Yleinen
18.2.2015

Nyt riitti talvihorros!

Nyt riitti talvihorros!

Olen aina tuntenut vahvaa vetoa kirjoittamiseen. Jos en tee sitä täällä blogissa, purkaan tarpeeni päästää luovuuteni valloilleen esimerkiksi kirjoittamalla päiväkirjaa. Siinä missä toisella on kaapit täynnä esineitä, itselläni ne pursuavat vihkoja. Siksi pari vuotta sitten sain idean tähän blogiin ja jännityksellä sen aloitin. Olin aika huono ja taitamaton, mutta sitäkin innokkaampi oppimaan. 

Olen pian ylläpitänyt Operaatio Äitiä. parisen vuotta ja pidän tästä edelleen. Meillä on eräänlainen rakkaussuhde tämän blogin kanssa. Joskus tulee kausia, että toisen naama kyllästyttää ja joskus taas tekee mieli viettää kaikki aika yhdessä. Päivääkään ei kuitenkaan mene, ettenkö ajattelisi tänne kirjoittamista!
Olen ollut ehkä hieman talvihorroksessa. Voin vihdoin rehellisesti myöntää, että tietyt ajat vuodesta ovat itselleni henkisesti vaikeita. Siihen, kun lisäsi avioeron ja uuden elämän alkamisen.. koin valtavan laskun jaksamisessa. Halusin vain nukkua koko päivän, kyhjöttää yksin metsässä tai hautautua synkkyyteen. Kuulostaa liiankin tutulta.. Tiedän, etten ole ehkä niitä vahvimpia ihmisiä ja uppoan liian helposti omaan väsymykseeni, kun tapahtuu jotakin rankkaa elämässä. 
Nyt aurinko taas paistaa ja mieli virkistyy. Saan tuosta kirkkaasta taivaankappaleesta uskomatonta energiaa päiviini. Tuntuu, että ihan oikeasti jaksan toimia sekä tehdä asioita. Olen alkanut kohtaamaan tulevaisuuteni ja oikeasti elämään tätä uutta elämääni. Joskus meinaan vielä horjahdella surusta ja siitä tunteiden sekamelskasta, joka pyörii päässäni. Onneksi en kuitenkaan ole yksin. 
Kirjoitin jo ennen joulua, että löysin elämääni jonkun. Ihmisen, joka on ollut lähelläni jo vuosia. Ystävyys on yksi maailman vahvimmista tunteista. Joskus sitä sanotaan, että rakastuminen pilaisi ystävyyden, mutta olen paljolti eri mieltä. Mielestäni vahvassa ystävyydessä on nimittäin kyse nimenomaan siitä rakastamisesta, vaikka se ilmeneekin toisella tapaa.
En tiedä olisinko ollut kovin varma tästä ihmisestä, jos olisin sattunut törmäämään häneen baarissa, jos hän olisi ollut täysin uusi tuttavuus tai vastaavaa. Olisin saattanut epäillä sitä ihastuksen tunnetta sisälläni ja niitä perhosia vatsassani – melkein väittänyt jopa, että etsin itselleni laastaria epäonnistuneen avioliiton jälkeen. Siksi olenkin äärettömän iloinen, että sydämeni sykkii tällä hetkellä juuri sille ihmiselle, joka on ollut lähelläni ikuisuuden. Olemme oppineet tuntemaan toisemme ensin ystävinä ja nyt meistä on tullut pari. 
Olemme olleet kohta yhdessä jo kolmisen kuukautta ja se aika on ollut ihanaa. En halua sanoa, että täydellistä, koska silloin valehtelisin. Olen ollut väsynyt, olen joutunut huomaamaan toisessa huonoja piirteitä ja olen meinannut menettää uskoni kaikkeen. Syy on ollut siinä, että toipumiseni tuosta avioerosta on ollut ehkä kuitenkin kesken. Parhautta on, että omasta vaikeasta tilanteestani huolimatta tuo ihminen vierelläni katsoo jokainen aamu silmiini ja sanoo rakastavansa minua. 
Joskus aikanaan vannoin parhaalle ystävälleni, etten koskaan alkaisi suhteeseen yhdenkään miehen (tai naisen) kanssa, vaan perustaisin perheeni yksin. En tarvitsisi pettymyksiä, huijareita enkä epäonnistumisia. Voisin olla vain oman elämäni herra. Kuulostan varmaan aika kapinalliselta asian suhteen, mutta tyrmäsin nuorena jokaisen treffikutsun, jonka sain. En halunnut enkä muka etenkään tarvinnut ketään vierelleni. Nenä pystyssä kuljin eteenpäin, kunnes törmäsin kivaan poikaan. Siitä alkoi kuuden vuoden suhde, joka meni vikaan jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Halu oli onnistua ja olla yhdessä, mutta toisin kävi. Ja olen edelleen syvästi pahoillani sekä hämmentynyt tästä.
Nykyään ajattelen, että en haluaisi elää yksin tässä maailmassa. Haluan uskoa siihen, että jonain päivänä menen vielä uudestaan naimisiin ja jonain päivänä saan lisää lapsia. Suunnittelen tulevaisuutta innoissani enkä tee sitä yksin. 
Juuri nyt asustan Helsingissä työpaikkani vierellä ja teen joskus viisikin vuoroa viikossa. Poika asuu puolittain kanssani ja muun ajan vietän uuden suhteeni parissa. Työvuorojeni aikana Topia hoitaa joko pojan isä tai uusi ”kumppanini”. Olen työskentelyn ohella aloittanut lukemaan pääsykokeisiin ja tavoitteena on hakea kauppikseen. Kovat tavoitteet vaativat paljon työtä ja epäonnistuminenkin on huomioitu suunnitelmissa. Samalla säästämme rahaa yhteiseen asuntoon sekä kesän matkoihin. Aikanaan ajattelin, että haluaisin matkustella paljon ja aionkin toteuttaa tämän suunnitelman tästä vuodesta lähtien. Kesällä on odoteltavissa yksi löhöloma, jonne lähtisimme kaikki kolme. Tämän lisäksi aiomme ajella kaksin Norjaan sekä Ranskaan. Jouluksi olemme vähän kaavailleet parin viikon reissua Espanjaan. Kuulostaa kutkuttavalta ja hymyilen tätä kirjoittaessa. 
Ei se elämä kuitenkaan radikaalisti ole muuttunut. Eletään sitä samaa arkea, jossa seuraan pojan kasvamista isoksi ja kaikkea uuden oppimista. Pesen pyykkiä, siivoan kotia ja käyn töissä. Ulkoilen jo paljon puistoissa ja käyn julkisilla paikoilla. Irrotan otettani sosiaalisista peloistani. Joskus saatan hypätä Volvon kyytiin ja hurauttaa koko perheen kanssa tuntemattomaan määränpäähän. Olen edelleen ihan hulluna lastenvaatteisiin ja odotan innolla, että saan taas vihdoin itseni hereille blogin kanssa. Kamera on TÄYNNÄ kuvia, joita en laiskuuttani ole jaksanut tänne purkaa. Pääni pursuaa ideoista, joista haluaisin kirjoittaa.

Tässä sitä taas ollaan. Nokka kohti kevättä kevyin mielin! 

Kommentit

Oot juuri eronnut. Oot ollut uuden kanssa3 kk yhdessä. Uusi leikkii jo isiä. Säästätte rahaa asuntoon. Kannattaisiko hidastaa ihan Topin takia? Ja jos itket vielä edellisen perään, käytät uutta vaan hyväksesi.

Mikä määrittää juuri eronnut termin? Onko eroaminen henkistä, fyysistä vai mitä?

Miksi asuntoon ei voisi alkaa säästää jo heti samana päivänä, kun lyöttäytyy yhteen? Eikö se silloin tarkota yhteistä tulevaisuutta, kun aletaan seurustelemaan? Eikö säästäminen ole kaiken a ja o? Asuntoon saa säästää aika sievoisen summan ja jokainen penni kasvattaa sitä pottia, jolla se oma ostetaan sinä päivänä, kun ollaan valmiita muuttamaan yhteen 🙂

Eikä kukaan tässä leiki isiä. Ensinnäkin pojalla on jo isä, joten se rooli ei ole muille jaossa. Isäpuolen rooli kyllä on ja se on yhtä tärkeä rooli lapsen elämässä. Toisekseen leikkimisestä ei ole kyse, vaan kunnioitettavasta vastuun halusta ja sen ottamisesta.

On eriasia lähteä seurustelemaan lapsettoman kanssa tai sellaisen, jolla on jo lapsi. Sitä ei voi valita tutustuvansa vain siihen naiseen, vaan sitä pitää tutustua myös lapseen 🙂 En tiedä miten ajattelet seurustelun, mutta mä ja tämä J ollaan siinä samoilla linjoilla. Seurustelu ei ole 3kk kokeilu, vaan vakava päätös / halu olla yhdessä. En lähde elämään toisen ihmisen kanssa ajatuksena, että saatetaan erota. Meistä kumpikin lähtee tähän 100% tosissaan ja täysillä. Siihen kuuluu se omien roolien otto. Mä olen tyttöystävä ja mä olen äiti. Hän taas on mun uusi miesystävä ja lapseni tuleva isäpuoli. Isäpuolen rooliin kasvetaan ajan kanssa, kuten minäkin kasvoin vanhemmaksi. Ei sitä voi päättää, että en vielä halua ottaa tätä ja tätä roolia. Kun on tosissaan, sitä alkaa rakentamaan suhdetta lapseenkin tosissaan. Lasta selkeyttää se, että häntä rakastetaan ja selitetään kuka tämä ”uusi” ihminen on.

Paitsi, että kyse ei ole uudesta ihmisestä. On kyse miehestä, joka on ollut läsnä pojan elämässä jo lähes alusta asti. Heillä on jo vahva side välillänsä. Topi on ihminen, joka tunnistaa rajansa ja osaa kertoa sekä avata suunsa. Topi on se, joka myös osaa sanoa, olet tärkeä, osaa halata/suukottaa ja osaa itse päättää haluavansa ottaa jonkun perheenjäsenekseen. Ketään ei voi pakottaa välittämään toisesta –  ei koskaan.

Siinä sillein tiivistettynä. Ainii, en siis haikaile exän perään. Me ollaan frendejä ja se on enemmän kuin tarpeeksi 🙂

Edellisessä suhteessa oli ainakin yksi käänne, joka meni oikein. Hän on tuossa kuvassa 😉

Kiva kuulla kuulumisia..! Tervetuloa takaisin. Odotan innolla postauksia <3 – M

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.