Huoli
26.6.2015

Punaisia laikkuja iholla

Vaikka puhun usein siitä, että ero toi mukanaan hyviä asioita ja siitä, että pienet hankaluudet on aina voitettavissa.. on silti yksi asia, joka vaivaa ylitse muiden.

Lapsi sairastaa, sattuu tapaturmia ja huoli on välillä valtava. Tänään sain kokea juuri sen asian, jota en koskaan halunnut kokea. Luovuttaa kipeän lapsen isälleen. Ei sillä, ettenkö luottaisi pojan toiseen vanhempaan, mutta joskus elämässä pelkää niin paljon, että haluaisi ainoastaan pitää lastaan lähellä ja rutistaa lujaa.

Koko tämän muutaman vuoden aikana olen pelännyt tänään eniten. En koskaan uskonut, että voisin löytää itsestäni niin valtavaa huolta ja silmitöntä kauhua. Edes viime syksyn kohtaukset eivät säikäyttäneet näin paljon. Haluan jakaa teille tämän päivän tapahtumat, koska ehkä se auttaa muita vanhempia tunnistamaan tilanteen, jos sellainen osuu kohdalle.

Aamu alkoi ihan normaalisti kyllä. Sain jäädä sänkyyn nukkumaan, kun J nousi pojan kanssa ylös. Havahduin kuitenkin pian kovaan itkuun ja siihen, että poika huusi äitiä. ”Äitiii.. sattuu, sattuu!!” Olin sekunnissa hereillä ja ojensin käteni vastaanottamaan pientä kyynelten peittämää poikaa. Halattiin, puhallettiin pipiä ja siihen se suloinen nakupelle jäi kaikkuun makoilemaan. Poika kysyi yhtäkkiä, että nukuttaisiinko lisää, vaikka takana oli 10 tunnin unet. Nousin vähän ihmeissäni ylös kokeilemaan otsaa ja samalla huomasin kainalon alta punoittavan jotakin. Siirsin pojan kättä ja sen alunen oli täynnä valtavia tummanpunaisia laikkuja.

Pari kiireen täyteistä minuuttia ja istuttiin jo autossa. Siihen päälle muutama minuutti lisää ja löysin itseni vastaanottotiskiltä arvauskeskuksesta. Selitin pikaisesti oireet, mutta tympääntynyt hoitaja lätkäisi meidät suoraan vain sairaanhoitajalle. Jonotettiin ikuisuus, päästiin huoneeseen ja jonotettiin taas lisää. Kaikki oli hidastempoista eikä kukaan tuntunut tajuavan mikä hädäntunne velloi sisälläni.

Pari laikkua voi tuntua pieneltä, mutta valitettavasti se ei jäänyt siihen. Ne lisääntyivät ympäri kehoa hurjaa vauhtia. Laikut muistuttivat lähinnä haaleita mustikkatahroja ja osa alkoi muuttumaan mustelmiksi asti. Odotustilassa päässäni pörräsi muisto niistä varoituksista, jotka olin pari vuotta sitten lukenut Facebookista. Eräs tyttö sairastui ja liian hitaan hoidon takia menetti kaikki raajansa aivokalvontulehduksen sekä sepsiksen seurauksena. Laikut näyttivät täsmälleen samanlaisilta ja hoitaja oli todennut pojan kuumeiseksi. Siinä vaiheessa, kun tuo lapsi ei enää kyennyt kävelemään, aloin tekemään paniikissa surutyötä. Jostain syystä olin ihan varma, että huonosti tässä kävisi ja joutuisin vielä tätä tahtia hautaamaan oman lapseni. Päässäni rehellisesti pyöri kuvia hauta-arkuista ja kukkaseppeleistä, vaikka se mielipuoliselta kuulostaakin.

Lääkäri otti meidät tylsistyneenä vastaan, mutta kinttuihin tuli vipinää, kun tämä katsahti puolivelttoa sairasta poikaa. Ei mennyt kovin pitkään, kun kiidettiin kohti Lastenklinikkaa. Siellä pääsimme sairaalan puolelle ja suoraan omaan huoneeseen. Poika oli yhtäkkiä alkanut turpoamaan. Kädet ranteineen, kyynärtaipeet, polvet, nilkat ja muut nivelet paisuivat silmissä ja muuttuivat punaisesta mustelmaisiksi. Saatiin apua ripeästi ja ihmisiä ravasi huoneessa. Ensimmäinen lääkäri tutki tuon kipeän lapsen hyvin pian sairaalaan saapumisen jälkeen. Poika oli älyttömän kipuherkkä kosketukselle ja itki viimeksi näin paljon varmaan koliikin aikoihin. Vähän peukaloitaan pyöritellen lekuri kipitti hakemaan apuja erikoislääkäriltä.

En yleensä pelkää pojan sairastaessa. Jostain syystä luotan vahvasti lääketieteeseen ja siihen, että kaikki selviää kyllä. Luotin siihen pojan syntyessä, vuosi sitten kohtauksien aikana ja jokaisen pöpön kohdalla, mutta tänään olin lamautunut kauhusta. Jokaista sisäelintä puristi pelosta ja siitä varmuudesta, että jotakin kamalaa olisi tulossa.

Lopulta kaikki pelko osoittautui ”turhaksi”. Alkuun sanottiin, ettei oireet voisi kertoa ainakaan allergisesta reaktiosta, koska poika on viikon syönyt antihistamiinia ja sen pitäisi auttaa kyllä, jos siitä olisi kyse. Lopullinen diagnoosi oli kuitenkin käytännössä juuri allerginen reaktio. Pojalla on siis joku virus, johon kroppa reagoi samaan tapaan kuin allergiassa. Laikut olivat luojan kiitos ainoastaan pahasti lehahtanutta nokkosihottumaa ja turvotus näin arkikielellä selitettynä nestettä, joka vuosi suonista kerääntyen niveliin. Tähän vaivaan ei normaali antihistamiini yleensä tehoa, joten nyt ollaan apteekin kautta köyhdytty yhden kortisonikuurin sekä kipulääkkeiden verran.

Päivä oli hurja. Olo on edelleen hurja. Olisin halunnut olla kotona rakkaan lapseni kanssa ja halata tätä syvästi koko loppupäivän. Luovutin pojan silti isälleen sovitusti ja menin illalla töihin. Ehdin olla siellä noin vartin, kun jouduin syöksymään vessaan. Laittaessani ovea lukkoon, kyyneleet vaan valuivat silmistäni. Oli pakko saada itkeä hetki sitä pahaa oloa pois, joka oli painanut koko pitkän päivän, vaikka kaikki olikin jo hyvin.

IMG_20150626_225444

Avainsanat

Kommentit

Hei! En tiedä, mikä Topin tilanne on tällä hetkellä, mutta pakko kirjoittaa sulle, kun mun pojalle tapahtui samantapainen juttu viime joulun alla! Poikani oli tuolloin neljä ja puoli vuotta. Edellisenä päivänä oli ollut todella kostea ilma ja poikani oli leikkinyt märällä ensilumella ulkona kauan aikaa. Hän oli myös ulkona pitkästä aikaa pidempään kuin vain puoli tuntia. Ihmettelin, kun poikani kasvoihin alkoi nousta punaisia läiskiä. Sisälle mentyämme läiskät kuitenkin katosivat pikku hiljaa enkö niitä sen kummemmin ajatellut. Tuli seuraava aamu. Poika oli syönyt aamupalan ja leikkinyt. Yhtäkkiä hän alkoi valittaa kutinaa iholla ja huomasin kauhukseni isoja punaisia läiskiä ympäri hänen kehoaan. Ja sitten poika alkoi valitella väsymystä ja huomasin, että hänen sormet ja varpaat ovat aivan turvoksissa. Soitto tk:hon, jossa vastaa töykeä virkailija, joka epäilee, että pojallani on vesirokko eikä halua antaa minulle aikaa. Lopulta saan ajan klo 14 ja kommentin, jota en varmasti ikinä unohda:” jos sua se sun muksus nyt niin kovasti huolestuttaa niin tuo se sit tänne näytille vähän aikaisemmin.” Ja kyllä, lähden aikaisemmin tk:hon ja tässä vaiheessa poikani alkaa olla aika turvoksissa ja väsynyt. Johan alkaa lääkäritkin nousta ja etsiä lääkkelääkkeitä! Poika saa (älä kysy multa mitä) lääkettä suun kautta sekä maskin kautta jotain hengitettävää. Saamme reseptin epipen-kynälle ja jollekin nestemäiselle lääkkeelle. Lisäksi meille luvataan kutsu allergiatesteihin kahden viikon kuluttua. Lääkkeet siis tk:ssa auttoivat, mutta reaktio uusitui sitten seuraavien päivien aikana lääkkeistä huolimatta . Lastenklininalla saamme kortisonia pariin otteeseen ja käskyn seurata tilannetta ja odottaa kutsua testeihin. Seuraavat päivät ja pari viikkoa ovat elämäni pisimpiä ja rankimpia . Reaktio uusiutuu lievänä sisällä ollessa, mutta räjähtää käsiin ulos mennessä. Ja niin osoittavat testitkin, että pojallamme on puhjennut kylmäallergia! KYLMÄALLERGIA ELI KYLMÄ URTIKARIA! Saamme reseptin yhteen allergialääkkeeseen ja elämä jatkuu. Aluksi sisätiloissa ja pikku hiljaa alamme totutella ulkona oloon. Helmikuussa reaktio alkaa jo hiipua. Palaamme normi elämään. Mutta kuka tietää mitä tuleva talvi tuo tullessaan? Uusiutuuko reaktio yhtä pahana vai vain lievempänä? Vai tuleeko sitä enää ollenkaan? Kuka tietää… Maaliskuusta lähtien on eletty ilman lääkkeitä, vaikka huomaan, että kylmä ja kostea ilma saa hieman näppylöitä nousemaan. No, tulipas pitkä stoori! Oli kuitenkin pakko jakaa, kun sun juttua lukiessa tuli niin meidän tapaus mieleen! Tsemppiä ja jaksamista sinne, toivottavasti Topin nokkosihottuman syy selviää pian!!!

Hurja kokemus varmasti. Mutta oli myös kurja lukea, miten puhut alentavaan sävyyn terveyskeskuksista ja sairaanhoitajien ja lääkäreiden olemuksesta ja olettamastasi asenteesta. Lapsesi sai kuitenkin avun, eikö niin? Ehkäpä he ammattilaisina tiesivät hätääntynyttä äitiä paremmin, että todellista hengenvaaraa ei ollut. Arvostusta niille ammattilaisille, jotka tekevät surkeilla resursseilla hienoa työtä! Myös niissä terveyskeskuksissa.

Anette - Operaatio Äiti.

Enhän mä niitä työntekijöitä siinä tuomitse, vaan sitä miten rahat käytetään kunnissa. Käytännössä ihmisillä on tasan niin kiire, ettei oikea arviointi tunnu olevan mahdollista. Sairaanhoitaja arvioi ja vastaanottotiski arvioi tilanteen kiireessä. Saa aina pelätä, ettei pääsekään lääkärille asti. Oli nippanappa, että päästiin. Ja luojan kiitos, että päästiin. Jos terveydenhuolto toimisi rahallisen puolen suhteen, ihmisiä olisi enemmän eikä olisi niin kiire. Ei kukaan ihminen pysty parhaaseensa kiireessä ja paineessa. On nimittäin kuntia, joissa kunnallinen toimii ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Täällä se ei toimi sitten millään… :/

Jos kunnallisen puolen toimintaan suhtautuu noin epäilevästi, kannattanee hommata vakuutus ja mennä yksityiselle. Helsinkiläisenä olen helpottunut siitä, että täällä on ihan huippuhoitoa myös kunnallisella puolella! Ja jos asiat menevät suuresti pieleen, Lastenklinikka on ihan nurkan takana.

Hei nyt kannattaa kyllä silti seurata tosi tarkasti vointia ja paljon lepoa! Mulle jäi jonkun flunssan seurauksena reaktiivinen artriitti polveen ja se tulee usein pahan allergisen reaktion/tulehduksen seurauksena 🙁 siis polvi turpoaa ilman tulehdusta.

Anette - Operaatio Äiti.

Tää ei oo vieläkään ohi ja ahdistaa :/

Tosi hurja reaktio kyllä! Oliko ollut jotain flunssan oireita aiemmin? Meillä kerran ihan tavallisen flunssan yhteydessä sai kamalat iho-oireet tyttö ollessaan n. vuoden ikäinen. Silloin epäiltiin allergiaa penisilliinille, mutta edes antibiootin vaihto ei auttanut. Niinpä todennäköisin syy oli meilläkin viruksen aiheuttama ihoreaktio. Kyllä uskon että säikäytti!

Anette - Operaatio Äiti.

Oli viikko aikasemmin vähän räkätaudissa, ei tosin missään kovin pahassa. Siitä varmaan ollut kyse :/ Virus.

Ai kamala! Ihan sydäntä puristi täällä ruudun toisella puolella, voin niin samaistua tunteeseesi. Meidän likalla todettiin rytmihäiriö parin päivän ikäisenä ja välillä on ollut vaikeaa, vaikka minullakin luotto lääketieteeseen ja suomalaiseen sairaalahoitoon on kova. Onneksi vain pelkäsit pahinta ja Topi voi nyt paremmin. 🙂
Olen lukenut blogiasi suunnilleen sen alkuajoista asti, tähän päivään saakka kommentoimatta. Blogisi on ihanan rehellinen ja tykkään kirjoitustavastasi. Olit ehkä suurin inspiraationi minulle aloittaa oma blogi, sen lisäksi että olen tajuton dementikko ja blogin kautta voin palata vauvavuoden kokemuksiin. Aion jatkaa lukijana pitkään, toivottavasti jaksat tulevaisuudessakin kirjoitella! 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos, että laitoit vihdoin kommentin! 🙂

Lapsen sairastelu on niin rankkaa 🙁 Ja sitä saa todella pelätä.

Anette - Operaatio Äiti.

Ja onnea omaan blogiin! Kyllä Nää on aika isoja muistolaatikoita nää blogit 😉

Kiitos! Ja totta, vähän harmittaa etten kirjoittanut mitään päiväkirjaa raskausajalta. Olisi niin kiva muistella myöhemmin, vaikka raskausaika ei normiarjesta juuri eronnut loppua lukuunottamatta. Mahakuviakin on luokkaa kolme, joista kaksi kännykkäkuvia.. No, paikattu on likan syntymän jälkeen räpsimällä tuhansia kuvia 😀

Hyvä muuten kun vinkkasit miten blogiasi saa seurattua, viime aikoina olen bongannut postauksesi Kaksplussan kautta ja manannut kun bloggeri ei ole ilmoittanut mitään. Enää en jää uutispimentoon! 🙂

Kauhea kokemus 🙁 onneksi Topi voi jo paremmin! Tsemppiä!

Anette - Operaatio Äiti.

Onneks! Ja se on pääasia. Kunhan toi lehahtelu loppuis :/

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.