Bileet
2.5.2015

Vappu 2015

Vappu 2015

Blogit ovat päivittyneet kaikkien erilaisista vapuista ja ihanista vappukuvista. Joku nautti auringosta, toinen oli rälläämässä ja kolmas söi herkullista ruokaa hyvässä porukassa. Meillä vappu meni muuttopuuhissa lähinnä, joten olen jälleen kerran siinä tilanteessa, että blogin kanssa edetään kännykän ja puhelinkuvien varassa. Taattu aito Samsung laatu!

Saatiin suurinosa muutosta hoidettua, mutta uudet huonekalut saapuvat vasta ensi viikolla. Kävin tilaamassa meille valtavan sohvan, kauniin ruokailuryhmän ja erittäin hienon sängyn. Vielä pitäisi hankkia arkkupöytä, tv-taso ja muuta kivaa sälää. Ärsyttää vähän elää häslingin keskellä, kun ei voi pestä edes pyykkiä ja puolet kamoista lojuvat vanhassa kämpässä. Eiköhän se tästä..

Eilen kuitenkin lähdettiin juhlistamaan vappua ja pidettiin taukoa raatamisesta. Päädyttiin suunnitelmien mukaan Kalastajatorpalle Hilton-hotellin ravintolan ympyräsaliin syömään ja nauttimaan hyvästä seurasta. Oli jännittävää päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja katsomaan hieman erilaista tapaa viettää vappua. Topi oli tottakai mukana ja nautti reissusta sydämensä kyllyydestä. Kaveri tanssi, juoksi lasten kanssa salin lattialla ja heitteli serpentiiniä ilmaan. Itselle ikimuistoisinta oli se hetki, kun musiikki alkoi soimaan ja päädyin oikein perinteisesti tanssimaan komean pukumieheni kanssa. Vähän sai kyllä muistella, että miten se opettaja lapsuudessa ohjeistikaan tanssin saloihin. Päivän toinen jännittävä hetki oli päätyä keskustelun keskelle ja huomata, että pääministeri seisoi suoraan edessäni.

Täytyy todeta, että oli ihan totaalisen erilainen vappu. Ei pakkojuhlimista, ei väsymystä eikä alkoholia. Hieno mekko, rakastava tanssi ja hyvää ruokaa parhaassa seurassa. Tykkäsin mielettömästi!

IMG_20150502_143813 IMG_20150502_144100 IMG_20150502_144546 IMG_20150502_144801 IMG_20150502_144944 IMG_20150502_145035IMG_20150502_145237IMG_20150502_143902

Miten teillä meni vappu? Mitä etenkin te perheelliset touhusitte?

Kommentit

Oi joi, jopas teillä on ollut herkullisen sekä tyylikkäältä vaikuttava vappu! 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Niin oli 🙂

Onpa ollut kivan näköiset juhlat. :))) Ja mitä herkkuja, nam!!

Täällä meni vappuaatto töissä puoleenyöhön asti. 😀 Vappumeininkejä siis näin!

Vappupäivää juhlittiin sitten poitsun ja siskon kanssa piipahtamalla keskustassa! Kivaa oli, mutta kovin kauaa ei viivytty kun oli niin kylmä. Loppupäivä vaan syötiin. 😀 Tai oikeastaan koko viikonloppu, haha!

Anette - Operaatio Äiti.

Joo noi oli aika fiinit ja oli kiva osallistua! 🙂

Mäki olin töissä, mutta en sentäs yöhön asti 😀 Kauppojen hyvä puoli! Syöminen on muuten <3 Kuhan ei oo huono olo!

niin siis oliko tämä aattona vai vapunpäivänä? 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Meillä juhla oli ihan vappupäivänä 🙂

Tuo kysymys lukijoille oli taas ylipäänsä koko vkl koskien 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.