alkoi. Muutaman kerran lähdin tiputukseen kun kivut olivat niin kovat. Ja silloin mulle ohjeistettiin että ota buranaakin mutta ei viimeisellä kolmanneksella. Niin olen tehnyt nyt sitten myös muiden odotuksien aikana. Se pelko siitä monen vuorokauden särystä mikä jatkui kuukausia on niin kauhea että jo vain siitä tulee stressipäänsärky. Mutta nyt väkisinkin siis aloin pohtimaan, minunko syy hänen sydänvika on? ?

Ehkä. Onko sillä enää merkitystä?

Anette - Operaatio Äiti.

Hei! Mitään paniikkiä mä en kessään halua luoda! Siksi mä tässä kyselen tätä asiaa.. haluan nimenomaan selvittää. Ja haluan varottaa toki, jos burana todella on riski! Mun mielestä kenenkään ei pidä syytellä itseään. Mä ymmärrän ton kivun ja buranaan turvautumisen. Monet itkut ja tuskat on tässö raskaudessa pään takia käyty. Nyt on neljä päivää putkeen auraoire tykyttänyt oikeassa silmässä. Mun mielestä vastuu näissä lääkkeissä on valmistajalla ja lääkäreillä.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.