Faktoja
8.4.2015

– 25 –

– 25 –

Tämä tyttö täytti tänään 25 vuotta! Onhan se tavallaan 1/4 elämästä siis takana. Pitäisikö tässä iskeä kriisi tai jotakin? Ei ainakaan tunnu vielä mitenkään erikoiselta. Yksi päivä muiden joukossa, mutta erona se, että ihmiset soittelevat ja laittelevat sankoin joukoin viestejä. Ajattelin, että turhaan kirjoitan mitään liirumlaarumia tästä päivästä, menneistä vuosista tai mistään elämänkokemuksista. Päähäni pälkähti paljon parempi idea! Saan usein blogiini haasteita, joissa esiintyy paljon erilaisia kysymyksiä. Kai niissä pyritään tutustumaan bloggaajaan paremmin. En oikein ole kovin innokas vastaamaan näihin haasteisiin, mutta voisin kerrankin tehdä pienen postauksen itsestäni. Aion siis listata tähän alle 25 satunnaista faktaa itsestäni. Tässä tulee:

1. Minulla on kotona kaksi kania ja yksi koira.

2. Potkin usein kiviä ja lumipalloja kävellessäni.

3. Tykkään ihan kamalasti lukea ja uppoutua kirjoihin.

4. Olen muistojen kerääjä ja haalin kaikkea pientä säästöön.

5. En osaa laulaa enkä ole missään nimessä musikaalinen tapaus.

6. Tykkään piirtää ja osaan jopa vähän, jos sille päälle satun.

7. Kun onnistun aloittamaan rakastan laskea matikkaa ja fysiikkaa.

8. Olen ihan hulluna Amerikkalaisiin draamasarjoihin.

9. Järjesteleminen on mahtavaa ja olen pieni perfektionisti.

10. Leikkaan omat hiukseni ja joskus myös toistenkin.

11. Olen huono kokkaamaan, mutta yritän kovasti!

12. Matkustelisin jatkuvasti, jos olisi rajaton määrä rahaa.

13. Ystävystyn harvan kanssa, mutta niistä suhteista tulee vahvoja.

14. Olen LIIAN riippuvainen limuun.

15. Pelasin aikanaan jalkapalloa SM-sarjassa.

16. Ihmettelen maailmaa ehkä vähän liikaakin. Syväluotaaja.

17. Olen mielettömän eläinrakas.

18. Tärkeintä elämässä on se, että on joku josta välittää ja joka välittää takaisin. 

19. Haluaisin PALJON lapsia – ainakin viisi.

20. Ruokapöydässä en ole nirso, vaan ainakin maistan kaikkea.

21. Olen äärettömän tarkka lastenvaatteiden suhteen.

22. Olen myynyt kurkkua Teemu Selänteelle.

23. En osaa koskaan päättää yksinkertaisia asioita, vaan tarvitsen jonkun auttamaan.

24. Uskon Jumalaan.

25. Olen syntynyt palmusunnuntaina, jolloin kätilö virpoi minulle leikillään.



Faktat ovat todella satunnaisia. Heitin päästäni asioita, jotka tulivat ensimmäisenä mieleeni. En kovin usein kirjoita itsestäni täällä blogissa tai siitä millainen olen. Siksi tällainen pieni minä-aiheinen postaus soveltui hyvin tähän syntymäpäivään. Löysitkö yhtäkään kohtaa, jonka sinäkin voisit alleviivata?

Loppuun on pakko todeta, että tämän viikon kruunasi ehdottomasti tieto raskaudesta ja se uutinen, että tämä blogi etenee ”urallaan”. Siitä lisää sitten myöhemmin, mutta muutoksen tuulet puhaltavat!

Kommentit

Onnea! ^__^

Onnea ja ihana postaus: Jalkapalloa SM-tasolla hienoa ja olet siis vauhti mimmi 😉 Mii laik. Ja kurkkua Teemu Selänteelle 😀 (Ihunaaa!!!) hmm… ja mitä isoon perheeseen tulee siis haaveeseen niin Olkoon ONNI myötäinen ja koska olet noin nuori niin varmasti toteutuu se mikä on tarkoitus toteutuakin <3 -MarjoKoo-

Onnittelut! Mulla on ikäkriisi ollut vuosi vuodelta pahempi sen jälkeen kun täytin 22. Nyt on ehkä pahimmillaan, kun tajusin täyttäväni tänä vuonna 27 :/ Ei jotenki tunnu hyvältä. Vähän siihen tyyliin et vuodet vilistää silmien ohi ja elämä siinä sivussa ja kohta oon kiikkustuolissa 😀 Jotkut sanoo, että kolmenkympin jälkeen helpottaa – hope so!

Joitakin yhteneviä kohtia oli ja osa sellaisia että on ollut ennen 🙂

Minäkin oon syntynyt palmusunnuntaina! Mutta kolme vuotta ennen sinua… 😄

Onnea synttäritytskille! Sulla on ollut mahtava viikko, oon tosi iloinen sun puolesta! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.